Tappotahti
”Komisario Harkel oli minun ja Kepen ystävä. Hän oli suurkyläläinen poliisi, joka toimitti pahan pormestarin telkien taakse, piti yllä järjestystä sota-aikana ja… ja…”
”Hän… oli kanssani, kun olimme metsässä, siis hän ja minä ja muita, kun…”
”Ei sillä, että syyttäisin sinua. Tai siis että, eihän minun tarvitse sitä sanoa, koska miksi syyttäisin…”
Tappotahti
Hetki muistotilaisuuden jälkeen
Puinen ovi kolahti kiinni nazorakin takana.
Oma huone… viimeinkin rauhassa…
Kelvin nojasi selkänsä huoneensa ovea vasten. Hänen täytyi hengittää hetki syvään, ennen kuin alkoi napittamaan takkiaan auki. Hän antoi sen valahtaa laiskasti lattialle. Ajatus takin nostamisesta takaisin naulaan tuntui Kelvinistä juuri nyt yhtä raskaalta kuin vuoren kannatteleminen.
“… ja siis sitten se, katsos, vain otti ja lähti Ritareineen, kun ilmeisesti nerokas uusi luomukseni ei sitten ollut ihan sen kaltaista viisautta kuin hän oli etsimässä. Mikä moukka! Ja Kepe kutsui häntä ‘Profeetaksi’. Pah! Ei ole, kuule, profeettaa nähnytkään. Ei minkäänlaista visiota!”
… tai niin rauhassa kuin näin pystyi olemaan. Manu oli hänen äkillisestä poistumisestaan johtuneen lyhyen närkästymisen hetkensä jälkeen ruvennut selittämään hänelle siitä, mitä oli kuullut tieteilijä-toalta.
”Minä en tiedä… missä vaiheessa hänestä tuli enimmäkseen paha. Hän, öh, oli ystäväni, tai niin minun sydämeni ainakin sanoi, mutta sitten hän meni ja murhasi Harkelin.”
Kelvin nosti uupunein liikkein kätensä niskansa taakse ja naksautti kanohinsa kiinnitysremmin auki. Volitak putosi kolahtaen lattialle lierihatun seuratessa perässä. Vasta nyt Kelvin tajusi kuinka hengästynyt hän olikaan. Hän kohotti kumihanskan peittämän kätensä rinnalleen ja puristi.
”…mutta kun sota pahenee päivä päivältä, niin eihän se oikeasti toimi, kun… kun Tawa ja adminit ja muut ovat antaneet meille niin huisin paljon.”
“Ja ilmeisesti se jäbä sitten meni sieltä suoraan murhaamaan minun kyläläisiäni!” Manu jatkoi. “Voitko kuvitella! Ei minkäänlaista selkärankaa. Ja niillä oli vielä aika hyviä treidejä! Kauan niitä sai grindata – satoja tunteja upotettu vaihtotalouteen! Ei sillä, että minä olisin hävitystä silloin huomannut, kun oli parempaakin tekemistä, mutta näin Kepe kertoi tapahtuneen. Kyllä minä häntä uskon. Ja totta kai se pistää vihaksi. Ihan vain periaatteesta; olisivat ne varmaan kuolleet muutenkin, jos ei kylmään niin sitten vaikka nälänhätään tai johonkin. Tohungat kuolevat aina johonkin. Kävelevät vahingossa laavaan tai kaktuksiin tai jotain. Tai sitten tulee jotain ryöstäjiä jostain jalkajousineen ja kirveineen ja tappavat kaikki, kun silmä välttää. Helvetti soikoon!”
“Jos pettäisit vähäisen luottamukseni, lopettaisin sinut luodilla.”
Kengät kopsahtelivat puulattiaa vasten. 273 hoiperteli seinän viereen ottaakseen siitä tukea, ja oli vähällä kaataa aamulla siihen asettamansa peilin. Hän hengitti raskaasti. Hänellä oli kamala olo.
”Jos pettäisit hänen luottamuksensa, en olisi niinkään armollinen.”
Ja yhä vain hän kuuli makutan raivostuttavan pölinän päässään.
“Mutta ilmeisesti tämä ‘Profeetta’ sitten luuli pitävänsä hallussaan Nimdan sirua, ja teki sitten olemassa olemattomalla sirullaan taikamaailmassaan taikajuttujaan, kunnes tajusi, ettei sirua ollutkaan, ja kaikki romahti tai jotain. Mutta tämä liittyy yhteen toiseen juttuun, josta sinä et varmaan niin hirveämmin välitä, uskon. Mutta ei kait siinä, jos tahdot kuulla, niin kyllähän minä mielelläni näistä jutustelen!”
Kelvin nosti kätensä vatsalleen ja oksensi lattialle.
”…” Manu totesi.
“… hyäärg! Köh! H-hitto…”
“… öhm, poikaseni, oletko ihan kunnossa?”
“Teit siis aseita? Kenties meidän tappamiseksi?”
Oksennus ryöpsähti taas nazorakin suusta. Vatsanesteen mukana lattialle valui Kahviossa syödyn kolmioleivän sulamattomat jäänteet. Nazorak yski ja köhi ja oksensi taas. Hän lyyhistyi polvilleen samalla, kun hänen selkänsä painui kaarelle.
“… olen aika varma, että ylenanto ei ole täysin terveen nazorakin normaalia käyttäytymistä. Ehkä meidän pitäisi käydä taas mutka sairasosastolla?”
Kelvin yski kivusta. Hän kakoi ja haukkoi katkonaisesti henkeä. Hän yritti pidätellä yökkäysrefleksiä, mutta lopulta oksensi taas – tällä kertaa suoraan hameen peittämille polvilleen.
“Köh… helvetti! E-ei tämä ole mitään-” nazorakin henki pihisi. Lukuisat pahan olon sykähdykset kuristivat hänen kurkkuaan. Viides yökki jäi kuitenkin tulematta.
Hän istui hetken polvillaan tasaten hengitystään. Kelvinin koko keho värisi puistatuksesta. Aivan kuin hänen kurkkunsa läpi oltaisiin lyöty tikarilla sisältä päin. Lopulta Kelvin avasi silmänsä, ja laski katseensa siihen sapen katkuiseen sotkuun sylillään, joka para-aikaa valui hänen reisiään pitkin lattialle.
”… ei… ei… eiiih!” nazorak sihisi epätoivoisesti. Hänen kätensä puristuivat nyrkkeihin.
”EI HITTO!!”
Nazorak syöksähti seisomaan. Hän riuhtaisi hameen päältään ja läimäytti sen lattiaan kuin märän rievun. Hän sihisi ja sadatteli raivosta. Hän tarttui tuntosarvistaan ja raastoi niitä päästään. Kuului kumea kolahdus, kun nazorak potkaisi maassa maanneen naamion huoneen toiseen päähän. Hänen hengityksensä kiihtyi taas.
… kaikki! Kaikki menee aina päin HELVETTIÄ!! Saatana! Hitto!
“Ikävä kuulla, että olet tuota mieltä”, Manu vastasi varoen Kelvinin ajatukseen. “Onko mitään, mitä voisin tehdä asialle?”
Tiedemies huohotti. “Mi-miten sinä muka voisit!? Hame on pilalla – hyi helvetti mikä haju!”
“No en ehkä ihan konkreettisesti tähän kyseiseen hameongelmaan osaa tarjota ratkaisua. Mutta että kaikki menee päin helvettiä? Ehkä osan siitä voi korjata.”
Ei, ei se ollut niin yksinkertaista. Hame oli pilalla. Hänen valeasunsa oli vajaa, pilalla! Nyt hänen lajinsa voitaisiin tunnistaa hänen jaloistaan. Kaupunkilaiset saisivat tietää, että hän on nazorak, heidän murhaajansa!
”Ja asiahan ei minulle kuulu, mutta älä liikuskele ilman mekkoa ja naamaria.
Paitsi jos haluat myrkkyveitsestä.
Kaltaisiasi ei juuri nyt kaivata.”
Kuka tahansa voisi tuomita hänet. Klaanilaiset suuttuisivat hänelle. Kukaan ei enää koskaan puhuisi hänelle kunnioittavasti… ei, pahempaa. Hänet voitaisiin tappaa.
”Jos ne sarvekkaat torakkaperkeleet satuttavat vielä yhtäkin ystävääni, minä varmistan että sen tekijä murtaa kallonsa!”
Miksi hänen piti olla tällainen farssi! Oksentaa nyt suoraan ITSENSÄ PÄÄLLE! Hyi hitto! Miten säälittävää!
Idiootti
Kehari
Aivovammainen
Ehkä hänet oltiin tuomittu epäonnistumaan. Kaikki hänen pinnistyksensä oli kohtalon kosminen mahti säätänyt valumaan hukkaan.
Se
On
E p ä p u h d a s!
Manu yritti puhua, mutta Kelvin ei pystynyt keskittymään tämän telepaattisiin sanoihin. Hän nosti kätensä ohimoilleen. Hän tunsi sydämensä hakkaavan rinnassaan. Kelvin huojui peräseinälle ja lyyhistyi takaisin istumaan.
Ehkä niin oltiin tarkoitettu. Hänhän oli epäpuhdas. Rikkinäinen ratas. Virhe, jota ei kuulunut olla olemassa. Tilan hukkaa…
”Ja vaikka Matoro-poika onkin uskonut täysin kaikki tämän valheet, ei se tarkoita, että meidänkin pitäisi. Kelvin, sinä olet älykäs! Ottaisit mukaan hieman akateemista kriittisyyttä…”
Hahaha… jäätutkija. Nazorakien tiedeyhteisön kärkeä… mikä vitsi!
Tyhmä Epäintellektuelli
Jälkeenjäänyt
Ei hän ollut yhtä älykäs tai edes taitava kuin muut. Hän oli hädin tuskin päässyt kanditaatin tutkinnostaan läpi! Kandi oli jäänyt viimetinkaan, ja 273 oli viettänyt kaksi viimeistä viikkoaan nukkumatta. Hän oli päässyt läpi pelkästään professorin armosta. Tämä olisi voinut pudottaa hänet halutessaan…
Älä näytä että et osaa
Parempi olla hiljaa, kun ei mitään mistään tiedä
Hän oli mokannut lukemattomia kokeita! Yksinkertaisia tehtäviä. Nolannut itsensä kaikkien edessä! Nolo Nolo
Silloin kerran hän oli jäätynyt puhujapenkkiin, unohtanut sanansa, koko virnuilevan koulun edessä! Kukaan ei varmaan ottanut häntä vakavasti. Kaikki olivat vain katsoneet hänen virheellistä väriään, ja koko hänen kankea olemuksensa oli vain myötähäpeällistä heijastusta siitä!
“Anteeksi jos kysyn, mutta kuka päästi vääräsilmän labraan!?”
”273! Hei, sovitaanko niin, että me emme sitten ole pari koulun tansseissa…”
Ruma Läski
Minä voisin pyyhkiä murheenne pois…
Mitä tuollaisella tekee? Ei se kuitenkaan sinulle sovi…
… luovuttakaa toukkaparka minun osastolleni.
Eli miksi edes yrittää? Aina oli olemassa joku häntä parempi, häntä viisaampi, häntä älykkäämpi. Kaikki, mitä hän tekisi, pystyisi joku tekemään sata kertaa paremmin. Se oli vain tilastollinen tosiasia. Miksi edes vaivautua, jos lopputulos tulee kuitenkin olemaan paskaa.
Kannattaa luovuttaa heti kättelyssä
Pieleen se kuitenkin menee
Nolaat itsesi
“Päivää, arvon Lumihiutale.”
Vihreät silmät polttivat hänen selässään kuumempina kuin Pintaa korventavat auringot. Minne ikinä hän katseensa käänsi, siellä vastasi joku tuomitseva katse tai ivallinen virne.
”Haha! Olisit ajanut päältä!”
“Tarvitaan kipinä, joka sytyttää kaikki kaltoin kohdellut nazorakit palamaan…
“… ja kun se kipinä tulee, johtajat ovat mennyttä…
“Ja voimme lavastaa vihamiehesi sen tekijäksi, jos tahdot.”
Voi, kuinka tyhmä hän oli ollut uskoessaan katkeran sotilaan sanoja. Miten typerä…
”H-hei! Et palauttanut vielä t-t-taskumattiahni!”
”Tuon sen sinulle illalla. Lupaan sen.”
Ja millainen ystävä hän oli. Hän ei sitä usein tahtonut ajatella, mutta todennäköisesti Juippi oli kuollut. Kuollut tai Arkkiagentin vankina. Tästä hän ei pystyisi pakenemaan. Tätä tultaisiin käyttämään 273:a vastaan. Tätä kidutettaisiin ja aivopestäisiin kunnes tämä kertoisi kaiken, ja kaiken kerrottuaan keksisi vielä lisää!
“Onko sulla röökiä?”
”Heh… oletko huomannut että sinusta tulee aina tosi jäykkis muiden seurassa?”
”Voi luoja, tuo sinun ystäväsi kuulostaa tosi tylsältä!”
Oliko Juippikaan koskaan välittänyt hänestä? 273 muisti hänen hymynsä, hänen naurunsa, tyhmät juttunsa. Oliko nekin ollut vain esitystä? Miksi työläinen pitäisi tiedemiehestä?
Noh,
kyllähän esimiehen kanssa veljeilystä hyötyi
vaikka tämä olisikin kehari…
”Mitä hyötyä sinusta on ollut Klaanille ylipäätään? Ehkä nyt olisi aika olla hyödyksi! Muista, että adminit luottavat sinuun.”
Ehkä hänen pitäisi vain kadota Klaanista tai koko saarelta. Ei kukaan kaipaisi häntä. Hän oli jo antanut kaikki tietonsa. Hänestä ei ollut enää hyötyä. Kukaan tuskin huomaisi, jos hän vain katoaisi.
”PETTURI, VÄÄRÄSILMÄ, KOIRA!”
”Henkilökohtaisesti myös mieluummin otan ammuksia pois elävistä olennoista kuin, noh, toisinpäin.”
Kelvin painoi kätensä Matoron sykkivää kaulaa vasten. Veri norui tämän sormien välistä samalla, kun toan pulssi voimistui. Kelvin painoi kaikin voimin haavaa, mutta hänen kätensä liukuivat verisellä iholta.
Et pysty siihen
Mokaat aina
“LIIKETTÄ!”
“Mitä, onko 273 kanohinnuolija!?”
”Kelvin, jatka painamista!”
Matoron syke pysähtyi. Tämä oli jo kuollut.
Hänestä ei ollut edes pelastamaan vihollisen henkeä.
Luuseri!
Nolla!
Virhe!
“Lumipallo!”
“Lumipallo!”
“Miten Kuningatar on voinut edes synnyttää jotain tuollaista?”
Se on hauskaa, koska olen niin säälittävä nazorak
Täydellisestä komentajasta omassa oksennuksessaan kieriväksi luuseriksi.
”SINÄ, NAZORAK, OLET AINOA HEISTÄ, JONKA OTAN MUKAAN TÄYDELLISYYTEENI.”
EI, ÄLKÄÄ!
”MUTTA SINUAHAN MINÄ AUTAN. TÄTÄHÄN SINÄ HALUSIT, OSAKSI JOTAIN ITSEÄSI SUUREMPAA?”
273:n sormet napsahtivat poikki
Sininen veri vaihtui vihreään
”No voisithan sinä tietty tappaa minut…”
Tip, tip
”Turhaa. Täällä tunkeilijoilla ei ole paikkaa minne juosta, ei paikkaa minne piiloutua. Kaikki turha leikataan pois.”
“Ei sillä, että syyttäisin sinua syyttäisin sinua syyttäisin sinua sinua syyttäisin sinua…“
Ruma! Ei kukaan kuitenkaan välitä
Jos vääntää tarpeeksi lujaa, voikohan vetää itseltään niskat nurin
hhhhhhHHHHMMRAAOOOOOOOOAAAAHHHHHHmmmmmm!
Ja kaikki nauravat minulle…
“Mitä jos tekisit isänmaallesi palveluksen ja tappaisit itsesi?”
Jollei kykene loistamaan, miksi edes olla olemassa?
“Hei!”
“Hei!”
“Hei, poikaseni? Kuuletko sinä, mitä sanon?”
Kelvin havahtui viimein Manun ääneen.
“Hei, kutsunko Kupen? Et kai sinäkin ole kuolemassa!?”
“M-manu…?”
“Hei, haloo? Oletko kunnossa siellä? Tarvitsetko apua?”
Kelvin tajusi makaavansa kyljellään lattialla. Hän haistoi taas oksennuksen katkun.
“Minä… minä… ei minulla mikään… kaikki on kunnossa…”
“Nyt en ole ihan vakuuttunut…”
Kelvin kampesi itsensä tuskallisesti polvilleen. Hänen siniset silmänsä kiersivät huoneen läpi. Koko huone oli sotkussa. Ilma oli tunkkainen. Hänen ennen ihan tyylikäs hameensa näytti siltä, että titaani olisi käyttänyt sitä nenäliinana.
Kelvin hautasi kasvonsa häpeissään käsiinsä. Hänen hengityksensä pihisi edelleen.
“Minun… minun pitää siivota tämä. M-missä t-täällä on siivousko-komero?”
“Älä nyt vaihda aihetta! Mitäs kekkuran käkkärää? Söitköhän jotain pilaantunutta? Saitko ruokamyrkytyksen? Pitääköhän meidän käydä tekemässä valitus Kahvion palveluista?!”
“Ei hitto mennä. Anna olla.”
“Onko sinulla jokin parantumaton sairaus, josta et ole kertonut? Onko se tappavaa? Voinko tehdä asialle jotain?”
“Lopeta…”
“Vai onko se psykosomaattista? Pitäisiköhän sinua käyttää psykologilla? Tai psykoterapiassa! Tai psyko-jossakin. Mutta ethän sinä ole kyllä ollut edes mukana missään kovin psyykkisesti rasittavassa viime aikoina? Mistä tämä voi johtua…”
“OLE JO HITTO HILJAA!” Kelvin rääkäisi.
Nazorak pihisi voiden yhä pahoin. Hän puri hampaansa vihaisesti yhteen.
“Lakkaa esittämästä, että sinua muka kiinnostaisi! Kyllä minä olen huomannut, että sinä et välitä muista paskan vertaa! En minä sentään niin tyhmä ole! Minäkin olen sinulle vain astia! Mistä minä tiedän, ettet ole valmis uhraamaan minua niin kuin Arbouta?”
Seurasi pitkä hiljaisuus.
“… kuinka sinä kehtaat”, Manu miltein kuiskasi. “Minä voisin valita kenet tahansa! Ja jos haluaisin, minä voisin ottaa sinun koko kehosi hallintaani ja sulkea tietoisuutesi pieneen laatikkoon, jonka voisin unohtaa aivojesi perälle kuin kasan vanhoja vaatteita! Minä en tarvitse sinua astiakseni. Ja silti minä olen yhä tässä, kuuntelemassa sitä, kun purat omia ongelmiasi ja traumojasi minuun. Ehei, ainoa syy, miksi sinä vielä edes kuulet ääneni, on se, että minä nimenomaan välitän.”
Kelvin puri hampaitaan yhteen ja tuijotti uhmaavasti seinää, yrittäen kuvitella makutan eteensä. Todellisesti tällä ei ollut mitään väliä: makuta näki nazorakin sisäisen maiseman eikä hänen kehonkieltään. Kelvin ei halunnut hävitä tälle taas verbaalisessa mittelössä.
Nazorak ei kuitenkaan löytänyt sanoja. Hän hellitti puristamansa nyrkin ja päästi pitkän sihahduksen.
“… pahoittelen”, hän kuiskasi.
Valkoinen nazorak raahasi heikon kehonsa seinän viereen ja nojasi selkänsä viileää kiveä vasten. Hän painoi kasvonsa karkeaan seinään ja hengitti.Toivottavasti linnassa oli tarpeeksi paksut seinät, etteivät hänen naapurinsa olleet kuulleet huutoja. Häntä hävetti maata omassa oksennuksessaan. Hän ei pystynyt sanomaan mitään.
“Etkä pahoittele”, Manu tuhahti. “Kyllä minä tiedän, ettet sinä ole oikeasti pahoillasi. Eikä siinä mitään, minä varmaan ansaitsen sen…”
“… onkohan minusta hyötyä retkellesi”, Kelvin alkoi kikattaa hysteerisesti. “Hahaha… katso nyt minua. Hajoan lattialle, ennen kuin olemme astuneet edes kynnyksen yli. Ehkä viimeöinen särki minut täysin.”
“Epäilen, että tämä johtuisi vain viimeöisestä. Onko sinulle käynyt näin aiemmin?”
Kelvin oli pitkään hiljaa. “Kerran…”
“Okei. Tahdotko puhua siitä?”
“En.”
“Ymmärrän. Ehkä meidän… on syytä ottaa pari päivää kuitenkin ihan rennosti. Turha kiirehtiä reissuun, jos henkinen tilasi on kovin epävakaa. Mutta en minä alunperinkään sinua mukaani tahtonut siksi, että olisit… mitenkäs sitä sanotaan, ‘paras mies hommaan’, vaan siksi, että olet kiinnostava.”
Lyhyen kiusallisen hiljaisuuden jälkeen Manu kiirehti jatkamaan:
“Enkä nyt siis väitä, että et olisi ‘paras mies hommaan’! Tai että olisit ‘mies’ ylipäätään. Lähinnä pätevyys on minulle toissijainen kriteeri.”
“Mhmm. Mikä minussa on niin kiinnostavaa? Se, että olen maailman ainoa ‘hyvä’ nazorak?”
“Ha! En ole kiinnostunut niin triviaaleista asioista kuin ‘hyvä ja paha’. Se, että olet juuri nyt Nazorakein Imperiumin vastustaja ja suhtaudut heidän propagandaansa kriittisesti, tekee sinusta sopivan keskustelukumppanin!”
Manu piti lyhyen tauon, ennen kuin jatkoi.
“Sinä haluat oppia uutta ja jopa kykenet siihen, toisin kuin moni muu. Minä tahdon, että opit! Minä haluan näyttää sinulle maailman! Osoittaa sen kauneuden! Saattaa sinut totuuteen! Olla se isä, joka sinulta aina puuttui.”
“Tuo kyllä kuulostaisi hyvältä”, Kelvin huokaisi. “Minä vain, vain… tahtoisin unohtaa kaiken. Unohtaa edes hetkeksi… sodan, Juipin, Klaanin, nazorakit, 16765:n, 219:n, petokseni ja tulen toan mielen… kaiken sen. Kaikki virheet, joita olen elämässäni tehnyt.”
“Voisin saada sen tapahtumaan”, Manu sanoi tavalla, joka kuulosti lähinnä pahaenteiseltä. “Saada sinut unohtamaan. Mutta haluatko sitä todella? Mitä me olemme, ellemme tekojemme summa, ja miten olisimme tekojemme summa muistamatta tekojamme? Jos unohdat tekemäsi virheet, osaatko olla toistamatta niitä?”
Kelvin mietti hetken. “Niin… mitä me olisimme ilman tietoamme, identiteettiämme. Mutta se voisi olla todella vapauttavaa. Ei menneisyyden kantolastia, ei muistoja asioista joita häpeää. Voisi aloittaa uudelleen alusta. Jokainenhan sen on jo kerran tehnyt…”
Kelvin jäi miettimään asiaa, ei niinkään makutan tarjouksena vaan skenaariona.
“Virheet ovat paras tapa oppia. Ja käsittääkseni mukavat kokemukset pysyvät muistissa paremmin kuin ikävät. Jos elät tarpeeksi pitkään, kenties vain kauniit muistot jäävät.”
“Haha, niin. Älä huolehdi muistamisesta. Meillä torakoilla on pitkä muisti. Vähän turhankin pitkä…”
Kului hetki ilman, että kumpikaan sanoi mitään. Kelvinin tuntosarvet olivat jo turtuneet huoneessa leijuvaan löyhkään.
“Ehkä sinun olisi hyvä käydä pesulla. Kurjat Ö-tierin huoneet – ei edes omaa suihkua. Ihan perseestä tämä paikka. Noh, eiköhän käytävällä ole joku yleispeseytymistila lähihuoneiden asukkaille.”
“Mutta… minä sotkin valeasuni.”
“Älä siitä välitä! Jos joku vastaantulija katsoo sinua pahasti, muutan sen aivokuolleeksi vihannekseksi!”
Tämä sai 273:n hymähtämään. “Miksei Klaani ole jo voittanut sotaa sinun avullasi?”
“Uuuh! Sekös olisi hyvä idea! Jos leviäisin nazorakein mielissä kuin Avden pikku loinen! Mitähän sitten tapahtuisi??? No, luultavasti Avde keksisi keinon estää minua. En ole kuningatar, joten en saa syödä kaikkia hänen nappuloitaan. Vielä…”
Hiljaisuutta kesti jälleen muutaman kymmentä sekuntia, ennen kuin Manu taas puhui.
“Olen muuten pahoillani.”
“Mistä?”
“No kaikesta. Siitä, että minulla on ollut nyt päällä… öh, ihan hirveä tappotahti. Ei meillä ehkä ole niin kiire. Lepäile. Käy juttelemassa vaikka sille Matorolle, kun se pääsee sairaalasta. Valmistaudu rauhassa. Sillä välin minulla on vähän asiaa Visokille, ja ehkä pari muuta juttua, mitä voin tehdä.”
“Okei… kiitos. Yritän saada itseni kasaan mahdollisimman pian. Kepen pajalla käynti saattaa tosin jäädä huomenna väliin…”
“Kyllä minä tekemistä keksin, ei se siitä ainakaan ole kiinni. Tee, mikä tuntuu hyvältä. Tai no, kannattaa varoa, ettei liian hyvältä. Sekin voi olla vaarallista!”
Kelvin väänsi suihkun hanan auki, ja kuuma vesi ryöpsähti hänen kasvoilleen. Ai että lämmin suihku tuntui hyvältä! Kelvin tunsi, että olisi voinut seistä suihkun alla niin kauan, että linnakkeen boilerista loppuisi kuuma vesi.
Ehkä hän ansaitsi tämän pienen ilon kaiken kaiken sen hulluuden jälkeen, mitä viimeinen päivä ja yö oli ollut…
Vesipisarat ropisivat kaakelilattiaan. Vaikka 273 ei olisi halunnut, hänen ajatuksensa harhailivat väkisin edelliseen yöhön
Rakentajan mieleen, loputtoman tyhjyyden kentille
sammuneeseen koneeseen
jossa rätisi yhä päällä pieni tietokone.
Kelvinin silmät revähtivät auki. “Muistaa…”
“Hmm?” kuului kysyvä ajatus vaitonaisesta makutasta.
“Öh, ei mitään”, Kelvin sanoi tajutessaan mutisseensa ääneen. Hän jäi vielä maistelemaan sanaa…