Nimdasaari
ranta

Jään Toa makasi rentona kahden puun väliin viritetyllä riippumatolla. Hän oli nukkunut katkonaisesti eikä ollut vielä saanut koottua ajatuksiaan. Hän ei ollut aivan selvillä siitä, mitä oli tapahtunut. Hän oli kuitenkin nyt elossa. Lähimenneisyyden muistot vain tuntuivat sameilta. Hän muisti Nuken ja veden, muttei siitä eteenpäin.

Toa käänsi vaivalloisesti kylkeään. Rinnan haavaa vihloi ikävästi joka liikkeellä.
Yö oli lämmin etelän yö. Tulikärpäset lentelivät metsän reunassa. Lintujen ääniä kuului metsästä. Meri oli tyyni ja rauhallinen. Pilvettömältä taivaalta näkyi tuhannet tähdet.

Matoro kääntyi selälleen ja katseli mustaa yötaivasta. Tuo näky sai hänet aina rentoutumaan. Pimeys tuhansine tähtineen. Se oli kuin maailma. Synkkä maailma, jonka ainoana valona olivat ne harvat, ketkä puolustivat oikeutta, Toat, klaanilaiset.
Matoro löysi hetken tähyiltyään oman Toa-tähtensä ja katseli sitä. Hän oli usein miettinyt mikä voima sai Toa-tähden syttymään. Miksi ne olivat olemassa? Ne olivat vain Toan elinajan, ei yhtään kauempaa. Ne eifvät olleet pysyviä. Matoro halusi jättää tähän maailmaan jotain pysyvää. Jotain, josta hänet muistettaisiin.

Toan piti huitaista ärsyttävää hyttystä, mutta sitten hän tajusi taas toisen kätensä. Haava oli täysin hyytynyt, kiitos parannuskiven. Silti se särki ja häiritsi jatkuvasti. Lisäksi harppuuna oli mennyt puoliksi.

Matoro mietti mitä kädelle voisi tehdä. Paras vaihtoehto olisi hyvin kallis mekaaninen käsi, jollainen voitaisiin varmasti tehdä Klaanissa. Poikki hän ei kättä aikonut jättää. Se oli ikuinen muisto siitä kuinka hän oli epäonnistunut. Tai ei, ei hän ollut epäonnistunut. Joku oli vain onnistunut paremmin kuin hän.

Toan mietteet siirtyivät Nukkejen kautta Nimdaan. Pitäisikö hänen jatkaa Nimdan etsintää? Ruumis-turaga oli käskenyt häntä lopettaa etsinnän. Myöhemmin Matoro oli kuullut Äksältä Nukesta, joka oli myös varoittanut jatkamasta.

Ne haluavat sinun tietävän, että sotanne salaisuuksia vastaan voi tuhota kaiken, josta välitätte.

Nuket olivat vakavastioettava vastus. Niitä ei parantunut uhmata. Oli pienoinen ihme, että Matoro oli selvinnyt hengissä. Silti hän halusi jatkaa Nimdan jahtia. Luovuttaminen on jotain, mitä Matoro ei halunnut ajatellakaan. Hän on aina hoitanut tehtävänsä kunnialla loppuun asti. Hän ei jätä niitä kesken.

…ne eivät anna sinun kuolla, joudut tuntemaan kuolemasi uudelleen joka sekunti.