Yön Timo II

“Me olemme jossain… näillä main”, Amazua pyöritteli mekaanista sormeaan saarta esittävän kartan koillisaluetta. “Skakdien leiri tuo. Täplä.” Palkkasoturi piti pouheessaan tarpeettoman tauon napauttaessaan sormensa kahdesti kartan saaren sisäalueella olevaa pyöreää merkkiä.

“Häh? Missä”, Gatta suorastaan heittäytyi pienen pöydän pinnan peittävän kartan päälle tihruten hiemna kapteeninsa osoittamaa pistettä sormellaan. “Eeettei vaan ole kärpäsen kakka?” Amazua korjasi merkintävirheensä Onu-Matoranin alistuessa kohtaloonsa. Oli se…

Seuraavaksi Amazua kiinnitti piraattien huomion kartan saaren itäosassa siaitsevaan laguuniin. “Täällä on laguuni. Se saa toimia parkkialueenamme. Mikäli emme halua kiertää saaren vastakkaiselle puolelle, on se paras vaihtoehto lyhyimmälle reitille.”

Piraattipoppoo silmäili hieman laguunin ja isoleukasiten liskomiesten leirin välistä aluetta. Se oli suurilta osin vihreää, lukuunottamatta sinistä vanaa ja harmaata länttiä.

“Noniin, tarvitsen mukaani muutaman apulaisen”, Amazua kiinnitti piraattiensa huomion näiden tuijotettua karttaa hetken. “Otan teidät neljä mukaani”, palkkasoturi osoitti sormensa Tokkaan, Lyaniin, Gattaan ja Pakuun. Tokan ja Lyanin ilmeille levisi hymy. Tokkaa kiehtoi lähinnä viidakkosaaren kasvusto, Lyan vain piti viidakkoja siisteinä paikkoina. Gattan ja Pakun ilmeet viestivät lähinnä hämmennystä.

“Kapteeni”, Gatta kysyi varovasti, “saanko kysyä, miksi?”
“Kokki tuntuu ymmärtävän jotain trooppisten kasvien päälle. Huivipää taas olisi mäkättänyt yhtä lailla kuin viime kerralla kun en laskenut häntä mukaan”, Amazua siirsi huomionsa takaisin Onu-Matoraniin, “Sinä taas tunnut omaavan ominaisuuden ampua kaikkea mikä liikkuu. Moni villieläin nimittäin saattaa yrittää syödä aivomme.”

“Entäs minä”, Paku kysyi.
“Olen saanut kuvan että te kaksi olette jonkin sortin ‘bestikset'”, Amazuan suoritti lainausmerkkieleen sormillaan, “olisi tökeröä tapattaa vain toinen teistä.”

Gatta ja Paku olivat hiljaa…

Myöhemmin

Amazua istui puisella tuolilla Nazorakien laivaan tunkemien teknisten laitteiden äärellä. Fe-Matoran Kiro seikkaili pöydän alla johtojen ja vibraattorien kätköissä työkaluineen. Ylhäältä katsottuna pyödän reunan alta pilkottivat vain piskuiset kintut. Palkkaosturi katsoi yläkantilta kuinka toinen matoranin koukkukäsistä ilmestyi näkyviin ja poimi lattialta jonkin kolvintapaisen. Amazua yritti olla ihmettelemättä asiaa sen enempää, se ylitti kirkkaasti hänen käsityskykynsä.

“Okei, josko se nyt…”, Kiro tuikkasi pöydän alta. Amazua alkoi pian käännellä kommunikaatiolaitteen taajuutta säätelevää nappulaa. Pienen härpäkkeen kaiuttimen ritilän kätköistä alkoi kuulua mitä erikoisimpia ääniä. Amazua testaili pienten hetkien välein laitteen kuuluvuutta yrittäen saada yhteyden Skakdeihin, tuloksetta.
“Ehkä heidän laitteensa eivät ole toiminnassa”, Kiro kysähti ryömien esiin pöydän alta.

“Gaggulabio käski ennen lähtöämme heidän pitää laitteensa täydessä valmiudessa”, Amazua jatkoi laitteen kimpussa. Hän yritti vielä saada yhteyden Skakdeihin, laitteen monitoriruudun kuitenkin vastaanottamatta vastasgnaaleja. Kaiutin jatkoi kohinaansa.
“Kirottua”, Amazua totesi paiskaten kommunikaatiolaitteen pöydälle astellen ulos huoneesta. Kiro jäi hetkeksi kuuntelemaan kuinka ujeltamisen ja kähinän jälkeen laitteesta alkoi kuulua halpaa jonotusmusiikkia…

Ankkuri sanoi MOLSKIS suuren yönmustan laivan asetuttua veden ja viidakon rajaille. Rantaa saati hiekkaa ei näkynyt mailla halmeilla. Lähes koko laguunin kasvuston ja veden raja oli pelkkää jyrkännettä ja teräviä kiviä. Pitkä kaislisto hieroi mustan aluksen alakylkeä. Vaikutti siltä kuin laguunin kirkas vesi olisi hiljalleen jyystänyt saaren maaperää. Siellä täällä oli kallellaan vettä päin olevia pitkiä lehtipuita köynösrakenteineen.

“Vielä vähän vasemmalle, se ei ole tasapainossa.”
“Nörtti hiljaa.”
Paku, Lyan, Kiro ja Ardo asettelivat leveää lankkusiltaa laivan kannen ja maarajan välille. Ardo testasi asetelman kestävyyden pistäen hieman tanssien. Amazua nojasi mastoon kädet puuskassa naputellen vasemman kätensä sormia oikeaa käsivarttaan vasten. Kokki ja se pieni tuliaseista pitävä nutipää olivat valmistelleet lähtöä omalta osaltaan jo hyvän aikaa. Paku ja Lyan olivat jo valmiina omine varusteineen. Mikäli Matoranmittakaavassa lievästi isohko kivivasara ja ympäri pientä torsoa kiedotut köydet oli laskettavissa varusteiksi.

Pienen hetken päästä alkoi kauhea kilinä ja kolina. Tokka asteli kannelle kapyysiin johtavia portaita pitkin. Sinivihreällä Matoranilla oli selässään ylisuuri selkäreppu kattiloineen ja pannuineen. Kokkimatorania vastassa olivat hänen laivatovereidensa ihmetteleväiset ilmeet.
“…oikeasti”, Paku heitti ilmoille kysymyksen.
“Hyvä valmistautua kaikkeen”, Tokka heitti vaitonaisen vastakysymyksen.
Lyhyt hiljaisuus.

Pian alakannelta kuului uusi ääni.
“Mahtisiko kantamukseen mukaan vielä pienoista konekivääriä”, Gatta viittoi portaiden päästä. Paku vastasi heittämällä toverilleen tämän kannelle jääneen kiväärin.
“…ette ilmeisesti tee tällaisia reissuja usein.” Amazua sai Matoranit vaitonaisiksi letkaisullaan.

Vaikka piraatteja pidettiinkin yleismielessä hurjina merten seilaajina, joukko pieniä piipertäjiä oli yleistasolla mitattuna melko voimatonta sakkia. Yksikään miehistöstä ei ollut kokenut niin vaarantäytteisiä seikkailuja kuin mahdollista. Oikeastaan heidän seilailunsa ei ollut ollut juuri muuta kuin seilaamista sinne tänne romminjuonnin ja yleisen pröystäilyn merkeissä, kalleuksien vohkimista itseään heikommilta.

Joukkion kapteenipalkkasoturi odotti hetken kunnes hänen pienet alaisensa palasivat maan pinnalle. Edellinen koko hänen matkaseurueensa vaatinut reissu oli takanapäin. Tämä olisi vain hänen työnantajansa joukkion noutaminen pöpelikön keskeltä, ilman tunneleita, Trollereita, ansoja, vedenpaisumuksia tai…

Amazuan ajatukset herpaantuivat hetkeksi. Hän pystyi jälleen näkemään edessään kaapuun kietoutuneen, munkkimaisen hahmon metallisine kasvoineen, sekä mustine, tyhjine silmineen… Mielensä sisällä Amazua oli hyvin hämmentynyt. Hän oli aina onnistunut jättämään kaiken menneen taakseen. Tällä kertaa tuo yksi mystinen hahmo oli jäänyt kummittelemaan hänen mieleensä… Miksi?

Palkkasoturi havahtui pian. Hänen matkaseurakseen pestaamansa osa miehistöä seisoi hänen vierellään lähtövalmiina. Hänen pieni “traumansa” varmasti korjaantuisi kunhan he suorittaisivat tehtävänsä ja palaisivat takaisin…

Amazua päästi vaimean yskähdyksen: “Selvä sitten.”
“Aye, kapteeni”, Lyan huudahti riemuisasti. Vikkelä Le-Matoran kipitti etummaisen maston luo ja alkoi kiivetä muiden seuratessa kannelta.
Mitähän tuolla lie mielessä, Amazua mietti.

Huivipäisen köysimiehen saavutettua tähystyskorin, nappasi hän yhden roikkuvista liaaneista käteensä, tarkistaen että se oli kyllin sitkeä. Matoran yskähti muutaman kerran kohentaen ääntään. Matoran otti tukea korin reunasta saadakseen hyvän ponnistuksen. Matoran vetäisi syvään henkeä ja heittäytyi liaanin vietäväksi:
“Menoksi!”

Hetkessä Matoran oli kadonnut puiden kätköihin. Laivalle jämähtänyt miehistö vaikutti odottaneen äskeisestä jotain vähän muuta…
“Kuten todettu”, Amazua tokaisi vaimeana. Kapteeninsa johdolla joukkio astui lankulle…