Bio-Klaani

Vihreää hohdetta tarkkailevan kiikarisilmän omistaja oli viimein tyytyväinen tarkastukseensa. Skakdi asetti toa-taikaa uhkuvan luodin ystäviensä seuraksi panosvyön kärkeen.

Ei Guardian olisi tietenkään enää voinut tehdä muutoksia, jos olisi löytänyt sellaisille tarvetta. Varusteiden läpikäynti kulki Zakazin veteraanille kuitenkin aina samalla tavalla. Ja jos aikaa vain oli, tarkistettiin yksittäiset luoditkin.

Ehkä hän palaisi ilman, että olisi ampunut niistä ensimmäistäkään. Ja jos niin, kenties paluu tapahtuisi ystävän kanssa. Vartijan toiveikkuus ei kuitenkaan ollut peittänyt tämän realistisuutta. Jälkimmäisen vuoksi skakdin huone olikin niin uskomattoman ahdetussa tilassa.

Jokainen tasainen pinta oltiin täytetty esiin levitetyillä varusteilla. Sängyn päällä odotti pinoja pakkaamatommia retkiruokapakkauksia, työtasolla oli purettu zamor-revolveri ja siisti rivi tikareita. Kiikarisilmän huoltovälineitä löytyi sekä hyllyiltä, että lattialtakin. Valkoinen selakhi oli joutunut varomaan askeliaan huoneeseen saavuttuaan.

“Miten olisi tämä?” Same kääntyi telineestä nostettu kaksiteräinen keihäs käsissään. “Toimii ryteikössä, erinomaisesti tasapainotettu. Käsityötäkin jopa?”

Guardian laski täytetyn panosvyön käsistään ja kääntyi seuraamaan, kuinka päämoderaattori tasapainotteli massiivista teräasetta sormiensa kärjellä. Skakdi nappasi välineen selakhin käsistä ja harkitsi hetken vakavissaan sen liittämistä varustukseensa. Vartijan minimaalinen taikausko vei kuitenkin tällä kertaa voiton.

“Tämä on se yksi asia, jota en nyt halua matkaani”, Guardian vakuutti lähinnä itselleen ja laski aseen takaisin telineeseen. Samen kysyvä katse seurasi skakdin toimia, joten admin koki pienen selityksen olevan tarpeen.

“Siinä on ihan hitosti huonoa karmaa.”

“En tiennyt, että edes uskot moisen olemassaoloon”, valkohai ihmetteli. Guartsu kohautti olkiaan ja siirtyi takaisin pöytänsä ääressä olevalle varusteettomalle, noin skakdin jalkojen kokoiselle läntille.

“Maailma on mennyt sen verran oudoksi, että pakko kokeilla uusia asioita”, Gee murahti ja pohti samalla, kuinka monta päivää oli kulunut hänen veitsiensä edellisestä teroituskerrasta.

“Ai kuten taikauskoa?” Same ihmetteli kädet puuskassa yhä hopeista kaksiterää vilkuillen. “Yleensä maailman polkemat turvautuvat väkijuomiin. Toimii ihan yhtä hyvin.”

“Se oli yksi kerta!” Guardian muistutti kärkkäästi. Admineista sinertävin ei muistellut laskuhumalan hengen vierailua mielellään.

“Yksi kerta josta minä tiedän”, Same venytti adminin kanssa käytävän keskustelun rajoja.

“Tiesitkös, että vaikka oletkin nyt päämoderaattori, se ei vie minulta oikeutta raahata piruilevaa persettäsi Dinemin apupojaksi”, Gee irvisti ja piti kuin pitikin pokkansa.

“Tietenkin”, Same vastasi ja ryhdisti selkänsä.

“Tietenkin..?”

“…söör.”

“Sitähän minäkin”, skakdi murahti ja käänsi katseensa takaisin tikarilajitelmaan. Tämä mahdollisti myös väkipakolla suurenmoisen leuan yläpuolelle myllyttävän virnistyksen leviämisen ilman, että selakhi huomasi sitä.

Se ei tietenkään estänyt Samea kuulemasta lyhyttä, hyvin epäskakdimaista hihitystä, joka pääsi ilmoille suurten hampaiden raoista. Olisi moderaattorilla ollut siihenkin passiivis-humoristista kommentoitavaa, mutta kaksi napakkaa kopautusta Guardianin oveen keskeyttivät kaksisuuntaisen piruilun.

Selakhi havaitsi olevansa sekä pienemmän matkan, että vähemmän vaivan päästä ovesta, joten Geen annettua hyväksyvän nyökkäyksensä Same kurotti kääntämään kahvasta.

Ensimmäinen asia, jonka Same sai vastaansa oli bonsaiussal, joka löysi mukavan lämpimän paikan tarraamalla kiinni selakhin valkoisesta Hausta. Gee taasen huomasi ensimmäiseksi keltaisen toan, jonka olkapäältä pieni rapu oli loikannut.

“Helei”, Tawa vahvisti jo valmiiksi ilmiselvän läsnäolonsa. “En kai keskeyttänyt mitään?”

Juuriadminin kysymys oli lähinnä osoitettu Samelle, joka oli juuri saanut siirrettyä maskotin kasvoiltaan takaisin sähkön toan odottavaan syliin.

“Eiköhän minun työni täällä ole jo tehty”, haimoderaattori uskoi ja vilkaisi kohti Guartsua, joka oli viimein erotellut teräasekokoelmastaan ne yksilöt, jotka lähtisivät hänen mukaansa. “En kyllä väitä, että minua oikeasti tarvittiin.”

“Älähän nyt”, Guardian toppuutteli. “Tiedät kyllä, että arvostan harkintakykyäsi. Otan aina mieluusti vastaan mielipiteesi silloin, kun on aika varustautua.”

“Siinä tapauksessa otat mukaasi jotain muutakin kättä pidempää, kuin Vartija-kiväärisi perän”, Same käytti tilaisuutensa. “Kuten vaikka tuon kivan tikun kahdella terävällä päällä, jonka taikauskoissasi pistit sivuun.”

Selakhi haki selityksellään ilmiselvästi tukea Tawalta, joka visiirinsä takaa vilkuili kohti moderaattorin osoittamaa hyllyä.

“Ai tuo?” toa varmisti. “Lieköhän hyvä valinta tälle retkelle? Eikös tuohon liity vähän ikäviä muistoja?”

Same heilautti käsiään luovuttamisen merkiksi eikä edes pistänyt huomiolle adminien yhteisymmärryksessä syntynyttä virnettä. Selakhi astui Tawan rinnalle oviaukolle ja kääntyi sanomaan hyvästinsä.

“Noh, onnea sitten matkaan. Toivottavasti meitä odottaisi kerrankin voitto rintaman toisella puolella.”

Guardian oli yhtä mieltä Samen toiveiden kanssa, mutta pieni palanen hämmennystä vieraili skakdin kasvoilla.

“Huomennahan minä vasta lähdössä olen. Kai me nyt vielä kahvin parissa törmäämme?”

“Tiedä tuosta”, moderaattori huokaisi työkuviot jälleen ikävästi mielessään. “Meillä on yksi toa kateissa ja olisin todella iloinen jos löytäisimme hänet ennen pimeän laskeutumista.”

Tawa kurtisti kulmiaan Nöpön kieriessä tämän sylissä hurmoksessa. Ussal näki laihaa hai-setää nykyään niin kovin harvoin.
“Teillä alkaa olla kiire sitten”, nainen huomautti. “Pari tuntia korkeintaan.”

Guardianille kävi ilmiselväksi ettei häntä oltu infottu tämän käänteen olemassaolosta. Toisaalta hän olisi muurien toisella puolella jo puolen vuorokauden päästä joten saattoi olla, ettei hänen ollut hyödyllistäkään uida liian syvällä aiheessa.

“Se ilman toa, joka tuli ihan sekopäänä takaisin Veljeskunnan evakuoinnista”, Same selitti nopeasti. “Enkä rehellisesti usko, että kyseessä on mikään vihollisten temppu. Tyyppi on vain vähän… epävakaa. Paaco ja Kupe ovat myös etsimässä.”

Guardian murahti ymmärrystä ilmaistakseen ja Same katsoi, että hänen oli tosiaankin parasta lähteä takaisin kohti valvomoa. Oli jo se vaihe illasta jolloin ilman valvontaa jätetty Paaco alkoi kehittämään ‘luovia ratkaisuja’, jotka edellisten kadonneiden klaanilaisten etsinnässä olivat sisältäneet muun muassa keppien päähän sidottuja porkkanoita.

Selakhi heilautti kättään vielä hyvästiksi ja Guardian teki samoin. Lopulta puinen ovi sulkeutui Samen perässä ja yhdessä ylläpitäjät kuuntelivat hetken admin-tornin portaikkoon katoavia askeleiden ääniä.

Nöpö oli tällä välin kammennut itsensä irti Tawan otteesta ja puski itselleen pientä koloa Guardianin patjaan. Hiljaa hyrisevä ussal piti kaksin jääneiden adminien mielenkiintoa hetken, kunnes sähkön toa rikkoi hiljaisuuden ottamalla kaksi askelta lähemmäs skadia ja nuuhkaisemalla.

“… haistoitko sinä juuri minua?” Guardian ähkäisi suu ammollaan. Tawa oli jo ottanut askeleen taaksepäin ja nostanut katseensa kohti kattoa pohtivana.

“Viiksivahaa?”

“Että mitä?”

“Oletko laittanut sitä harjaasi?” Tawa mietti ääneen hämmentyneenä.

Geeltä kesti hetki toipua juuriadminin oudosta keskustelunavauksesta. Normaalin ajatuksenkulun lähdettyä ravaamaan mielikuvituskavioeläimen lailla ymmärsi Vartija, mihin Tawa oikein reagoi.

“Harkel!”

“Harkel?” Tawa ensin mietti. Kunnes: “Harkel!” hän ymmärsi.

“Tarpeeksi pitkä tovi sen miehen kanssa samassa huoneessa ja se näemmä tarttuu”, Guartsu tuumasi ja istutti itsensä työtuolille keskelle huonettaan. “Eihän se paha ole?” tämä halusi vielä varmistaa.

“Hyvin miellyttävä”, Tawa vakuutti. “Mietin vain, että et sinä yleensä näe vaivaa… noh… kuontaloosi.”

“Mitä tuo edes tarkoittaa?” Guardian ihmetteli enemmän toteamuksena, kuin oikeana kysymyksenä. Tawa kohautti olkiaan ja nojasi keltaisella haarniskallaan vasten Samen takanaan sulkemaa ovea.

“Kuulin kahakasta”, juuriadmin jatkoi huolestuneempaan sävyyn. “Kuulin myös, että onnistuitte purkamaan sen.”

“Komisario lähinnä”, Guardian tahtoi tarkentaa. “Ja hyvästä syystä. Se mies ymmärtää niin paljon paremmin, mistä tämä muuriemme sisälle survottu väki tulee. Ihan luonnollista, että hänen sanansa on painavampi.”

“Kuulostaa melkein siltä, ettet edes murhedi aiheesta?” Tawa ihmetteli. “Yleensä tässä vaiheessa sinulla on jo pitkälle viety ajatus siitä, kuinka järjestys on lopullisesti hajoamassa.”

“No niin”, plasmamies myönsi. “Mutta niin kauan, kun edes jonkun järjen ääni kuuluu kovempaa, kuin massojen kaaos niin olen ihan tyytyväinen. Olkoonkin, että suunta kaupungissa on menossa hallitsemattomampaan suuntaan.”

Gee ei todellakaan halunnut ottaa puheeksi sitä, millaisissa yhteyksissä Tawan nimeä oltiin huudeltu päivällä tapahtuneen mellakan aikana. Hän ei ollut aivan varma siitä, kuinka kattavan raportin toa oli tapahtuneesta saanut, mutta juuriadminilla oli varmasti kaikkien mielestä tarpeeksi murehdittavaa ilman väkijoukon vihoilla pelottelemistakin.

Sinertävän visiirin takaa Guartsua tuijottava admin antoi yllättävän positiivisuuden upota hetken. Oli ilmiselvää, ettei skakdi halunnut vaivata päätään nyt millään ylimääräisellä. Geen täysi keskittyminen oli jo seuraavana päivänä alkavassa retkessä.

“Huomennako siis?” Tawa varmisti vaikka tiesikin täsmälleen admintoverinsa tulevan aikataulun.

“Aamunkoitteessa. Veljeskunnan väki on myös valmistautumassa. Lähdemme linnoituksesta yhdessä.”

“Ja meinasit saada kaiken tämän tavaran mukaasi?” toa tuhahti ja tuomitsi katseellaan Vartijan huoneessa vallitsevaa kaaosta.

“Ajattelin jopa tulla takaisin tältä retkeltä. Tämä ‘tavara’ auttaa minua tekemään niin”, Gee puolustautui. Tawan kasvoilla kävi hymynpoikanen siinä vaiheessa, kun hän sai kuulla haluamansa.

Sitten sähkön toa teki jotain, mitä Guartsu ei koskaan aikaisemmin ollut nähnyt. Tawa nappasi suurimmaksi osaksi kootun revolverin puiselta työtasolta, heilautti rullan aseen sisälle ja osoitti ammuksettomalla tuliluikulla käsi suorana kohti seinää. Toinen silmä visiirin takana sulkeutui helpottaakseen tähtäämistä.

“Piu”, juuriadmin lopulta kuiskasi ja nytkäytti asetta kädessään, kuin olisi juuri vetänyt liipaisimesta. Toa hymähti hyväntuulisesti esitystä seuranneen Guartsun ilmeelle. Keltaiset kädet laskivat revolverin takaisin paikalleen samalla, kun visiirinen pää pyöri puolelta toiselle mietteliäänä.

“Ei minun heiniäni”, Tawa lopulta myönsi ja rojahti laiskasti takaisin huoneen ovea vasten. Nöpö oli tällä välin kiivennyt pöydälle nuuhkimaan sähkön toan laskemaa tuliasetta.

“Ääniefekteistäsi huolimatta näytti siltä, ettei ollut ensimmäinenkään kerta”, Guardian huomioi. Tawa teki olkapäillään liikkeen, jonka pystyi tulkitsemaan myöntymiseksi.

“En ylpeile ainoastakaan kerrasta. Enkä väitä olevani tarkkakaan. Jokainen laukaus on ollut pakon sanelema.”

“Panostaloudellisestikin ihan järkevää, että miettii ennen kuin antaa sormensa lipsahtaa”, Gee yritti myönnytellä, mutta luisteli taitavasti Tawan jahtaaman sanoman vierestä.

“Tiedät oikein hyvin, että en tarkoittanut sitä ihan noin”, juuriadmin murahti kera katseen, jonka päällepäin näkyvästä vakavuudesta ei voinut olla täysin varma.

“Ja minä tiedän myös, ettet sinä nauti siitä, kun ympäröin itseni tällä sälällä. Voimme me mennä muuallekin keskustelemaan. Iltaa on vielä jäljellä ja ehdin pakata myöhemminkin.”

Skakdin sanat eivät kuitenkaan tehneet toaan vaikutusta. Tawa oli tarttunut aiheeseen aivan omista syistään. Hän olisi mielellään purkanut tuntojaan vaikka ymmärsikin, ettei Guartsun vaivaaminen juuri sillä hetkellä ollut paras hänen ideoistaan.

Kelta-admin havahtui piikkiselän kiikarisilmän tuijotukseen. Tawa oli viimeaikoina hulahtanut kiusallisen usein ajatuksiinsa kesken tilanteiden. Hämmentyneenä tuijottavat keskustelukumppanit olivat yleensä ne, jotka vetivät Tawan ylös mielensä syövereistä.

“Olen pahollani”, juuriadmin ähkäisi. “Tartuin taas turhiin pikkuseikkoihin.”

“En nyt kyllä ihan ymmärrä”, Gee tuumasi hieman hämmentyneenä Tawan tavanomaistakin erikoisemmasta tuumauksesta. Skakdi laski käsistään tarvikevyön, johon hän oli saanut valikoitua ne veitset, jotka lähtisivät aamulla hänen matkaansa.

“Olen vain huolissani”, Tawa yritti jatkaa.

“Kuten yleensä?” Guartsu naljaili.

“Siitä, miten vielä jaksat…”

“Ainahan minä jaksan.”

“Mutta miten pitkään?”

Sotakoiran oli pakko pysähtyä hetkeksi jahtaamaan Tawan kirmaavia taka-ajatuksia. Oli päivänselvää, että juuriadmin yritti esittää tuntojaan hienovaraisesti, mutta onnistui lähinnä hämmentämään Guartsun huomattavasti suorasukaisemmin toimivaa ajatuksenkulkua.

“En ole edes harkinnut eläkettä, jos sinä sitä yrität minulle ehdottaa.”

“Eih…”, Tawa voihkaisi ja osoitteli käsiään levittämällä huoneessa vallitsevaa arsenaalikaaosta. “Miten pitkään sinä jaksat tätä? Tätä elämää. Sitä, että ratkaisu ongelmiin syntyy ampumalla tiensä läpi niistä.

Gee uskoi viimein ymmärtävänsä, mitä hänen visiiripäinen kollegansa ajoi takaa. Skakdi kuitenkin toistaiseksi lajitteli Tawan murheilun tämän yleisen muakaemopersoonan piikkiin.

“Näytänkö minä jotenkin tavanomaista kuolleemmalta?” Gee alkoi pohtimaan ääneen. Nöpön pöydän alta kajauttama inahdusmuotoinen vastaus uhkui armotonta sarkasmia.

“Ja kuinka pitkään me voimme vaatia muilta kärsivällisyyttä? Emme me voi loputtomiin jatkaa tätä sotaa näin. Mihin me olemme oikein pysähtymässä? Koska jos suunnitelma on ampua vihollista takaisin siihen asti, että viimeinenkin kaatuu… on sanomattakin selvää, että emme tule onnistumaan.”

“Olet taas näemmä miettinyt liikaa”, Guardian viimein vakavoitui. “Emme me tee näitä asioita koska haluamme, vaan koska vaihtoehtoja ei ole. Me yritimme ratkaista tämän puhumalla ja voin puhtaalla omallatunnolla todeta, että yritimme siinä parhaamme. Russakat eivät nyt vain hirveästi tunnu haastamisesta välittävän.”

“Oletko varma?” Tawa tarttui sinisen sanoihin. Guardian raapi hetken leukaansa.

“Voihan toki olla, että sellaisilla leuoilla puhuminen tekee kipeää tai jotain…”

“Ei!” Tawa ärjähti, kunnes tajusi olleensa itse jälleen epäselkeyden rajamailla. “Anteeksi… tarkoitin vaihtoehtojamme. Oletko miettinyt, että eikö meillä muka oikeasti ole helpompaa ratkaisua tähän sotaan? Jotain jota emme ole vain harkinneet riittävällä vakavuudella.”

“Kuulostaa ihan siltä, kuin sinulla olisi idea”, Guardian murahti ja antoi ryhtinsä valua tuolinsa selkämystä pitkin. Hän ei osannut enää keskittyä varustekaaokseensa. Tawa oli tuonut huoneeseen kitukasvuisen ravun lisäksi myös isoja ajatuksia.

“En sanoisi niinkään. Voihan olla, että vain toivoisin sellaista”, admin kaarteli. “Ja välillä tuntuu siltäkin, että onnekkailla toiveilla saa kaiken vain särkymään.”

Guardian kiristeli hampaitaan. “Ai hieman niinkuin kansikuvapoikamme maailmalla? Kuulostaa siltä, että Matoron reissu on pistänyt miettimään.”

“Eikö sinua?” Tawa pohti aidosti uteliaana.

“Jos minä jotain siitä tarinasta opin niin sen, että mitä pikemmin ne toivomuskapistuksen palaset leviävät mössöksi sulaan kiveen niin sitä vähemmän meidän tarvitsee katsoa, kuinka ystävämme tulevat puolikkaina kotiin.”

“Eli pysyt yhä kannassasi siitä, mitä siruille tulisi tehdä?” Tawa tiedusteli varovaisesti.

“Nimdastako tässä onkin siis kyse?” Guardian tuumasi ymmärtäväisesti.

Tawa tuhahti vaivaantuneena.“En sanonut niinkään.”

“Et nyt oikeastaan sano yhtään mitään”, Gee harmitteli ääneen. “Emmeköhän me ole jakaneet toisillemme tarpeeksi, ettei meidän enää tarvitse varoa sanomisiamme?”

“Ehkä kyse on siitä, etten ole itsekään varma, mitä sanoa”, Tawa ehdotti vastaukseksi. Guartsun työpöydän jalkaa järsivä rapu hyrisi tyytyväisenä tämän emännän nostaessa saksikkaan olennon taas syliinsä.

“Tilanne elää koko ajan. En syytä ketään, jolla ajatuksenkulku pysähtyy näihin”, Gee yritti tukea ajatustensa kanssa kamppailevaa sähköilijää. “Mutta jos luen rivien välistä oikein, varoisin myös hieman suuntaa johon olet menossa.”

Tawa jopa hieman yllättyi siitä, miten suoraan Gee häntä ohjeisti. Tilanne oli harvinainen. Vakavahenkiset varoitukset harvemmin saapuivat hänelle skakdin suunnalta.

“Se ei ollut välttämättä juuri minun ajatukseni… sirun käyttäminen”, Tawa puolustautui. “Tai ehkä osittain. Mutta se on vain epätoivoinen ajatus epätoivoisille ajoille. En tahdo, että otat tätä liian vakavissasi.”

“Epätoivoinen ajatus kavereineen sai Metru Nuilla aikaan melkoista tuhoa”, Vartija huomautti. “Meillä ei loppujen lopuksi ole kovin montaa sääntöä, jotka erottaisivat meidät muista maailman epäilyttävistä hiihtäjistä. Periaatteemme massatuhovempeleiden hallussapidosta on yksi niistä.”

“En ole kanssasi eri mieltä”, haukasvo vakuutti, “mutta et voi kieltää sitä, että nykyisellään me poltamme itsemme loppuun paljon ennen kuin kitiininen rivistö odottaa muureillamme.”

“Siksi lienee hyvä, että joukossamme on meitä, jotka eivät väsy vetämään liipaisimesta”, Guardian murehti ja hypisteli Tawankin käsissä käynyttä revolveriaan.

“Ehkä niin, mutta voimmeko enää ratkaista siten mitään? Luoti ei ystävääsi takaisin tuo” Tawa tuumasi vihreänä hohtavaa panosvyötä vilkuillen. Ämkoon televisioruudulta irvistävät kasvot kummittelivat adminien mielen perukoilla.

Naisen sanat viilsivät syvälle Geen vielä vähän aikaa sitten tuntemaan toiveikkuutteen. Irvistys vieraili skakdin kasvoilla hetken, mutta kerrankin hän tiesi täsmälleen, kuinka vastata.

“Ei, mutta se voi estää menettämästä enempää.”

Adminit tuijottivat toisiaan hetken silmiin. Kummallakaan ei ollut asiaan lisättävää. Geen kanta oli ilmiselvä, eikä Tawa halunnut haastaa matkaan lähtevää everstiä liikaa. Erimielisyydestään huolimatta pakolaislinnoituksen päälliköt ymmärsivät toisiaan.

Nöpön säpsähdys keskeytti hiljaisen hetken. Antennien päässä mollottavat silmät kääntyivät vilkaisemaan kauhistuneena Tawan ohitse kohti Guardianin huoneen ovea. Kumpikaan admineista ei ollut kuullut mitään, mutta maskotin hätääntynyt reaktio sai keltaisen adminin kuitenkin tarkistamaan tilanteen. Gee oli ristinyt kätensä kummastuneena ja odotti kärsivällisesti, kun keltainen käsi väänsi oven varovaisesti auki.

Oven takana odottivat kaksi isoa vihreää silmää ja robottisesta kallosta ulos työntyvä kaasunaamari. Vähäilmeisen konemiehen käsi oli yhä pystyssä valmiina koputtamaan. Tawa oli kuitenkin keskeyttänyt toimet ennen kuin musta metallinen käsi oli ehtinyt iskemään tummaa puuta.

“Hei!” Peelon synkästä olemuksesta kajahti pirteästi. Pystyssä oleva nyrkki aukesi leikkisään kädenheilautukseen. Geen ainoa kunnolla kurtistumaan mahtuva kulma nytkyi. Tawa ei näyttänyt aivan yhtä hämmentyneeltä.

“Helei…”, sai ovea avannut admin lopulta sanotuksi. Geen huomio oli kiinnittynyt lattialle vipeltäneeseen ussal-rapuun, joka oven takana odottaneesta robotista välittämättä kurkisteli huolestuneen näköisenä kohti Klaanin tyhjiä käytäviä.

“Hetki sitten matkannut ystävä ei näyttänyt henkilökunnalta”, Peelo avasi keskustelun. “Odotatteko enemmänkin vierailijoita?”

Kumpikaan admineista ei ilmiselvästi ymmärtänyt, mistä “ystävästä” huoneeseen putkahtanut robotti oikein puhui.

“Niin, että mitä?” Guardian ihmetteli ja sai vastauksen käytävälle osoitetun mekanisoidun eleen.

“Hohtava laiha laahustaja”, Peelo selitti. “Yritti näemmä koputtaa, mutta hänen kätensä tainnut olla todellinen. Ette varmastikaan kuulleet mitään.”

Tawa kääntyi vilkaisemaan Guartsua, joka näytti siltä, kuin olisi nähnyt aaveen. Tai siis ei ollut. Oli kuullut aaveesta, jota ei ollut nähnyt.

Skakdi oli tavannut robotin tarpeeksi monesti tietääkseen tämän nimeltä, mutta ei tarpeeksi monesti oikeasti tunteakseen tämän. Tähän keskustelunavaukseen Vartija ei kuitenkaan osannut reagoida. Reissukiireitä mielensä perukoilla pohtiva eversti olisi halunnut vain viitata Peelon tarinan kintaalla.

Tawakin vain nosti taas syliinsä käytävältä täristen palaavan ussalin ja siirsi ajatuksensa tilanteessa oikeasti ajankohtaisimpaan kysymykseen.

“Mitä sinä täällä oikein teet? Näillä käytävillä ei pitäisi liikkua ilman asiaa.”

“Sinuahan minä etsin”, robotti selitti hieman loukkaantuneen kuuloisesti. “Vastaanotossa sanoivat, että olit liikkunut tänne päin ja ajattelin käydä koputtamassa oveen ja tarkistaa.”

Keltaiselle Haulle nousi hätääntynyt ilme, kun Tawa tajusi, mistä oli kyse. Nainen vilkaisi hätääntyneenä rannettaan vain tajutakseen, ettei hänellä edes ollut kelloa.

“Päätänän päätänä, paljonko se kello oikein on?”

“Puoli seitsemän!” kuului näsäviisas Guartsun tiedote puiselta penkiltä. Tähän juuriadmin reagoi läimäyttämällä otsaansa paljon kovempaa, mitä oli tarpeen.

“Kamalasti anteeksi. Minun ei pitänyt viipyä näin pitkään. Mene vain jo varastolle odottamaan. Minä tulen ihan kohta perässä.”

Peelo teki leikkisästi kunniaa ja kääntyi sen sileän tien kannoillaan. Sanaakaan sanomatta mekaaninen mies lähti kolistelemaan tornia alaspäin ja myöhästymisestään nolostunut Tawa sulki kasvot punottaen oven tämän perästä. Tämän jälkeen visiirikasvoa odotti yhä kädet ristissä huoneestaan tuijottava skakdi.

“Ja mitäköhän siinä oikein tapahtui?” Gee lopulta uskalsi kysyä. Tawalta kesti hetki taas kasata ajatuksensa.

“Kukat! Ulkoa sisälle! Olemme välillä iltaisin siirtäneet istutuksia talvehtimaan. Peelo on ihan uskomattoman tarkka sormistaan. Hänestä on ollut kova apu.”

“Androidi ja admin hoitamassa kukkia syysilloissa. Aika toiveikas ajatus”, Gee sai sanotuksi. Tawa ei ollut aivan mukana Vartijan ajatuksenkulussa.

“Toiveikasta?”

“No eikös kasvien talvehtimaan siirtäminen sisällä oletuksen, että saatte taas keväällä istuttaa ne takaisin?”

“No tietenkin. Emme kai me nyt muuten…”, Tawa reagoi kollegansa ilmiselvään huomioon.

“Tulevana keväänä”, Gee toisti. “Sinä olet silti meistä kahdesta se, joka uskoo yhä ensi kevääseen.”

Viimein Tawa ymmärsi ja sitten huokaisi. Taitavan ongelmien yliajattelunkin keskellä palanen vanhaa toa-sankaria oli päässyt valumaan ulos keltaisen haarniskan halkeamista.

“Minun pitää varmaan mennä. En halua, että Peelo joutuu odottamaan enempää. Hän on muutenkin tosi tarkka kellonajoistaan”, Nöpöä käsiään keinuttamalla rauhoittava toa lopulta totesi. Hän vilkaisi vielä Guardianin ympärillä vallitsevaa asekaaosta ennen kuin avasi huoneen oven poistuakseen.

“Ehkä piipahdan vielä myöhemmin, kun olen nollannut vähän aivojani?” toa kysyi varovaisen toiveikkaasti. Skakdin ilme vastasi leveällä virneellä.

“Ehkä täälläkin on vähemmän kaoottista siihen mennessä. Kahvia?”

“Sen kun”, Tawa myöntyi, heilautti kättään ja veti oven perässään kiinni kitisevä ussal yhä kainalossaan. Sininen piikkiselkä käänsi nopeasti katseensa ovesta takaisin puoliksi kasattuun tarvikevyöhönsä. Ja vaikka jonkun olisi ehkä pitänyt pysähtyä pohtimaan Peelon sanoja oudosta “ystävästä” hieman tarkemmin, älähti Gee ääneen asiasta, joka häntä enemmän onnistui rasauttamaan.

“Vai, että kukkia oikein…”

Jonkin aikaa puuhattuaan eversti oli onnistunut kasaamaan ‘ehkä-kategoriaan’ kuuluvat tavaransa pois lattialta pöytänsä vasempaan laitaan. Panosvyö ja tarvikepakkaukset olivat valmiina lähtöön. Revolverikin sai seitsemännessä tarkastuksessaan viimein puhtaat paperit.

Samen viisaan väkivaltaiset sanat kiersivät kuitenkin yhä paksussa sinisessä kallossa. Veitset ja puukot olivat toki jo lähdössä matkaan, mutta ehkä jokin pidempään kantamaan soveltuva vekotin olisi kuin olisikin viisas ratkaisu.

Guardian nosti takamuksensa penkistä ja käveli taas kerran hyllylle, jossa kaksiteräinen keihäs odotti niin kovin houkuttelevana. Se oli luotettava. Se oli aina onnistunut tehtävässään. Oikeissa käsissä se oli arvaamaton ja tappava.

Kenties liiankin. Sormet miltei aseen kahvalla Gee päätti kuitenkin olla pilaamatta iltaansa enempää menneisyydestä kaikuvilla kivunhuudoilta. Tämän yhden kerran hän soi itselleen taikauskoisuuden. Olihan hän menossa matkaan taiasta taottujen luotienkin kanssa.