BKS Hildemar

Vuorokausi vierähti hiljaiseksi taantuneella laivalla, kun se seilasi hitaasti kohti määränpäätänsä. Kapteenin hytistä kajastava valo alkoi olla jo huomattavissa jälleen uuden illan laskeutuessa meren ylle. Vaikka aurinko oli vasta kääntynyt laskuun, tekivät meren eläimet jo lähtöä takaisin syvyyksiin. Veneen rinnalla vähän aikaa hyppineet biomekaaniset delfiinit saivat jostain syystä Hain miehistön jäsenet tärisemään pelosta. Kukaan ei uskaltanut kysyä syytä noihin viattomiin eläimiin kohdistuvaan pelkoon.

Kannen kaiteeseen nojaileva Summerganon oli täysin uponneena mietteisiinsä, eikä täten kiinnittänyt huomiota hänen takaansa harppovaan Toaan, joka kaiken päälle huuteli erään laivaporukalle hyvin tutun Metsästäjän nimeä. ”Hei, nyt odota nyt vähäsen. Ei tämä nyt vielä ollut tässä.”

Miltei hyttiosaston ovelle ehtinyt Killjoy pysähtyi ja kääntyi katsomaan Matoroa kädet levällään. ”Minulla on töitä. Kengissäni on edelleen vettä. Mihin sinä minua vielä tarvitset? Sitä paitsi Hai sanoi, että meidän pitäisi olla pian perillä.”

Matoro hiljensi vauhtiaan nähdessään Killjoyn pysähtyvän ja asteli tätä kohti nyt jo huomattavasti rauhallisemmin askelein. Toa käveli aivan Metsästäjän eteen, tasaten matkallaan hengitystään. ”Tajusin juuri… meidän täytyy raportoida Klaaniin. Siellä ei tiedetä mitään Rautasiivestä eikä sen tapahtumista.

”Ja mihin sinä muka minua tarvitset? Voit varmasti lähettää raportin itsekin.”

Matoro virnisti pienestä syyllisyydestä, raapien ohimoaan. ”Noh, näyttää hieman siltä, että sinä olet tämän porukan ainoa, jolla on Klaanin kommunikaattori mukana. Minun tavallaan piti ottaa se mukaan, mutta… noh… lähtö tuli hieman äkkiä ja minä vähän kuin unohdin pyytää Tawalta sellaisen.”

Killjoy läimäytti käden kypärälleen, huokaisten syvään. ”Voi hyvä gorgolzilainen sentään… olkoot. Mutta katsokin hoida asiat nopeasti. Tawa ei varsinaisesti ole soittelujeni suurin fani.”

…

Bio-Klaani

Violetti viitta hulmusi keltaisen Toan astellessa ripeästi sisälle valvomoon. Huoneessa ei ollut ainuttakaan valoa, lukuunottamatta kymmeniä erikokoisia ja eri tarkoituksiin tarkoitettuja himmeitä näyttöjä. Paaco oli jalkojensa avulla vallannut huoneesta kokonaiset kolme työtuolia lokoisaan röhnötykseensä, mutta jopa hän suoristi selkänsä Tawan saapuessa huoneeseen. Johtajan kysyvä katse sai Paacon aloittamaan selityksen välittömästi.

”Niin noh ei kai tässä nyt sen kummempia, mutta Killjoy vähän kuin yrittää tässä soittaa sinulle.”

”Anteeksi… mitä?”

”Niin. Tämä puhelu tulee tosi tosi kaukaa mereltä. Killjoylle rekisteröidystä standardikommunikaattorista. Näyttää haluavan ottaa videoyhteyttä.”

Tawa päätti tietävänsä tarpeeksi ja pyöritti sormiaan merkiksi. Paaco nyökkäsi ja yhdellä napinpainalluksella muita valvomon näyttöjä selvästi isokokoisempi yksilö laskeutui katosta aivan Tawan silmien eteen. Toa nyökkäsi ja Paaco tajusi sen merkiksi poistua tilasta. Ovi loksahti kiinni ja Tawa naulitsi katseensa häiriöpitoiseen näyttöön.

Pienen odottelun jälkeen kuvanlaatu parani ja Tawa onnistui erottamaan punaisen hahmon liittämässä johtoja omaan päähänsä. Toinen mustavalkoinen hahmo käänteli käsissään teipillä kasaan laitettua improvisoitua mikkiä. Admin säpsähti ääniyhteyden avautuessa täysin äkisti.

“Haloo, toimiiko tämä?”

“No ei hitossa toimi. Sinä pidät mikkiä väärin päin.”

“…”

Matoro katsoi käsissään lepäävää mötykkää ja käänsi sen hieman nolostuneena ympäri. “Haloo, yykaakoo, toimiiko nyt?”

Tawa risti kätensä selkänsä taakse ja odotti hetken kuvan -ja äänenlaadun paranemista. Lopulta Hildemarilla oleileva puolisko puhelun pitäjistä sai tekniikkansa kuntoon ja hyttiin ahtautunut kaksikko asettautui pöydän eteen keskelle hyttiään, Killjoyn kypärästä revityn kameran kuvatessa heitä työtasolta. Hai oli tarjonnut heille myös pienen näytön, joka lepäsi nyt kirjapinon päällä. Tawa katsoi tilanteen olevan valmis. ”Hei… missä hitossa te oikein olette? Minulle kerrottiin, että signaalinne oli kadonnut eilen.”

Adminin hermostuneisuutta huokuva äänensävy sai Killjoyn ottamaan pienen askeleen taaksepäin. “Sinä johdat tätä hommaa, Matoro. Sinä hoidat puhumisen. Minulla on tarpeeksi töitä palvella tietokoneena.”

Matoro irvisti hieman, mutta ryhdisti itsensä ja puhkesi puhumaan. “Niin, päivää. Mitäs sinne Klaaniin kuuluu?” Tawa mulkaisi kaksikkoa, Killjoy tönäisi Matoroa kyynärpäällään. “…me otimme juuri turpaamme Nazorakeilta. Tämä ei ole oikea hetki kysyä kuulumisia.”

“… okei. Mutta positiivista asennetta pitää ylläpitää. Niin, siis… Me ikäänkuin kohtasimme SS-Rautasiiven ja menetimme Tronien, Rukin ja matoraneja. He siis jäivät vangeiksi. Meillä on kaksi torakkavankia, jotka tuntuvat olevan oudon korkea-arvoisia”

Tawan ilme huokui huolestuneisuutta. Admin ei ollut odottanut tällaisia uutisia. Matoro huomasi tämän ja piti pienen tauon. Toa kuitenkin jatkoi tajutessaan Killjoyn tuijottavan häntä syyttävän näköisenä. (Tai niin syyttävänä kuin kasvoton vain voi.) “Niin… kuulustelimme Killjoyn kanssa niitä torakoita. Ne eivät itse tunnu tietävän mitään, eivät edes sitä miksi niitä pidetään arvokkaina. Niistä ei saanut irti juuri mitään, mutta saimme Rautasiiveltä jotain muutakin.” Matoro kääntyi Metsästäjän puoleen. “Joy, näytä ne paperit”

Metsästäjä nyökkäsi ja alkoi naputtelemaan rannetetietokonettaan. Ei mennyt kauaakaan, kun Killjoyyn yhdistetty kuvayhteys alkoi lähettämään Tawan näytölle skannauksia Nazorakeilta ryöstetyistä papereista. Tawa astui lähemmäksi omaa näyttöään ja alkoi tutkimaan asiakirjoja, vilkuillen kuitenkin aika-ajoin suorana seisovaa kaksikkoa.

“Ensimmäisessä kolmessa artikkelissa on kaikki tiedot “uudesta sukupolvesta”. Tiedämme vain, että nämä ruumiinrakenteeltaan aivan uudenlaiset Nazorakit pitävät Rautasiipeä harjoittelukseskuksena. Yksikköjä on tällä hetkellä toimintakykyisenä 22 kappaletta. Keskittyvät ilmeisesti lähitaisteluun.”

Tawa piti katseensa puhuvan Metsästäjän ja papereiden välillä. Toa ei kiinnittänyt huomiota hänen takanaan aukeavaan oveen, josta astui sisään sininen iso jalka. Guardian hilasi itsensä kokonaan komentohuoneen puolelle ja sulki oven hiljaa perässään. Saapuessaan tämä vain vilkaisi Tawaa nopeasti, mutta ei kuitenkaan sanonut mitään. Skakdi jäi seisomaan hieman kauemmas komentoruuduista, tarkkaillen tilannetta.

Tällä aikaa Matoro oli ottanut taas ohjat käsiinsä ja jatkoi selittämistä, Killjoyn pysähdyttyä tuijottamaan Tawan seuraksi ilmestynyttä olentoa. Metsästäjä havahtui kuitenkin takaisin kuuntelemaan, tajutessaan missanneessa ison pätkän Matoron puheesta.

“…lisäksi tässä yhdessä paperissa mainitaan jokin “Organismi”. Me emme tiedä mikä se on, mutta luulen että se on jälleen jokin torakoiden monista geenimuunteluoperaatiosta.”

Tässä vaiheessa myös Matoro huomasi uuden tulokkaan ja vilkaisi itsekin kohti sinistä Skakdia. Guardian silmäili ruudulla näkyvää kaksikkoa kurtistaen kulmiaan hieman, pysyen kuitenkin edelleen hiljaa. Tawa yritti hymyillä heikosti, mutta vakavoitui tämän ja Skakdin katseiden kohdatessa. Toa häkeltyi ja pudisteli päätään varovasti. Lopulta Tawa käänsi katseensa takaisin ruutuun, miettien sanojaan laivan kaksikolle, työntäen hetkeksi saadun tietotulvan syrjään. “Niin… mikä on teidän jatkosuunnitelmanne?”

Matoro oli jäänyt tuijottelemaan adminien silmäilyä, mutta havahtui vastaamaan Joyn kopauttaessa jalallaan puista lattiaa. “Jatkamme saarelle, jossa Epsilonia pidetään. Emme me voi tehdä nyt mitään Rautasiivelle jääneiden hyväksi.”

Tawa vilkaisi Geetä uudestaan, tällä kertaa vakava katse kasvoillaan. Tässä vaiheessa Killjoy otti askeleen lähemmäksi ruutua tyrmäten Matoron sanomat. “Minusta Klaanin tulisi lähettää tiimi pelastamaan vangiksi jääneitä. Välittömästi.”

Nyt Guardian kuitenkin katsoi parhaakseen liityä keskusteluun, pyrkien kuitenkin pitämään äänensävynsä kylmän viileänä. “Oletko sinä nähnyt sen laivan?”

Killjoy tuhahti. ”Älä naurata. Minä tuhosin sen komentosillan yhdellä ylilennolla.” Metsästäjät tuijottivat toisiaan hetken. Jännittynyt hiljaisuus vallitsi keskustelijoiden välillä. Guardian huokaisi. “Toistan. Oletko sinä nähnyt sen laivan? Oletko sinä nähnyt, mitä se on saanut aikaiseksi?”

“Minä näin kuinka kourallinen Klaanilaisia sai aluksen suurimman tykin haltuunsa hieman yrittämällä. Minä myös näin kuinka meillä oli 002 panttivankina kunnes eräät päättivät alkaa puolustuskannalle. Tähän puolustuskantaanko meidän nyt pitäisi nyt taas turvautua?”

Tawa puraisi alahuultaan sanomatta kuitenkaan mitään. Toat luurin molemmissa päissä hiljentyivät seuraamaan entisien Metsästäjien kanssakäyntiä.

“Luuletko sinä, että temppunne onnistuisi uudelleen? Jos yhtään torakoita tunnen, aluksen turvatoimet on vähintään kaksinkertaistettu. Varsinkin, jos sen sisälle on piilotettu jotain, jonka ne haluavat vielä pitää piilossa.”

“Teillä on laivasto, Guardian.” Killjoyn äänensävy alkoi enteillä maltin menettämistä. Matoro olisi kovasti halunnut korjata “Meillä”, mutta päätti pysyä hiljaa. Tawa sen sijaan päätti sanoa sanansa ennen kuin kina pääsisi alkamaan.

“Killjoy, tiedän linnoituksen olevan vahvimmillaan puolustaessa… Meillä ei ole varaa hyökätä”, Tawa vilkaisi Guardiania merkitsevästi, “Mutta voimmeko me lähettää pienen iskuryhmän?”

“En tiedä”, skakdi huokaa. Hänen ajatuksensa siirtyivät Veljeskunnan saaren operaatioon. “En todellakaan tiedä. Te ette ole tainneet kuulla, mitä täällä tapahtui viime yönä.”

Matoro käytti tilaisuuden aiheen vaihtamisesta ja astui takaisin keskusteluun. “… emme tosiaankaan. Mutta arvaan. Pommitus?” Tawan pohtiva katse siirtyi hiljaa lattiaan.

“Ei”, Guardian sanoi Matorolle pudistaen päätään. Hän yritti parhaansa vältellä Killjoyn kypärän takaa hehkuvaa tulista katsetta, “Zyglakeja.”

“Mitä tapahtui?”

Guardian oli vilkaisemassa Tawaan, mutta kuitenkin vältteli tämän kasvoja katseellaan. Hän aprikoi pitkään sanavalintaansa. “Tiedämmekö me itsekään”, skakdi sanoi niin hiljaa, että vain Tawa kuuli.

“Meidän pitäisi” Tawa vastasi yhtä hiljaa, huokaisten samalla syvään.

Skakdi korotti äänentasoaan niin, että jokainen läsnä oleva kykeni jälleen kuulemaan häntä. “Zyglakeja pääsi sisään jonkinlaisesta tunneliverkostosta. Se oli yllätyshyökkäys.”

Aiemmasta hiljaisuudesta huolestunut Matoro huomasi astelleensa miltei kiinni heidän puoleisesta näytöstä. “Kävikö pahastikin?” Guardian pudisti päätään. “Ei meille.”

“… mitä tapahtui?” Matoro tunsi Guardianin äänesävystä, ettei hän puhunut tavallisesta torjuntavoitosta. “Matoro”, Guardian sanoi. “Oletko ollut sodassa tätä ennen?”

Välähdys Toa-Metsästäjä -sotaa kävi Jään Toan mielessä. “Kuinka niin?”

“Kysyn vain. Oletko nähnyt todellista väkivaltaa?”

Matoro mietti hetken. Hän muisti Metru Nuin ruumisröykkiöt, puoliksi räjähtäneet ruumiit, Metsästäjien paloittelemat raajat. Kaikki muistoja, jotka hän haluaisi unohtaa. “Kyllä”, hän sanoi hiljaa. “Olin Metru Nuilla, kuten moni muukin Klaanilainen”, Matoro jatkoi.

Sivummalle astellut Killjoy liikahti hieman kuullessaan Metru Nuin lausuttavan. Matoro vilkaisi nopeasti Metsästäjään, nauliten kuitenkin katseensa nopeasti takaisin Guardianiin.

“Tarvitseeko heidän kuulla tätä juuri nyt?” Tawa kysyi hieman käheämmällä äänellä Guardianilta. Hän ei edes yrittänyt peitellä tuohtumustaan. Guardian ei kuitenkaan vaikuttanut kuuntelevan. Hymyntapainen skakdin kasvoilla oli valheellinen. Se muuttui pienemmäksi joka sanalla. “Oli sotakokemuksenne mikä tahansa, voin vannoa, että ette ole koskaan nähneet tällaista. Hän, joka zyglakit sitten lähettikään tänne Ma Wetin kautta… en usko, että hän halusi niiden selviytyvän.”

“… en ymmärrä”, Matoro lausahti. Häntä harmitti Guardianin kryptinen uutisointityyli.

“Sinä et halua”, Guardian sanoi ja tunsi Tawan polttavan katseen. “Voin vannoa, että ette ole koskaan nähneet niin isoa määrää verta.” Tawa laittoi kätensä puuskaan, tuijottaen skakdia vihaisena. “G, he eivät tarvitse tätä juuri nyt!” Heikkomielinen hämmennys levisi hänen kasvoilleen, Toan säikähtäessään oman äänensä voimakkuutta.

Matoro oli sulkenut ainoan kätensä nyrkkiin ja jatkoi tivaustaan Tawan tuohtumisesta välittämättä. “Minä en saa rauhaa ennen kuin saan tietää mitä siellä tapahtui!”

“MATORO!” Killjoy ärjähti keskusteluun ja kaikki siihen osallistuvat hätkähtivät yllättävästä keskeyttäjästä. “Meidän ei tarvitse tietää enempää. Me emme voi tehdä mitään.” Metsästäjän puhe kaikui Matoron korvissa ja tämä havahtui takaisin siihen faktaan, että hän keskusteli kahden johtajansa kanssa. Toa huokaisi kuuluvasti ja pyrki palauttamaan arvokkuutensa.

“Totta. Emme voi tehdä enää mitään…”

Jokainen oli hetken hiljaa. Tavallinen keskustelu oli koko ajan muuttumassa kinaksi. Itsehillintäoppejaan koluten jokainen palasi vähitellen takaisin tilanteen tasalle. Nopeimmin tilanteesta toiennut Killjoy käänsi katseensa nyt Tawaan. Osoittaen kysymyksensä suoraan hänelle.

“Meillä kuitenkin on asioita joille me voimme tehdä jotain… Oletteko löytäneet Visokin?” Metsästäjän äänensävy oli huomattavasti pehmeämpi, mitä aiemmin keskustelussa. Tawa vilkaisi taas Guardianiin, yhä häkeltyneen oloisena tilanteesta

“Kerrohan”, hän sanoi kääntyessä takaisin Killjoyn puoleen, “puhutko sinä usein sekavia?” Killjoy häkeltyi vastauksesta. “En… ymmärrä.”

“Teillä on nyt muuta murehdittavaa” Tawa vastasi käskevästi. Metsästäjä ei kuitenkaan halunnut jättää asiaa sikseen. “Tawa, minä ansaitsen tietää, oletko sinä etsinyt häntä? Mitä olette tehneet?”

Tawaan seuraava hengenveto oli nopea. Niin nopea, että hetken ajan näytti kuin salaman Toa olisi meinannut tukehtua. Admin kasasi itsensä kuitenkin silmänräpäyksessä. Sivusilmällään hän huomasi, kuinka Matoro katseli Killjoyta melkein kiehtovana. Tawa myönsi tosin itselleenkin, että ei ollut odottanut metsästäjältä näin vankkaa lähestymistapaa asian suhteen.

”Minusta tuntuu, että meidän tulisi keskustella tästä asiasta joskus toist-”

”Meidän täytyy AIVAN EHDOTTOMASTI puhua tästä nyt.” Killjoy oli ottanut askeleen eteenpäin ja Tawa sähähti metsästäjän kypärän peittäessä miltei puolet ruudusta. ”Hei, älä korota ääntäsi minulle! Teillä on tehtävä ja teidän tulee keskittyä nyt siihen. Millään muulla ei ole väliä.”

”Ei ole väliä… ei ole väliä?” Metsästäjä oli edellen tuohtunut ja nyt Matoro ryntäsi tilanteeseen anellen Killjoyta rauhoittumaan. Jään toa veti metsästäjän takaisin rinnalleen, pudistellen samalla päätään tilanteelle. Tämä keskustelu oli pelkkää kinaa kinaamisen jälkeen.

Tawan hengitys oli raskas. Huultaan purren Toa hillitsi itseään sanomasta mitään enempää. Sillä hetkellä Toa oli kuitenkin järkyttyneempi, kuin päältäpäin kykeni näkemään. Koko käyty keskustelu velloi hänen päässään liekkimyrskyn tavoin. Se riisti hänen päänsä miltei halkeamispisteeseen… kunnes kuului pienoinen rasahdus.

Pienen pieni halkeama oli ilmestynyt Tawan maskiin leuan kohdalle. Silmät selällään leukaansa sormella tunnusteleva salaman Toa yritti peittää järkytyksensä, pienoisen hohteen alkaessa kajastaa syntyneestä aukosta. Toa lavasti itsensä miettivään asentoon, peittäen leukansa kädellään. Hän kiitti onneaan. Kukaan ei ollut huomannut.

Guardian katsoi, kuinka Tawa vetäytyi hiljaa huoneen sivustalle, pysyen aivan hiljaa. Yksikään paikalla olleista ei kyseenalaistanut Toan toimia. Ei edes Killjoy, joka vilkaisi vielä sivusilmällään, kuinka Tawa jähmettyi valvomon seinustalle.

Tahdittomuus oli aina ollut Killjoyn huono puoli. Katkeroitunut metsästäjä ei kuitenkaan osannut enää edes hävetä sitä. Sillä koko tämän ajan punainen kone oli tujottanut Guardiania ja miettinyt sanojaan. Killjoy tiesi, että hänellä oli tälle sanottavaa. Jo kuitenkin viikkoja hän oli punninnut, aikoisiko koskaan tehdä tätä. Hiljaisuus kanssakäyjien välillä oli kuitenkin rikkumaton. Metsästäjä ei nähnyt enää vaihtoehtoja. Ensimmäistä kertaa vuosiin hän joutui rohkaisemaan itseään.

“Sinä. Minulla on sinulle jotain, josta saatat olla kiinnostunut.”

Guardian oli seisonut hetken hiljaa epäluuloinen katse skannaten värähtämättä valvomon suurinta ruutua ja sillä puhuvaa punaista metsästäjää. Zakazlaisen korttipelimestarin elkein skakdi sai kuitenkin pidettyä kasvonsa tyynenä. Killjoyn sanat eivät olleet yllättäneet häntä. Eivät ainakaan näkyvästi.

“En tiedä, voitko tarjota minulle mitään”, Guardian sanoi vaitonaisesti pitäen katseensa vakaana. Hetken hiljaisuuden jälkeen skakdi kuitenkin nyökkäsi hitaasti. “Mutta yritä.”

“Minun ei tarvitse yrittää Guardian, katsos sinä pääset tällä kertaa tekemään ajatustyön. Kerro minulle, muisteletko sinä koskaan sitä pientä retkeämme Ath-Korossa. Eikö siinä sinusta ollut mitään outoa?”

Skakdin väsyneille ja jämerille kasvoille ilmaantui mitätön sarkastinen hymy. “Lasketaanko se, kun joukko ystävällisiä kyläläisiä yritti murhata meidät?”

Killjoy väänsi pakonomaisen hymähdyksen puheenvuoronsa avaukseen. “Ehkä ennemminkin minkä takia edesmennyt “ystäväni” onnistui saapumaan juuri oikeaan paikkaan oikeaan aikaan.”

Killjoy risti kätensä selkänsä taakse ja jatkoi. “Minä tulin sinne saarelle, koska minulla oli sille hyvä syy. Valitettavasti toverimme söivät kaiken rauhan ja mahdolliset kommunikaatiomahdollisuudet. Nyt tilanne on kuitenkin rauhoittunut ja sinullakin saattaisi olla aikaa kuunnella varoittavaa sanaa.”

Guardian oli pitänyt käsiään puuskassa ja seisonut hieman valvontakamerasta poispäin. Nyt hän kuitenkin puolihuomaamattaan kääntyi kohti näytöllä puhuvaa Killjoyta ja siirsi vasemman kätensä leualleen. Sideharsoinen kylki paljastui skakdin käden alta. “Puhut Purifierista”, Guardian sanoi.

Skakdi puri hammasta. Pimeyden metsästäjien ajoista oli kauan, mutta se ei tehnyt niistä yhtään helpompia asioita ajatella. Skakdi henkäisi syvään. “Jatka.”

“Äänesi verrattainen keveys kertoo minulle, ettet ole liiemmin liikkunut Xian ja Odinan lähettyvillä viime aikoina. Viisasta. Hyvin viisasta.”

Killjoy käänsi katseensa alas ja alkoi näpyttelemään rannetietokonettaan. Hetken naputeltuaan metsästäjä käänsi katseensa takaisin kuvaruutuun, johon ilmestyi nyt jälleen uusi skannattu kuva. Tällä kertaa kuvassa ei kuitenkaan komeillut nazorakinkielistä tekstiä, vaan tutun Skakdin pää, mukanaan valtava numero yksi”.

Killjoy katsoi näytölle ilmestynyttä kuvaa hetken, mutta kääntyi taas pian kohti Guardiania. “En ole varma pitäisikö sinun olla yllättynyt.”

Guardianin tyyneys petti. Skakdi kurtisti kulmiaan voimakkaasti. “Numero yksi?” skakdi kysyi. “Oikeasti? Eikö arvon kummisedällä ole parempaa tekemistä? Se, että TSO haluaa pääni takan ylle irvistelemään ei ollut yllätys.”

Matoro tuijotti monitoria aidosti yllättyneenä. Toan päässä velloi paljon, mutta tällä kertaa hän päätti pysyä vaiti. Ainakin toistaiseksi.

Skakdi siirsi painoaan jalasta toiseen ja katseli lattiaa. Päänsä sisällä hän jonglöörasi samanaikaisesti kymmeniä mietteitä ja teorioita. “Mutta mikä nosti minut takaisin Epämieluisa Numero Yhdeksi…”

Killjoyn keho näytti siltä kuin se olisi jähmettynyt täysin paikoilleen. Niin se luultavasti jopa oli. Punaisen jätin katse oli nyt naulittu Skakdiin. “Miksi metsästäjät haluavat taas sinut? Miksi TSO haluaa sirut? Mistä tämä uusi noussut aktiivisuus? Olen miettinyt aivan samaa. Arvelen, että tietoosi ei ole vielä tullut eilen Klaanin saarella tapahtuneesta metsästäjiä sisältäneestä välikohtauksesta. Mutta ei huolta, sinun ei tarvitse.”

Killjoy näpytteli taas hieman tietokonettaan ja käänsi katseensa näytölle. Tällä kertaa nouseva kasvo ei ollut aivan uusi, mutta tuttu kaikille läsnäolijoille. Hopeinen Mirukasvoinen olento tuijotti puheluun osallistuvia näytöltä käsin. Killjoyn vielä runtelemattomat kasvot olivat ainoa kuva, joka metsästäjien arkistoista ilmeisesti oli löytynyt. Tässä kuvassa komeili iso kakkonen.”

Matoro pudisteli nyt avoimesti päätään. Kekustelun uuden paljastukset sekoittivat Toan päätä entistäkin enemmän. Lukuisat taistelut Xian tehtävällä nousivat karvaasti hänen mieleensä. Tawankin kasvojen järkytys oli jälleen vaihtunut huolestuneisuudeksi.

Killjoyn kädet lepäsivät nyt velttoina ja koko metsästäjän olemus tuntui hetken ajan vähän vähemmän ylväältä. “En halua dramatisoida tätä liikaa, mutta näyttää siltä että olemme samassa veneessä.”

Venevertaus sai skakdin hymähtämään sarkastisesti. Ei ole ensimmäinen kerta. Kun Guardian kuitenkin näki ruudulla hopeisen Mirun nuoret silmät, hän jäi tuijottamaan kasvoja vaiteliaana. Hän vertasi niitä niiden vieressä seisovaan metalliseen kuoreen, joka piilotti alleen hyvin rikkinäisen ruumiin.

Siitä ei ollut kauan.

Skakdi huokaisi syvään. “Niin. Niinhän me olemme. Taas, jos näin sopii sanoa.”
Klaanin admin otti muutaman askelen ruutua kohti. Hän ei vältellyt hopeista Mirua ja sen pysähtynyttä katsetta, sillä se oli mahdotonta. Skakdi ei antanut itsensä katsoa pois, kun näki oman kätensä jäljet.

Tawa tuijotti kaksikkoa tiiviisti sivummalta. Toisin kuin Matoro, Tawan kasvoista ei enää ottanut selville ainuttakaan reaktiota. Itsensä täydellisesti vakavoittanut perustaja seuraisi tilannetta tarkkaavaisena loppuun asti.

“Killjoy”, Guardian sanoi ja näki Metsästäjän värähtävän, kenties inhosta, kun tämä kuuli nimensä skakdin suusta. “Haluan kysyä jotain.”

Hiljaisuus. Killjoyn kehossa ei ollut edelleenkään havaittavissa pienintäkään liikettä.

“Miksi kerrot tämän minulle. Kaiken tämän jälkeen?” Guardian tivasi vakavana.

“Vielä muutama viikko sitten minä ajattelin, että sinun ei tarvitse tietää. Metsästäjät ovat olleet sodan jälkeen hyvin hiljaa, enkä odottanut mitään suurempia toimia tapahtuvan… nyt tilanne kuitenkin muuttui. Laivaston hoitelemat kaksi Klaania lähestynyttä metsästäjää olivat minulle tuttuja. Heidän kasvonsa olivat… runnellut, keinotekoisesti muokatut. Näin sellaisia viimeksi sodassa, enkä uskonut enää näkeväni niitä koskaan. Mitä ikinä on tapahtumassa, metsästäjät etsivät jotain. Ja niin kauan kun sinä olet vaarassa, olen minäkin. En olisi uskonut sanovani tätä näin pian, mutta joskus Klaanin luomat yhteydet luovat enemmän haittaa kuin hyötyä.”

Killjoy huokaisi hiljaa, niin hiljaa ettei tämän kypärä edes muuntanut sen äänenalaa, vaan hengähdys jäi vaimeaksi ja hitusen surullisen kuuloiseksi. Entinen metsästäjä vilkaisi taakseen ja asettautui nojaamaan vasten pöydänkulmaa. Samaan pöytään nojaileva Matoro näytti tuntevansa olonsa ulkopuoliseksi.

“Ja toisaalta, en uskonut että tarvitset tietoa niin kipeästi. Nyt kuitenkin tiedän, että pelissä on nyt jotain enemmän.”

Guardian vaikeni. Hän tiesi, että Killjoysta oli hyvin vaikea saada irti enemmän välittömästi. Lisäksi hänen oli vaikea päästä irti samasta tunteesta, joka oli vallannut hänet sinä päivänä kun Miru-kasvoinen nuorukainen oli yrittänyt tappaa hänet, mutta oli vammautunut hyökkäyksessään loppuelämäkseen. Vaikka tulenpunaisen kypärän alta ei kasvoja nähnytkään, skakdi tiesi sieltä huokuvan katkeruutta.

Guardian ei täysin myöntänyt, että sama katkeruus paistoi myös hänen kasvoistaan. “Älä kutsu tätä peliksi”, Guardian sanoi väliin kurtistaen kulmiaan. Zorak von Maxitrillian Arsteinin ääni puhkui sadistista intoa vielä skakdin takaraivossa. “Viattomia on kuollut.”

”On melkein hauskaa, kuinka sinä sivistät minua termien käytöstä. Kyllä, totta kai sivullisia on kuollut ja tulee kuolemaan. Vaikka sen haluaisi estää, sitä ei koskaan voi pysäyttää. Jokainen meistä tarvitsee motivaation taistella Guardian. Minun motivaationi on voittaa tämä peli. Ja tämän pelin voi voittaa ainoastaan siten, että vastustaja häviää.”

Killjoy tunsi hengityksensä tihenevän ja hänen rintakehänsä painoi jo rajusti vasten kylmää metallista kuortaan. Killjoy sulki silmänsä hetkeksi kypärän sisällä ja kokosi mielensä, ennen kuin jatkoi.

”Moni on käyttänyt tuota vertausta aiemmin. Hyvin moni pitää sitä kovinkin runollisena. Mutta jos ajattelet hetken ilman tunteiden luomaa blokkia, käyttäen vain aivojasi, löydätkö sinä parempaa sanaa kuvaamaan tämän maailman ikuista sotaa? Me olemme vain pelinappuloita suurempien pelissä. Jopa sinä. Ja tulet olemaan niin kauan, kun kiellät oman osuutesi siihen. Joten ole kiltti ja mieti sanasi tarkkaan, ennen kuin alat neuvomaan minua.”

Guardianin kasvoilla oli ärtymystä. Hän henkäisi syvään, mutta ei vihaisena, vaan pettyneenä.
“Kauniita sanoja”, Guardian sanoi kääntäen päänsä valvomohuoneen seinää kohti. “Sinä pitäisit Kenraali 001:stä.

Killjoy veti esiin tällaisten tilanteiden vakiokorttinsa. Mekaaninen sarkastinen äänensävy ei ollut kaunis. Killjoy tiesi tämän. ”Niin. Tiedä vaikka sattuisin joskus kupposelle kolleegani kanssa. Ehkä hänen kanssaan kykenisin käymään keskusteluja hieman älykkäämmässä tunnelmassa.”

Nyt Tawa puuttui kunnolla keskusteluun ensimmäistä kertaa vetäytymisensä jälkeen. Edelleen leukaansa nojaillen, hieman pää notkolla huoneen sivulla oleileva Toa pyrki anomaan tilanteeseen rauhaa. ”Hei, älkää tehkö tätä nyt. Meillä on tärkeämpääkin tekemistä kuin yrittää saada toverimme epäilyttävään valoon. Jos me nyt vain kaikki vetäisimme syvään henkeä. Okei?”

Guardian oli ollut jo valmiina iskemään takaisin Killjoylle heittoveitsimäisellä ironialla ja vuosikymmenten harjaannuttamalla nokkeluudella, mutta Tawan ääni pysäytti skakdin ajatuksenjuoksun. Sininen soturi kääntyi poispäin ruudusta ja katsoi Tawaa kohti. Keltaisen Toan kasvot eivät katsoneet takaisin. Pelkästä äänestä oli vaikea päätellä paljoakaan.
G rauhoittui vähitellen. Hän muisti eilisen yön. Skakdi ei katunut elämässään paljoa, sillä katuminen ei auttanut asioiden korjaamisessa. Menneisyyttä ei voinut muuttaa. Siitä oli vain opittava. Menneisyys ei ollut ase Guardiania vastaan. Se oli hänen kilpensä.

Niin oli yleensä helppo uskotella. Eilen sanotut asiat saivat skakdin kuitenkin vain katumaan.

“Olet oikeassa”, Guardian sanoi nyökäten hitaasti. Skakdin puhetyylissä ei ollut enää adminien välistä tuttavallisuutta. Sen oli peittänyt alleen sotilaallinen asiallisuus. “Pyydän…”
Guardian piti taukoa. Sana oli vaikea.
“… anteeksi.”

Adminit hiljenivät molemmat täysin. Tawan reaktiota oli mahdoton arvioida.

Guardian kääntyi takaisin kohti ruutua, jolla tuijottivat Killjoy ja Matoro. Kumpikaan ei kokenut asiakseen sanoa mitään.

Guardian otti taas askeleen kohti ruutua. “Meillä on asioita vielä selvitettävänä”, Guardian sanoi ääni vakaana ja päättäväisenä. “Mutta ei nyt.”
Guardian katsoi välillä taustalla ihmettelevän jään Toan suuntaan. “Matoro, nimitän sinut tästä lähtien tämän operaation epäviralliseksi johtajaksi.”

Jään Toa oli yllättynyt ja jäi lähinnä räpyttelemään silmiään.
“Tiedän sen olevan raskas taakka”, Guardian sanoi. “Mutta tarvitsemme jonkun pitämään joukon koossa. Jonkun, jolla ei ole vaakakupissa jotain… henkilökohtaista.”
Viimeisen sanan kohdalla Guardian vilkaisi Killjoyn metallikasvoja.

Matoro oli halunnut nyökätä, mutta sen sijaan tämä oli jäätynyt katsomaan vierustoveriaan. Jään toa sai kuitenkin odottamattoman vastauksen. Miltei välittömästi Guardianin lopettamisen jälkeen punainen kyborgi ryhdisti selkänsä ja lausui yksinkertaiset sanat: “Samaa mieltä.”

Matoro huokaisi osittain yllättyneenä ja nyökkäsi vihdoin. Hetken ajan nelikko seisoi hiljaisuudessa. Jokainen odotti, että joku toinen jatkaisi.

Guardianin katse kulki Tawasta Matoroon, Matorosta Killjoyhyn ja Killjoysta skakdin omaan käteen. Sama kämmenpohja oli puristanut hetki sitten skakdin kyljessä olevaa sideharsoa.
Sinisellä kämmenpohjalla oli pikkuruinen kuivunut veritippa. Skakdi puristi kätensä mahdollisimman huomaamattomasti nyrkkiin ja siirsi sen takaisin kylkensä suojaksi.
“Pitäkää yhteyttä”, Guardian sanoi vielä. “Ja älkää kuolko.”

Matoro nyökkäsi hymyillen kevyesti. Killjoy ei vastannut.
Guardian kääntyi poispäin näytöstä ja lähti kävelemään kohti valvomohuoneen ovea. Matkalla ulos kahden adminin katseet kohtasivat, mutta vain hetkellisesti. Sanaakaan ei jaettu.
Ennen ovesta ulos astumistaan Guardian sanoi kuitenkin vielä jotain.

“Matoro.”
“Hm?” jään Toa hämmentyi näkyvästi.
“Pidä häntä silmällä.”

Matoron hämmennys ei vähentynyt.
“… miksi?”

“Hänen omaksi parhaakseen.”

Epäluuloinen hiljaisuus laskeutui ja näine sanoineen sininen soturi astui ulos oviaukosta sulkien valvomohuoneen oven takanaan rauhallisesti.
Jokainen huoneessa ollut katsoi hetken sitä paikkaa, mistä Guardian oli astellut ulos. Väkinäinen ja hankala hiljaisuus laskeutui kolmikon ylle, näiden luodessa katseitaan toisilleen. Guardianin sanat mielessään Matoro tunsi olonsa kuitenkin hieman epämukavaksi. Toa vilkaisi metsästäjää pikaisesti, yrittäen pitää äänensävynsä mahdollisimman neutraalina.

”Hai sanoi, että meidän pitäisi olla pian perillä. Minusta tuntuu, että minun olisi parasta mennä tutkimaan asiaa kannelle.”

Tawa nyökkäsi ja lyhyen kumarruksen myötä Matoro asteli ulos hytistä. Nyt enää kaksi seisoi.

”Noh. Eikö sinun pitäisi mennä? Teillä on tehtävä suoritettavana.”

Killjoy oli, kuin ei olisi kuullutkaan Tawan sanoja. Metsästäjä kampesi itsensä nyt istumaan. Punainen metallihirmu näytti jopa hieman koomiselta istuessaan hänelle noin jakkaran korkeutta ajavalla pöydällä. Kaikessa hiljaisuudessa Killjoy kääntyi naputtelemaan rannetietokonettaan ja salamannopeasti Killjoyn lähettämät tiedot katosivat näytön reunoilta, jättäen kaksikolle täysin puhtaan keskusteluikkunan.

”Sinä et antanut meille tänään paljoa vastauksia, Tawa.”

Salaman toa näytti siltä, kuin tämä olisi vääntänyt päätään väkisin katsomaan metsästäjää silmiin. Tällä kertaa hän ei edes yrittänyt sanoa vastaan, vaan ainoastaan hymähti vastaukseksi.

Killjoy pudisteli päätään pettyneenä. Se oli tunne, jota hän ei tuntenut usein. Siksi hän ei osannut myöskään käsitellä sitä kunnolla. Jälleen kerran hän päätyi käyttämään ainoaa korttiaan, jota hän vakavassa keskustelussa kykeni.

Tawa tuijotti, kuinka Killjoy väänsi kypäränsä sivuilla sijaitsevat lukkonsa auki ja paineen luoman sihahduksen myötä kypärä irtosi niskatuestaan. Harmaat irvistävät kasvot palasivat Tawan eteen. Kasvot joiden ilme ei koskaan muuttuisi.

”Keskustelut Visokin kanssa olivat aina… miellyttäviä. Minun ei koskaan tarvinnut sanoa mitään ääneen. Riitti, että ajattelin ja hän kuuli. Kypärää tai ei, hän kykeni katsomaan minua suoraan silmiin. Tämä on jotain mitä skakdiystäväsi ei koskaan tule ymmärtämään.”

Tawa piteli kättään suunsa edessä, vaikkei ollut edes varma miksi. Hän ei ollut koskaan kuullut Killjoyn puhuvan näin. Vakavasti loukkaantuneenakin Killjoyn äänen ainainen röyhkeys paistoi kaiken läpi. Nyt se röyhkeys puuttui, eikä Tawa ollut tunnistaa edessään puhuvaa olentoa.

”Maailma haluaa syödä minut, poistaa minut täältä kokonaan. Voin puolustaa itseäni vain taistelemalla sitä vastaan. Minä olen taistellut suurimmassa sodassa, jouduin jättämään kotini kahdesti ja nyt viimeinen asuinsijani katsoo minua kieroon, samalla kun sen sijan yksi johtajista on vastuussa miltei kaikesta tästä. Siitäkin huolimatta, huolimatta siitä kaikesta, minkä Klaani on laittanut minut kestämään… Visokki jaksoi minua, ymmärsi minua… tai ainakin hän vaikutti siltä. Se on lähintä normaalista elämästä, mitä olen vuosiin saanut. Normaali keskustelu. Keskustelu, joka on kaukana siitä, mitä me hetki sitten kävimme.”

Punaiset mekaanisesti korvatut pupillit osoittivat huomionsa täysin puhuteltavaan Toaan. Killjoy ei ollut koskaan tuntenut Tawaa. Hän miltei toivoi, ettei tulisi koskaan tuntemaan. Yksikin arvokas kontakti olisi liikaa. Killjoy halusi pysyä itsenäisenä. Nyt hän kuitenkin piti kaikkein tärkeimpänä sitä, että Tawa ymmärtäisi. Mikään muu ei mennyt sen edelle.

”Te ette ole ehkä ystäviäni, en ehkä aina ole kanssanne samaa mieltä tai ole halukas taistelemaan teidän puolestanne… mutta niin kauan kun olen velkaa hänelle, sille Visorakille… minun on jatkettava. Jos hän ei olisi pitänyt minua Klaanissa näitä vuosia, te taistelisitte nyt minua vastaan, koska vaikka kuinka pyritte utopistiseen pyhyyteenne, te ette koskaan siinä tule onnistumaan. Jokaisessa paratiisissa on käärme. Käärme, jota teidän tulisi varoa.”

Tawa tiesi, mitä Killjoy vertauskuvallaan tarkoitti. Hetket ennen pommitusta muistuivat hänen mieleensä. Lista petturiehdokkaista lepäsi silläkin hetkellä hänen taskussaan.

Tawa laski kätensä vihdoin leualtaan, huokaisten syvään. Toa asteli muutamalla kevyellä askeleella Paacon tuolille, tunnusteli hieman sen käsinojia ja kävi istumaan hakien itselleen mahdollisimman rentoa asentoa.Tämän löydettyään Tawa käänsi katseensa takaisin kypäräänsä käsissään hypistelevään metsästäjään. Tawa näki, että Killjoy halajasi sitä jo takaisin päähänsä.

”Killjoy… olen pahoillani. Minun olisi pitänyt etsiä Visokkia. Minä ajattelen sitä koko ajan, tauotta ja usko pois, minä ymmärrän sinua tässä asiassa paremmin kuin kukaan… Visokki on ystäväni. Upea sellainen. Hän on… aina omannut ymmärrystä monia muita pidemmälle. Minä vain… en ole saanut aikaa. Joskus minun vain täytyy ajatella yhteistä parasta. Vaikka Visokin löytäminen on minulle kaikesta tärkeintä… minun täytyy pitää huoli, että viattomat eivät saa kärsiä sen kustannuksella. Ne viime yönä saapuneet Zyglakit… me olisimme voineet estää sen. Ne olivat kuin itsemurhajoukkio. Ne hyökkäsivät yön pimeydessä. He auttoivat ulos vangin. Minun… meidän kannaltamme… hyvin arkaluontoisen vangin. Mutta heti kun ne olivat onnistuneet, yksi kerrallaan ne alkoivat kaatumaan… luut alkoivat vaihtamaan paikkaa ja kehot ratkeilemaan…”

Nyt Tawa veti henkeä. Hän pelkäsi jo kyllästyttäneensä Metsästäjän, joka oli jo aiemmin pysäyttänyt Matoroa urkkimasta aiheesta enempää. Harmaat kasvot tuijottivat häntä kuitenkin edelleen.Vaikka kiinnostuksen tulkitseminen niiltä olikin hyvin vaivalloista, Tawa päätti jatkaa. Killjoy oli oikeassa. Ehkä hän ansaitsi tietää.

”Kun se kaikki oli ohi, ne eivät enää olleet Zyglakeja. Vain kasa… kasa… sinä tiedät.” Killjoy nyökkäsi. Hän tiesi tarkalleen, mitä Tawa tarkoitti.

Salaman toa päätti nyt virkistää ääntään. Hän tiesi, että hänen keskustelukumppaninsa oli tilanteen tasalla. Hän voisi nyt puhua täysin rehellisesti ja suoraan. ”Klaani on vahva puolustaessaan, kyllä. Tapaan sanoa sitä paljon. Mutta me emme kestä ikuisesti. Valmistelut ovat hitaita, mutta vihollinen on nopea ja monilukuinen. Jos ne hyökkäävät kun emme ole vielä valmiita… emme välttämättä kykene suojelemaan Klaania.”

Tawa piti hetken taukoa. Kumpikin kaksikosta oli nauliintunut toistensa kertomuksiin. ”Killjoy. Visokki luottaa sinuun täydellisesti, joten niin luotan minäkin. Siksi minä kysynkin nyt sinulta, muistatko sinä vielä lupauksesi.”

Killjoy henkäisi ja nousi pystyyn. Tawa seurasi metsästäjää katseellaan, peläten tämän jo poistuvan paikalta. Killjoy astelikin kyllä jo huoneen perälle, asetellen samalla kypärää hiljalleen päähänsä. Lopulta lukot sihahtivat ja mekaaninen ääni palasi Killjoyn puheeseen.

”Hyvin pian koittaa päivä, jolloin Metru Nuin viimeinen armeija kutsutaan jälleen taisteluun. Se päivä kun Käden alukset saapuvat ilmatilaanne, teidän ei tarvitse muuta kuin antaa laskeutumislupa. Siitä eteenpäin sota on meidän.”

Tawa virnisti varovaisesti ja nyökkäsi. Edelleen tuolissa lokosteleva admin jäi tuijottamaan poistuvaa metsästäjää pää edelleen kysymyksiä täynnä. Keskustelu oli tarjonnut hyvin vähän vastauksia. Mutta ennen kuin Tawa oli ehtinyt avata suutaan ja kysyä mitään, Killjoy kääntyi vielä kuvaruutua kohti. ”Etsi hänet. En pyydä muuta. Koskaan.”

“Ja pitäkää huolta itsestänne.”

Killjoy murahti.

Kuvayhteys katkesi. Keltainen Toa istui nyt yksin täysin pilkkopimeässä huoneessa.

Huokaus.

…

Matoro käveli turhautuneena Hildemarin kaiteelle ja loi katseensa merelle, jälleen kerran. Hän kelasi mielessään viime aikojen tapahtumia. Hän oli erityisen huolissaan Klaanista. Vaikka hän tiesi, että ei ollut sattunut mitään vakavaa, hän ei silti saanut rauhaa. Hän halusi tietää mitä oli tapahtunut.

Matoro nojasi päänsä käteensä. Jatkuva sota ja vastoinkäymiset söivät hänen optimismiään. Synkät ajatukset yrittivät päästä esiin jostain kammiosta, jonne Matoro oli ne lukinnut niin pitkäksi aikaa. Hän halusi ajatella positiivisesti. Se oli ainoa keino elää tässä maailmassa ja kaiken sen tuhon keskellä. Hän yritti etsiä päivästä iloisia asioita, mutta väkisin hän ajatteli Killjoyta. Eikä hän tullut yhtään paremmalle tuulelle siitä.

Haluan olla hänelle ystävä. Se tekisi hänelle vain hyvää… Mutta ei, hän ei päästänyt ketään ulkokuoren läpi. Hän jättäytyi etäiseksi. Matoro huokaisi.
Säälin Killjoyta. Hän on selvästi menneisyytensä vanki… Matoro ajatteli, vaikkei voinut väittää tuntevansa Joyta kovin hyvin.

Elämästä pitäisi osata nauttia. Matoro oli varma, että Metsästäjäkin halusi sitä. Hän vain ei jostakin syystä voinut. Toa halusi auttaa Killjoyta.

Kuinkahan kauan minä jaksan ajatella positiivisesti… Matoro pohti taas. Kaikkialla vallitsi hiljaisuus.
Merituuli vilvoitti toan kasvoja. Meri lainehti rauhallisena kultaisessa auringonvalossa.

Kaikista eniten nyt toivoisin, että ei olisi mitään sotaa tai Allianssia tai Nimdaa… Että saisi elää rauhassa Klaanissa… Toa ajatteli katsellessaan merelle, jonnekin pohjoiseen. Siellä jossakin oli Klaani, siellä jossakin oli hänen kotinsa. Ja se voisi olla iäksi menetetty koska tahansa.

Matoro havahtui äkkiä, kun yksi Hain miehistön jäsenistä juoksi valtavalla vauhdilla hänen ohitseen. Pienelle puhujanpöntölle keskellä laivaa heittäytyvä Matoran rykäisi kuuluvasti ja kailotti koko laivalle.

”Maata näkyvissä! Toistan: Maata näkyvissä! Olemme perillä noin puolessa tunnissa.”

Matoron kiikarisilmä kävi välittömästi töihin. Totta se oli. Horisontissa siinsi hajanaisia maanpilkkuja. Matoro löysi pian Summerganonin vierestään nojailemassa kaiteeseen.

”Pian se alkaa. Nyt katsotaan, kuka on pelannut korttinsa oikein… ja montako jokeria vastapuolella on.