Bio-Klaanin saari

Tunnelma helikopterissa oli masentunut. Kaikki viisi tiesivät pelinsä olevan pelattu. Ainoastaan 16765 elätteli toivoa. Hänen suunnitelmansa ei ollut vielä murskana, ei niin pitkään kuin hän eläisi. “Olen tässä miettinyt”, 16755 rikkoi hiljaisuuden. “Miten vartijat tulivat niin nopeasti? Meillä piti olla hyvin aikaa ennen niiden tuloa!”

“Niin”, 16754 sanoi, “Missä välissä 007:n ehti lähettää hätäkutsun? Hänhän hyppäsi pöytänsä taakse suojaan heti kun tulimme sisään.” Sitten hänen ja 16755:n katseet kohdistuivat 16765:en. “Muuten, mitä sinä siellä toimistossa teit ennen meitä? Sinä vain katosit sanaa sanomatta ja olit jo 007:n luona?! Ei siitä oltu sovittu mitään!!” 16754 tivasi. 16765 katsoi ulos helikopterin ikkunasta kuin ei olisi kuullut kysymystä. 273 istui hiljaa aluksen ohjaimista ja vilkaisi yllään olevasta peilistä matkustamaan.

“Sillä ei ollut mitään merkitystä epäonnistumisemme kannalta. Sanon vain, että… tunsin 007:n joskus”, 16765 sanoi välttelevästi. “Sinä siis varoitit sitä meistä? Miksi? Miksi sinä teit sen?” 16755 kysyi. “Vedätte hätäisiä johtopäätöksiä. Minä en viitsi keskustella tästä enempää ennen kuin meidän kaikkien tunteet ovat hieman tasaantuneet” Salaliiton entinen johtaja vastasi.

273 katsoi helikopterin ohjaamon ikkunasta aukeavaa vuorimaisemaa. He olivat lähestymässä Mt.Ämkoota. Hän oli toivonut, ettei 007:n ollut lähettänyt hälytystä vielä sinnekin. He voisivat piileskellä vuoritukikohdassa jonkun aikaa ja suunnitella seuraavaa siirtoa. Mutta Jäätutkija tiesi, että ennen pitkää myös vuoritukikohta tarkastettaisiin.

“Muuten”, tiedemies sanoi hiljaa, “En tiedä huomasitteko te sen, mutta minä ehdin nähdä vilauksen 007:n toisesta silmästä…” 273 näki peilistään, kun neljä muuta ryhmän jäsentä katsoivat häntä.
“… 007 ei peittänyt sitä siksi, että hänellä ei olisi sitä, vaan toisesta syystä. 007:n silmä… oli turkoosi…”
16755, 16754 ja 2844 katsoivat hämmentyneinä valkoista tiedemiestä. 16765 taas katsoi ulos ikkunasta tietäen, mitä Jäätutkija aikoi seuraavaksi sanoa.
“Eri väriset silmät, tai muut kehon epäsymmetriset poikkeavuudet ajatellaan epäpuhtaudeksi, ja poikkeavat Nazorakit lukitaan eristyksiin muusta kansasta”, 273 muisteli, “Näin ollen, 007:n on myös ‘epäpuhdas’, aivan niin kuin sinä, 16765 .”

16765 oli hiljaa. “Aivan, siinä lepää meidän viimeinen toivomme. Myönnettäkööt, menneisyytemme liittyy jotakin jonka takia halusin kostaa 007:lle. Vierailuni liittyy siihen. Mutta, me tiedämme että imperiumin seitsemänneksi arvovaltaisin torakka on epäpuhdas asemaansa. Jos me saamme tiedon kaikkien tietoon, me saatamme vielä voittaa. Pahoin pelkään että myös 273:n tukikohta on asetettu radiohäirinnän alle…”

Nyt kaikki katsoivat 16765:ttä. He lähestyivät yhä enemmän edessä häämöttävää vuorta. Maa heidän allaan alkoi vähitellen muuttua kuusimetsästä kivikkoiseksi. “Niin…” 273 aloitti, “Mutta… Oletko yhtään ajatellut, että emme voi todistaa mitään ilman todisteita.” Tiedemies vilkaisi taas peilistään 16765:ttä, joka edelleen katsoi ikkunasta ulos. “Ja jos 007:n ehtii kertoa kaikille Nazorakeille oman versionsa tapahtuneesta, uskoisiko meitä kukaan…” hän jatkoi.

“Kyllä sinun luulisi tietävän kuinka vainoharhaista tämä puhtaan rodun varjeleminen on, Lumipallo. Tarvitaan vain huhu, ja ylin taho menee paniikkiin. Uskokaa minua, ne tutkivat joka ikisen korkea-arvoisen nazon tausta sillä hetkellä”, 16765 vastasi.

273 oli hetken hiljaa. Nyt kolme muuta ryhmän jäsentä katsoivat vuorostaan valkoista tiedemiestä. “… Tuo on kyllä totta…” hän myönsi, “Mutta tietysti myös muukin johtoporras tietää asiasta, ja tekee kaikkensa pitääkseen asian salassa. Ajatelkaa mikä fiasko syntyisi, jos paljastuisi että hierarkian seitsemänneksi arvokkain Nazorak olisi epäpuhdas.” Kolme muutakin ryhmän jäsentä mutisivat ja nyökyttelivät.

”Kätöset nuo siniset, poistavat kielletyt ajatukset. Kätöset nuo siniset, päästäsi vievät tiedon muruset. Ei fiaskoista ole mitään väliä. Meidänkin aikanamme on saattanut sattua vaikka mitä fiaskoja, mutta kaikilta Pesässä asuvilta ne poistetaan mielestä. Ei johdon tarvitse pelätä maineensa puolesta”, 16765 puhui äänensävyllä kuin olisi opettanut pieniä nazorakeja koulussa.

Kaksikon väittely päättyi, kun Nazorakien vuoritukikohta ilmaantui näkyviin. Se oli rakennettu varsin vaikeapääsyiseen paikkaan, vuorenrinteestä työntyvälle kielekkeelle. Sinne ei päässyt muutoin kuin lentämällä, tai kielekkeen vasemman puoleiselta rinteeltä.

Tukikohta ei ollut kovin suuri. Se koostui vain kolmesta isosta rakennuksesta: oikealla monikerroksinen päärakennus, jossa jokaisessa kerroksessa sijaitsi yksi suuri nukkumasali. Päärakennuksesta vasemmalla oli työhalli, jossa olivat Nazojen työpisteet ja mekaanikkojen rakennushalli. 273:n labra ja hänen oma pieni asuinhuone oli siellä. Varasto sijaitsi päärakennuksen takana, aivan kiinni vuoren seinämässä hieman muita rakennuksia ylempänä. Päärakennuksesta ja työhallista johti betoniset portaat helikopterien laskeutumisalueelle, jonne kapinallisten alus laskeutui.

Lumi pöllysi laskeutumisalustan ympärillä, kun musta helikopteri laskeutui varovasti maahan. Sen kyljessä oleva pitkä ovi vedettiin auki ja kapinalliset laskeutuivat maahan. Torakoiden astuminen koneesta pois oli hidasta ja vaivalloista heidän saamien vammojen vuoksi. Radiosta vastannut 2844, joka ei ollut lainkaan vahingoittunut, auttoi kolmea muuta toveriaan pois kopterista, kun 273 astui ohjaamosta ulos. Hän katseli edessään olevaa tukikohtaa. Ketään ei liikkunut ulkona kovassa pakkasessa. Kaikki olivat vielä töissä rakennushallissa, juuri niin kuin 273 oli toivonutkin. He voisivat vähin äänin hiipiä hänen labraansa miettimään seuraavaa siirtoaan.

Mutta sitten valkoisen Torakan valtasi haikeus ja suru. Hän ei voinut poistaa mielestään tosiasiaa, vaikka kuinka haluaisikin. Hän oli nyt rikollinen, osana suurinta rikosta Nazorakien historiassa: Nazorak-johtajan salamurhayrityksessä. Jos hänet löydettäisiin, hänet tapettaisiin tai teloitettaisiin, tai hänet lukittaisiin hänen koko loppuelämäkseen pakkotyöhön kaivoksiin, mutta 007:n tuskin olisi niin armollinen. Hän kuolisi. Hän ei enää ikinä näkisi Mt. Ämkoon ylväänä hohtavia rinteitä. Hän ei koskaan näkisi auringon laskeutuvan punertavan oranssina horisonttiin. Hän ei koskaan voisi täyttää unelmiaan arvostetuimman tiedemiehen arvosta. Ja minkä tähden? Aluksi koston. Sitten kunnianhimon. Hän oli vaihtanut entisen elämänsä tuhoon, vaikka oli tiennyt, että riskit olivat liian suuret. 273 sulki silmänsä ja puristi kätensä nyrkkiin. Hänet valtasi epätoivo.

Mitä tämä enää hyödyttää?!

Ennen pitkää agentit löytäisivät kapinalliset. Tiedemiehenä Jäätutkija tiesi, ettei heillä olisi paljoakaan mahdollisuuksia huippukoulutettuja agentteja vastaan taistelussa. Eli mitä heidän olisi pitänyt tehdä? Paeta jonnekin muualle? Heillä voisi olla paremmat mahdollisuudet saaren eteläisillä alueilla. Mutta olisivatko he turvassa sielläkään? Etelässä he joutuisivat Nazorakien ja Klaanilaisten tulilinjalle. Ja miten he pärjäisivät pakolaisina? He joutuisivat olemaan koko ajan liikkeellä, eivätkä he voisi ikinä pysähtyä hetkeksikään. Kaikkia noita kysymyksiä 273 mietti päässään.

Mutta sitten jokin sai valkoisen Nazorakin huojentumaan. Hän tajusi, ettei ollut liittynyt kapinaan vain itsekkäistä pyrkimyksistä. Hän oli myös osittain halunnut muuttaa Nazorakien elinolosuhteita. Hän oli halunnut tasa-arvoa ja oikeutta. Hän oli halunnut vapauttaa työläis-Nazorakit sorrosta. Jos salamurha olisi onnistunut, Nazorakit olisivat saattaneet aloittaa vallankumouksen. Mutta jos kukaan ei saisi tietää heidän yrityksestään, kaikki oli mennyt hukkaan. Mutta jos kaikki tietäisivät ja kapinalliset tapettaisiin, pidettäisiinkö heitä pyhimyksinä? Jatkaisivatko jotkut rohkeat Nazorakit vapauden tavoittelua? Siinä tapauksessa, kaikki ei olisi ollut aivan turhaa. Heidät tultaisiin muistamaan aina siitä, että he olivat sysänneet lumipallon liikkeelle, joka alamäkeä vieriessään kasvaisi yhä suuremmaksi ja suuremmaksi. Näin ollen, 273 olisi voinut kuolla ylpeänä itsestään.

”Tule jo!” 16755:n huuto keskeytti tiedemiehen ajatukset. Kaikki muut olivat jo laskeutuneet kopterista ja odottivat Jäätutkijaa. 273 kiiruhti heidän luokseen ja piteli aristavaa reittään. He kävelivät nopeasti rakennukseen ja 273 ohjasi heidät omaan labraansa. Tutkimustuloksia ja piirustuksia makasi pöydillä ja likaisia koeputkia ja keitinastioita, joissa oli valmistettu erilaisia liuoksia, odottivat pöydällä pesemistä. Kapinoitsijat etsivät itselleen paikan joko pöydiltä tai lattialta johon istua. Ainoa haavoittumaton 2844 tutki toveriensa haavoja. Hän oli porukan lyhin ja hintelin Torakka. Hän oli muita ehkä lähes päätä lyhyempi. 16754 piteli irvistellen vasenta kättään, jonka 007:n Zamor oli lävistänyt.

”Näyttää aika pahalta”, kirjanpitäjä totesi, ”haavat täytyy puhdistaa ja sitoa.”

273 käveli reittään arastellen huoneen oven vieressä olevan valkoisen lääkekaapin luo ja penkoi sen sisältöä. Hän löysi sideharsoa ja kipulääkkeitä, ja ojensi ne kaikki 2844:lle. 273 penkoi vielä kaappia etsien jotain.

”Eih!” hän voihkaisi, ”Desinfiointiaine on loppu.”

Hän ja kirjanpitäjä tutkivat kaikki huoneen kaapit, mutteivät löytäneet mitään korvikkeeksi kelpaavaa.

”Äh, minun pitää käydä hakemassa toisesta lääkekaapista, sitä.” tiedemies sanoi. ”Pysykää te täällä ja olkaa hiljaa.” hän käski neljälle muulle Torakalle. Nelikko nyökkäsi ja 273 poistui käytävälle. Hän käveli nopeasti käytävää pitkin, ettei kukaan näkisi häntä. Hän meni työhallin eteisaulaan, jossa lääkekaappi sijaitsi. Tiedemies oli juuri tarttumassa kaapin kahvaan, kun kuuli raskaan ulko-oven avautuvan. 273 säikähti ja kääntyi katsomaan tulijaa.

”Hei.” Ovensuussa seisonut 2905 tervehti.

273 huokaisi helpotuksesta. ”Ai, hei… Eikös sinulla ole töitä tähän aikaan?”

Juippi hieroi olkapäitään ravistaakseen lumihiutaleet niiden päältä. ”Joo, mutta minun piti hakea varastosta laatikollinen M20-ruuveja. Olivat päässeet loppumaan.” mekaanikko ravisti kainalossaan kantamaa pahvilaatikkoa. 273 oli iloinen nähdessään ystävänsä ja saadessaan muuta ajateltavaa päivän tapahtumista. Mutta iloisuutta ei kestänyt kauaa. Hirveä tunne valtasi valkoisen tiedemiehen. Jotakin kosteaa valui hänen jalkaansa pitkin alaspäin. Hänen reidessään oleva haava oli auennut.

”Mutta missä sinä olit tänä aamuna? Sinua ei näkynyt edes huoneessasi.” Juippi kysyi. 273 siirsi varovasti vuotavan jalkansa toisen taakse, ettei 2905 näkisi vihreää verta.
”Ehm, minun piti taas käydä Pesässä asioilla”, hän selitti.
”No sinähän ravaat siellä nykyään jatkuvasti”, ruskea mekaanikko ihmetteli, ”Jaa, mutta pitänee palata takaisin töihin. Heippa.” Juippi heilautti kättään hyvästiksi.
273 kääntyi taas avatakseen lääkekaapin, mutta sitten huusikin 2905:n perään. ”Hei Juippi. odotas!”
Tiedemies yritti näyttää mahdollisimman normaalilta kävellessään 2905:n luo.
”Tuota, sattuisiko sinulla olemaan mitään alkoholia nyt mukana?”
Mekaanikko katsoi valkoista Nazorakia ihmeissään. ”Tietysti”, hän sanoi ja kaiveli selkäreppuaan, ”Mutta ethän sinä yleensä tähän aikaan juo.” Hän virnisti ojentassaan hopeisen taskumattinsa 273:lle.
”Ei se tule juomiseen. Minä tarvitsen sitä yhteen kokeeseen ja omasta laboratoriostani se on loppu”, Jäätutkija selitti.

”Jmaa. No senkun. Kunhan tuot sen matin takaisin, kun et enää tarvitse sitä.” Juippi kääntyi lähteäkseen.
”Joo, minä palautan tämän”, 273 sanoi ja vilkaisi pulloa. Hyvä. Tämä aine on ainakin sata kertaa parempaa kuin joku desinfiointiaine, hän ajatteli ja palasi labraan, missä muut odottivat.

Nazorak-pesät

007:n väliaikainen toimisto oli samanlainen kuin suurin osa Nazorakien johdon huoneista. Se oli avara metallisen ja teollisen tuntuinen yksinkertainen tila. Raskas suorakulmion muotoinen pöytä oli huoneen keskellä. Toisella puolella istui mustahaarniskainen 007 tietokone ja paperinippu vieressään. Vastakkaisella puolella oli kaksi tuolia. 219 istuskeli niistä toisessa jalat ristissä. Oli aivan hiljaista, sillä kumpikin odotti kokouksen kolmatta osanottajaa.

219 oli laiha, tumman ruskea Nazorak. Hän oli pukeutunut Tiedustelun agenttien mustaan virkapukuun ja hän oli kiillottanut puvun napit ja rinnassaan olevat arvomerkit kiilteleviksi lamppujen kelmeässä valossa. Kädessään hän piti valkoisia hanskoja. Päässään hänellä oli tumma, ehkä aavistuksen verran sinisen sävyinen, se riippuu tietysti valaistuksesta, koppalakki. 219 pyöritteli sauvaansa sormiensa välissä.

Oveen koputettiin napakan terävästi, minkä jälkeen se aukesi ja sisään astui kapteeni 666. Hän seisahtui pöydän eteen, vilkaisi 219:ää sivusilmällä ja käänsi sitten päänsä kohti tiedustelupalvelun johtajaa murahtaen: “Kutsuitte?”

“Aivan, minä kutsuin. Istukaa alas”, 007 sanoi täysin neutraalilla äänensävyllä. 666 istuutui, ja Tiedustelupalvelun johtaja aloitti.
“Minä haluan teidät kaksi johtamaan erästä salaista operaatiota.”

219 lopetti sauvansa pyörittelyn ja laski sen syliinsä. Hän katsahti viereensä istunutta 666:tta ja kääntyi katsomaan tiedustelun johtajaa. “Millaisesta tehtävästä on kysymys?” ruskea Nazorak kysyi, “Oletan, että kyseinen tehtävä on todella tärkeä, kun meidät molemmat on kutsuttu tänne.” 219 hymyili. Hänellä oli usein tapana virnistellä omaa omahyväistä hymyään.

007:ää ärsytti 219:n virnuilu, mutta hän ei näyttänyt ärtymystään ulospäin. Sen sijaan hän käänsi tiekoneen näytön kahta vierastaan kohti. “219 tietääkin tästä jo jotain, mutta kapteeni ei” hän sanoi. Ruudulla näkyi kuvaa käytävästä, jossa pieni ryhmä ruskeita nazorakeja ammuskeli vartijoiden kanssa. Hän antoi kaksikolle hetken aikaa reagoida näkemäänsä.

“Onko tämä kapina?” 666 tiedusteli tiedustelupalvelun johtajalta hyytävällä äänensävyllä.

“Se oli kapina. Tai pikemminkin se oli säälittävä kapinayritys. Tuo joukko kuitenkin onnistui siinä määrin, että onnistuivat pakenemaan. He piileskelevät tutkija 273:n laboratoriossa vuorilla. Paikka on eristetty. Emme tiedä tarkkaan millaiset puolustukset heidän tukikohdassaan on. Tämä 273 on lahjakas keksijä”, 007 selosti. Hän vaihtoi ruudulle näkymään turvakamerakuvaa valkoisesta nazorakista ampumassa kädestään jäätä.

219 näytti hämmästyneeltä katsoessaan tietokoneen ruutua. Hän otti sauvansa ja nojasi sen varassa lähemmäksi tietokonetta kuin varmistuakseen, että kuvassa oleva albiino oli 273. “273?” hän kysyi hämmentyneenä. Mutta sitten hän pyyhki hölmistyneen ilmeen kasvoiltaan. “Hmm, mielenkiintoista… Olen aina kyllä tiennyt, että Jäätutkija on turha tapaus, mutta en olisi osannut arvata, että sillä tiedemiehellä riittäisi rohkeus yrittää kapinaa. Tai sitten hän on vain äärettömän tyhmä.”

“Meidän täytyy kitkeä kapinan siemenet koko kansan sydämestä. Meidän täytyy puhdistaa isänmaamme nimi niiden mielistä, jotka epäilevät sen voimaa ja kunniaa. Meidän täytyy osoittaa noille petollisille yhteiskunnan vihollisille, että heidän yrityksensä oli turha ja vailla kunniaa. Ehdotan, että heidät teloitetaan näyttävästi koko kansan edessä!” kapteeni julisti.

“Kenraali sanoi minulle ainoastaan, että heistä on hankkiuduttava eroon. Joten jätän teille sen päätöksen siitä tapatteko heidät heti vai vangitsetteko teloitusta varten”, 007 vastasi 666:n pauhaamiseen. “Ja nyt tehtäväänne. Te eliminoitte tämän kapinapesäkkeen. Saatte täysin vapaat kädet siinä, miten te sen teette. Tiedustelupalvelun erikoisryhmät ovat käytössänne. Mutta toimikaa nopeasti. Älkääkä aliarvioiko sitä tiedemiestä, sen aseet ovat vaarallisia”, hän jatkoi puhumistaan. Hän antoi kuulijoilleen hetken aikaa sulatella kuulemaansa. “Onko teillä kysymyksiä?” hän kysyi lopulta.

“Eeei lainkaan”, 666 lausui virnistäen julmasti.

219 vastasi kapteenin virneeseen. “Loistavaa.”

“Ai niin”, 007 sanoi vielä yllättäen kaksikon ollessa jo lähdössä. “219, tuo minulle 273:n jäähanska. Haluan sen huipputiedemiestemme käsiin”, hän sanoi määräävällä äänensävyllä.

219:n suu venyi inhottavaan virneeseen. “Selvä, arvon 007. Voitte olla aivan huoleti.” ruskea Nazorak kääntyi oven suussa, “Tulen henkilökohtaisesti repimään sen hänen kylmistä kuolleista käsistään.” 219 ja 666 poistuivät käytävään.

[spoil]Pave teki tästä suuren osan. Sen lisäksi Juoppo sekä Manu tekivät osansa.[/spoil]