Yön Timo, kapteenin hytti

Hytti oli lähes pimeä. Ainoa valo tuli seinällä olevasta, pienestä, ympyräisestä ikkunasta. Lasiovinen rommikaappi komeili vastakkaisella seinällä. Se oli kuitenkin lähes tyhjä. Huoneen muu kalusto koostuikin lähinnä pienestä pöydästä eräässä nurkassa, jota koristi kirjoituskone. Amazua makasi sängyllä. Hän ei saanut nukuttua. Osittain siksi, että hänen säärensä ja kyynärvartensa ulottuivat sängyn rajojen ulkopuolelle, ja toiseksi siiksi, ettei hän edes yrittänyt nukahtaa. Nimdakammion tunnelin tapahtuma painoi hänen mieltään jatkuvasti.

Nimdasaaren maanalainen tunneli, tunteja aiemmin

“Missä se on!?”, Amazua piteli kammioon ilmestynyttä munkkia kurkusta. Turhautuneisuus ja viha pursuivat hänestä. Nimda ei ollut kammiossa . Tuo pikkumies ei voinut olla niin yllättynyt asiasta kuin uskotteli. Jonkun täytyi tietää sirusta jotain. Ilmeisesti täll ätyypillä riitti pokkaa salata tietonsa. Amazuan kärsivällisyys oli melkein huipussaan. Tämän sydänkivestä lähtevä säde sai Matoranin kipuhermot ylikierroksille. “Minulle kerrottiin Nimdan olevan täällä. Näetkö tuon jalustan tuolla? Mitä siellä on? EI MITÄÄN! Tulin siis tänne asti ei minkään vuoksi!? Jonkun on tiedettävä missä se hilavitkutin on!” Amazua yritti olla puristamatta lujaa, jotta munkki pystyisi edes joten kuten puhumaan.
“Sssse on phoissa”, Matoran onnistui kähisemään tuskansa läpi. Hänen äänensä kuulosti riutuneelta ja käheältä.
“Nyt kukaan ei voi käyttää sitä omiin, itsekkäisiin tarkoituksiinsa. En thieedä missä se on, mutta se on hyvä. Luulit olevassshi lähhellä phäämäärääshi, mutta kaikki valui pöntöshthä alash. Shinä et näe ssshitä shirua ikinä.” Ama tiukensi puristusotettaan. Matoranin silmät alkoivat pyöriä tämän Kanohin silmänrei’issä.
“Et. Ikhinä…”
Amazua karjahti. Munkki lennähti suoraan päin kammion seinää. Tämä onnistui joten kiten hengittämään. Yksiminen kuitenkin vaikeutti sitä huomattavasti. Hänen sydänkivensä vilkkuili.
“Et sinä kuole”, Amazua lausahti, “Ainakin pyrin siihen.” Palkkasoturi poistui huoneesta tunneliin, josta Matoran oli ilmestynyt. Hän ei huomioinut katossa roikkuvia otuksia. Niitä oli jäljellä kolme…

Amazua kulki pimeässä, synkässä tunnelissa, etsien ulospääsytietä. Pieni soihtu valaisi käytävää jonkin matkaa. Hän ei voinut ymmärtää. Kaikki vihjeet. Kaikki tiedot. Kaikki informaatio. Kaikki oli pelkkää ****aa. Amazua päätti vimein kiroilla kuin kunnon merimies. Pian hän kuitenkin äkisti pysähtyi huomatessaan kaapuun pukeutuneen hahmon.

Toan kokoa oleva hahmo seisoi hiljaa tummanharmaan kaapunsa sisällä munkkimaisessa asennossa. Se piti käsiään puuskassa niin, että kaavun hihat yhtyivät, jolloin käsiä ei näkynyt. Olennon pään ja kasvot peitti huppu, jonka reunuksissa oli punaisia rukoustekstejä tuntemattomalla kielellä.
Amazua hiljeni. Sitten hän ymmärsi, että hahmo oli seurannut häntä jo jonkin aikaa. Hän oli havainnut askelia takanansa, mustia, häilyviä varjoja näkökenttänsä reuna-alueilla ja jotain, joka oli kuulostanut kuiskailulta. Tummanpuhuva palkkasoturi oli tähän asti uskonut kuulevansa harhoja. Nyt hän ei kuitenkaan enää tiennyt, mitä uskoa.

“Kuka olet?” Amazua huudahti hänestä muutaman metrin päässä seisovalle kaapuhahmolle. Kaapuhahmo ei vastannut, mutta se otti askeleen eteenpäin. Raskaan askeleen voimakas mutta ontto kajahdus kaikui läpi temppelin.
Hahmo otti toisen askeleen. Se otti kolmannen.
Ei kestänyt pitkään ennen kuin se oli aivan Amazuan silmien edesssä. Palkkasotilas näki vihdoin hupun sisään.

Hänen näkemänsä oli jotain kylmää ja liikkeetöntä. Amazua näki täydellisen heijastuksen omasta naamiostaan hupusta häämöttävien kasvojen peilinkirkkaassa, mutta teräksisen kylmässä ja kuluma- ja viiltojälkien täyttämässä pinnassa. Syvät, pään sisälle asti työntyvät ja pelkän pimeyden täyttämät silmäkuopat katsoivat Amazuaan. Vasemmanpuoleisen silmäkuopan alla oli yksi pienikokoisempi, mutta yhtä syvä, kyynelen muotoinen aukko.
Silmien välistä ja aivan kasvojen keskeltä kulki täysin suora viilto, johon nähden kasvot olivat hyvin symmetriset. Vain kyynelmäinen kuoppa rikkoi symmetrian.
Näytti siltä, kuin liikkumattomilla kasvoilla olisi joskus ollut suu. Nyt sen kohdalla oli kuitenkin vain karu hitsaussauma.

Tyhjät silmäkuopat katsoivat suoraan Amazuan sieluun. Amazuaa hermostutti. Mutta hän ei aikoisi antaa sen häiritä itseään. Hän kaivoi aseproteesinsa selästään…

“KELLO 01:00, KAIKKI HYVIN!” Amazua havahtui ulkoa kuuluvaan huutoon. Ilmesti joku piraatti halusi tuntea itsensä tärkeäksi… Hän kyllästyi alimittaisessa sängyssä makoiluun. Hän pimi viittansa naulasta, astellen laivan kannelle.

[spoil]G kirjoitti tuon nuken olemuksen.[/spoil]