“Xen, puhelu sinulle”, Cody paiskasi kirjaston oven auki aivan epäinhimilliseen aikaan jo ennen keskipäivää. Kenraalivahki ynähteli jotakin epäselvästi hautautuessaan syvemmälle peittoon arkistohuoneen sohvalla.

“Muttaeihännnmeilläedesholepuhelinta…”

“Xen. Me kytkimme eilen virrat kolmoskerrokseen. Kaikki siellä on päällä, joten nyt myös puhelin. Sinä muistat tämän.”

“Onkoaivanpakkojoseihaluahhhh…”

“Xen. Sinä olet nyt kenraali. Sinä et voi nukkua puolillepäivin.”

“Okeiokhei… annaminullheviisiminuuttia…”

“Ei, vaan nyt”, Cody selvitti armotta ja heitti nuoren kenraalin kevyesti olalleen ja lähti kantamaan tämän puoliunista ruumista ulos huoneesta. Jään toa, joka oli aamun viimeiset tunnit jakanut peiton vahkin kanssa jäi sohvalle yksin aivan yhtä väsyneenä. Häneltä eivät aamuiset puhelinsoitot unia kuitenkaan veisi. Vaikka suurin osa pedin lämmöstä rimpuilikin jo hississä komentajan otteesta.

XMS Angoncen romujen takaa alkava käytävä oli yhtä valoa kajastavaa huonetta lukuunottamatta täysin tyhjä. Kompleksin väki oli hädin tuskin vielä hereillä, eikä aamun pikkutunneille Matoron kanssa valvonut Xen ollut lainkaan tyytyväinen tilanteeseensa. Muinaisen kokoushuoneen ulkopuolella Xenin huppua tämän harteille laskosteleva Cody yritti parhaansa mukaan valmistella siskoaan tulevaan koitokseen.

“Okei. Minä en ole ihan satavarma siitä, miten tämä pääsi tapahtumaan…”

“Cody, mistä sinä oikein-”

“Ehkä hän sai osoitteen Ficusilta. Tai ehkä hänellä oli se alun alkujaankin, mutta ilmeisesti hän nyt kumminkin huomasi, kun iskimme siihen eilen virrat.”

“Minä en nyt ymmärr-”

“Xen. Nyt skarppina! Olen sinänsä jo ylpeä itsestäni siitä, että jouduin oikeasti laittamaan hänet pitoon eikä hän mahtanut sille mitään, mutta jos tätä ei hoideta tyylikkäästi, voidaan olla isoissa ongelmissa. Rehellisesti olisin halunnut Nahon tänne kanssasi, mutta hän kompuroi jo hetki sitten takaisin Coliseumille.”

Naisvahki tuijotti vanhempaa veljeään ymmällään. Xen ei nyt lainkaan ymmärtänyt, mistä oli kyse.

“Cody… kuka meille oikein soittaa?”

Hopeinen silmäpuoli irvisti ilkeästi. “Astu sisään.”

Ja niin Xen tekikin.

Kuten kaikkialla muuallakin valtavaa kompleksia, myös täällä maali oli suurimmaksi osaksi karissut seiniltä murusiksi lattialle. Hirvittävä johtojen ja eri kokoisten näyttöjen sekamelska värähteli epileptisesti löystyneiden liitäntöjen vuoksi. Cody oli onnistunut ohjaamaan videopuhelun kuvaputkihirvitykseen, jonka tuijottaminen teki onneksi hieman vähemmän pahaa. Pienen mikroaaltouunin kokoisen kameran eteen astunut Xen tuijotti odottavia kasvoja näytössä. Hän ei ollut koskaan ennen nähnyt niitä kirjoista löytyneitä maalauksia lukuun ottamatta. Se, kuka häntä tuijotti oli kuitenkin välittömästi ilmiselvää.

Synkkä aura kruunupäisen draakin ympärillä ei tuntunut olevan heidän todellisuudestaan. Punaiset hohtavat silmät tuijottivat Mustan Käden kenraalia läpitunkevasti. Ne eivät värähtäneetkään. Jos Xen ei olisi ollut niin häkeltynyt, olisi hän saattanut huomata ettei lisko koskaan räpäyttänyt luomiaan.

Kenraali vain tuijotti näkyä suu ammollaan. Unenpöpperö yhdistettynä Codyn luotsimaan kiireeseen sai Xenin päässä aikaan epätodellisuuden mössöä, joka ei millään ymmärtänyt, kuinka Varjottu oli oikein onnistunut ottamaan heihin yhteyttä.

“Mustan Käden kenraali. Oli osaltani virheellistä luulla, että tämä yhteys olisi todella kuollut. Kuvittele yllätykseni, kun minulle kerrottiin kontakteista vanhimpani tulleen takaisin linjoille.”

Kun Xenin mietteet olivat saaneet itsensä juuri ja juuri ajan tasalle vahki tajusi nopeasti, kuinka röyhkeän lähestymistavan kummisetä oli valinnut.

“On sinulla otsaa… kaiken sen jälkeen, mitä kätyrisi aiheuttivat. Minä en näyttäytyisi moisen jälkeen.”

“En odota kaltaisesi vahkin ymmärtävän suurempia tarkoitusperiä”, Varjottu julisti pimeydestään, “Mutta henkilökohtainen yhteydenottoni on välttämätön. Minä tiedän rikoksista, jotka olet suorittanut Pimeyden Metsästäjiä kohtaan ja aion antaa sinulle yhden mahdollisuuden jatkaa asemassasi ilman pettymystäni suurempia seurauksia.” Draakin ääni ei tuntunut olevan niin ylettömän matala täysin luonnollisista syistä. Se kuulosti aivan siltä, kuin pimeän savuavat ääriviivat hänen ympärillään olisivat myös puhuneet yhdessä hänen kanssaan.

Xen irvisti. Edellispäivän kaaoksen keskellä hänen ajatuksensa olivat katkenneet aivan liian usein. Hänen ei kuitenkaan tarvinnut arvata kuin kerran tietääkseen, mistä oli kyse.

“Olen pahoillani, mutta Rautakala ja Hammasratas pysyvät meidän kanssamme. Heillä ei ole mitään aikomusta palata enää teidän leiriinne.”

“Minä tiedän kirkaimmpien mielieni takinkäännöstä. Minua ei kiinnosta saada heitä takaisin missään muussa kuin ruumissäkeissä. Komentajasi tekisi varmasti likaisen työn puolestani. Voin lähettää mieheni hakemaan ruumiit välittömästi.”

“Hetkonen nyt…”, Xen ihmetteli avoimesti, “Sinä todella oletat, että aion suostua ehdotukseesi? Miksi ihmeessä?”

“Koska tällä hetkellä se on ainoa asia, joka ostaa hurmaavalle saarellenne lisää aikaa.”

Xen pyöritteli provosoivan pettyneesti päätään. “Kai sinä ymmärrät, että epäonnistuneesta vahkiselkkauksestasi huolimatta Metru Nuita suojellaan yhä. Antaa palaa niiden korstojesi kanssa. Cody testaa heihin varmasti mielellään lelujaan.”

“Epäonnistunut? Kaltaiseni informaation kuningas tietää kyllä totuuden, Joukkonne ovat suljettuina torneihinne, eikä mikään estä minua enää ottamasta sitä, mikä minulle oikeutetusti kuuluu. Ainoa syy, miksi olette vielä hengissä on armollisuuteni. Mutta pian marssitan tuhatpäisen joukon murskaamaan kansaanne vielä alistavan vastarinnan!”

Xen nauroi vahingoniloisesti. Ensimmäistä kertaa keskustelun aikana Varjotun kasvoilla vieraili ilme, joka ei uhkunut vallanhimoa.

“Sinun väkesi yritys kaapata vahkit oli yhtä tyhjän kanssa. Tiedätkö sinä edes, mikä niitä ohjastaa? Ymmärrätkö sinä, kuinka mielitutkijasi yritti saada kaaoksen aikaan? Ehkä sinun pitäisi pitää hammaksikasta koiraasi hieman tiukemmassa hihnassa. Vai väitätkö sinä, ettei kaltaisesi informaation keisari muka tiedä, mitä se hullu nainen oikein puuhaa?”

Kummisetä ei ehtinyt vastaamaan mitään, kun kaiken itsevarmuutensa löytänyt kenraali risti kätensä ja jatkoi ikävien faktojen latelemistä kuvainnolliselle pöydälle.

“Ja muistanko oikein, vai onnistuiko rajoillanne riehuva Ilonpilaaja lukitsemaan tämän ‘tuhatpäisen armeijanne’ johonkin kellariin ennen lähtöään? Ettekä ole vieläkään parhaista yrityksistännekään huolimatta saaneet sitä auki? En kyllä välttämättä edes suosittele. Kuvittele, jos Odinankin vahkit sekoaisivat! Siinä teillä vasta soppa olisi.”

Varjoista nousi valtava koura ja sormi, joka osoitti Xeniä töykeästi.

“Puhut paljon, mutta sanoistasi löyhkäävät valheet!”, draakkivaltias ärjyi. Xen virnisti leveästi kuullessaan vastapelurinsa maltin murenemisen. “Minun ei tarvitse sietää moisia barbaarisuuksia. Julistan teidät tästä hetkestä lähtien kuolleiksi. Lähetän vain poikani hakemaan ruumiit!”

“Sopii yrittää liskopoju. Torilla tavataan.”

Niine hyvineen Xen napsautti kameran edestään kiinni ja sulki yhteyden. Huoneesta tyytyväisenä ulos marssiessaan Xen kiskaisi yhteyshuoneen virtakatkaisimen johtoineen irti seinästä. Odinalta ei soitettaisi enää uudestaan. Ovenraossa keskustelua seurannut Cody oli suorastaan riemastunut.

“Okei. Se oli tosi viihdyttävää seurattavaa”, komentaja hekotteli ja lähti Xenin mukana kohti hissiä.

“Kehtaakin. Kehtaakin! Et sitten Cody jää Klaaniin ihailemaan maisemia. Tulet pikapikaa takaisin ja alat etsimään isoimpia räimijöitämme ja asentamaan niitä pihalle. Yksikin metsästäjä pistää jalkansa Onu-Metrun puolelle ja pirulaiset lennätetään kertalaakista samaan paikkaan, minne niiden uusien 300-sarjakuvien piirtäjät joutuvat kuollessaan.”

Codylla oli vaikeuksia peittää tyytyväisyytensä. Edellispäivien kevyestä suhtautumisesta kenraalin tehtäviin huolimatta Xen osasi suuttua juuri silloin, kun kuuluikin. Musta Käsi oli hitaasti mutta varmasti saamassa takaisin kauan kadotettua särmäänsä.

“Aye, aye”, Cody matki Halawelta edellisiltana oppimaansa toteamusta, “Ehkä ihan hyväkin saada metsästäjäystävämme pois tulilinjalta. Draakkiurpo ei koskaan älyä etsiä niitä omalta etupihaltaan.”

“Ehkä silti parempi, ettemme mainitse tästä asiasta kuin Delevalle. Angien on ollut vähän vastahakoinen, enkä haluaisi pahentaa tilannetta enää. Hän on juuri sellainen kaveri, jonka tarvitsemme riveihimme, jos joskus haluamme saada tämän kompleksin vielä pyörimään.”

Cody oli asiasta samaa mieltä. Hissi kilahti ylimpään kerrokseen saapumisen merkiksi. Kaksikko otti välittömästi suunnan kohti oleskelutiloja. Väsymys oli karissut Xenistä jo kauas pois.

“Joko muut ovat hereillä?”

“Noh, kuten sanoin niin Naho lähti jo jokin aika sitten. Mavrah on ollut myös jo hyvän tovin ylhäällä. Puuhastelee jotain labran puolella.”

“Noh. Käydään vilkaisemassa muita. Meidän lienee parempi saada jengi liikkeelle ja kohti määränpäitään.”

Kohti edellisillan bilekeskusta kulkiessaan Cody kääntyi pienelle käytävänpätkälle, jolta löytyvästä huoneesta Kapura ja Cevan ilmeisesti oleilivat.. Xen jatkoi omillaan metalliselle ovelle, jonka edustalla hän sai välittömästi loikata unenpöpperöisten patjoilla majailevien äijien ylitse. Nurukanista, Delevasta ja Halawesta koostuva hitaasti heräilevä porukka oli käytännössä vuorannut lattian pehmusteilla ja vain rojahtanut niille sijoilleen “juhlien” loputtua. Xen joutui etsimään tovin ennen kuin tajusi, missä loput porukasta majailivat.

Oli kenraalin mielestä melko huikea saavutus, että patjavuoren huipulle asetetut ruskeat saappaat olivat yhä pystyssä. Violettia ja punaista pilkisti puolestavälistä pehmeyden valtakuntaa. Xen tuikkasi sitä sormella. Vastaus oli hyvin väsynyt “au”.

“Huomenta vaan sinullekin. Ylös, ulos ja lenkille.”

“Älä puhu niin julmetun kovaa”, Mexxi urahteli epäselvästi iso köntti patjaa suussaan. Xen ei kuitenkaan ollut armollisella päällä, vaan kiskaisi rivakasti tulen toan lattialle kasansa keskeltä. Toa kiljaisi niin kovaa, että ovensuun äijätiimikin havahtui kunnolla todellisuuteen.

Silmiään huoneen valolta suojaava Mexxi kieri lattialla epämukavan näköisesti. Xen huokaisi syvään ja päätti suosiolla luovuttaa hänen suhteensa.

“Hetkonen… missäs Angien on?”

Halawe vastasi vahkille osoittelemalla puolisokkona lattialta kohti patjavuoren huippua. Xen vilkaisi magnetismin toaa kysyvästi ja sen Miru vain nyökytteli vastaukseksi. Xen kapusi Nahon järjestämän ylilyönnin huipulle ja nosti Mexxin saappaat alas. Sen alla, suoraan kohti kattoa törrötti pari valkoisia korkoja.

“Iiiihanko oikeasti”, Xen huokaisi ja haki jalansijan muhkeudesta. Vahki tarttui raajoihin kaksin käsin. Yhdellä riuhtaisulla selakhi nousi merkillisestä nukkuma-asennostaan roikkumaan Xenin otteesta. Vahki nosti naisen niin ylös, kuin vain katonrajan sallimassa tilassaan pystyi ja tuijotti Rautakalan rauhallisen näköisiä kasvoja.

“Nukutko sinä pirulauta vieläkin? Haloo!? Täällä Stelt! Kuuleeko Donovan?”

Xenin karjaisema marginaalinen viittaus muinaseen romanttiseen komediaan säikäytti selakhin hereille niin väkivaltaisesti, että tämä onnistui potkaisemaan itsensä refleksinomaisesti vahkin otteesta ja suoraan Mexxin päälle kylmälle lattialle. Ulisevat bilehileet olivat nyt molemmat varmasti hereillä. Xen antoi koko porukalle käskyn hankkia naamaansa kahvia ja kokoontumaan sen jälkeen pihalle. Poistuessaan kenraali lupasi myös käydä Delevan kanssa tarkemmat suunnitelmat KAL-sedän tulevasta Kristallisaarten reissusta. Mexxi mutisi siihen jotain kotisaarestaan ja rahtilaivoista. Xen päätti kuunnella sitten, kun toa ei puhunut lattialankkuja vasten.

Kenraali ja komentaja törmäsivät toisiinsa taas käytävällä. Kapuran huoneessa oltiin kuulema oltu hereillä jo hyvä tovi.

“Lähden käymään vielä asevaraston puolella”, Cody mainitsi ohimennessään, Haluat varmaan käydä kiskomassa vielä Matoron ylös.”

Xen pysähtyi huutelemaan komentajansa perään.

“Miksi minä? Jos sinä olet muutenkin menossa jo alas?”

Kenraali sai vastaukseksi merkitsevän katseen ja kulmien kurtistuksen. Keskelle käytävää yksin seisomaan jäänyt Xen joutui pysähtymään ja ajattelemaan hetken. Hän seurasi, kuinka hopeinen selkä katosi kulman taakse ennen kuin muisti kunnolla, mitä kaikkea yön pikkutunteina oli tapahtunut.

“Oh.”

Le-Metrun satamat, kolme tuntia myöhemmin

Väenpaljoudesta kuhiseva eteläterminaali oli vilkkaimmillaan sitten keväisten festivaalien. Ei tarvinnut kauaa hakea syytä, miksi niin kovin moni halusi päästä kiireellisesti ulos kaupungista. Samalla oli aivan yhtä ilmiselvää, miksi joillain oli myös kiire takaisin. Tieto kohti etelää oli kulkenut nopeasti. Moni ystävä ja kollega oli saapunut kotiin suremaan.

Jos kaikilla ei olisi ollut niin kiire, kuin tuntui olevan, olisi Xenin ja Nurukanin johtama joukkio ollut varmasti suuremmankin ihmettelyn kohde. Nyt pääasiassa suurikokoisista tallaajista koostunut joukkio sai kulkea ilman liiempiä keskeytyksiä. Angien ja Halawe oltiin kuitenkin kaiken varalta kääritty samanlaisiin kaapuihin, millaisten kanssa klaanilaiset ensimmäistä kertaa poistuivat Mustan Käden tukikohdasta. Vaikka vahkeista ei ollutkaan vaaraa nyt, ei kahden pimeyden metsästäjän esitteleminen julkisilla paikoilla ollut kenenkään mielestä älykästä.

Vitosporteille saavuttuaan joukkio näki jo heitä odottavan kaksikon. Keskusteluun uppoutuneet Cody ja Mexxi olivat istuneet penkille odottamaan tovereitaan. Porttien takaa pystyi jo näkemään Bettyn, jonka pinta kiilsi edellisyön huollon jäljiltä.

“Kaikki valmista?”, huikkasi Xen ja riuhtaisi väsyneen näköisen Mexxin pystyyn penkistä, jolle sheriffi oli jo miltei nukahtanut.

“Juu. Pistin turagalle viestiä, että olette tulossa. Hän lupasi hankkia teille tien eteenpäin.”

“Tiemme siis eroavat nyt?” Deleva haukotteli. Hänen päässään jyskytti kovempaa kuin Ilmanautin käsittelyn jälkeen. Toan silmien alle oli kasvanut suuret silmäpussit.
“Kohti kotia”, Halawe sanoi hiljaa huppunsa suojista.

“Älkää unohtako tarjousta”, Xen muistutti erityisesti Angienia, “Olkoon Dume mitä mieltä hyvänsä, me tarvitsemme älyä riveihimme. Jos ja kun löydätte matkallanne mitään, niin olette kyllä tervetulleita takaisin. Te kaikki.”

“Jos tulemme”, selakhi muistutti vielä kerran siitä, miten järkevänä piti koko operaatiota.

“Yritämme tulla kyllä takaisin, mutta saarille on pitkä matka”, konetoa muistutti. Hän halusi jotain särkylääkettä tai ainakin tasoittavaa olotilaansa. Ainakaan se ei antanut tilaa haamukivuille mitä hän tunsi menetyistä raajoistaan.

“Kyllä me vielä palaamme ennen tarinan loppua”, Halawe kuiskasi jostain huppunsa uumenista.

“Mitenkäs meidän toiset kotiutujat?”, pohdiskeli hopeinen komentaja, “Tankki on täynnä ja navigaattori asetettu korpeen. Joko alkaisi kotimatka maistua?”

Hän sai toa-kaksikolta vastaukseksi vain vaitonaiset nyökkäykset.

“Odottakaa”, kuului karhea ääni seurueen takaa. Matoron silmät suurenivat, kun hän huomasi puhujan.

Ritarikuntalaisagentit Glennhu ja Cyrenda seisoivat väkijoukon keskellä.

“Niitä ritarikuntalaisia?” Deleva huudahti.

Jään sotilas irvisti. Enimmäkseen Deikan takia, mutta agenttien paikalle ilmaantuminen ei voinut luvata hyvää. Hän ei varsinaisesti jaksaisi selvitellä taas ties mitä asioita.

“Keitäs kummajaisia te olette? Delevan ja muiden tuttuja vai?” Nurukan lähestyi ritarikuntalaisia. Kenraaleista Xen päätti jäädä suosiolla sivummalle. Hän muisti kaksikon kuvaukset Matoron kuulustelusta ja tyytyi vain vaihtamaan huolestuneet katseet Codyn kanssa.

“Matoro Mustalumi”, nahkalakkinen Glennhu lausui, juuri niin voimakkaasti, että ääni kantoi väkijoukon melun yli.

Puhuteltu huokaisi ja kääntyi. “En usko saaneeni nimeäsi viime kerralla.”
“Ja hyvä niin”, Komau-kasvo julisti. Selakhi hänen vierellään nojaili tolppaan – ei rentona, mutta ei ilmeisen jännittyneenäkään.

Klaanilainen jään toa yritti arvioida, mitä yllätysvisiitin tehneet agentit tahtoivat. Kumpikaan ei ollut aseistautunut. Matoro vilkuili hermostuneena ympärilleen. Hän ei uskonut väijytyksen keskellä väkijoukkoa olevan Ritarikunnan suunnitelmissa, mutta järjestö oli ajautunut Metru Nuilla mukavuusalueensa ulkopuolelle.

“Tule vaunuumme”, Glennhu jatkoi. Cyrenda nyökkäsi Matoron taakse. Aivan tavallisen näköinen jalkavaunu oli parkkeerattu avonaisen rahtioven ulkopuolelle.

Mustalumi näki Kapuran olevan sanomassa jotakin epäileväistä, mutta asteli siitä huolimatta vakoojakaksikkoa kohti. Virheitä hän oli saattanut tehdä, mutta kukaan ei saisi syyttää häntä siitä, ettei olisi kantanut vastuutaan.

Matoro huokaisi silti helpotuksesta, kun hänen sulkiessaan vaunun oven takanaan minkään valtakunnan soturi ei odottanut häntä takapenkillä. Glennhu istuutui kuljettajan paikalle ja Cyrenda asettautui takapenkille klaanilaisen viereen.
“Deika…” Glennji aloitti.

“Niin”, toa puri hammastaan. Hän ei osannut sanoa muutakaan.

“Meillä on käsityksemme siitä, mitä tapahtui. Mutta kerro omin sanoin, mitä tapahtui. Kerro, miksi toamme ruumis löytyi elottomana tuhon keskeltä.”

“Koska minä en pystynyt pelastamaan häntä”, Mustalumi vastasi hiljaa, katse alhaalla. “Minä yritin, yritin monta kertaa, mutta… niin.”

Cyrenda kumartui Matoroa kohti. “Vähän enemmän yksityiskohtia, kiitos.”

“Minä… minä en tiedä. Tai tiedän monta. Minusta tuntuu, että kromidit tappoivat hänet, tai räjähdys, mutta se… se saattoi olla myös minun kyvyttömyyteni uskoa hänen selviämiseensä…”

Ritarikuntalaiset katsoivat toisiaan. Matoro tiesi, että hän ei kertonut sitä, mitä ritarikuntalaiset tahtoivat kuulla, mutta hänellä ei ollut parempaakaan tarjolla.
“Ymmärrämme niin vähän…” Glennhu lopulta mutisi. “Ymmärrät varmasti, että siksi pysymme loitolla. Nimdasta… ja teistä.”
“Mutta voit olla varma”, Cyrenda kaappasi puheenvuoron “että emme ole hyökkäämässä järjestönne kimppuun. Näemme teidät mieluummin puolellamme kuin vastassamme. Tämä tietenkin olettaen, että ette kerro meistä.”

Ennen kuin Matoro ehti vastata, haitar lisäsi. “Mustan Käden uuden johdon kanssa hoidamme välimme itse.”

Jään sotilas oli puheenvuorosta positiivisesti yllättynyt. Ehkä hänen muinainen uskonsa Ritarikuntaan olikin sitten ollut oikeaa. Hän tajusi yhtäkkiä sinisen viemien muistojensa, jotka triagoni oli tuonut takaisin, muodostavan tuskallisen moraalisen ongelman- pitäisikö hänen kertoa aiheesta? Suostua… suostua niiden asioiden uudelleenhukuttamiseen, niinkuin hän oli sopinut?

“K-kiitos siitä”, hän vastasi ajatuksissaan. “Luulin Ga-Metrun perusteella, että olisitte ihan eri mieltä meistä.”
“Se oli teidän mielenilmauksenne, ei meidän”, Glennhu murahti jyrkkänä. “Emme ota kantaa teidän sotaanne, emme ainakaan, koska teillä on liikaa tietoa, ja koska…”

Agentit katsahtivat toisiaan huolestuneena. Matoro ei ymmärtänyt.
Hetkinen, mikseivät nuo ole tehneet Allianssille mitään?

“Eli olette… ihan okei Manun kanssa? Ja-”
“Ja Ämkoonne. Niin kauan, kun-”
“Hetkinen, ei”, Matoro ja Glennhu keskeyttivät toisiaan kilpaa. “Ämkoo ei… hän ei ole yksi meistä. Ei enää.”

Jälleen merkityksellinen ritarikuntalaiskatseenvaihto. Tällä kertaa se ei ollut huolestunut – Matoro näki aivan toisenlaisia ilmeitä.
“Huhut hänen takinkäännöstään ovat siis totta?”

“Valitettavasti.”

Vaunussa oli hetken kiusallisen hiljaista.

“Onko… onko teillä vielä muuta?” toa jatkoi lopulta.

“Kuinka paljon tiedät Sinisistä käsistä?”

Kysymys jäädytti toan.

“Tuota”, hän muodosteli sanoja huonolla pokerinaamalla. “Oikeastaan. Minä… minä tiedän asioita, jotka… noh. Umbra kertoi olleensa teidän miehiänne. Minä luulen, että sirut avasivat ne asiat, mitkä Siniset… siniset oli lukinnut.”

“Hm”, Cyrenda huokaisi. “Et aio olla yhtään selkeämpi tänään, vai mitä?”
“Ajatukseni eivät ole olleet… erityisen selkeitä kaiken tämän jälkeen”, Mustalumi vastasi. “Mitä kysymykseesi tulee, kyllä, muistan ne kädet, ja sen, mitä ne tekevät…”
“Mutta…?”
“Minun ei pitäisi muistaa niitä, eihän?”
“..hrm.”

Hetken tuumimisen jälkeen Glennhu laski kätensä vaunun ohjauslaitteistolle. “Matoro Mustalumi, olet vapaa nousemaan vaunusta.” Toa ei jäänyt aikailemaan vaan poistui ajoneuvosta agenttien asennoitumisesta suoraan sanottuna hämmentyneenä.

https://www.youtube.com/watch?v=q0jILEvW4hs

Xenin katse oli kenties kaikkein kysyvin Matoron palatessa. Kaikesta päätellen mitään pahaa ei kuitenkaan ollut tapahtunut, eikä vahki halunnut alkaa kyselemään niin suuren väkijoukon keskellä.

Mexxi tuijotteli jo kelloa ranteessaan. Hänen katseensa kääntyi kohti Delevaa, joka oli ensimmäisenä portilla valmiina.

“Teidän laivanne lähtee ihan muutamassa minuutissa. Alkakaahan mennä jo.”

“Tuollako meidän pitäisi mennä”, selakhi kritisoi arvioidessaan satamassa istuvaa meksi-korolaista rahtilaivaa, joka oli ollut uusi varmaan joskus vahkien keksimisen aikoihin.

“No te ette ole varsinaisesti poistumassa… noh, laillisesti”, Xen muistutti, “Siksi menette Meksi-Koron kautta. He saavat teidät kyllä perille.”

“En olekaan Meksi-Korossa käynyt ennen”, Deleva naurahti. Hän oli kuullut paljon juttuja eksoottisesta saarikaupungista.

“Kuulostaa seikkailulta”, Halawe sanoi hiljaa. Äärimmäisen epämotivoitunut hai päätti olla vain hiljaa.

“Tiemme näköjään eroavat sitten tässä, eihän tämä olekaan kuin toinen kerta Deleva”, Nurukan ojensi mustaa kättään konemiehelle. “Yritä pysyä kasassa”.

“Yritä olla unohtamatta asioita”, Deleva kommentoi.

Nyrkit osuivat toisiinsa salaisena toatervehdyksenä, joka ei ollut edes kovin salainen.

“Palaatko sitten Klaaniin joku päivä?” Matoro kysyi.

“Yritän palata, mutten lupaa mitään. En tiedä mihin kohtalo minua vie”, Deleva vastasi.
“Minä yritän saada Käden auttamaan Klaania hyönteisongelman kanssa”, Nurukan kertoi.

“No, kiitos kaikesta”, ko-toa lopulta sanoi. “Turvallista seikkailua.”

“Yritä sinäkin pärjätä ja pitää Bio-Klaania kasassa. Uskon että tiemme vielä kohtaavat”, Deleva kertoi.

“Viekää vanhalle miehelle terveisiä”, Mexxi muistutti, “Ja voitte sanoa, etten ehdi kotiin illalliselle… tai seuraavalle kymmenelle.”

“Viemme terveiset”, konemies lupasi.

“Hyvästit minunkin puolestani”, sanoi Kapura. “Lupaan vahtia, ettei Ritarikuntalaisten Matoroon asettama mikrosiru aiheuta ongelmia. Klaani on vielä pystyssä palatessanne.”

“Mikä karzahnin mikrosiru? Jokin Ehlek-combin liitännäinen vai?” Deleva kysyi puolivakavasti.

“Taidan pysyä siruista aika kaukana tästä eteenpäin”, Mustalumi totesi hiljaa.

“Toivottavasti et liian kaukana”, Xen kihersi.

“Me tästä jatkamme matkaa. Kohti uusia seikkailuja”, Halawe puuttui.

“Toivottavasti tapaamme vielä”, Deleva hyvästeli triangelin ottaessa ensimmäiset askeleensa portilta kohti suurta metallista laituria. Uuden Käden ydin ja sen klaanilaisvahvistukset jäivät katsomaan triangelin loittonevia selkiä. Hetken hiljaisuuden jälkeen Cody alkoi naputtamaan metallista kaidetta vieressään.

“No entäs sitten. Olisiko se meidän vuoro?”

“Hyvästi ja kiitos kaikesta”, Kapura mutisi. “Eikä vähäisempänä tästä kyydistä. Muuten olisi tullut aika ankea reissu Karzahnin kautta.”

“Näkemisiin”, Mustalumi katsoi ensin komentajaa ja sitten kenraalia.
”Vasemmalla kädellä kätteleminen on kiusallista, joten…”
Matoro halasi tiukasti vahkia hyvästiksi.

“Älä kuole sinne sotaasi”, Xen vastasi puristuksiin molemmin käsin, “Olet minulle vielä sen tanssin velkaa.”

“Yritän välttää”, toa hymähti päästäessään irti.

Xenin käsi puristui tiukasti Matoron omaan ja vedettyään omansa hitaasti pois jään toa jäi tuijottamaan elegantisti muotoiltua pronssinsävyistä miekan kahvaa kädessään.

“Siispä suojelusenkeli matkaasi. Niz rakensi sen minulle kauan sitten. Yksi ensimmäisistä ionikatanoita, mitä koskaan valmistettiin. Miekat eivät vain koskaan ole oikein olleet tyyliäni ja sinä taisit mennä hukkaamaan jo sen edellisenkin, joten… ehkäpä tämä viimein palvelisi sinua kunnolla.”

Matoro otti askeleen etäisyyttä ja ionisoi aseen. Siitä sähähti esiin pitkä, haaleanpunainen tasasivuinen terä.
“Ionienkeli, siis”, toa pyörytti vaaleanpunaista terää ennen kuin antoi kahvan absorboida sen. “Näkee, että sinulle tehty. Kiitos.”

Xenin katse kävi hetken surullisena maassa. Tämä oli juuri niitä hetkiä, jolloin teki mieli keksiä jotain sanottavaa. Vahki ymmärsi, mihin jään toa oli astumassa takaisin. Spekuloi urheasti sitä, mihin itse oli joutumassa. Ja yritti epätoivoisesti unohtaa sen mahdollisuuden, ettei hän enää koskaan näkisi Matoroa. Maailma kaksikon katseiden välillä oli hauras ja hetkenä minä tahansa se olisi valmis vetämään heidät mukaansa.

“Noh. Eiköhän mennä sitten”, Cody hoputti ja ohjasi mukaansa lähtevän kolmikon porteista läpi. Terminaaliin ystäviensä poistumista katsomaan jääneet Xen, Nurukan, Mavrah ja Mexxi vilkuttivat vielä hopeiselle komentajalle, joka astui Bettyyn viimeisenä ja veti rautaisen oven perässään kiinni.

Suihkumoottorit ulvahtivat käyntiin, kun vahkikomentaja valmisteli aluksen valmiiksi matkalle kohti välisaaria. Valot syttyivät sen ohjaamoon ja valkoinen Suletu ilmestyi yhteen matkustajapaikkojen ikkunoista.

“Noh. Minä kait tästä sitten lähden”, Meksi-Koron sheriffi tokaisi leppoisasti ja työnsi lierihattunsa syvemmälle päähänsä.

“Mihinkäs sinä oikein olet menossa?”, Nurukan ihmetteli seuraten tulen toan hidasta lampsimista.

“Asioita kaupungilla. Älkää odottako päivälliselle.”

“Mutta sinulla on partiovuoro illalle!”, Xen huuteli Mexxin perään, johon sankaritar vain heilautti huolettomasti kättään. Xen tuhahti hieman pettyneenä, mutta käänsi lopulta katseensa takaisin kohti Bettyä Mavrahin koputettua sormellaan Xeniä reiteen.

Moottorien jylyn ja aluksen peräänsä jättämän pilven kaikottua ryhmän välittömästä läheisyydestä, Xen nosti kätensä vielä kerran hyvästin merkiksi. Kenraalit ja professori tunsivat olonsa hetken ajan hyvin yksinäisiksi. Heistä jokainen ymmärsi, että tämä oli se hetki, jonka jälkeen paluuta tuttuun ja turvalliseen ei enää ollut.

Kello oli kaksikymmentä yli yksitoista.

Oli kulunut kolmekymmentäkaksi tuntia huomisesta.