Bio-Klaani, Hautausmaa

Tawa kaatoi vihreän kastelukannun viimeiset tipat kädelleen, puhdistaakseen sen kylmästä, mutta tuoreesta mullasta. Admin käänsi selkänsä pienen puisen vajan reunalle lasketuille työvälineille, ihaillakseen kättensä jälkeä. Syysöissä paleltuneet kukat olivat vaihtuneet kokonaisella hautarivistöllä pakkasia paremmin kestäviin kanervoihin.

Olisi ollut jo pimeää, joskin kaupungista Tawan takaa kajastivat vielä sen valot. Pian nekin kuitenkin sammuisivat. Kello oli jo paljon, mutta Tawa päätti jäädä hautakivien seuraksi vielä hetkeksi. Vain parikymmentä minuuttia odottamalla hänen paluumatkansa tornille muuttuisi loputtoman paljon rauhallisemmaksi. Admin myöskin tiesi, kuinka käyttäisi odotuksen hetket. Naisen askeleet veivät tätä kohti hautausmaan luoteiskulmaa, jossa yhden haudan ääreltä kajasti vihreä valo.

Toan askeleet olivat verkkaisia. Hautausmaalla kasvien kanssa vietetyt illat olivat toan viimeisiä rentoutumisen hetkiä.

“Nukutko sinä koskaan?”, Tawa kysyi, määränpäähänsä saavuttuaan. Hautakivet tällä rivillä olivat kaikki vielä uutuuttaan kiiltäviä. Sodan uhreja.

“En tiedä, kuinka”, vastasi tummanpuhuva toankokoinen robotti, “Ja illat ovat rauhallisempia”, matala ääni tuumi. Tawa oli jo miltei pyytämässä anteeksi tunkeiluaan. Robotti huomasi tämän ja korjasi nopeasti: “Sinä voit jäädä.”

Adminin jo kääntymään lähteneet jalat pysyivätkin alkuperäisessä suunnassaan ja astelivat suurilla vihreillä silmänaukoillaan juuri tiettyä hautakiveä tuijottavan olennon vierelle. Tawa vilkaisi robotin kasvoja ja tuli jälleen siihen tulokseen, että maski, joka peitti tämän kasvoja, ei ollut Kanohi. Se näytti vain siltä, että sen oli tarkoitus suojata joltain.

“Peelohan se oli?”, Tawa varmisti. Ja Peelo nyökkäsi vahvistukseksi. Seuraavaksi admin kohditsi katseensa hautakiveen, jonka äärelle Peelo oli pysähtynyt.

CREEDY

Tawan suusta pääsi hieman masentunut hymähdys, johon Peelo myöskin nyökkäsi. Admin muisti matoran… tai ainakin matoranin kaltaisen mekaanikon hyvin. Hän oli auttanut kommunikaatio-osastolla paljonkin sodan alkamisen jälkeen. Jossain kaukana adminin muistoissa kummitteli myös hänen groteskein todistamansa leikkauspöytä ja se, kuinka Creedy oli esittäytynyt henkilönä, jolla olisi vaadittavat taidot auttaa ylilääkäri Kupea toimenpiteessä.

Se, mikä toimenpidepöydältä nousi, ei ollut koskaan adminin mieleen, mutta Creedy oli välittömästi tehnyt häneen vaikutuksen. Kaiken kiireen, kaaoksen ja mysteerien keskellä Tawa oli jopa pysähtynyt hetkeksi suremaan, kuultuaan pikku-mekaanikon kuolemasta.

“Olitteko te läheisiä?”

Nyt Peelo pudisteli päätään. “En koskaan edes keskustellut.”

“Mutta olit kuitenkin se, joka hänet löysi?”, Tawa pohti ääneen, pinnistäen muistiaan skakdikaaoksen raporteista äärimmilleen.

“Minä… tiesin, että hän olisi siellä. Minun kohtaloni kuului olla paikalla juuri silloin.”

Jos adminilla olisi ollut tapa ymmärtää, mitä Peelon päässä liikkui, tämä olisi lähinnä löytänyt loputtoman jonon välähdyksiä Creedyn viimeisillä hetkillään luovuttaman datapaketin sisällöstä. Mutta koska robotin keinotekoinen mieli oli Tawalle pelkkää mysteeriä, jäi hän lähinnä pohtimaan Peelon sanoja.

“Siksikö sinä vierailet täällä niin usein? Tai… siis, olen nähnyt sinut täällä jo kolmesti tällä viikolla.”

Peelo ei vastannut Tawan kysymykseen, mutta huomioi kuitenkin tämän pointin. “Huomasin kanervat. Ne ovat kovin kauniita, kiitos niistä.”

Tawakin käänsi katseensa alas, istuttamiinsa tummanpunaisiin varpuihin. Hän oli käynyt laittamassa ne edellisena iltana, kun hänen jo usein huomaamansa vihreä hehku haudalla oli jo poistunut.

“Eipä kestä.”

Kaksikko seisoi hetken aivan hiljaa. Valot kaupungista heidän takaansa olivat jo alkaneet sammumaan. Hautausmaa oli hetki hetkeltä pimeämpi.

“Minun on pakko kysyä…”, Tawa keskeytti hiljaisuuden, “mitä tarkoitat, kun sanot, että sinun kohtaloosi kuului olla paikalla?”

Peelo pohti hetken. Ei hänen olisi tarvinnut, kyllä hän vastauksen tiesi. Mutta kuinka kertoa se adminille? Millaisia sanoja käyttää? Mitä tavuja yhdistellä, jotta lopputulos olisi tavallisen ymmärrettävissä?

“Minua ei olla rakennettu ajattelemaan aivan, kuten teitä muita. Minä näen asioita, joita muut eivät näe.”

“Kuten?”

Peelo koki lievää yllättyneisyyttä. Yleensä viimeistään tässä vaiheessa keskustelua mahdolliset kuuntelevat olivat hylänneet Peelon hulluna. Sellainen ei kuitenkaan kuulunut juuriadminin periaatteisiin. Hän oli pysähtynyt häiritsemään Peelon haudallavierailua, joten vastineeksi hän kuuntelisi jokaisen sanan, mitä robotti oli halukas sanomaan. Toaa myös aidosti kiehtoi, millaisen olennon kanssa hän oikein jakoi hautausmaan joka ilta.

Jollain tasolla Peelo ymmärsi adminin ajatuksenjuoksua. Loogiset langat kulkivat hurjaa vauhtia toan keltaisen naamion takana. Ja Peelo osasi seurata niitä. Robotti kääntyi nyt ympäri, osoittaen yhden mustista sormistaan kohti takana hiljaa sammuvaa kaupunkia. Vaikka kaupungin keskellä oleva suuri tori olikin jo pääosin pimeä, oli sen kellotornissa aina valot. Neljään eri suuntiin osoittavista kellotauluista yksi oli nähtävillä myös hautausmaalle. Tawa kääntyi katsomaan Peelon osoittamaa hohdetta.

“Kello. Siinä on hyvä esimerkki.” Tawa vilkaisi hieman ymmällään mustaa robottia, mutta antoi tämän jatkaa: “Mitä sinä näet, kun katsot sitä?”

Toa siristi silmiään, nähdäkseen viisarit kunnolla. “Kohta… ihan kohta viisi yli yksitoista”, Tawa tuumasi.

“Kuten arvelinkin. Katsomalla kelloa, näet ajan, jonka se näyttää. Mutta minä en. Minä näen sen, mikä minut on rakennettu näkemään. Ei aika, vaan se, joka sen tekee. Kellokoneisto taulun takana.”

Tawa vilkaisi taas nopeasti Peeloa, mutta kääntyi sitten takaisin tuijottamaan kelloa. Hän oli nähnyt sen koneiston tasan kerran. Silloin, kun torni oli ensimmäistä kertaa pystytetty.

“Mitä siitä?”

“Oletko koskaan pysähtynyt ajattelemaan sitä?”, Peelo kysyi, “Mieti, kunnolla. Satojen, ellei tuhansien hammasrattaiden täydellinen symbioosi. Valtaisa mekanismi, rakennettu yksinomaan pitämään kaksi viisaria sekä tahdissa, että oikeassa asennossa. Suurenmoista monimutkaisuutta hyvin yksinkertaiseen tehtävään. Niinkin arkinen asia, kuin ajan kuluminen. Ja minkälainen voima sen tutkimisen taustalta löytyykään.”

Tawa alkoi olla jo väsynyt. Hän ei ollut varma, johtuiko aiheen kiehtovuus yksinomaan siitä, vai ajatteliko Peelo asiaa vain sellaiselta kantilta, jolle Tawa ei itse ollut koskaan uhrannut kunnollista ajatusta. Mutta Peelo ei antanut adminin jäädä vielä pohtimaan asiaa.

“Mutta se ei ainoastaan ole se, mikä kellossa on minusta niin kovin kutkuttavaa, ei”, selitti pirteyttä ääneensä löytänyt robotti, “vaan se, mitä siihen ollaan maalattu.”

Tawalta kesti hetki tajuta, että Peelo viittasi kultaisin ja koristeellisin maalein kirjoitettuihin numeroihin kellotaulussa.

“Eikö se ole sinustakin outoa? Miksi niitä on kaksitoista? Kuka päätti, että juuri kaksitoista?”

Tawa luuli, että osaisi vastata Peelon kysymykseen ilmeisellä vastauksella, mutta hetken mietittyään admin tajusi, että Peelon kysymys oli oikeastaan todella hyvä. Kaksitoista. Miksi tosiaan?

“Kaksitoista. Miksei 24? Miksei omaa numeroa jokaiselle tunnille? Miksi laittaa aika käymään samat luvut kahdesti joka päivä? Ehkä joku vastaa, että koska auringot, mutta eiväthän nekään laske täysin samaan aikaan. Tai entäs kaukana etelässä, jossa ne paistavat hädintuskin koskaan? Tai entä legendojen kaupungissa, jossa auringot tottelevat meidän lakejamme, emmekä me niiden?”

Tawa ei enää osannut edes avata suutaan. Jopa Peelo joutui pohtimaan sanomisiaan hetken. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun hän kertoi tästä kenellekään ääneen.

“Miksi, kun menen lukemaan historiaamme, missään ei lue, kuka keksi tuon koneiston? Meillä on aina ollut kelloja. Me kaikki toimimme sokeasti niiden mukaan, kyseenalaistamatta koskaan niiden olemusta. Mutta kuka ne meille toi? Kuka rakensi ensimmäisen? Kuka päätti, että juuri kaksitoista lukua on täydellinen määrä mittaamaan aikaa?”

Tawa ei edes yrittänyt vastata Peelon kiperiin kysymyksiin. Admin yritti kuumeisesti yhdistää robotin antamia lankoja.

“Ja… sinut rakennettiin näkemään asiat näin? Katsomaan verhon taakse?”

Peelo nyökkäsi. Ja siksi minä osasin olla oikeassa paikassa, kun ystävämme menetti henkensä. Minä katsoin verhon taakse.”

Tawa ei oikein ymmärtänyt. Peelokin epäili sitä, mutta päätteli adminin olevan väsynyt, eikä täten edes yrittänyt yliselittää näkemystään. Sen sijaan robotti kääntyi takaisin kohti hautakiveä ja sen alle haudattua punaista pientä tuttavuuttaan.

Tawa huomasi Peelon hiljentyneen jälleen. Ja niin myös viimein kaupunginkin. Toa päätti, että olisi aika suoda robotille rauha ja siirtyä takaisin kohti admintornia. Hänen öinen rauhoittumishetkensä oli jo saanut tarpeeksi mielenkiintoisen päätöksen. Toa toivotti Peelolle hyvät yöt, johon hän sai vastaukseksi lähinnä murahduksen, jonka sävystä kuitenkin kävi selväksi “kuin myös”.

Tawa oli jo lähtenyt kävelemään, kun Peelo puhui vielä, osoittaen sanansa joko adminin selälle tai hänen ympärillään vellovalle pimeydelle.

“Kohtalo… oli ehkä hieman huono sanavalinta. Minä en oikeastaan usko, että sellaista on.”

Tawa pysähtyi ja vilkaisi vielä kerran olkansa yli.

“Mitä sinä sitten uskot?”

Peelo ei vastannut. Hetken odotettuaan Tawa tuli tulokseen, ettei merkillinen robotti edes aikonut vastata. Varustepussiinsa taiteltua violettia viittaa ympärilleen käärivä admin käveli hautausmaan polun alas, öisen kylmän syysviiman saattamana ja otti suunnakseen kohti toivottavasti tyhjenneen kaupungin kadut.

Peelo jäi tuijottamaan hautaa, kuten niin monena iltana aikaisemminkin. Hänen odottamaton juttuseuransa kulki jo kaukana, kun robotti viimein osasi vastata.

“Ehkä se on vain tehty näyttämään sellaiselta.”