Nazorak-pesät

Tutkimusten johtaja 006 tarkkaili lattiaa vain senttien etäisyydeltä. Betoninen pinta oli, kuten suurin osa Nazorakien upseeriston muistakin tiloista, moitteettoman siisti. Lika ja pöly oikein loistivat poissaolollaan. Jopa haju oli suorastaan hämmentävän neutraali. Yleistä epäjärjestyksen tuntua loi kuitenkin vajaan metrin päässä 006:n naamasta sijaitseva levinnyt paperipino. Lisäksi tiedemiehen alaleuat olivat erittäin kipeät äskeisestä kohtaamisesta lattian kanssa.

006 kampesi itsensä melko vaivalloisesti pystyyn. Ilmeisesti kukaan ei ollut nähnyt nöyryyttävää kompastumista.
Sitä minä viimeiseksi kaipaisin, tiedemies ajatteli apeana. Hänen mielentilansa ei ollut viime päivinä ollut varsinaisesti huipussaan, ja uusien tutkimusten stressi painoi torakan mieltä. Ja kaiken päälle hän oli vielä myöhässä huippukokouksesta. Juuri kun Nazorak oli kumartumassa kerääkseen papereitaan, nosti metallinen koura ne hänen puolestaan.
”Mit-” 006 säikähti ja kompastui uudelleen, tällä kertaa kuitenkin selälleen. Hän ei ollut huomannut Harmaana Aineena tunnetun metallijätin nopeaa saapumista. Siinä harmaa rotisko nyt kuitenkin oli.
”Tässä paperinne, torakkaherra,” Abzumon palvelija ilmoitti palauttaessaan tutkimustulokset tutkijalle.

”Ki-kiitos”, 006 sopersi ja nousi jälleen seisomaan. ”En kuullut askeleitasi.”
Torakka loi katseen Harmaan Aineen rullaluistinjalkoihin.
”…ai niin.”
”Yleinen virhe, torakkaherra.”

Älä katso, älä katso, 006 muistutti itseään.
”Mutta nyt minun on lähdettävä, hei vaan”, hän huikkasi lattiaa tuijottaen. Se oli edelleenkin puhdas.
”Hei hei, torakkaherra.”

Vasta päästyään käytävän seuraavan kulman taakse 006 uskaltautui kohottmanaan katseensa maasta. 006 tiesi moisen olevan totuuden mukaisesti heikkoutta, muttei kyennyt katsomaan Harmaan Aineen aivosäiliötä. Se ei ainoastaan muistuttanut siitä, mitä he olivat tehneet ”Uudelle Sukupolvelle”, vaan myös kiinnitti huomiota siihen tosiseikkaan, että Abzumo oli todella tehnyt saman joskus aiemminkin. Pahinta tutkimuksia johtavasta torakasta oli kuitenkin, että Makuta oli tehnyt palvelijastaan niin kiltin.

006 oli jo miltei päässyt häiritsevistä ajatuksistaan, kun hän saapui kokouskammion ovelle. Kaksi vartiossa olevaa Nazorakia tekivät asiaankuuluvan sotilastervehdyksen ja nostivat keihäskiväärit oven edestä. Kummankaan haarniska ei ollut erityisen paksu, mutta sitäkin runsaammin mitalein varustettu. Useat metalliset merkit roikkuivat eri värisistä kangasnauhoista. Yleisin väri oli verenpunainen. Raskaat metalliovet aukesivat itsestään, ja 006 astui sisään.

Huone muistutti suurta osaa Nazorakien muistakin kokoushuoneista: keskellä oli pitkä pöytä, jonka ympärille oli aseteltu siististi tuoleja. Seiniä koristivat erilaiset kartat, ja roikkuipa eräällä seinällä lentokonetta esittävä taulukin. Pöydän päätypaikan vastainen seinä oli täysin tyhjä, sillä se oli varattu katossa roikkuvaa piirtoheitintä varten. Yleisilmeeltään huone oli synkähkö, mutta pöytä oli hyvin valaistu.
”Anteeksi, että olen myöhässä.”

Hänen pahoittelunsa kuittenkin kaikui kuuroille korville. Kaikesta päätellen huippukokous ei ollut mennyt aivan suunnitelmien mukaisesti: Ainoastaan Kenraali 001, Amiraali 002 sekä tiedustelun johtaja 007 olivat paikalla, eikä kukaan edes istunut mahonkisen kokouspöydän ympärillä. 007 oli tavalliseen tapaansa hieman syrjemmällä, kuin osana varjoja, ja korkeimmat päälliköt olivat ilmeisesti eräänlaisen räjähtäneen keskustelun pyörteessä. He seisoivat pöydän toisella puolen liki toisiaan. Merivoimain ylipäällikkö näytti kuitenkin melko lannistetulta, kun Kenraali puhui.
”… siksikin siirrämme vangit pois alukseltasi.”

Amiraali siirsi painoa terveelle jalalleen. ”Eikö tuo ole liioittelua? Rautasiipi on-”
”Ilmeisen turvaton sijainti! Sinä päästit klaanilaiset karkaamaan.”
”Minä-” Amiraali jätti kuitenkin lauseensa kesken. Hän selvästikin ponnisteli nielläkseen ylpeytensä. Merikarhun ilmeestä näki, että hänellä olisi ollut selityksiä, muttei nöyrtynyt niitä kertomaan.

Kenraali jatkoi: ”Kultakalan saat pitää.”

002 katsoi vihaisen, suorastaan julman näköisenä esimiestään, käännähti ympäri ja asettui tuolilleen. Ylpeän merimiehen silmien palo sammui, ja jalkapuoli upseeri jäi tuijottomaan pöydän puupintaa. Tilannetta seurannut 006 hätkähti, kun Kenraali kääntyi häntä itseään kohti.
”Sinäkin saavuit. Hyvä.”

Tutkimusten johtaja asteli kohti kaikkien Nazorakien johtajaa, mutta ei voinut olla vilkaisematta Amiraalia. 006 ei osannut lukea 002:n ilmettä, mutta siitä näytti puuttuvan jotain. 006 ei voinut olla muistamatta, kuinka Ylikersantti 1034 oli jäänyt klaanilaisten vangiksi.

”Kuinka Organismin tutkimus edistyy?” Kenraali kysyi.
006 suoristi hermostuneesti paperinippua käsissään.
”Heikonlaisesti. Emme ole erikoistuneita moiseen teknologiaan. Lisäksi suuri osa tutkijoista tuntuu pitävän koko touhua taikauskoisena hömpötyksenä.”

Kenraali siristi silmiään, ja äänensävy tiukkeni.
”Olkoot vaikka mustaa magiaa, tämä tauti on parannettava. Se vaivaa parhaimpiamme kuin syöpäläinen, eikä meillä ole varaa menettää Sukupolvea. Ei Ath-Koron jälkeen.”
”En minä väittänyt, että se olisi minusta turhaa. Kukaan meistä ei vain tunne Matoran-teknologiaa kyllin hyvin.”

Lisäksi, 006 ajatteli hiljaa oman mielensä armeliaassa yksinäisyydessä. Raukkojen enempi kiduttaminen ei tunnu lainkaan oikealta. Sitten hän kuitenkin karkotti väärät ajatukset päästään ja keskittyi aiheeseen.

”Entä 273?” kysyi kolkko ääni nurkasta, ja 007 astui lähemmäs muita. ”Älykäs tapaus, ja käytti salaa elementaalikiveä töissään.” Sana ‘salaa’ sai useita mielenkiintoisia nyansseja tullessaan Tiedustelupalvelun johtajan torakansuusta.
006 rypisti otsaansa ja mietti. ”Ei, en usko teknologian olevan sama.”
”Usko?” Kenraali tivasi.
”Tiedä. Tiedän, ettei teknologia ole sama.”

Kenraali nyökkäsi hyväksyvästi, ja jatkoi puhettaan.
”Hänestä tulikin mieleeni. Kuinka Ämkoo-vuoren valloitus etenee?”
”Valmistelut ovat hyvässä vauhdissa”, 007 vastasi syrjemmältä.

Kenraali hymyili sisäisesti. Siinä missä torakkain joukot olisivat kyenneet suorassa taistelussa murskaamaan Klaanin joukot itse linnaketta lukuun ottamatta helposti, piinasivat epäselvät rintamalinjat Nazorakeja. Saaren länsiosia hallitseva Lehu-metsä ja suuri vuori olivat toistaiseksi estäneet torakoita miehittämästä saarta pohjoisosia ja osaa itärannikosta lukuunottamatta kunnolla. Vuoren saaminen Allianssin haltuun olisi suuri edistysaskel, sillä se vähentäisi sissisodan mahdollisuuksia. Sen jälkeen jäljellä olisi enää Lehu-metsä, ja sen voisi tarpeen tullen vaikka polttaa.

001, 006 ja 007 kumartuivat pöydän ääreen tutkimaan vuoren karttaa. Siinä näkyivät torakkain kaivamat tunnelit, osa Ma-Wetiä, sekä Ämkoo-vuoren vähäinen tiedetty asutus. Muutama nuoli kuvasti parhaimpia etenemissuuntia ja pari kaarta symboloivat mahdollisia vihollisrintamia.

”Kenraali”, kuului Amiraalin kalsea, mutta jollain tapaa ontto ääni pöydän toisesta päästä. 002:n puhutellessa Kenraalia oli tavallisesti kuultavissa haastava äänensävy. Nyt se oli kuitenkin tiessään.
”Minulle esitettiin tänään kysymys. Rehellinen, hyvin perusteltu kysymys.”
Kenraali tuijotti takaisin ilmeenkään värähtämättä, mutta oli selvästi kiinnostunut. Amiraali jatkoi.
”Minulta kysyttiin, miksi me edes yritämme valloittaa näinkin syrjäistä maailmankolkkaa kuin Bio-Klaanin saari.”

Maailmassa on monenlaista hiljaisuutta, mutta Amiraalin puheenvuoroa seurannut oli sitä kaikkein pysäyttävintä laatua.

”Sääli, ettei minulla ollut antaa heille vastausta”, 002 viimeisteli.