Make nuolee haavojaan + Pommitorakat 3 Double Feature
Klaanin sairaalaosasto, Zyglakien epäonnistuneen operaation jälkeinen päivä
Maken silmät avautuvat hitaasti. Klaanilainen yllättyy suuresti ympäristöstä josta itsensä löytää. Sankka tumma savu ja tuulen vanavedessä tanssivat kipinät peittävät lähinäkyvyyden. Silti maassa makaava Klaanilainen tuntuu tunnistavan taustalla erottuvat muodostelmat oman järjestönsä linnoituksen arkkitehtuuriksi. Korkeina roihuavat lieskat leimuavat kaikkialla. Make nousee hitaasti puolipystyyn eturaajojensa tykö. On kuuma. Niin kuuma. Klaanilainen tuntee hikipisaroiden valuvan pitkin kroppaansa. Tämä tunne on hämmentävän uusi.
Make on tuskin päässyt pystyasentoon ennen kuin alkaa tuntea valtaisaa pistelyä vatsassaan. Kipu leviää nopeasti pitkin moderaattorin jokaista hermoa tehden liikkumisen hetken aikaa miltei mahdottomaksi. Tästä huolimatta Klaanilainen pakottaa itsensä pystyyn. Hän huojuu hieman. Ilma tuntuu hyvin ahdistavalta ja tunkkaiselta. Maken tekisi mieli vetää pitkä sisäänhengitys, mutta ilma on siihen aivan liian ohutta. Moderaattorin katse terävöittyy hiljalleen. Tämän kauhuntuntemuksia voi tuskin sanoin kuvailla hänen katsoessaan eteensä.
Verta. Luunkappaleita. Eri ruumiinosien jäänteitä. Sisäelimiä… Kaikkialla. Jos Maken vastaa ei tuntuisi vallanneen tyhjiö, tämä varmaan voisi hyvin pahoin. Tyydytystä ei synny Klaanilaisen tunnistaessa entiset ruhot Zyglakeiksi. Tämä on kuin jokin sairas iso vitsi. Jopa Zyglakien kaltaisille alhaisille olennoille tämä oli jotain hyvin julmaa. Muutama refleksinomaisesti sätkivä ruumiinosa ei helpota Maken oloa. Hän ei haluaisi nähdä kaikkea tätä julmuutta ja raakutta.
Make havaitsee jäännekasan keskellä tumman olennon. Sen olemus ei takana leimauvien lieskojen kirkkauskontrastin vuoksi tule esille. Olento kuitenkin vaikuttaa kyykkyasentoiselta humanoidilta. Sen vartalon muotoilussa on kuitenkin jotain outoa. On kuin suuri joukko teriä olisi isketty sen vartaloon. Tässä tapauksessa kuitenkin kehon sisäpuolelta käsin. Otus liikahtaa hieman. Vaikka sen silmät hekuvat kirkkaan oransseina, Make voi kuvitella sen katsovan suoraan häneen. Kumpikin tuojottaa toisiaan määrittelemättömän ajan, hievahtamattakaan. Maken kasvoilta kuvastuvat halveksunta ja epätoivoinen viha.
Nämä tunnetilat muuttuvat pian pahimmaksi mahdolliseksi järkytykseksi ja suoranaiseksi kauhuksi. Liekit hälvenevät hetkessä miltei olemattomiin. Verilöylyln takana olleen olennon kasvot saavat Maken havahtumaan pahemman kerran. Ne ovat hänen omat kasvonsa. Klaanilainen hämmentyi pahemman kerran. Hänen päänsä täyttyi hetkessä epämiellyttävillä ja raskailla kysymyksillä. Onko tuo kammottava groteski ilmestys hän..?
Maken kasvoja kantavan olennon suu raottui hieman. Hetkessä sen suunympärys ja leika täyttyivät hampaiden välistä pulppuavalla verellä. Sen suu vääntyy epämukavan laajaan virneeseen. Make alkaa vasitomaisesti perääntyä otuksen suun alkaessa avautua. Se ei enää ole edes suu. Pikemminkin ammottava petomainen kita. Make katselee pakonomaisesti ympärilleen. Joka ikinen lieska ja kipinnähippunen tutuvat vetäytyvän kohti kaaoksen keskellä seisovaa otusta.
Make huomaa otuksen kurkun alkavan leimuta. Pian koko hirviön suu hehkuu oranssina. Kuin portti suoraan Helvettiin… Kipinät ja liekit valetavat hänen ohitseen matkalla kohti uutta kotiaan. Vastapäisen otuksen Makelle kuuluvan suun sisältö leimuaa kuin aurinko. Kaikki ympäristön hehku ja lämpö katoavat. Jäljelle jää vain kylmä pimeys. Vilunväreet valtaavat Klaanilaisen ihon. Tämä kuitenkin keskittyy tuijottamaan kauhulla otusta, joka pian pyyhkisi kaikki esteet tieltään, jättäen jäljelle vain valtaisna kasan tuhkaa…
Hetkessä kaikki Maken ympäriltä pyyhkiytyy tämän takaa valumaan lähtemään pimeyteen. Kaikkialla on vain tyhjää. Klaanilaisen edessä näkyy vain kuvio. Sen tarkka muotokieli jää epäselväksi. Hetkessä Make havaitsee kuvion alkavan hehkua kirkkaan oranssina. Vaikuttaa kuin se toimisi esteenä jollekin valtaisalle voimalle, joka olisi puskemassa läpi. Ja se olisi vain ajan kysymys…
Maken silmät avautuivat. Klaanilainen huomasi tuijottavansa valkeaa, muutamalla loisteputkivalolla vatustetua kattoa. Makella ei kestänyt kauaa havaita missä hän oli. Sairaalaosaston huone oli muodostuntu hänelle eräänlaiseksi toissiaiseksi huoneeksi. Maken ajatukset harhailivat hetken äskeisessä kokemuksessa. Oliko se taas vain yksi hänen lukuisista viimeaikaisista merkityksettömistä painajaisunistaan? Niin saattoi olla. Joka tapauksessa, tämänkertainen tuntui jotenkin epämiellyttävän todentuntuiselta.
Make pyyhkäisi hieman otsaansa. Suunnilleen tämän jälkeen hän huomasi hikoilleensa. Oikeastaan tarkemmin tunnusteltuna suuri osa sairaalasängystä oli märkä. Klaaniainen ei kuitenkaan pitänyt tätä kovin merkittävänä, hikoilu saattoi kuulua hyvinkin normaariin reaktio kyseisenlaisille epämiellyttäville yökokemuksille. Klaanialinen havaitsi metallisen maun suussaan. Ilmeisesti hikoilu oli johtanut lievään nestehukkaan. Make helpottui nähdessään pullollisen vettä viereisellä pöydällä. Kaikenlaiset tervehdyskortit olivat siinä yhä. Sekä epämiellyttävän näköinen lautasellinen outoa mössöä.
Maken ponnistaessa hellästi pystyyn hän yllättyi siitä, kuinka läsnä vatsan vihlonta oli edelleen läsnä. Pieni pään jomotus oli ymmärrettävää. Make älähti vaimeasti. Häntä arvelutti hieman yrittää poimia oudon ateriansa vieressä lepäävää pulloa. Kyseinen annos vaikutti siltä kuin se olisi olltu aikeissa tarttua Maken käteen ja kiskaista tämän kerta heitolla sisuksiinsa. Toipilas ei kuitenkaan ehtinyt suorittaa kyseistä toimenpidettä Ga-Matoranin avatessa oven. Tämän kasvot vaikuttivat hieman yllättyneiltä tämän nähdessä Maken niin hyvänoloisena.
“H-huomenta”, Matoranin äänessä oli aisittavissa tiettyä hämmennystä.
“…huomenta”, Make vastasi tähän kohteliaasti.
“Mikä on vointi?” Matoranin ääni oli niin hellän tätimäinen kuin oli mahdollista.
“Varsin mainio, kiitos kysymästä. Vastaa toki kihelmöi hieman edelleen.”
Make havaitsi Matoranin ilmeen muuttuvan entistä hämmentyneemmäksi. Se ei vaikuttanut Klaanilaisen mielestä lupaavalta.
“…jotain pielessä”, Make kysähti hieman huolestuneen oloisena.
Hoitajamatoran viittasi katseellaan Makea nostamaan peiton vatsansa päältä. Make yllättyi negatiivisesti nähdessään kyseisen ruumiinosansa. Hän ei ollut syystä tai toisesta ollenkaan huomannut, että se oli peiltetty siteellä. Sidoksen alta pilkotti jotain punaista ja kuivunutta.
Maken hämmentynyt katse nousi nopeasti takaisin Matoraniin. Tämän katse taas viesti yllättyneisyyttä Klaanilaisen tietämättömyydestä.
“Löydettyämme sinut siinä kunnossa oli melko yllättävää, että selvisit tuon vähemmällä.” Hoitajan sanat tekivät Klaanilaisesta yhä hämmentyneemmän.
“…mitä sinä tarkoitat?”
“..etkö muista?”
Make oli vaiti. Syvä hiljaisuus laskeutui huoneeseen moderaattorin luodessa uuden katseen vatsassaan pilkottavaan sideharsoon. Hoitajamatoran katsoi parhaaksi selventää asiaa.
“Viime yönä linnakkeemme joutu oletetun hyökkäyksen kohteeksi. Tarkemmin en tiedä, mutta ilmeisesti kyseessä oli tarkoitus olla salamurha.”
Make empi mielessään seuraavaa kysymystään voimakkaasti: “Ketkä hyökkäsivät?”
Vastaus oli omiaan pyyhkimään moderaattorin viimeisimmätkin hyvän tullen rippeet ilmaan kuin puupölyn.
“Zyglakit…”
Hetkessä Maken mieli täyttyi muistikuvilla.
Make kävelee hyväntuulisena melko muinaismaiseksi jäänellä Klaanin linnakkeen käytävällä. Kyseinen linnakkeen osa toki on olut jo pitkään yksi paikan hiljaisimpia. Kaikki muuttuu Zyglakin astuessa hiljalleen esiin varjoista ikkunoiden valoon.
Make yrittää epätoivoisesti puolustautua liskomaisen humanoidin hyökkäyksiä vastaan.
Hän makaa maassa. Ja voi erittäin pahoin…
“Eräässä käytävässä nkäyi selviä taistelun merkkejä. Esineitä ja ikkunoita oli palasina.”
Aprikoiva Make poimii lattialta ensimmäisen esineen jonka saa sormiinsa. Taulun
Hän yrittää käyttää kahta koristeena toiminutta teräasetta puolustautuakseen. Mutta hänestä ei ole vastusta Zyglaksoturille.
Make iskee epätoivoisesti purukalustonsa päänsä ympärille kiedottuun häntään. Zyglak älähtää ja heittää Maken selkä edellä suoraan koristeelliseen ikkunaan. Ikkuna ei kestä…
Matoranin sanat alkoivat tuntua yhä etäisemmiltä epämiellyttävän kokemuksen palautuessa Maken mieleen. Silti hän tuntui kuulevan päässään tarkkaan jokaisen Matoranin lausuman sanan.
Maken selkä kokee kovan iskun ikkunan sirpaloituessa hänen takanaan. Hetkessä hän putoaa kovalla vauhdilla alas päin. Make ehtii juuri ja juuri kääntää katseensa uhkaavasti lähestyvään ruohikkoon ennen törmähtämistään maahan.
Zyglak laskeutuu hänen viereensä. Siinä kaikki…
Hoitajamatoran huomasi potilaansa suuresti häkeltyneen ilmeen. Tämä selvästi mietti omiaan. Tästä huolimatta tämä tuntui kuuntelevan hyvin tarkasti.
“Ei ole tarkkaan tiedossa, mikä hyökkääjät lopulta päihitti. Mutta jälki oli kaikkeam uutak uin hellävaraista…”
Maken mieli täyttyi uusista muistoista. Tällä kertaa pelottavan tuoreilla.
Korkea liekkimeri ympäröi kaikkea. Raadeltujen ruumiiden keskellä seisova hirviömäinen otus karjuu voitonreimuisesti. Maken suulla…
Uudet järkyttävät tuntemukset valtasivat Maken. Hänen suussaan tuntema maku ei johtunut mistään nestevajauksesta. Se oli veren maku…
Matoran oli surumielinen nähdessään moderaattorin painivan yksin hämmennyksensä kanssa. Siitä huolimatta hänen tulisi kertoa loputkin.
“Sinut löydettiin läheiseltä katolta. Melko huonossa kunnossa.”
Make liihottelee kömpelösti yrittäessään nousta ylöspäin. Hänen voimansa ovat lopussa. Mutta valloittava tekijä on halu päästä elossa pakoon tilanteesta.
Kuuluu aseen laukaus.
Maken viimeisetkin voimat tuntuvat haihtuvan olemattomiin. Hän mätkähtää metalliselle katolle…
Maken mielikuvat pysähtyviät siltä seisomalta. Kaikki epäselvät muistikuvat olivat kadonneet hänen mielestään. Klaanilaisen sormet hellittivät otettaan sairaalapeitteestä. Tuhannet uudet kysymykset tulvivat hänen mieleensä.
Hoitajamatoran oli surumielinen moderaattorin tilasta. Niin ikävältä kuin ajatus tuntuikin, huonosta tilastaan huolimatta uppiniskaisesti toimintaan syöksynyt Make oli itse suurin syyllinen. Hän ei kuitenkaan tiennyt kaikkea.
“Mitä sinä oikein ajattelit”, Matoran kysyi huolestuneella äänensävyllä, yrittäen pitää jäkättävyytensä kurissa.
Moderaattori oli hetken vaiti.
Maken raivolla ei ole rajaa, kun käytävän varjoista ilmestynyt Zyglak laskee maahan pienen Matoranin ruumiin…
“
…en mitään”, Make vastasi vaimeasti. “En yhtään mitään…”
Paksun metallilevyn suojissa, muutaman metrin päässä Matoron jäädyttämästä pommista
Kaksi Nazorakia alkoi jo kyllästyä metallilevyn takana kyykkimiseen.
[spoil]Toki minulla oli hieman enemmänkin Makematskua kuin tämä, mutta tuo vaan tuntui sopivalta kohdalta lopettaa.[/spoil]