Humalassa

“Kaikki ne”, Ariez lopetti painavasti puheensa. Hänen keskustelukumppaninsa ei ollut päässyt sanomaan kovin monta sanaa pahan mielen soturikaappauksen purkamisen keskellä.
“Siis oikeasti, se nainen on hirviö.”
“Juu juu, siis ihan hirveää…” aurinkolasimunkki nyökytteli Isän tarinalle. Paradoxin kasvoilla oli lempeä, ymmärtäväinen hymy, ja välillä hän yritti taputella rohkaisevasti murtuneen uskonmiehen kättä baaripöydällä.

Että minä vihaan humalaisia…
“Pahintahan siinä on, että, niin, mikä aioinkaan sanoa, että, kaikki ne!” Ariez parkaisi ja iski kolpakkonsa pöytään niin äänekkäästi, että naapuripöydästä katsottiin kummastuneesti – mistä Paradox ei pitänyt lainkaan.
“Mukava, että kuuntelet vanhan miehen ongelmia”, uskonisä jatkoi hieman sammaltaen.
Sininen krikcit nyökytteli hymyilen.
“Toki toki. Kyllä kyllä. Vääryyksiä kokeineita kuuluu auttaa. Juuh. Mutta katsos, minulla oli muutakin asiaa sinulle. Sattuisitko mitenkään tie-”
“Ja se nainen pahoinpiteli minut henkisesti!!!” matoralainen rääkäisi ja oli kaatua tuolineen päivineen mutta sai juuri ja juuri pysyttyä pystyssä. “Ja nämä tuolit ovat suoraan sanottuna perseestä!!!”

Tuo oli ensimmäinen kerta keskustelun aikana, kun Paradoxin kasvoilleen jäädyttämä hymy mureni kuin luvaton lisäsiipi purkupallon alle muutamaksi sekunniksi. Dox kuitenkin onnistui mestarillisesti keräämään hetkensä ulkoisen tyyneytensä ja loihtimaan laupean ilmeen kasvoilleen.
“Kieltämättä ovat kyllä vähän. Siis nämä tuolit. Mutta Isä Ariez. Olen koko illan yrittänyt kysyä, että tiedätkö mitään Bartaxin aikeista.”
“Jaa että Bartaxin. Olen yrittänyt vältellä sitä tyyppiä viimeiseen asti. Lähetti jonkun kätyrinsä perääni! Mutta minua ei saakaan niin helposti! HAAA!”
Tällä kertaa Ariez todella kaatui tuolillaan.

“Tarvitsetko apua?”
“Mnä mtään pua trviset.” Matoralainen mönki ylös pöydän alta ja iski nyrkkinsä pöytään.
“NÄIN minä iskin kirveen SEN PIRUPARAN KALLOON! HA HA HAA! Miettii seuraavan kerran kahdesti, ennen kuin rupeaa Bartaxin kätyriksi!!!”
“Jos hänellä on enää aivotoimintaa miettiä, epäilen. Mutta. Bartaxin suunta. Tiedätkö?”
“Ööh pohjoiseen? Sellaisia huhuja kuulin.”
“Yhtään tarkempaa paikaa?” Nuoren kokelaan ääni kuulosti epätoivoiselta.
“En tiedä. Kukaan ei tiedä. Ehkä ne aikovat mennä värväämään Gunein porukoita? Tiedä häntä.”
Krikcit hymähti. “Siinä tekisivät temput.”
Paradox nousi tuoliltaan ja suoristi kaapuaan. “Kiitän tiedoista ja juttutuokiosta, Ariez. Riemukasta loppuiltaa. Syö välissä vaikka jotain. Vaikka appelsiini.”
“Tässä kylässä ei taideta myydä sellaisia…” Ariez totesi ja katsoi Paradoxia kummastuneena. “Mihinkä ‘doxilla on kiire?”
“Etsintäni on tähän asti vetänyt aina vesiperän. Baariveron jäljet alkavat kylmetä. Ei pahalla, mutta minun pitää kiirehtiä.”
“Jaa. No onnea matkaan. Koeta olla kuolematta tai jotain.” Tämän sanottuaan Ariez kulautti kolpakkonsa tyhjäksi.

“Samaa voin lämpimästi suositella teillekin…”
Paradox huokaisi raskaasti kävellessään kohti kapakan ovea