Uroijegen

Vesi loiskahti.

Tiikeli kalasti rantakalliolla vain muutama Fikou seuranaan. Hän oli onkinut jo useita, mutta ei malttanut poistua milloin minkäkin syyn takia. Kalojaa hän olisi halunnut saada. Toivoen ja toivoen. tunnit vierivät Tiikelin kalastellessa turhaan. lopulta hän oli aikeissa lähteä.

“Vielä Hetki.” hän huokaisi, huomatessaan erään Fikoun käpertyvän hänen lämpimälle hartialleen. Tiikeli painoi hienoa musiikkia soimaan uudella Kohliipallollaan, johon oli asennettu MP3, räjähteitä ja valokiviä.

Silloin koukkuun tarttui jotain suurta.

Tiikeli yritti katsoa kasvillisuudesta likaantuneen veden läpi, mutta ei pystynyt hahmottamaan, mikä onkeen tarttui.

Fikout alkoivat käydä levottomiksi. Ne alkoivat perääntyä takaisin synkän metsän suojaan, mutta silloin vesi alkoi kuplia. Tiikelin uteliaisuus alkoi käydä sietokyvyn yläpuolella.

“Haha, Lulz…” hän huusi kuplivalle vedelle ja poimi hetken mielijohteesta maasta Kohliipallonsa joka oli varustettu MP3-soittimella, räjähteillä ja valokivillä, jonka heitti keskelle kuplia tietäen, että tulisi joskus vielä katumaan tekoaan. Saalis olisi tärkeämpi kuin mikään omistamansa soitin.

Kuplat alkoivat hävitä, jo eikä musiikin lisäksi kuulunut mitään. Olihan kyseessä sentään “Explodes With Music”- malli. Silloin Tiikeli uskoi kolkanneensa vonkaleen. “Tämä Voi Periaatteessa Olla Näin Helppoa, Olen Tyhmempiäkin Fisuja Nähnyt Mutta Silti Jotenkin Epäilyttää…”

Vedestä hyökkäsi nopeasti järkyttävän pitkä rahi, joka sieppasi säikähtäneen Tiikelin mukaansa veteen. Hän kuitenkin toipui nopeasti ja valmistautui puraisemaan pienehköillä ja tylpillä hampaillaan, jotka kuitenkin olivat kiinni vahvassa leuassa. Hän osui silmään. Niin kauheaa makua ei voisi sanoin kuvailla.

Rahi alkoi kiljumaan, eikä kivuistaan ymmärtänyt Tiikeli ehtineen uida takaisin pinnalle. Rahi ei ollut tuntenut kipua vuosiin.

Tiikeli yritti kiivetä liukasta kalliota ylös, mutta hän ei pystynyt siihen. Hänen olisi pakko uida matalalle.

Rahin silmästä vuotanut neste oli saastuttanut laajan alueen, ilman merkkejä tyrehtymisestä. Itse rahi taasen oli alkanut sietää kipua silmässään ja suunnisti puolisokeana kohti Tiikeliä.

Rahi oli omassa elementissään nopea uimari ja näin ollen saavutti Tiikelin hetkessä. Rahi iski nopeasti hännällään Tiikelin päin kalliota, jossa hänen selkänsä painautui terävää kalliota päin.

Tiikelin ilmavarat hupenivat nopeasti hänen yrittäessään paeta. hän alkoi nähdä elämän kulkevan kuvina silmissä ja oli jo luopumassa toivosta.

Kallion raosta tuli öljyä. Tämän huomattuaan Tiikeli muisti hänen mielijohteesta heittämänsä Kohliipallon MP3:lla, pommeilla ja valokivillä, jota ei muistanut sammuttaa. musiikki kuului läheltä, se oli tarttunu rahin vesikilpeen kuulokkeista. Tiikeli yritti kurottautua, mutta ei pystynyt siihen. hän joutuisi päästämään kaiken ilman vapaaksi. … Ja niin hän teki.

Rahi katsoi ainoalla silmällään tyytyväisenä hidasta kuolemaa, hellittäen otettaan Tiikelistä ja alkoi lähestymään häntä suullaan hitaasti, nauttien hetkestä.

Tiikeli tunsi vapautuvansa Rahin otteesta ja nappasi Kohliipallon MP3:lla, pommeilla ja valokivillä. Hän laittoi eeppisimmän tuntemansa kappaleen soimaan ja valmistautui räjäyttämään vihollisensa.

Hän painoi kielletyn punaisen napin päin terävää kiveä, jolloin hän tunsi ihanaa lämpöä vaimenevassa musiikissa. Tämä lämpö sai Rahin palamaan elävältä, mutta Tiikelistä se tuntui vain ihanalta.

Kunnes lopulta hänen taju himmeni.

Sillä hetkellä Gorserkkeri nimeltä Joumah hyppäsi käpälät edellä veteen pelastaakseen kissaystäväänsä. Ottaessaan Tiikelin kainaloonsa, huomasi hän liekehtivän Rahin ja rupesi naureskelemaan ilkeästi katsellen tapahtumaa silmät kiiluen ja nautiskellen. Hän ei voinut Gorserkkerin luonteelleen yhtään mitään.
Joumahille tulikin pakottava tarve repiä Rahilta ainakin yksi raaja irti, ja onnistui sivussa unohtamaan täysin Tiikelin, vaikka hän oli Joumahin kainalossa.

Joumah kaivoi toisen taistelukynsistään esille ja aloitti repimään palavalta Rahilta toisen käden irti. Nauttien tilanteesta niin paljon kuin Gorsekkeri voisi raajan repimisestä nauttia. Hän oli aikeissa irroittaa toisenkin häden, mutta silloin hän muisti Tiikelin. Joumah alkoi hätääntyä ja ui niin nopeasti kuin pystyi rannalle.

Ranta oli vain muutaman parinkymmenen Bion päässä, mutta sekin matka olisi voinut olla Tiikelille kohtaloksi. Hän oli täysin paniikissa. Hän ei pystynyt ajattelemaan, että Tiikeli saattoi olla jopa kuollut!

Kauniilla, lämpimällä ja hiekkaisella rannalla rankan uinimatkan päässä hän heitti Tiikelin päälle ämpärillisen vettä, mutta se ei toiminut. Sen jälkeen hän heitti Tiikelin päälle ämpärillisen olutta, mutta Vsekään ei toiminut, tästä Joumah alkoi olla erittäin peloissaan.

Tiikeli olisi kuollut. Ei enää olisi olemassa sitä hienoa musiikkimiestä. Hänen viimeinen oljenkortensa täytyisi ottaa käyttöön. Niinpä hän viskasi Tiikeliä päin tynnyrillisellä Stiimpäkki-Huumeetta, josta Tiikeli säpsähti pystyyn.

“OLET ELOSSA!” Joumah huusi onnesta ellipsinä.

“Kiva Tietää Näin Kolmelta Aamuyöstä” Vastasi Tiikeli erittäin sekavalla äänellä. Joumah tiesi ettei Tiikeli olisi seuraavat kaksi kuukautta sekaisin siitä määrästä Stiimpäkkiä. Mutta hän ei jaksanut välittää. Hänelle oli tärkeintä, että Tiikeli oli (fyysisesti) kunnossa.

[spoil]Tiikeli kirjoitti ja oli Tiikelinä Tiikelin paikalla. Kaikki kunnia hänelle.[/spoil]

Bio-Klaani, verstaan ovella
Bloszar oli jättänyt verstaan oven auki, jotta näkisi millaisia osia hän voisi uuteen haarniskaansa pistää. Toa tunsi rakennellessaan jonkun seuraavan häntä. Ehkä se johtui vain oranssisilmäisestä varjoissa liikkuvasta hahmosta.Silloin ulkoa kuului tykin laukaisun tapainen ääni. Allianssi? Bloszar säikähti.

Vartiossa ollut Matoran oli saanut verkkoon jotain mitä oli metsästänyt. Lentävän akvaarion. Täydellisen kulmattoman jatkuvassa muodonmuutoksessa olevan jään tapaisesta kirkkaasta, turkoosista aineesta vamistetun kauniisti sisustetun akvaarion. Akvaarion sisällä oli ankeriasmainen rahi, joka oli kirkas. Niin kirkas ettei sen väriä voinut tunnistaa. Ankerias näytti pitävän kiinnijäämisestä. Se näytti pitävän kaikesta ja kaikista.

“Yay!” kuului hihkaisu suunnasta, jonka voisi sanoa olevan kaikkialla.

“Sinä, uusi Toa olet vastuulla tästä riiviöstä.” Matoran sanoi komentavalla, mutta silti arvostavalla äänellä. “Äläkä kerro sille mikrobeista. Muuten se täytyy taas aivopestä.”

Bloszar katseli kummissaan outoa rahia ja sen akvaariota. “Mitä mieltä Kepe nyt olisi?”