Metsäpolku

Aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta, valaisten sopivasti pienen metsäpolun hieman sankan metsikän lävitse. Snowman käveli edellä pitäen katseensa hieman hienonvalkoisessa kartassa. Kepe tallusti hitaasti tämän perässä, antaen tukea vieressään kulkevalle Makelle. Hiekka rahisi tämän haavoittuneen jalan varpaiden raastaen sen pintaa. Matkanteko oli muuttunut piirun verran hitaammaksi. Snowie oli hieman turhautunut. Heidän olisi pysyttävä jatkossa irti tappeluista. Heidän toverinsa olisi jotenkin saatava kuntoon. Samassa hän huomasi edessään jotain. Puidenlatvojen seassa oli ikään kuin aukko, joka päästi auringonsäteet valaisemaan pienellä ruohoaukealla siaitsevan lammen. Lumiukko viittoi kahta toveriaan asettumaan hetkeksi sen luo.

Kepe laski Maken varovasti istumaan maahan. Hän huomasi osan Makea koristaneesta vihreästä “verestä” tarttuneen häneen. Snowie kääri kartan hienolle rullalle. Hän laski ruskean nahkaisen repun selästään, vaihtaen kartan muutamaan lääkepulloon. Kepe asteli lammen reunalle. Vesi oli hienon kirkasta. Pinta tuskin edes väreili. Kepe pystyi erottamaan veden alta muutaman uiskentelevan pieneläimen. Hän kosketti venen hienoa pintaa sorenpäällään. Vesi alkoi hetkessä väreillä tyylikkään aaltomaisesti. Vedessä uiskentelevat otuksen suihahtivat hetkessä lammen keskusta kohti. Kepestä oli perin ikävää käyttää sitä pesuvetenä. Hän pyyhkäisi vihreää ainetta olkapäältään. Hän kuitenkin ikävästi havaitsi osan siitä tarttuneen käteensä. Kepe alkoi jälleen tuntea olonsa ällöttyneeksi. Aine oli kuin jotain limaa. Sen sisällä näytti olevan hieman pienen pieniä kuplia. Kepe yritti ravisutella kätensä puhtaaksi. Kuitenkin vain ainetta poistui vain parin tahmean pisaran verran. Hän oli hieman hämillään. Hän oli tulkinnut torakoiden veren paljon vetisemmäksi.

Kovaääninen ulina katkaisi Kepen ajatukset. Hän katsahti vasemmalle. Make sätki maassa Snowien hieroessa tämän jalkaan jotain salvaa. Kepe työnsi kätensä veteen, alkaen hieroa tahnaa pois kädestään. Make kiristi hampaitaan, irvistäen komeasti. Hän yritti vastustaa kipua niin hyvin kuin pystyi. “Pysy nyt paikoillasi”, Lumiukko yritti parhaansa mukaan hieroa salvaa pumpulipuikon avulla Maken haavaan, “Tämä on tarkkaa hommaa”. Samassa Make päästi ilmoille karjaisun ja kiljaisun välimuodon. Hän nousi refleksinomaisesti istumaan, luoden katseen sääreensä. Puikko oli ilmeisesti uponnut turhan syvälle. “Näetkös nyt”, Lumimies torui ystäväänsä. Hän vetäisi puikon ulos. Makelle se tuotti kipua vain hetkeksi. Puikkoon riukkumaan jääneet suonet ja veri tekivät siitä käyttökelvottoman. Lumimies heitti puikon pois aprikoiden. Tarvittiin jotain sidokseksi. Tilanpuutteen vuoksi reppuun oli saatu tilaa vain lääkkeille. Pian hän huomasi Kepen astelleen vierelleen. Tällä oli kädessään suuri lehti ja hieman pensasköynöstä. “Jospa minä hoitaisin loput”. Snowie vastasi myöntävällä nyökäytyksellä noisten ylös. Hän asteli sivummalle tarkkailemaan ympäristöä. Kepe kaatoi purkista käteensä hyytelömpäistä ainetta hieraisten sitä lehden keskiosaan.

Uusi kipuaalto pyyhkäisi Maken kehon läpi Kepen asetellessa lehden hänen herkän haavansa päälle. “Tämä auttaa sekä paranemista että lehden pysymistä paikoillaan”, Kepe selosti hoitoaineestaan. Make yritti pidätellä huutoaan, hakaten ruohikoa avokämmenellään. Pian lehti oli tuettuna taidokkaasti solmitulla köynäksellä. Kepe auttoi ystävänsä pystyyn. Kävelemisen luulisi nyt sujuvan. Make käveli muutaman onnistuneen askeleen. Kepe selvästi osasi hommansa. Matka voi jatkua…

Pesun jälkeen.