Bio-Klaani, 273:n huone

Siniset silmäluomet aukenivat kovan melun havahduttamina. Vatsallaan makaava nazorak räpytteli pari kertaa silmiään, ennen kuin kohotti tyynyä vasten painautuneita kasvojansa. 273 oli päättänyt ottaa nokoset kävelykierroksensa päätteeksi. Tiedemies oli vieläkin väsynyt matkansa jälkeen, eikä hän ollut vielä oikein tottunut nukkumaan matoranien käyttämissä sängyissä. Niistä tippui herkemmin lattialle kuin kuvullisista unikapseleista.
Nazorak räpytteli vielä hetken silmiään karistellakseen väsymyksen niistä ja vilkaisi lopuksi tyynyään, johon olisi vain halunnut haudata päänsä niin, että vain tuntosarvet näkyisivät.
Mutta sitten nazorak kohotti kysyvästi silmäkulmaansa. Tyynyn lakanassa oli laaja, tummempi läikkä, aivan kuin siihen olisi tippunut jotakin nestettä. 273 kohotti kätensä suunsa eteen ja pyyhkäisi suupieliänsä sormillaan. Hän vei sormensa kauemmas ja hankasi suuhunsa tarttunutta nestettä sormiensa välissä.
Kuolaa.
… No kiva.
273 kuitenkin havahtui mietteistään, kun kuuli jälleen sen äänen, mikä oli hänet herättänytkin. Joku koputti oveen. Tällä kertaa hieman kovemmin. Koputtaja oli ilmeisesti odottanut oven takana pitkään.
Jäätutkija nousi sängyltään hiljaa ja nappasi pöydälle laskemansa Volitakin. Nazorak ei ehtinyt kiinnittää naamion reunoissa olevia remmejä, vaan kohotti naamion peittämään kasvojaan kädellään samalla kun asteli ovelle. Hän napsautti lukon auki, painoi hitaasti ovenkahvaa alas ja raotti ovea. Oven ja ovenkarmin väliin aukesi vain hieman yli puolentoista sentin mittainen rako, että 273 pystyi vain kurkistamaan oven toiselle puolelle.
Oven takana seisoi Mahiki-kasvoinen Paaco, joka hänkin huomasi viimein oven avanneen nazorakin ilmestyneen ovenrakoseen.
”Tawa ja Visokki haluavat sinut juttusilleen”, moderaattori ilmoitti. Asiansa kerrottuaan Toa kääntyi ja lähti.
”Aha”, 273 tyytyi lopulta toteamaan komennuksesta.

Valkoinen tiedemies marssi huoneensa oikealla seinustalla sijaitsevalle kaapille ja avasi sen pariovet. Nazorak tarttui henkarissa roikkuvaan takkiinsa ja kaapin pohjalle leipottuun hameeseensa. Hän poimi vielä kaapin oikealla puolelle riisumansa metallikengät ja alkoi sitten pukemaan.
Jäätutkija nosti toista jalkaansa ja astui hameen keskelle pidellen sitä käsissään. Hän teki saman toiselle jalalle ja nosti raidallisen hameen vyötäisilleen. Valkea nazorak istuutui sängylleen ja työnsi jalkateränsä hieman liian pitkiin metallikenkiin. 273 sai aina hieman pyöritellä jalkojaan ennen kuin ne asettuivat hyvin haarniskan osien sisään.
Pukiessaan takkiaan ylleen 273 hidasti hetkeksi tahtiaan. Hän kohotti oikean kätensä rinnalleen ja työnsi sen takin kauluksen sisään. Hän veti rintataskustaan kelmeästi sinisenä hohtava kiven. 273 pyöritteli kiveä käsissään sen molemmista päistä. Hänellä oli jo ikävä hanskaansa.
No, pitää kai vain kestää. Adminit eivät luota minuun vielä täysin, eikä aseen takaisin vinkuminen antaisi minusta kovin hyvää kuvaa, nazorak mietti napittaessaan takkiaan kiinni. Hän laittoi elementtikiven kuitenkin takaisin taskuunsa jäsentodistuksen seuraksi onnea tuomaan.
Toisaalta eihän siitä tiedä vielä. Luottamusasioiden takia minut on varmaan sinne kutsuttukin.
Jäätutkija veti tummat nahkahanskat käsiinsä ja alkoi sitten sitomaan plastroniaan kaulaansa.
Admin Visokki vaikutti mukavalta ja luottavaiselta minuun. Admin Tawa taas saattaa olla vaikeampi saada puolelleni.
Nazorak nousi sängyltään ja käveli kirjoituspöydän viereen ja nappasi olkihattunsa hyppysiinsä. Hän heitti sen odottamaan sängylle ja alkoi sitomaan Volitakia kasvoihinsa.
Ai niin… Klaanissahan on vielä kaksi muutakin johtajaa. Mitenköhän he mahtavat suhtautuvat minuun?
Volitak oli nyt tukevasti nazorakin lärvissä kiinni. Tiedemies nappasi hattunsa sängyltä ja asetti sen kallelleen takaraivolleen. Hän vielä nosti takkinsa kaulukset pystyyn suojaamaan ohimojaan ja oli sitten valmis lähtöön.

Bio-Klaani, Tawan toimisto

Huoneen ovi aukesi ja tummanpunainen visorak asteli sisään.
”Hei Tawa”, Visokki tervehti Toaa, joka istui mahonkisen toimistopöytänsä takana uppoutuneena paperitöihin. Visiirin peittämät silmät kohosivat hetkeksi papereista adminkollegaansa.
”Helei.”
”Et muuten usko, millaisen huhun kuulin moderaattorien huoneessa. Paacon mukaan Klaanin satamaan oli ankkuroitunut jonkinlainen… lautta violetteja pingviinejä.”
Juuri takaisin asutuspykälien ihmeelliseen maailmaan katseensa laskenut Juuriadmin nosti sen taas visorakin vihreisiin silmiin entistä kysyvämpänä.
”… Se ei ilmeisesti kuitenkaan ollut mikään Allianssin yllätyshyökkäys, kun missään ei ole annettu hälytystä?”
”Ei ja hyvä niin. En tiedä, olisiko se yhtä vaarallinen kuin yhtä outo miltä se kuulostaa…”
Pieni inisevä ääni sanoi jotakin Visokin pään sisässä, mutta admin jätti sen huomiotta.
”Siitä puheen ollen. Onko Guartsusta kuulunut vielä mitään?”
”Ei. Viimeinen kerta kun kuulin hänestä oli ennen kuin hän lähti tapaamaan Valkoista Turagaa.”
”Toivottavasti hän pärjää siellä…” Visokki ajatteli. Tawa hymähti.
”Parempi olisi.”

Kaksikon keskustelu aiheesta kuitenkin päättyi, kun oveen koputettiin.
”Sisään”, Sähkön Toa huikkasi heleästi. Ovi narahti auki, jolloin Volitakiin sonnustautunut olento astui varovasti sisään sulkien oven perässään. Emäntien keskustelua omasta koristaan seurannut Nöpö terästyi nähdessään tulijan. Taas se uusi hassu täti tuli kylään.

273 otti nopeasti ryhdikkään asennon ja kopautti kantapäänsä yhteen. ”Iltaa, neiti adminit.”
”Iltaa, Jäätutkija” Tawa sanoi hymyillen asiallisesti. Hän kohotti kätensä tiedemiehelle merkiksi, ettei hänen tarvinnut tehdä kunniaa. Sitten hän ojensi kätensä kohti pöydän toisella puolella, itseään vastapäätä odottavaan tuoliin. ”Käy istumaan.”
Pieni inisevä ääni sanoi taas jotakin, mutta Visokki käski sen olemaan hiljempaa ja tyytyi vain nyökkäämään 273:lle tervehdykseksi.
Valkoinen nazorak istuutui ja uskaltautui riisumaan naamionsa kasvoiltaan. ”Te halusitte suhua minulle jostakin?”
Keltainen Toa nyökkäsi. Ehkä hieman epävarmasti. ”Haluaisimme vain näin alustavasti tietää, mitä tietoja sinulla on tarjottavana Imperiumista, mitä me emme tiedä.”
273 otti paremman asennon tuolillaan ja kröhi kurkkuaan. ”No, en minä tietenkään mitään valtionsalaisuuksia tiedä. Mutta minä itse olen nazorak. Tiedän nazorakien kulttuurista, tavoista ja teknologiasta. Tiedän, missä päin Imzeriumin eri toimintaelimet sijaitsevat Desissä-”
273 oli näkevinään naisadminien kasvoilla vilahtavan yhtä aikaa jotenkin omituisen ilmeen.
”… Sanoinko jotain outoa?”
Tawan kasvoille nousi pieni kiinnijäämisen punastus. ”Et suinkaan! Jatka!”
Pieni inisevä ääni kikatti.
”Ja sen lisäksi saatan tietää joitakin tärkeitä asioita Imleriumin kaluston sijainnista, kuten satamista, tunnelien suuaukoista ja niin edelleen.”
Visokki kipitti ympyrää miettelijäänä. ”Miksi nazorakit haluavat juuri tämän saaren haltuunsa? Miksei heille riitä sen jakaminen? Saarella on ollut tähän asti tilaa monille kansoille.”
”Nazorakeista vanhimman”, 273 aloitti, ”Kenraali 001:n mukaan, tämä saari on lajimme syntykoti, josta esinazorakit lähtivät kauan sitten ja jolle olemme nyt palanneet. Imferiumille se on kunniakysymys saada saari yksinomaan hallintaansa.”
Tawa kohotti kysyvästi kulmiaan. Hän suuntasi telepaattisen viestinsä Visokille:
”En ole koskaan kuullut edes saaren vanhimpien asukkaiden puhuneen, että täällä olisi joskus ennen heitä vaikuttanut alkuasukaspopulaatio.”
”Nii’in. Toisaalta voihan siitä olla todella paljon aikaa.”
Visokki kuuli pienen äänen hymähtelevän jotakin.
Tawa nosti kyynärpäänsä pöydälle ja nojasi suunsa ristimiinsä käsiin. ”Entäpä kuinka nopeasti Imperiumi kouluttaa sotilaansa? Teitä tulee kuitenkin aika nopeasti lisää?”
273 oli hetken hiljaa. Hän ei ollut aivan varma, mitä admin tarkoitti. ”Niin noh, Imleriumi rekrytoi saawuvat nazorakit heti, kun he astuvat maan kamaralle kanistereista. Sotilasluokan koulutus kestää sen jälkeen sari vuotta, mutta jatkuu koko elämän ajan.”
”… Kanistereista? Eivätkö nazorakit syn-” Visokki oli sanomassa, mutta ääni katkaisi hänen ajatuksensa.

Visokki oli hetken hiljaa. Sitten hänen vihreät silmänsä suurenivat.
Hän suuntasi telepaattisen viestinsä Tawalle.
”… Hän ei tiedä, että nazorakit syntyvät kuningattaresta.”
”… Eivätkö nazorakit itse tiedä sitä? Mi- miten?” Tawa ajatteli yhtä hämmentyneen näköisenä kuin Visokkikin. Adminkaksikosta alkoi tuntua siltä, että he itse tiesivät enemmän nazorakeista kuin nazoraktiedemies itse.

273 aisti, että jäätyneessä keskustelussa oli jokin pielessä. ”Mitä nyt?” hän kysyi ja kohotti kysyvästi toista tuntosarveaan.
Tawa vilkaisi epäröivän näköisenä Visokkiin. ”Mitä olet mieltä? Kerrommeko hänelle, mitä me tiedämme nazorakeista?”
Visokki kysyi samaa pääkopassaan asuvalta ääneltä. Hän tuli yhteisymmärrykseen sen kanssa. ”Yritetään kertoa se hienovaraisesti, ettei hän järkyty. Se, että me tiedämme enemmän nazorakeista kuin hän saattaa olla kova pala 273:lle…”

Visokki selvitteli hetken ajatuksiaan. Sitten hän sanoi Jäätutkijalle: ”Katsos… taistellessamme Imperiumia vastaan me olemme selvittäneet muutamia asioita siitä. Ehkäpä joitakin asioita, mitä johtoporras ei ole teille normaaleille kansalaisille kertonut…”

273 nojautui tuolillaan eteenpäin, kohti admineita. “… Mitä tarkoitatte?”

Keskustelu kuitenkin keskeytyi, kun ovi narahti ja aukesi.
Kaikki huoneessa olevat neljä ja puoli olentoa kääntyivät katsomaan tulijaan. 273:n silmät suurenivat, kun hän kääntyi tuolillaan katsomaan taakseen.

“…”, sanoi Tawa.
“…”, sanoi Visokki.
“…?”, sanoi 273.




Klik, sanoi iskuri.

Toinen ovi
Toinen hetki

Hän työnsi oven varoen auki ja astui suoraan sisään moderaattorien taukohuoneeseen. Siellä hänen katseensa kohtasi kahvipannun ääressä jonkinlaista tyttökalenteria vierekkäin tuijottelevan toan ja skakdin.

Moderaattorien kasvoilla vaihteli jotain leveiden virneiden ja syvän pöyristymisen väliltä, kun he siirtyivät naureskellen sivusta toiseen. Ilmeet muuttuivat häkellykseksi, kun kaksikko huomasi ovella seisojan.
“Iltapäivää, admin yskäisi.

Tyttökalenteri lensi tehokkaasti Paacon käsistä huoneen toiseen päähän ja sukelsi sohvan alle. Paacolta ei tähän juuri lupaa kysytty.
“Ehehehehehe, G-mies!” heittokädellään ojenteleva hopeinen skakdi nauroi riemastuneena. “Palasit ehjin nahoin!” Paaco suoristi pöydän ylle kumartuneen rankansa ja nosti kätensä löysään tervehdykseen.
“Pitkästä aikaa”, Guardian sanoi rennosti. Hopeinen skakdi rullasi innolla esimiehensä luo, ja kaksi skakdia tarttuivat toistensa suurista kämmenistä tervehdyksenä. Guartsun katse muuttui hämmentyneeksi, osittain sääliväksi.
“Ja mitäs sinulle on tapahtunut?” hän kysyi varoen tiiraillen pyörätuolia ja lastoilla tuettuja jalkoja.
Bladiksen voitonriemu muuttui hitaasti ärtymyksen kautta mökötykseksi. “Torakanäpärät!” hän karjaisi. “Torakoiden erikoisagentteja, kaksi oikein rumaa ja ilkeää. Pudottivat aluksemme metsikköön. Annoimme niille kyllä kunnolla pataan… mutta hei hei pohjetreenille! Hei hei potkunyrkkeilylle! Hei hei pitkille iltalenkeille!”

Guardianissa oli sen verran hienotunteisuutta, että hän kuunteli moderaattorin turhautuneen jupinan loppuun asti keskeyttämättä. Mutta ei kuitenkaan niin paljoa, että hän olisi jättänyt seuraavan kommenttinsa sanomatta.
“Sinä et harrasta mitään noista asioista.”
“No en ainakaan nyt!” Bladis saarnasi, mutta ei pysynyt kauaa jurona. Pyörätuoliskakdi repesi nauruun niin kovaa, että hakkasi reisiään… joka lähinnä sattui. Guardian pyöritteli silmiään hymähtäen.
Maailmassa oli kolme asiaa, jotka tekivät raudan skakdin onnelliseksi. Ja mistään niistä nauttiminen ei ollut selvästi vaikeutunut pyörätuolissakaan.

“Meidän piti mennä tässä joku ilta ajelemaan pyörillä, muistatko?” raudan skakdi heitti yhtäkkiä haltioituneena. “Sinä, minä, kaksi moottoripyörää, pullo viskiä… rantahiekat, aurinkoinlasku! Miten on?”
“Viski ja moottoripyörät. Aina yhtä hyvä idea.”
“Mieti, ihan kuin ennen vanhaan! Eikä siellä rannoilla mitään liikennesääntöjä ole!”
“Totta puhut”, G myönsi tyynesti. “Mietin lähinnä niitä miinoja.”
Bladiksen punaisista silmistä pilkehti haltioituneisuus. Katse, joka muistutti siitä, että Bladis oli todennäköisesti vastuussa suurimmasta osasta kyseisistä miinoitteista ja täyttyi riemusta aina kun joku mainitsi ne. Sivusilmällään Gee näki Paacon pudistavan vain hiljaa päätään.
“Harkitaan asiaa tässä joku päivä”, Gee virnuili lajitoverilleen silmät puoliummessa. Kun hän käänsi katseensa tästä Paacoon, hän näki yhä silmäkulmassaan hopeisen skakdin puristavan molemmat kouransa nyrkeiksi ja tuulettavan suorastaan hengitystään pidätellen.

“Niin, tosiaan, moi”, Paaco tervehti melko jäykästi mutta hymyillen. “Mitä mies?”
“Sinä haluat varmasti saattaa minut ajan tasalle”, Guardian sanoi taputtaen vihreää toaa olkapäälle voimakkaasti. Niin voimakkaasti, että tämä jopa vähän heilahti.
“Tuota”, Paaco sanoi hitaasti. “Kelpaa. Mistä aloitan?”

Bladis ja Paaco saattoivat Guardianin moderaattorisiivestä itse admin-torniin. Matkan varrella he ohittivat ahkerassa työssä toimivia miliisimatoralaisia, jotka kuljettivat aseistusta ja ikkunasuojiksi naulattavia metallilevyjä paikasta toiseen. Admin-tornissa alkoi olla enemmän kuhinaa kuin vuosiin.
Vartijalle kerrottiin kaikki varsin karsittuna pikakelauksena Nui-Koron evakuointioperaatiosta, hämmentävästä Uroijege-välikohtauksesta ja Samen ja Maken lähdöstä kohti Kaya-Wahia. Ja metsissä jo alkaneista sissioperaatioista. Niistä kukaan heistä ei kuitenkaan uskaltanut puhua erityisen kovaan ääneen.

He pysähtyivät vain adminielle varattujen tilojen metalliovelle. “Ja siinä oli varmasti kaikki?” sininen skakdi kurtisti kulmiaan Paacon vaiettua.
“Ööh”, Paaco sanoi vilkaisten rullailevaa kollegaansa, joka lähinnä kohautti olkapäitään. “Joo, oli.”
“Ettekä nyt jättäneet mainitsematta mitään todella ilmiselvää.”
“Siinä se aika lailla oli”, Bladis tokaisi. “Meitä kyllä kiinnostaisi tietää, miten siellä metsässä meni.”
“Sanotaanko näin, että Valkoinen Turaga on kaupungissa. Kauaa hän ei täällä tosin suostu pysymään… mutta siitä ehkä lisää myöhemmin. Kiitos teille.”

Kaksikko katosi Klaanitornin kuhinaan. Kuunnellessaan moderaattoriensa puhetta admin ei ollut voinut olla piirtämättä päänsä sisällä karttaa Bio-Klaanin saaresta, jolla hän näki jo mielensä silmin Allianssin päivittyneitä rintamalinjoja.
Hmh. Olinkohan liian pitkään viidakossa, Guardian mietti jatkaessaan matkaansa koristeellisia käytäviä pitkin. Hän tarkkaili edelleen nurkkien taakse. Varautui paikkoihin, joista hänet voitaisiin yllättää. Näki huoneista välittömästi ensimmäisenä kuolleet kulmat ja kohdat, joita päin hän ei tositilanteessa selkäänsä kääntäisi.

Nazorak-kiväärien laukaukset olivat etäisiä, mutta selkeitä kuin hänen oma hengityksensä.
Jos elää tarpeeksi kauan sodassa, hän mietti, tuleekohan tästä… luonnollinen tila. Voiko tällaisessa vain elää. Jatkuvassa hälytystilassa.

Torakkamarssi. Torakkamarssi. Viidakon äänet. Puhtauden kieli, puhtaat sotilaat. Viidakon äänet. Laukauksia.
Yhtenäisyys, velvollisuus, puhtaus. Laukauksia. Silmiä viidakossa. Se kaikki tuntui yhä yhtä elävältä Guardianin päässä. Niin elävältä jopa, että hän ei tajunnut saapuneensa vain ylläpitäjille varattuihin tiloihin.
Voi luoja, minä tarvitsen kupin kahvia, sininen skakdi sanoi pudistaen päätään, hieroen silmäänsä ja tarttuen ovenkahvaan. Painukoot rintamalinjat nyt vaikka karzahniin. Kaksi viikkoa skarrarrarrin kalaa ja juureksia. Minä tarvitsen viskipaukun ja kahvia.
Ovenkahva tuntui kääntyessään puhtaalta hänen viidakon saastaaman kämmenpohjansa alla.

Jos näen vielä yhdenkin pirun torakan, minä kyllä…

Se aiempi ovi
Se aiempi (myöhäisempi) hetki

Jäätutkijan suuret, siniset silmät tuijottivat yllätyksen ja pahan aavistuksen lasittamina kuolemaa huokuvan revolverin piippua, joka näytti olevan suunnattuna suoraan hänen takaraivoonsa. Revolveria piteli vakaalla kädellä pitkä, tummansininen skakdi. Skakdin kasvot olivat kasvomaalin ja lian peitossa, mutta silti niistä saattoi nähdä vakaan ilmeettömyyden. Skakdin silmät kuitenkin puhuivat toista. Toinen silmistä näytti olevan jonkinlainen kiikari, mutta toinen, punaisena hehkuva orgaaninen silmä oli revähtänyt ammolleen.
Revolveria ojossa pitelevän skakdin rinta kohosi, kun hän hengitti syvään. Sisään ja ulos. Sisään ja ulos.
Kaikki huoneessa olijat (Nöpöä lukuun ottamatta) odottivat pelonsekaisella kauhulla skakdin reaktiota. Etenkin 273, jonka ilme muistutti todella kovaa ajavan vahkikuljettimen ajovaloihin jäänyttä kauriseläintä.

Tawan toimistossa ei hetkeen kuulunut muuta kuin kellon viisarien raksutus. Sen viisarit näyttivät ajan olevan hieman yli kuusi.

Sitten skakdi avasi hitaasti suunsa.
“Tawa”, hän lausui rauhallisesti, mutta silmäkulma värähtäen. “Tiesitkö, että toimistossasi on hyönteisongelma.”
273:n katse laskeutui piipun suusta revolverin liipaisimeen. Skakdin sininen sormi painautui hitaasti tiiviimmin metallista laukaisijaa vasten. Se tärisi jo kevyesti jännittyneenä, mutta 273 ei sitä huomannut – häntä kiinnosti taas piipun suu. Ja se, mitä siellä ehkä oli. Ja se, että se ei ehkä olisi siellä enää kauaa.
“Gee”, juuriadmin sai lopulta ulos, “oletko varma, että tiedät, mitä olet tekemässä.”
273:n leuka tärisi.
Pieni kimisevä ääni Visokin päässä kirkui todella kovaa.
“Minä olen tehnyt tämän aika usein”, ilmeisesti ‘Geeksi’ kutsuttu skakdi sanoi Jäätutkijan edessä naksauttaen niskojaan. Ase ei liikahtanutkaan. “Kyllä minä aika varma olen, miten tämä toimii.”

Valkoisen nazorakin pokka petti. Hän pomppasi tuoliltaan kuin jäniini. Tuoli melkein kaatui ja nazorakin sylissä ollut naamio kolhati lattialle.
“OLEN SYYTÖN!”
Revolverin piippu seurasi nazorakia. Sotilasskakdin sormi painui alas.


Mitään ei kuitenkaan ehtinyt tapahtua, kun ase itsestään päätti repäistä itsensä irti kahvastaan pitämästä kourasta. Se sinkoutui pyörien ilmassa huoneen poikki ja jysähti toimiston seinään, jääden siihen kiinni kuin magneettiin.
Visokki hyppäsi huoneen keskellä skakdin ja pelästyneen nazorakin väliin.
”NYT KAIKKI RAUHOITTUVAT!” hän karjaisi silmät hehkuen.
Pieni kimisevä ääni kannusti Visokkia. Sininen köriläs oli jättänyt revolverikätensä ojoon nazorakia kohti kuin ei olisi vielä tajunnutkaan menettäneensä pyssyään. Kuin tilannetta epätoivoisesti pelastaen ‘Gee’ muodosti sormistaan pistoolin ja jatkoi Jäätutkijan osoittelua.
Siihen nazorak ei voinut kuin tuijottaa epäuskoisena. Hän oli vieläkin liian peloissaan edes liikahtaakseen.

“Joku on minulle nyt kyllä selityksen velkaa”, harjakas pyssysankari murahti. Tämä ei ollut ensimmäinen kerta, kun 273 oli skakdin nähnyt, mutta hän ei silti voinut olla hätkähtämättä olennon villipedon hampaiden paljastuessa.
‘Gee’ siirsi katseensa Tawaan, joka vain tuijotti häntä kireänä, mutta niin tuijotti Visokkikin. Hetken vielä Jäätutkijan jähmettyneitä sinisiä hyönteissilmiä tarkasteltuaan hän päätyi lopulta tuijottamaan lähinnä Nöpön katsetta.

Rapu ja zakazilainen näyttivät olevan aika lailla yhtä perillä asioista.
Rapu ehkä oikeastaan vähän enemmän.

“He-heeei?” skakdi naurahti ilottomasti. “Kysymys yksi, miksi täällä on torakka. Kysymys kaksi, kuka sen on pukenut noin?”
Tawa huokaisi. “Tämä nazorak tässä on Klaanin uusin jäsen.”
‘Gee’ katsoi ensin Sähkön Toaa. Sitten nazorakia. Sitten taas Toaa.
“Eihän tämä nyt ole mikään Paacon surkea källi?”
”Ei”, Visokki puuttui keskusteluun. ”Hän halusi liittyä meihin ja me otimme hänet jäseneksi.”
Tässä vaiheessa 273 uskaltautui sen verran liikahtaa, että hän työnsi hitaasti kätensä povitaskuunsa ja veti harkituin liikkein taitellun paperin. Hän ojensi paperin skakdin kouraan, täristen kuin haavan lehti. “A-admin G-guardian, oletan…?” Jäätutkijan oli myönnettävä itselleen, että ainakin yhdestä Klaanin johtajasta Propagandaministeriö oli osannut tehdä varsin todenmukaisen kuvan.
Ennen kuin hän ehti muuta ajatellakaan, läimäisi suuriharjainen sotilas paperin takaisin hänen kouraansa.

“No niinpä näyttää”, Guardian töräytti. “Olitte sitä mieltä, että kaksi petturia ei riittänyt? Annetaan Allianssille vähän tasoitusta ottamalla vielä vapaaehtoisesti soluttautuja sisään.”
Tawa näytti jo hieman turhautuneelta admintoverinsa syytöksiin. “Usko jo Gee! Hän on puolellamme ja voi olla isoksi avuksemme sodassa! Kaikki apu on nyt tarpeen.”
Juuriadminin sanat tuntuivat purevan. Hämmästyksekseen 273 huomasi Guardianin vain hiljentyvän mietteliään näköisenä. Ehkä vähän vastahakoisena? Skakdien reaktioita oli vaikea tutkia – kaikissa ilmeissä oli niin paljon hampaita. Ja kovin pitkään nazorak ei olisi halunnut adminia tuijotella, sillä nyt tämä tuijotti taas takaisin.
Hyönteinen ei halunnut ottaa selvää, olivatko Totuusministeriön tarinat kirjaimellisesti tappavasta tuijotuksesta todenperäisiä, mutta hän ei halunnut katsoa poispäinkään. Ja juuri kun hän oli ehtinyt tottua revolverisankarin konesilmän punaiseen hehkuun, tapahtui jotain kummallista. Silmä vaihtoi mekaanisten niksahdusten myötä valonsa väriä ensin punaisesta valkoiseen, sitten siniseen, sitten oranssiin, sitten vihreään. Vihreän jälkeen skakdi kurtisti kulmiaan pysähtyneen mietteliäänä ja kiikarin linssistä tuli taas oranssi. Oranssihehkuisen linssin läpi skakdi tuntuikin tuijottelevan häntä kiusallisen pitkän hetken. Jäätutkija puristi elementtikiveä taskussaan käsi täristen.
Lopulta oranssista tuli taas punainen. Skakdi hymähti kummastuneena.

“Valehtelematta olisit kyllä huonoin soluttautuja ikinä”, Guardian tokaisi lopulta. “Miksi sinua voi kutsua?”
273 nielaisi hiljaa. Hän kirosi mielessään sitä, että skakdi oli oikeassa hänen asukokonaisuudestaan.
“Öh, olen… Jäätutkija. Jäätutkija 273.”
“No jo on iso luku”, skakdieversti pisti merkille. “Sen verran teikäläisten käytännöistä tiedän, että olet aika korkealla arvoasteikossa. Miksi sinunlainen haluaisi vaihtaa vihollisten leiriin?”
Tiedemiehen katse painui skakdin kasvoista lattiaan. Harmaa ussal oli tullut hänen jalkojen juureen kiehnäämään hänen hamettaan kuristen.
“Siksi, ettei minulla ole muutakaan paikkaa mihin mennä. Olen… maanpaossa. Olen kapinallinen.”

Skakdilla ei ollut siihen sanottavaa. Hän vain tuijotti nazorakia epäuskoisena pienen hetken. Sitten hän asteli seinänviereen ja nappasi revolverinsa kouraansa rennosti. Sen huomatessaan Jäätutkija hypähti taas kauemmas varautuneena.
“Mitä sinä ajattelit”, Tawa tuhahti skakdille nousten pöytänsä ylle käsiensä varaan. “Ampua tuolla täällä sisällä?”
Visokin katse oli samalla lailla syyttävä. Kaikkien kolmen ilmeisiin skakdi vastasi vain vetämällä liipaisimesta.
273 tunsi sydämensä pysähtyvän, kun iskuri osui aseeseen.

Ja sitten, vain iskuri. Ei mitään.
Hetken hiljaisuus. Skakdi pyöräytti revolverin rumpulippaan auki ja paljasti kuusi tyhjää rakoa.
“Eikö teillä ole kenelläkään huumorintajua?” Guardian kysyi sujauttaen kuudestilaukeavan taisteluvyönsä remmien väliin.

Tyhjän lippaan nähtyään nazorakin jännitys laukesi. Hän tunsi jalkansa tärisevän ja hänen oli pakko ottaa tukea tuolistaan, jolla oli ennen kolmannen adminin tuloa istunut. Viime viikkoina oli ollut liian monta sellaista tilannetta, jolloin 273 oli uskonut kuolevansa. Vaikka skakdi oli laittanutkin pyssynsä pois, ei nazorak siltikään pystynyt rentoutumaan hänen läsnäollessa.
“Sinä”, ‘Gee’ sanoi osoittaen Tawaa, “meillä kahdella on näemmä puhuttavaa.”
“Niin on”, Toa vastasi.
“Sinä”, skakdi sanoi osoittaen Visokkia, “älä kerro minulle, mihin olette Manun tässä välissä tunkeneet.”
Pieni kimisevä ääni kuulosti loukkaantuneelta. Guardian ei sitä kuullut.
“Minua ei juuri nyt kiinnosta”, väsynyt sissiskakdi tokaisi, ja kääntyi vielä 273:n puoleen. “Ja sinä.”
Skakdi teki sormillaan eleen, jolla hän ehkä näytti pitävänsä nazorakia silmällä. Sitten hän veti yhden sormen hitaasti kaulaansa pitkin hurjistuneen näköisenä, tuhahti ja asteli tomerasti toimistosta ulos.

“Anteeksi hänen puolestaan”, Tawa keräili sanojaan, “hän osaa olla välillä vähän-”
“Ja sinä vielä!” karjaisi oviaukkoon vielä ilmestynyt sininen pää ja osoitti yhdellä teräväkyntisellä skakdinsormella Jäätutkijaa. Mekaaninen silmä vaihtui vielä kerran oranssiksi, ja sitten taas punaiseksi. “Petiin siitä, tolvana. Tiedätkö edes, kuinka alhainen ruumiinlämpösi on?”

Ovi viuhahti ja skakdi oli poissa.
Toimistoon tuli hiljaista.
“… Mitä ihmet-” 273 lausui hiljaa. Jäätutkija käynnisteli kuvitteellisia rattaita aivoissaan ja mietti skakdin sanoja. Ei hän itseään mitenkään kipeäksi tuntenut. Ja mistä admin oli voinut hänen ruumiinlämpönsä tarkistaa? Tiedemies mietti hetken pyssysankarin kiikarisilmän värien vaihtelua. Skakdin silmässä oli oltava lämpöskanneri. 273:sta kuitenkin tuntui, että sen hänen oli selvitettävä myöhemmin.

”Noo…” Visokki aloitti. ”Sehän meni hyvin?”
Tawa hieroi toisella kädellä niskaansa. “Ehkäpä on parempi, että jätämme tämän palaverin nyt tähän. Minun on puhuttava Geen kanssa.”
Tawa katsoi 273:a, joka nojasi edelleen tuolin selkänojaan pysähtyneen näköisenä. “Pahoittelen vielä kerran. Guardianilla on ollut rankka viikko.”
Jäätutkija pudisteli päätään. “Ei se mitään. On varmaan aivan normaalia, että on valmis heti ampumaan vihollisen kun näkee sellaisen.”
”Tuota. Sinä voit 273 jo lähteä. Me selvittelemme hieman asioita ja kutsumme, jos tarvitsemme sinua myöhemmin.” Visokki kehotti.
Nazorak nyökkäsi arasti ja kumartui poimimaan lattialta naamionsa, joka oli pudonnut äskeisen välikohtauksen aikana. Hän sitoi sen paikoilleen ja käveli ovelle.
“Illanjatkoa, adminit…”

Jäätutkijankin lähdettyä Tawan toimistoon tuli entistä hiljaisempaa. Tawa vilkaisi Visokkia. Visokki Tawaa. Molemmat tyytyivät huokaisemaan syvään.

Niin myös pieni kimisevä äänikin.

Nöpö lähinnä tuhahti, koska kukaan ei ollut silittänyt häntä.

Kävellessään pois adminsiivestä 273 pysähtyi. Hän työnsi kätensä kauluksensa alle ja tunnusteli rintaansa.
… Miten niin alhainen ruumiinlämpö?