Klaanilaisten sukellusvene

Ulkomuodoltaan tuoretta patonkia muistuttava merialus oli pysähtynyt saaren rantaan. Peelo oli matkan loppumetreillä siirtynyt ohjaamoon ja neuvonut aluksen ohjaajaa viemään sukellusveneen aivan rannan tuntumassa olevaan äkkisyvään kohtaan. Täten sukellusvene pysyi juuri ja juuri näkymättömissä rannalta käsin, vaikka kallioiseen rantaan olikin matkaa enää vain jokunen metri. Koskaan ei voinut olla liian varovainen.

Klaanilaiset eivät jääneet miettimään turhia. Ei ehtinyt kulua kuin jokunen minuutti ja sukellusveneen hatara laskusilta rämähti rantakalliolle. Ensimmäisenä rannalle kipitti kymmenkunta matorania, ja näiden perässä Peelo.

“Tulkaa sieltä”, Peelo komensi ja katsoi perässään astelevaa Äksää ja Gekkoa. Hieman epäröivän näköinen kaksikko vilkuili tarkkaavaisena pimeyden harmaaksi värjäämää kallioista rantakaistaletta, jonka molemmilla puolilla levittäytyi mittava rantahietikko. Kymmenen metrin päässä alkoi sankka viidakko, jonka kätköissä saattoi piileksiä ties mitä vaarallista.

“Kiva metsä”, tokaisi lääkintävahkin kanssa viimeisinä rantaan noussut Koobee yrittäen keventää tunnelmaa. Kukaan ei kuitenkaan vastannut, ja ilman Toa jäi vilkuilemaan ympärilleen tympääntyneenä.

“Muu miehistö jää pitämään alustamme lähtökunnossa”, yksi matoraneista selvitti. “Olen saanut sellaisen käsityksen, että lähdemme täältä oitis kunhan vain saamme pelastettavat mukaamme.”
“Kyllä”, kuului Peelon vastaus. “Ei jäädä turhaan pitämään torakoille seuraa.”

“Miten me oikein löydämme heidät?” Gekko kysyi kyyristyen hieman itseään reippaasti lyhyemmän Peelon suuntaan. “Tiedämmekö me edes mihin suuntaan lähdemme?”

Peelon ilmeettömän kaasunaamarin taakse levisi kevyt virne.

“En tiedä Ämkoon veljeskunnasta paljoa”, Peelo aloitti. “Mutta vähän tietämäni perusteella… He tulevat löytämään meidät.”

“Mutta tällä saarellahan on kokoa vaikka millä mitalla, eivätkä ne voi edes tietää mihin rantauduimme…” selitti Gekko puoliääneen.

“Ei kai auta muuta kuin lähteä metsään”, Äksä murahti ja lähti ensimmäisenä kohti tummanpuhuvaa metsärajaa.

– – –

Sillä välin viidakossa

“Kolme etsintäpartioistamme haravoi parasta aikaa pohjoista ja luoteista rantametsää”, Leiter selvitti savimaahan hätäisesti piirrettyä karttaa tutkailevalle Ämkoolle.
“Hyvä, hyvä”, Ämkoo mutisi. “Klaanilaiset saattavat jo olla täällä, eikä meillä ole varaa hukata aikaa. Ovatko välinevarastot jo tyhjät?”
“Kyllä”, vastasi Leiter. “Kaikki on pakattu valmiiksi kuljetusta varten.”
“Hienoa”, Ämkoo vastasi ja nousi seisomaan. “Entä linnut?”
Tavoistaan poiketen Leiter hymyili.
“Et kai kuvitellut, että emme olisi kouluttaneet niitä myös tällaisia tilanteita varten? Suurin osa siivekkäistämme osaa seurata meitä Klaanin saarelle kunhan niille vain antaa suunnan. Ratsastaminen ei tosin tule kysymykseen, sillä…”
“Se ei jäisi torakoilta huomaamatta, tiedetään”, Ämkoo keskeytti tehden samalla tilaa vieressään juoksenteleville matoraneille. Veljeskunta piti tällä hetkellä majaa yhden maanalaisen tukikohdan piilosisäänkäynnin kohdalla, ja matoranit kuljettivat parasta aikaa kaikkea mahdollista tukikohdan materiaalia ulkosalle. Samalla muutama veljeskuntalainen puuhasi sisällä räjähteiden parissa. Torakoille ei annettaisi mahdollisuutta höytyä maanalaisesta luolastosta.

– – –

Nazorak-ilmalaiva

Tulikärpänen kuhisi nazorak-sotilaiden valmistautuessa laskeutumaan yksi toisensa jälkeen maan pinnalle. Samalla Tulikärpäsen aseistusta valmisteltiin ottamaan vastaan mahdollisia hyökkääjiä. Ilmavoimien komentaja ei ollut vieläkään päässyt perille viidakosta peräisin olevan vastarinnan laadusta, mutta 003 ei aikonut jättää mitään sattuman varaan. Jos suora hyökkäys tapahtuisi, vihollinen otettaisiin vastaan täydellä tulivoimalla.

003 istui tällä hetkellä erään pöydän takana siistissä nahkatuolissa pyöritellen samalla sormiaan mietteliäänä. Komentaja ei pitänyt vastapuolen taistelutavasta. Salamyhkäiset ja täysin sattumanvaraisilta vaikuttavat iskut eivät noudattaneet lainkaan selkeää kaavaa ja niiden oli kenties tarkoitus peittää jotain paljon ilmiselvempää. Jos näin oli, mitä oli tekeillä? Puuhattiinko saarta valloittavien nazorakien selän takana jotain? Asiasta oli otettava selvää.

003 rykäisi ja viittoi yhden luottoapulaisistaan luokseen. Hyvin hillityn näköinen torakka harppoi nopeasti johtajansa tykö ja jäi sitten odottamaan käskynantoa.

“Kutsukaa eversti tänne. Minulla on hänelle töitä”, ilmavoimien yliherra lausui ja jakoi sitten pitkän katseen palvelijansa kanssa. Apulaistorakka näytti hetken ajan miltei säikähtäneeltä, käännähti sitten kuin väkisin väännettynä ja lähti sitten miltei juoksuaskelin toteuttamaan komentajan antamaa käskyä.