Roolipelaamista ja rajavartijoita
Matoron ohjatessa venettä Kapura keskittyi tuhertamaan jotain tyhjään muistikirjaan jonka kannessa luki yksinkertaisesti “TEORIOINTI”. Välillä Toa pysähtyi mietiskelevän oloisena tuijottamaan jotain hetkeksi aikaa mutta palasi pian kirjoitustyöhön. Sivut täyttyivät sanoista hiljaisuuden vallitessa veneen hytissä.
“Mitä kirjoittelet?”, Matoro kysyi puoli-kiinnostuneena. Aamu oli merenkäynniltään tyyni ja rauhallinen. Toa oli helpottunut, sillä matka olisi kohta loppusuoralla. Nykyisellä vauhdillaan he saapuisivat Xian ja Metru Nuin väliselle reitille muutamassa tunnissa.
“… Ööh. Se tulee erääseen roolipeliin”, Kapura vastasi.
“…”
“Noh, tuo ei oikeastaan edes yllätä minua. Mutta eikö elämämme nykyisin ole tarpeeksi jännittävää, ettei mitään roolipelejä oikeastaan edes tarvita?”
“En minä nyt tiedä”, Kapura sanoi. “Ainakaan tämän harmillisen pitkän laivamatkan osalta. Mutta taidamme olla pian aika perillä?”
“No Metru Nuilla olemme huomenna”, Matoro vastasi.
“Käyn kannella. Ehkä ulkona näkyy jotain kiinnostavaa ja/tai spekuloitavaa.”
Matoro katsoi Kapuran jättävän kirjansa karttapöydälle ja kävelevän alas pahamaineisia rappusia. Tilaisuus tekee varkaan, sanotaan. Ja tällä kertaa sen todisti se, että Matoro kävi nappaamassa Kapuran epäilyttävän mustakantisen kirjan pöydältä ja alkoi lukemaan sitä.
Matoro: Jos luet tätä, älä vaivaudu. Selitin jo. Kaaduit portaissa. Asiaan ei liity mitään sen kummallisempaa joten tämän höpsön kirjasen lukeminen on tylsää ja sen olemassaolo selittyy kaiken lisäksi yksinkertaisesti sillä että veneessä on tylsää.
”… olenko minä tosiaan näin ennalta-arvattava”, Matoro ajatteli ääneen.
Joku muu joka mahdollisesti lukee tätä: Asioiden ylianalysointi ei kannata koska sataprosenttisella varmuudella kaikki joka tässä kerrotaan on totta (mutta olen saattanut jättää jotain kertomatta).
SALALIITTOTEOREETIKON, HULLUN HUONEKASVIN JA HULLUMMAN TIEDEMIEHEN OMITUISET SEIKKAILUT
Aloitetaan vaikka tästä: Oli laji. Ja se laji sattui olemaan sellainen hieman outo jonka kulttuuriin kuului nimettömänä oleminen ja kaikkea muuta epätärkeää. Meitä kiinnostaa vain lajin jäsen, Jouera joka oli ensin nimetön, sitten nimellinen kunnes jätti nimensä mutta alkoi taas käyttää sitä. Sattumoisin vaiheet hänen aikajanassaan joissa nimenvaihdot tapahtuivat ovat myös niitä tärkeitä, joten keskitytään tarkastelemaan niitä.
”Miiiitä minä oikein luen”, Matoro kysyi itseltään.
Lajin höpsöön kulttuurin kuului myös tiukka arvojärjestys ja että ylempiä piti totella. Ja hieman absurdisti myös se että nämä ylemmät olivat aina vastuussa jos jokin meni pieleen ja yleensä ne vain tapettiin ja otettiin uusia tilalle. Minä en keksinyt sääntöjä, minä vain kerron niistä. Tällä yritettiin kai saavuttaa jonkinlainen täydellisyys, mutta eikö ole hieman typerää tappaa lähimpänä täydellisyyttä olevat? Minä sanoisin että on.
Jouera sai nimen. Se tarkoitti että hän kiipesi arvoasteikossa huomattavan ylös ja sai keinon ilmaista itseään nimellään. Meillä on nimet koska olisi rasittavaa kirjoittaa aina “TULEN JA PAINOVOIMAN TOA” mutta heille nimillä oli merkitystä. Joka tapauksessa nimi tarkoitti sitä että Jouera sai vaikutusvaltaa ja kyvyn osallistua lajin tieteellisiin projekteihin. He olivat aika klassinen hullun tiedemiehen määritelmä. Lajin saavutuksiin kuului itsensä lähes täydellinen koneellistaminen koska ilmeisesti orgaaninen aines on liian ikävää? Kuitenkin Joueran tärkeät projektit olivat seuraavat:
1) Jonkun Matoranin kidnappaaminen saarelta jossa laji asui maan alla ja sen muunteleminen sellaiseksi oudoksi olennoksi joka muuttuu lähelläolijoiden pelkäämiksi asioiksi (MENI PIELEEN koska joku outo virhe tapahtui kun laji testasi sen muuntautumiskykyä kuvitteellisen pelottoman henkilön kanssa. Olento muuttui pelkäksi varjoksi jonka kyky jätti joskus toimimatta eli oli aika hyödytön.)
2) Projekti jonka tarkoitus oli parantaa lajin mielenvoimia ja varsinkin niiden suojausta mutta MENI PIELEEN kun se tekikin päinvastaisen (miten Joueralla oli vielä nimensä? Ai niin, lajin typeryyden takia asiasta syytettiin senhetkistä johtajaa Diereuea joka tapettiin Joueran sijasta.)
3) Projekti joka meni vielä enemmän pieleen. Niin paljon pieleen ettei enempi ole oikein mahdollista. Kaikki lajin jäsenet paitsi Jouera kuolivat! Loppuen lopuksi Jouera ei tainnutkaan olla kovin hyvä hullu tiedemies. Projekti loi Zairyhin.
Zairyhistä sanon vain perusasiat (mielenvoimainen kasvi, haluaa tappaa Joueran syistä joita käsittelemme erikseen jne.) koska on mahdoton tietää miten se käytännössä toimii. Mutta tämä ei ole mikään tieteellinen julkaisu. Sovitaan, että se on silkkaa epäloogista taikaa tai jotain vastaavaa. Elämme universumissa, jossa olennot voivat ampua elementtejä käsillään. Tarvitseeko näitä edes selittää? Joka tapauksessa Zairyhin huomattavat kyvyt ovat lonkerot ja niiden loputon kasvu, mielenvoimat ja se ettei sen liiemmin tarvitse syödä (kenties yhteyttäminen? Huomio kirjoittajalle: Teorioi tätä).
Tapahtumat, jotka johtivat Joueran lajin tuhoon: Zairyh luotiin. Zairyh tuli hulluksi tai kostonhimoiseksi tai jotain ja tuhosi kaikki lajin jäsenet paitsi Joueran mielenvoimillaan. Kenties Jouera, joka tiesi Zairyhistä eniten oli varautunut johonkin tuollaiseen? Joka tapauksessa kaikki muut kuolivat. Ja Jouera pakeni saarelta jossa laji asusteli tehden hulluja kokeita maan alla. Paitsi luullakseni Joueran tilat sijaitsivat maan pinnalla, jokin arvoasteikossa ylhäällä olevien erityisoikeus?
Kuitenkin tässä kohtaa kiinnitämme huomiomme hetkeksi itse saareen. Se on aika iso, sisältää yhden Matorankylän ja tuhoutui täysin kun jokin aiheutti tulipalon (tästä ei sitten enempää). Zairyh kasvatti itsellään saarelle aikamoisen viidakon mutta Matorankylän palaneet rauniot ovat vielä siellä. Kävin itse katsomassa. Mennyttä sekin.
Kylässä meitä kiinnostaa se, että tämän tarinan kirjoittaja ja eräs Toa eli ennen siellä (itse asiassa lähes koko elämänsä. Tai ainakin sen joka on merkittävä tämän tarinan kannalta). Yhtäkkiä, tulipalo. Ja Matoran pakenee Toa-kanisterilla joita tiedemieslaji lähetti sinne houkutellakseen Matoranit pois tutkimuksia haittaamasta. Muut lähtivät pakoon mikäli kuolemiselta ehtivät, mutta saarta ympäröivän meren runsaan virtaamisen takia päätyivät ihan eri paikkoihin. Jouera pakeni myös mukanaan se outo varjo-olento jonka hän teki Matoranista.
Matoran saapuu Klaaniin matkattuaan hieman vähän kaikkialla, onkin Toa koska MYSTEERINEN TOA-KIVI! Okei, se oli enemmän Joueran lajin tekosia kuin mysteeri. He antoivat Matoraneille kaikenlaisia tarvikkeita joilla oli tarkoitus houkutella heidät pois. Yhtäkkiä, tehtäviä joilla ei ole mitään relevanssia (paitsi ehkä sen erään sodan kannalta).
”Kapura”
Jouera jää luolaan johonkin ja tekee mystisiä tiedemiesasioita. Zairyh kasvaa saarella ja nostattaa viidakon tuhkasta. Toa (okei, sanotaan vain Kapura) tekee asioita Klaanissa mutta tämä ei suinkaan ole elämänkertani. Kuluu aikaa. Vuosisatoja, (muttei monia) myöhemmin (tai no, en oikein tiedä kuinka paljon aikaa siinä kului. Tuo kuulosti hienolta): Toa palaa saarelle. Huomaa palaneen kylän, tajuaa yhden luvun menneisyydestään. Kohtaa Zairyhin, omaa vielä fobian joka tuli siitä tulipalon aikoihin, jää mieleltään vangiksi kun Zairyh tulee Klaaniin Kapuran (tai minun) kehossa(ni).
”Mitä sinä teet”
Tapahtuu joukko asioita joilla ei liiemmin ole merkitystä. Zairyh halajaa Joueran olinpaikkaa ja tekee asioita saadakseen tuon tärkeän tiedon. Kapura saa kehonsa takaisin mutta tulee (lievästi) hulluksi, paranoidiksi (joka ei ole tosin huono asia) ja skitsofreeniseksi (joka on huono asia).
”Kapura”
Varjo-olento taistelee jossain vaiheessa sekä Kapuran että Zairyhin kanssa. Kaikki romahtaa ja se jakaantuu kuudeksi olennoksi joiden ulkonäköä on vaikea kuvailla mitenkään järkevästi. Käy ilmi, että sekin haluaa tappaa Joueran (onpa hän (epä)suosittu). Zairyh kehittelee (täysin yksin) idean siitä, miten hän saisi haltuunsa tämän tärkeän informaation.
”Lopeta!”
Kapura lähtee erään Matoron kanssa matkalle. Kun Matoro kaatuu (vahingossa, itsekseen jne.) portaissa, häneltä menee taju. Näin tapahtui ja mitään muuta ei voi väittää. Zairyh huomaa tilaisuutensa ja keskustelee erään Matoron päässä olevan hullun tiedemiehen joka ei ole Jouera vaan eräs Makuta nimeltään Itroz kanssa. Itroz lupautuu antamaan Zairyhille Joueran olinpaikan mikäli hän saa erään toisen Makutan Nimda-sirun.
Sitten minä istuin tähän ja kirjoitin tämän joka taisi kyllä olla yli 50 prosenttia Joueran lajin tapoja. Ei sillä varmaan ole väliä. Ehkä minä täydennän tätä kun jotain kiinnostavaa tapahtuu? Ja okei, rivien välistä saattoi jäädä pieniä tapahtumia mutta niillä ei liiemmin ole väliä kun pointtini tätä kirjoittaessa oli veneessä matkustamisen tylsyys eikä tylsien salaisuuksien paljastaminen kaikille jotka tätä vaivautuvat lukemaan.
Matoro: Jos olet lukenut tänne asti niin huomaat että kaatumisesi portaissa on täysi fakta ja olisi hullua väittää mitään muuta. Ja jos tässä esiintyy informaatiota jota minun ei pitäisi tietää niin sovitaan että sain sen selville TEORIOINNILLA! Mutta tätä tekstinpätkää ei kannata teorioida, koska kerroin jo kaiken tärkeän.
Ehkä minä lopetan jo.
Matoro oli sanaton. Hän sulki kirjan hiljaa hämmennyksen vallassa. Hän laittoi sen takaisin karttapöydälle mistä oli sen ottanutkin.
“Vai että sellainen roolipeli”, Matoro päivitteli itselleen.
“Ööh. En haluaisi häiritä”, Kapura sanoi kiirehtiessään takaisin hyttiin, “mutta joitain veneitä. Paljon niitä. Näyttävät jonkinlaisilta partioveneiltä mutta ajattelin että ilmoitan kuitenkin.”
Matoro katseli teleskooppisilmänsä kiikaritoiminnolla muutamaa kohti tulevaa alusta. Ne olivat kevyitä moottoriveneitä, hieman kuin kaksikon omakin alus.
”TERVETULOA XIAN ALUEVESILLE! PYSÄHTYKÄÄ, JA PÄÄSTÄKÄÄ MEIDÄT TUTKIMAAN ALUKSENNE!”, vortixx huusi megafoniin lähestyvän aluksen kannelta.
Matoro jätti moottorin tyhjäkäynnille ja asteli portaita äärimmäisen varovaisesti kannelle Kapura perässään. He katselivat yhden veneen tulevan melkein kiinni heidän aluksensa kylkeen. Kauempana olevat alukset odottivat. Jään Toa arveli, että niistä tarkkailtiin heitä paraikaa.
”MISTÄ OLETTE TULOSSA JA MINNE MENOSSA?”, megafoniin pauhaava kuulustelija kysyi nyt vain parin metrin päästä.
”Olemme matkalla Metru Nuille tapaamaan ystäväämme”, Matoro vastasi. Xialaisten veneestä laskettiin eräänlainen silta, jota pitkin megafonimies ja joitakin hänen tovereitaan – kaapin kokoisia korstoja kaikki – tulivat klaanilaisten laivaan.
”ENTÄ MISTÄ TULETTE? ET KAI SINÄ VÄLTTELE KYSYMYSTÄ?”, vortixx kailotti megafoniin aivan Matoron vieressä.
”Sinun ei tarvitse käyttää enää tuota megafonia”, Matoro huomautti.
”TE ETTE OLE ASEMASSA, JOSSA VOISITTE JAKAA KOMENTOJA. MINÄ OLEN. ENKÄ USKO, ETTÄ LIIKUTTE REHELLISILLÄ ASIOILLA, JOS ETTE KERRO LÄHTÖPAIKKAANNE!”
Matoro mietti tarkkaan. Mikäli nämä ääliöt olisivat vain joitakin tulliviranomaisia, hän voisi hyvin kertoa olevansa Klaanista. Mutta jos ne ovat jotakin muuta, siitä saattaisi koitua hankaluuksia.
”Tulemme Bio-Klaanin saarelta lounaasta”, Matoro vastasi lopulta. ”Ja meillä on kiire Metru Nuille. Olkaa hyvä ja tutkikaa aluksemme, jos haluatte.”
Megafonimies viittasi gorillansa penkomaan varusteita.
”Et varmaankaan halua, että ne pääsevät lukemaan ’roolipelitekstejäsi’?” Matoro kuiskasi Kapuralle niin huomaamattomasti kuin tämä pystyi. Tulen toa näytti puoliksi hämmästyneeltä ja puoliksi vahingoniloiselta. Sitten hän syöksyi portaita ylös.
”MIKÄS TEIDÄN NIMENNE ON?” megafonimies kysyi Matorolta ehkä hieman epävirallisempaan sävyyn kuin aikaisemmin.
”Minua sanotaan Matoroksi”, toa vastasi. Hän halusi joka hetki yhä enemmän ottaa megafonin ja tunkea sen vortixxin kurkusta alas.
”MATORO? MATORO MUSTALUMI, VAI?”
”Voisitko nyt karzahni vieköön lopettaa sen megafonin käytön?”
”SINUN ON TULTAVA MUKAANI XIALLE. SINÄ JA KUMPPANISI SOTKITTE PAHASTI ASIOITA VIIME KÄYNNILLÄNNE”, megafonimies huusi. Hän kaivoi esiin radiopuhelimen ja huusi megafonilla siihen: ”TÄHDÄTKÄÄ HÄNTÄ. ÄLKÄÄ PÄÄSTÄKÖ HÄNTÄ PAKOON, VARJOISA MAKSAA HÄNESTÄ PALJON”
Kauempana olevien alusten kannelle ilmestyi ampujia. Ne olivat ilmiselvästi pimeyden metsästäjiä.
Matoro pysyi liikkumatta. Hän nosti kätensä hitaasti ylös nähdessään useamman kuin yhden lasertähtäimen hänen rintakehässään.
Yhtäkkiä helvetti pääsi valloilleen, kun Kapura laukaisi komentosillan ikkunoista valtaisan tulimuurin kohti aluksia. Tuli höyrysti vettä valtavaa vauhtia, ja pian meri klaanilaisten aluksen ympärillä suorastaan kiehui. Matoro näki hetkensä tulleen, ja hän kaappasi megafonin vortixxin kädestä. Sitten hän kaatoi vihollisensa ketterällä taklauksella ja iski megafonin tämän suuhun. Ilma peittyi joka suunnassa sakeaan vesihöyryyn.
”Kapura, täysi vauhti päälle! Käännä alus!” Matoro huusi komentosillalle. Hän heitti mutisevan vortixxin mereen. Ruumasta syöksyi hänen kimppuunsa megafonimiehen mukana tulleet metsästäjät. Matoro väisti ketterästi toisen tekemän syöksyn, joka päätyi kannen kaiteen läpi mereen. Toinen olento huitoi valtavalla pampullaan vesihöyryn sumentamaa ilmaa. Hän ei ehtinyt tehdä sitä kauaa, ennen kuin Matoro syöksyi häntä kohti takaapäin ja kaatoi tämän veteen. Jään toa jatkoi juoksuaskelin märkiä portaita ylös.
Klang.