SS Rautasiipi

“Se on hulluutta, Kenraali!”

Ylikersantti 1034 seurasi hiljaisena vierestä, kun Amiraali kävi intensiivistä puhelinkeskustelua johtajansa kanssa tuijottaen samalla ulos ikkunasta, kohti sinistä horisonttia.

“Ai että mistäkö tiedän, että se on hulluutta? Tiedät itsekin, kuinka paljon Klaanin puolustus nojaa ilmavoimiin, ja pommituksen aloit-“

Amiraalin ilme kiristyi entisestään.

“No toki murentaa heidän moraalinsa ja rikkoo turvallisuudentunteen, mutta-“

002:n torakankasvoissa oli jo havaittavissa vihaa.

“Ai että mikä ongelma! Se on itsemurhaa! Kuvitteletko, että niillä aluksilla on pienintäkään mahdollisuutta selvitä takaisin tukikohtaan?”

Seurasi niin syvä hiljaisuus, että sinibarettinen 1034:kin kuuli Kenraalin sanat luurin kaiuttimesta:
“Miksi luulet, että tahdomme heidän palaavan?”

Amiraali ja Kenraali päättivät puhelunsa rauhallisemmissa ja muodollisemmissa merkeissä. Kun laivaston johtaja 002 kääntyi pois ikkunasta, hän näytti täysin tyyneltä, miltei tyytyväiseltä.
“En ehkä arvosta samoja asioita kuin Kenraalimme”, hän sanoi. “Mutta hän on hyvä laskemaan.”

Niine sanoineen ja laivastonsininen viitta hulmuten Amiraali asteli pois huoneesta.