Mt.Ämkoo, lännen puoleinen rinne

Vuoren jyrkät kallioseinämät olivat vaihtuneet loivaksi irtolohkareiden peittämäksi Karzhahnin pelloksi.

273 istui jalkoihinsa nojaten isoa lohkaretta vasten, pitäen ylemmillä käsillään jalkojaan rintaansa vasten. Hän oli kietonut valkoisen, nelihihaisen työtakkinsa ympärillään estääkseen liiallisen lämmön karkaamisen kehostaan ja piti samalla alemmissa käsissään violettia lämpökiveä.
Lumimyrsky oli lakannut, mutta taivas oli silti edelleen lohduttoman harmaa ja korkeuksista laskeutui valkoisia lumikiteistä koostuvia hiutaleita, peittäen ikiroudan kolhimia ja eroosion seurauksena vuoresta irronneiden kivien pintaa.

Valkoisen tiedemiehen sinisten verkkosilmien katse oli nauliutunut jonnekin tyhjyyteen. Hän ei välittänyt nälästä eikä kivusta. Hänen saamansa haavat ja murtumat eivät enää vuotaneet ja ne olivat alkaneet jo hieman paranemaan. Yksi ulkoisen tukirangan hyödyistä.

… Pian kaikki tulevat tuntemaan Jäätutkija 273!
… Hei, Lumihiutale…
… Sinulla on… vihamies Tiedustelupalvelussa?
… Mutta kostaakseni hänelle… Voisin vaikka pilata hänen elämänsä, jos voisin.
… Olet siis mukana?
… Selvä…

Hän muisteli noita hetkiä ja sanoja, jotka olivat kallistaneet hänen elämänsä tähän pisteeseen. Verikosto ja kunnianhimo. 273 kirosi oman naiiviutensa ja sen, että hän oli kuunnellut enemmin tunteitaan kuin järkeään kun oli suostunut 16765:n juoniin. Jos tiedemies olisi vain tyytynyt onnelliseen osaansa pienen tutkimuslaitoksen esimiehenä eikä olisi yrittänyt puukottaa tyranniaa hammastikulla.

Hän ei ollut ehtinyt varustautua kunnolla ennen kuin 007:n agentit hyökkäsivät labraan, joten hänellä ei ollut parhaimpia välineitään ja aseitaan vuorella selviytymiseen, jotka hän itse oli laatinut.
273 tutki takkinsa taskuja ja tyhjensi kaiken, mitä hänellä oli mukana, edessään oleville mukulakiville.
Hän laski käsissään olevan lämpökivensäkin siihen. Kivi ei höyrynnyt tai säteillyt valoa, eikä se ollut ulkomuodoltaan tai visuaalisilta ominaisuuksiltaan yhtä näyttävä kuin valo- tai Toakivet tai monet muut tuon maailman erikoisia ominaisuuksia omaavat esineet, mutta se oli tällä hetkellä 273:n arvokkaimpia maallisia asioita, joita hän enää omisti.

Sitten hän otti käsiinsä tiedustelupalvelun agenttien ja kersanttien standardin Azra WZ 36 –zamorpistoolin. Tunnetun nazoraklaisen asesepän suunnittelema Azra oli puoliautomaattivaihteistolla toimiva itselataava pistooli.
273 otti aseen pesässä olevan viimeisen lippaan irti ja tarkasteli sen sisältöä; vajavainen lipas.

Hänellä oli myös matkassa pieni, metallinharmaa linkkuveitsen, jossa oli taitettuna sisällä pari pientä terää johtojen katkaisuun, hieman kätevämpi ruuvimeisseli ja monia muita hyödyllisiä työkaluja, joita hän oli tarvinnut usein asesepän työssä.

Hän kaiveli taskujensa pohjimmaisia perukoita, mutta löysi vain muutamia muttereita ja erilaisia koneiston osia ja rikkoutuneita koeputkiloita. Nazorak kiitti onneaan, ettei putkiloissa sattunut silloin olemaan esimerkiksi typpihappoa tai muita vaarallisia kemikaaleja. Rulla rautalankaa tuli ainakin tarpeeseen.

Viimeisenä, mutta ehkä mahtavimpana hänen kädessään kiilsi alinolla-hansikas. Jäätä hylkivästä prototeräksestä rakennettu taisteluhansikas oli 273:n ylpeys ja voimakkain tekemänsä ase. Mutta nyt senkin pinta oli tahriutunut nazoraklaisen vihreästä verestä. Jäätutkija siveli sen pintaa hellästi kitiinisillä sormillaan. Sitten hän tarttui hanskan ranteessa olevaan paksuun neliskulmaiseen kohoumaan, ja naksautti siinä olevan kannen auki. Kotelon sisältä paljastui valkoisen torakan kasvoille sininen hehku. Jään elementaalikivi hohti omassa taskussaan sähköteknisiin johtimiin kiinnitettynä.
Tiedemies katsoi kiveä hetken surumielisillä silmillään. Sen puhdasta pintaa, kauniin sinistä hehkuaan. Mutta sitten kiven pinnasta heijastui hänen omat kasvonsa. Jäätutkija laittoi kotelon paikoilleen.

Vielä kun hän tunnusteli takkiaan, hän tunsi kookkaan esineen povitaskussaan. 273 kurtisti kulmiaan, sillä hän ei ollenkaan muistanut että hänellä olisi ollut matkassaan mitään tuon muotoista. Mutta kun hän veti sen taskustaan, hänen sydämensä hypähti. Samalla sekunnilla vain päivän vanha muisto palautui mieleen.

– Ei se tule juomiseen. Minä tarvitsen sitä yhteen kokeeseen ja omasta laboratoriostani se on loppu.
– Jmaa. No senkun. Kunhan tuot sen matin takaisin, kun et enää tarvitse sitä.
– Tuon sen sinulle illalla…
… lupaan sen…
Jäätutkijan kädet vaipuivat ja hänen mielensä synkkeni entisestään.

2905:n taskumatti. Hän oli täysin unohtanut sen.

Samassa 273:n ajatuksen palasivat jälleen siihen samaan tosiasiaan, jota hän oli kolunut läpi mielessään jo kymmeniä kertoja. Ajan myötä, kun jotakin tiettyä asiaa miettii päässään yhä uudelleen ja uudelleen, ajatukset alkavat olla yhtä sakeaa kuin myrkky.
Hän muisteli niitä monia hetkiä, kun hän oli istunut yhdessä ystävänsä kanssa, puhunut hänelle syvimmistä mietteistään, tuntenut olevansa saman arvoinen kuin joku muu. Ja että hän ei voisi tehdä niin enää koskaan.
Alkoholin kuljettamiseen tarkoitetussa pullossa oli hopeinen päällystys ja keskellä sitä oli iso Nazorak-logo. Juippi oli kertonut saaneensa sen joskus ylempiarvoiselta komentajalta, muttei ollut kertonut enempää. 273 katsoi mattia. Se oli varmasti ollut Juipin arvokkain omaisuus.
Tuon sen sinulle illalla… Lupaan sen.
Valkoisen torakan kädet tärisivät hänen pidellessään hopeista esinettä. Sitten hän tarttui toisella kädellään korkkiin ja ruuvasi sen auki. Pullo oli vielä puolillaan alkoholipitoista nestettä. Hän otti reilun kulauksen siitä.

273 katsoi koko hääviä omaisuuttaan. Sitten hän käänsi katseensa yllään jylhästi odottavaan vuoreen. Jäinen vuori osasi antaa kodin ja turvan, mutta se osasi myös ottaa kaiken antamansa takaisin. Vähäisillä varusteilla hän ei kauaa selviäisi routaisilla rinteillä. Lisäksi jäätutkija oli varma, että pian 007 lähettäisi partioita haravoimaan vuoren rinteitä. Arkkiagentin joukot eivät jättäisi kiveäkään kääntämättä, ennen kuin valkoisen torakan ruumis olisi löydetty.

273 käänteli päätään ja etsi suuntaa, minne hän jatkaisi matkaansa. Avoimelta maalta hänet nähtäisiin helikopterista liiankin helposti. Mutta edessäpäin ei näkynyt metsää kiokulmienkaan päässä. Hän ei tiennyt mitään muuta suuntaa minne lähteä, kuin etelään. Mutta etelässä hän saattaisi helposti joutua klaanilaisten ja nazorakien tulilinjalle.
Mutta hän ei voinut jäädä siihenkään istumaan. Hän joko jäätyisi kuoliaaksi tai jäisi kiinni oman lajinsa edustajille. Hitain liikkein, hän keräsi tavaransa kiviltä, latasi aseensa, laittoi hanskansa käteensä, mattinsa povariin ja nousi.
Hitain ja vaivalloisin askelin, hän aloitti ensimmäisen oman matkansa. Ilman varusteita, ilman ystäviä, ilman kotimaata.