Arkistot

Kapura oli vainoharhaisuudessaan käyttänyt suuren osan viime päivistä kaikkeen varautumiseen. Mitä jos hyökkää salamurhaaja? Jos Matoro onkin Allianssin vakooja? Entä jos Metru Nui kohteleekin Klaanilaisia vihollisina? Suurin osa uhkakuvista oli tietenkin täysin epärealistisia, mutta tulen toa ei siitä välittänyt. Varautuminen toi varmuutta. Ja varmuus oli paras lääke paranoiaan. Mutta tähän ei Kapurakaan ollut varautunut.

Ei hissimusiikkiin.

Miksi hissimusiikki oli olemassa. Miksi joku maailman sadistisin jumala oli päättänyt tuomita kansoja hissimusiikilla?. Sävelet porautuivat Kapuran kalloon hissin jatkaessa tasaista laskuaan. Muutkin toat näyttivät selvästi nyrpeiltä. Jos joku salamurhaaja hyökkäisi nyt, tunnelma tuhoutuisi täysin, Kapura ajatteli. Hissimusiikki ei sopinut mihinkään kauhuskenaarioon. Vaikka pommiuhka. Metsästäjät? Allianssi? Metsästäjät sopivat ihan hyvin. Metsästäjien pommikoneet räjäyttelisivät Metru Nuita palasiksi toien kuunnellessa hissimusiikkia tosi epäsankarillisesti. Samalla pommittuisi myös tilanteen karmiva tunnelma. Skarrar me kuollaan, joku huutaisi jostain. Samalla kun hissimusiikki.

“Taidan jäädä tässä pois”, Kapura mutisi. Muut eivät vastanneet sanallisesti, mitä nyt joku nyökkäsi hieman. Ehkä jotain sotienaikaisia flashbackeja. Kuolemaa. Sotahuutoja. Tulipaloja. Toatovereiden raajat sinkoilemassa ympäri näkökenttää. Hissimusiikin soidessa taustalla.

Jos kuoleman jälkeen pahat menevät johonkin pahaan paikkaan, siellä soi varmasti hissimusiikki, Kapura ajatteli. Kuinka paljon ikuista tuomiota jäljellä, oi Atheon, kyselivät palavat matoranit. IKUISUUS, huusi Atheon ja nauroi. Hissimusiikin soidessa taustalla. Matoranit eivät kestäneet enää. Ikuisen kärsimyksen kyyneleet valuivat heidän kasvoiltaan alas tulikuumaan maahan, jossa ne sihisivät hetken ennen spontaania höyrystymistä.

Hissin ovat aukesivat. Pelastus. Jonkun kiltimmän jumalan ikuinen armo. Kapura jäi pois.

Arkistojen tämä kerros oli epäyllättävästi täynnä korkeita kirjahyllyjä ja kiireisiä matoraneja. Kirjastonhoitajat johdattelivat lumoutuneita lajitovereitaan ympäri massiivista huonetta. Nappasivat pari kirjaa mukaansa matkalla. Levittivät tietoa niille, jotka sitä kaipasivat. Valokivet loivat tunnelman, joka oli hieman kylmä mutta ainakin parempi kuin hissimusiikin tarjoama.

Eräs Onu-matoralainen kirjastonhoitaja huomasi Kapuran. Naamiona osittain hopeinen jalo Matatu. Olemus, joka viesti, että ulkona hyppimisen sijaan tämä matoran käytti elämänsä arkistonhoitamiseen ja nautti siitä. Azibo, viesti musta nimikyltti, jonka kirjaimet olivat hopeisia. Iloa hänen elämäänsä toi arkistojen lisäksi myös hihnassa roikkuva biomekaaninen kani, joka haisteli ympäristöään ylivilkkaasti. “Kuinka voin auttaa?”

Kapura mietti hetken. Hän oli kuullut, että kannattaa välttää hmm:ejä ja muita epämääräisiä mutinoita, jos haluaa vaikuttaa asialliselta. Ja varmaan myös mahdollisimman epäepäilyttävältä. “Haluaisin opiskella Vahkien toimintaperiaatteita ja syntaksia”, hän lopulta päätti sanoa.

Azibon kasvoille levisi hymy, joka ilmestyy, kun palvelualan työntekijä pystyy täyttämään asiakkaansa tarpeet tosi hyvin. “Sinua onnisti. Meillä on tänään paikalla yksi Vahkijärjestelmän luojista.”

Kapura seurasi Aziboa läpi Arkistojen sokkeloiden. Biomekaaninen kani yritti jatkuvasti nuoleskella kaikkea. Mukaanlukien Kapuraa.

Nuparu, esittäytyi oranssia Pakaria kantava Vahkiasiantuntija. Kapura mainitsi etsivänsä tietoa, jolla samanlaista järjestelmää voisi kehittää Klaaniin. Tarinan uskottavuus oli riittävä. Nuparu selvästi nautti siitä, että joku oli kiinnostunut hänen keksintöjensä sisäisistä toiminnoista. Kapura tiesi tunteen Pajalta. Ihme kyllä, asiakkaita kiinnosti yleensä vain se, kuinka kuumaa plasmaa moottorisaha ampuu eikä se, miten se oli rakennettu.

“Minne Vahkien koodi on tallennettu?” Kapura kysyi. “Jokaisen muistiin, vai?”

“Ei, se olisi liian epäkäytännöllistä”, Nuparu vastasi. “Kuvittele, että kaikissa Vahkeissa on bugi, joka saa ne tappamaan matoraneja vaikka heinäkuun 6. päivä. Olisi hirveä vaiva kerätä kaikki kasaan korjauksia varten. (Noin on tapahtunut? Kapura mietti.) Sen sijaan kaikki on keskustietokoneilla. Vahkit tarkastavat päivitykset noin joka kymmenes minuutti. Bugit voi korjata välittömästi. Usko pois, tämä kyky on tullut tarpeeseen.”

“Eikö tuo systeemi ole aika haavoittuva?” Kapura kysyi. Ilmeisesti Metru Nuin Vahkiteknikot eivät olleet yhtään paranoideja hyökkäysten suhteen.

“Noinkin voisi ajatella”, Nuparu myönsi. “Toki kaikkien erikoisvahkien, esimerkiksi sotilasvahkien, asiat on tallennettu suoraan niihin. Siksi ne puhuvatkin paljon paremmin. Niiden ei tarvitse oppia uusia tietoja.”

“Onko hyökkäyksiä sitten tapahtunut?” Kapura kysyi ja lisäsi: “Toki näistä on tiedettävä, ennen kuin lähdetään rakentamaan samaa systeemiä sodassa olevalle saarelle.”

“Ihme kyllä, Vahkien hallinta on aina pysynyt meillä”, Nuparu sanoi. “Onhan järjestelmään aika mahdotonta murtautua ilman, että on paikalla itse keskustietokoneiden luona. Ja sinne ei kukaan Metsästäjä pääsisi.”

Jatkolukemiseksi Nuparu suositteli Kapuralle useita Vahkeja käsitteleviä kirjoja, joilla oli nimiä kuten Vahkisyntaksi idiooteille ja Sinä siis luulet oppivasi… Ohjelmoimaan Vahkeja?. Kapura kiitti Nuparua (joka meni kehittelemään räjähdyksiä ampuvia Vahkeja) ja etsi kodikkaan pöydän, jonka ääressä oli oikeastaan ihan kodikasta uppoutua opiskelemaan Vahkeista. Melkein kuin ne illat Klaanissa, jolloin vaikka Klaanitornin 6. osa oli pudonnut Kapuran kirjahyllystä ja paranoidi toa oli istunut yön kirjastoissa etsimässä vastauksia.

Aika kului. Pian Kapuran pää oli täynnä PuheRajapintaTehdasPoikkeuksia, TuntematonKäyttäytymismalliHallintaMalleja ja PitkienMetodiNimiMerkkijonojenProsessointiSäikeitä. Muut toat ehkä viipyisivät jossain vielä hetken, joten Kapuralla olisi aikaa käytettäväksi omiin tutkimuksiinsa. Hän palautti epäkohteliaat Vahkioppaat hyllyyn ja etsi käsiinsä hakuteoksen, jonka nimi kuului Kulttien ja ääriryhmien historia Metru Nuilla.

Kapura palasi lukunurkkaukseen ja syventyi kulttilistaan. Niitä ilmeisesti riitti Metru Nuilla sen kirjavan historian joka vaiheessa. Jotkut uskoivat universumin olevan jättimäinen Matoran (Järjetön teoria, Kapura mutisi puoliääneen), toiset saarnasivat jumalista, jotka kirosivat kaikki Po-matoranit. Jotkut palvoivat numeroita. Toiset räjähdyksiä. Lopulta Kapura löysi nimen, joka kuulosti sopivalta.

Täydellisyyskultti..

Täydellisyyskultti esiintyi eräässä toisessa teoksessa, jonka Kapura haki nopeasti samoilta historiaa käsitteleviltä kirjahyllyriveiltä. Oliko tässä hänen etsimänsä?

Seuraava teksti perustuu tutkijamatoran Kotun tutkimuksiin, vanhoihin lehtiartikkeleihin, ja saman tutkijan käymään lyhyeen kirjeenvaihtoon, Kapura luki. Alku keskittyi vertailemaan Täydellisyyskulttia muihin Metru Nuin senaikaisiin kultteihin. Teksti oli kiinnostavaa, mutta ajan loppumisen pelossa ja vastausten kaipuussa Kapura hyppäsi kappaleiden ohi. Ja sivujen. Kunnes eräs nimi pisti hänen silmäänsä.

Kultin merkittäviin jäseniin kuului epämääräisen Skakdijoukon lisäksi muutamia toia, mukaanlukien kasvillisuuden Toa Jouera, tulen toa…

Bingo, Kapura ajatteli ja selasi sivuja taaksepäin. Tämä kirjan osa käsitteli kultin ideologioita. Sen ilmeisesti perusti joltain kaukaiselta saarelta saapunut skakdi, joka onnistui houkuttelemaan mukaan muutamia Toa Mangain jäsenistä. Kirjoittaja käytti kolme sivua arvostellakseen ensin sitä, että kultti ei hyväksynyt jäsenikseen matoraneja ja viisi sivua arvostellakseen sitä, että kultti ei hyväksynyt myöskään Veden toia. Ilmeisesti se oli sukupuolikysymys. Rivien välistä saattoi havaita kultin arvostavan täydellisyyttä mekaanisessa muodossa. Ei mitään turhia tunteita. Vain yhteinen tavoite, jonka eteen kaikki työskentelivät kyselemättä.

Joueraa ei mainittu enää. Lähellä kirjan loppua kaikkien jäsenten mainittiin vain hävinneen jälkiä jättämättä. Metru Nui ei pitänyt kulttia enää minkäänlaisena uhkana, mutta Kotu ilmeisesti jatkoi kirjeenvaihtoa Desable-nimisen Toan kanssa jotenkin. Kirjeet oli julkaistu opuksessa kokonaisuudessaan.

Desable kuvasi sitä, jonka Kapura jo tiesi: Laji oli löytänyt mukavan saaren Klaanin lähistöltä ja jäänyt sinne asumaan. Asumistilat oli rakennettu maan alle keskelle saarta peittävää viidakkoa. matorankylä sijaitsi saaren rannikolla. Viha täytti Kapuran Desablen kuvatessa matoranien säälimätöntä kidnappausta ja koekaniineina käyttämistä. Useimmiten Kapura tunnisti entisen tuttunsa nimeltä. Hän hyppäsi ohi kohtien, joissa kuvattiin noille matoraneille suoritettuja kokeita.

Kirje kirjeeltä Desable alkoi vaikuttaa yhä enemmän… oudolta. Hän kuvasi kokeita, jotka kultin jäsenet suorittivat itselleen. Tässä vaiheessa he olivat jo lähes täysin mekaanisia. Desablen tekstistä häipyivät hiljalleen mielipiteet ja henkilökohtaiset muistot. Viimeisessä kirjeessä hän kuvasi yksityiskohtaisesti kultin (jolle suoritettujen kokeiden takia voitiin suoda jo nimitys “laji”) maailmanvalloitussuunnitelmia.

Sivilisaatio jatkaisi olemassaoloaan vain maanpinnan alla. Siellä, minne aurinko levitti vielä säteitään, maailmaa hallitsivat mielenvoimaiset kasvit, jotka ottivat kiinni matoranit ja muut olennot. Kasvit tunkeutuivat epäonnisten matoranien kehojen sisään ja siirsivät pois orgaaniset osat. “Puhdistettu” yksilö sitten johdatettaisiin mielenhallinnalla maan alle, jossa nyt persoonaton olento aloittaisi työnteon. Lopulta maan päällä vallitsisi tyhjyys. Kasvit kuolisivat lopulta pois. Tai sitten jäisivät eloon ainoana organisminä kaikkialla. Maan alla laji kukoistaisi.

Ai tuohon Zairyhiä aiottiin käyttää, Kapura ajatteli tuntien lievää pahoinvointia. Metru Nui oli havainnut kultin uhan melko todellisesti ja lähettänyt joukon tutkimaan saaren tapahtumia, mutta Zairyh oli päässyt jo vapaaksi tappaen koko kultin ja pakottaen matoranit lähtemään. Kotu lopetti tutkimukset, julkaisi kirjan, ja siirtyi muihin projekteihin.

Desablen muut kirjeet sisälsivät paljon tekstiä lajin ideologioista. Eikö heidän ihannemaailmassaan korkea-arvoisin henkilö (“Johtaja”) ollut vastuussa kaiken onnistumisesta ja lisäksi vastannut epäonnistumisesta kuolemallaan, jotta lopulta löytyisi kykeneväisin johtaja? Kuulostaa aika typerältä. Silti lajin tapojen opiskelu kuulosti ihan järkevältä, jos Kapura joutuisi tekemisiin Joueran kanssa. Yhtäkkiä se iski.

Jos kirja ei olisi sijainnut mukavasti pöydällä, se olisi pudonnut maahan. Kauhu täytti Kapuran mielen. Hän selasi takaisin viimeiseen kirjeeseen. Tarkalleen sanottuna siihen kohtaan, joka kuvasi puhdistajakasvien “Zairyhin viruksen” vaikutuksia.

mielenterveys heittelee… elementtivoimat muuttuvat epätasaisiksi… lopulta seuraa mielenterveyden romahdus… hallusinaatioita… kuolema…

Kapura haukkoi henkeään ja nosti ilmaan kätensä. Liekki ei tanssinut toan kämmenillä enää. Toisin kuin silloin ennen. Ennen Zairyhin saaren matkaa.

Kapura työnsi mukavan tuolin taakse ja nousi seisomaan. Toan hengitys oli yhä raskasta. Kapuran katse haravoi kirjahyllyjä ihan vain löytääkseen jotain muuta ajateltavaa.

Minulla on Zairyhin virus.