Ritarikunnan salainen konttori, muutamia päiviä sitten

Kuminen leimasin suuteli paperiin jälkensä. Se oli nyt virallista.

”Se on tehty, Glennhu”, selakhilaani totesi innottomasti harppoessaan tiskin luota takaisin partnerinsa tykö. ”Se on tehty.”
Puhutellun ritarikuntalaisen kulmat kohosivat jalon Kanohi Komaun takana, ja hän laski lukemansa sanomalehden. Cyrenda jatkoi: ”Makuta Nui on nyt arkistoitu kuolleeksi.” Hopeinen selakhilaani lisäsi vielä puhettaan vahvistamaan kaksi äännähdystä. ”Ha ha.”

”Ha ha”, matoralainen vastasi kuivaan mukanauruun omallaan. Kumpikaan kaksikosta ei uskonut Makutan todella heittäneen veivejään – makutat eivät harrastaneet moista. Joskus Ritarikunnan oli kuitenkin pakko julistaa makuta tai pari kuolleeksi paremman vaihtoehdon puutteessa. ‘On limaa’ ei ollut saanut omaa leimasintaan perinteisempien olotilojen, kuten ‘elossa’ tai ‘kadonnut’ rinnalle. Ja joskus antidermikseksi asti murskatut makutat olivat poissa kuvioista vuosisatoja.

Tekonaurun jälkeen hiljaisuus laskeutui. Huone oli panssaroidun tiskin takana työskentelevän virkailijan kynän raapinaa lukuun ottamatta äänetön ja muutenkin äärimmilleen pelkistetty. Glennhu istui metallisella jakkaralla, joka oli väriltään yhtä eloton kuin seinät ja kattokin – samaa harmaan sävyä kaikki. Ikkunoita ei näin syvällä maan alla ollut, vaan kaikki valo tuli katon koruttomista loisteputkilampuista.

Kumpikaan kaksikosta ei erityisemmin pitänyt tästä konttorista tai sen tylsämielisistä toimihenkilöistä. Tälläkin hetkellä virkailija tuntui mulkoilevan heitä kulmiensa alta – ikään kuin se olisi heidän syytään, että jäljitystehtävät johtivat suureen kasaan paperitöitä. Selakhilaani ja matoralainen tekivät vain velvollisuutensa ilmoittautuessaan konttorissa.

Glannhu huokaisi, taitteli sanomalehden pienempään tilaan ja sulloi sen huolellisesti nahkalaukkuunsa.
”Mitä muuta?” hän kysyi. ”Puhuit pitkät pätkät.”
Cyrenda ei heti vastannut, vaan kiinnitti haarniskansa ylle erillistä liiviosaa. Se oli tumma, lähes musta, ja se oli kiinni usealla soljella panssarin sivuilta. Vaikka liivi oli niin pitkä, että se ulottui sivuilta lähes selakhilaanin pitkän reiden puoliväliin saakka, oli se silti kevyt eikä rajoittanut liikkumista. Tämä johtui siitä, että varuste oli ilmava: reikää oli enemmän kuin materiaa, ja liivi muistuttikin enemmän joukkoa hihnoja kuin yhtenäistä vaatekappaletta. Eniten massaa toivat siihen kiinnitetyt pyöreät levyt, jotka värinsä ja muotonsa puolesta olisivat voineet olla koristamattomia ja merkitsemättömiä Kanoka-kiekkoja. Yhteensä niitä oli liiviin kiinnitettynä kolmattakymmentä.

”Lähettävät meidät uudelle tehtävllä Bio-Klaaniin liittyen”, Cyrenda lopulta tokaisi matalalla äänellään ja kiristi viimeisen hihnan vatsansa kohdalta.
”Oho?”
”Jep. Tosin tällä kertaa keikka on vähän erilainen.”

Glennhun katse oli kysyvä.

”Lähdemme Metru Nuille.”