Nui-Koron varhaisöiset kadut

Kepe pinkoi pakoon kahta salamurhaajaa minkä kintuistaan pääsi. Hän yritti parhaansa mukaan suunnata kohti valtaisaa katedraalia, jonne muu ryökälejoukkoo oli suunnannut. Hän puuskutti, salamurhaajat kirivät pikkuhiljaa kiinni, zamor viuhahti ohi, hän jäädytti kadunpintaa, salamurhaajat liukastelivat, sama uudestaan.

Pian hän saapui katedraalin juurelle. Snowieta ei näkynyt missään, mutta onneksi ei myöskään salamurhaajia. Missä Snowie mahtoi olla? Kaukana ylhäällä olevasta ikkunasta paistoi valoa, mutta ei kai…

Läheisestä läjästä hilloa alkoi kuulua ähkintää, ja valkoinen otus kohosi mönjän keskeltä kuin sieni ulkohuussin pohjalta. Hedelmäisen raikkaan tahnan peittämä Snowie muistutti jäätelöannosta. Kepelle tuli nälkä.

Nälkä tosin katosi heti kun melkoisen ylikypsän soseen tuoksu leijaili hänen nenäänsä.

“Vielä hetki sitten nuo olivat kokonaisia hedelmiä. Kehnoa laatua täälläpäin, täytyy sanoa”, Snowie totesi tahmaa päältään pyyhkien.

“Sangen. Mitä jos pistetään juoksuksi”, Kepe ehdotti viitaten kahteen salamurhaajaan jotka ilmestyivät hänen takaansa. Myös katedraalin ovesta sinkoutui muutama yönmusta, vihamielinen hahmo.

“Hyvä idea.”

He juoksivat sivukujalle, joka vaikutti ainoalta avoimelta kulkutieltä. Ahdas kuja ahtautui ahtautumistaan kahden kivitalon välillä. Snowie nappasi kasvoillaan koomisen tahattomasti mukaansa jonkun puhdasta pyykkiä, joka roikkui pään tasalla muuannen ikkunan tienoilla.

Kuja päättyi tiehen. Salamurhaajat tulivat kolmesta suunnasta: takaa sekä oikealta ja vasemmalta. Tälläkin kertaa etenemisvaihtoehtoja oli vain yksi. Suoraan eteenpäin. Suor…

“…aan joen poikki. Pahus.”

Snowie perässään Kepe syöksyi joenpenkalle. Taidokkaasti hän pyöräytti hoksottimistaan idean ja ryhtyi pudottamaan veden lämpötilaa. Joen pinta hyytyi lasimaiseksi sillaksi. Kepe ja Snowie liukastelivat kokeneesti sen yli, ja ensinmainittu räsäytti sillankorvikkeen rikki  ensimmäisten salamurhaajien ennätettyä vasta puoliväliin. Rannalle jääneet lähtivät kiertämään läheisen sillan kautta ja jokeen pudonneet polskivat leppymättömästi tarinan sankareita kohti. Kuu möllötti taivaalla. Sudet ulvoivat jossain.

Kaksikko suuntasi Mmöhnä-kapakan suuntaan. Sen epämääräisen loukon rannalla, jonka eteen oli pysäköity huolimattomasti muutama purjevene ja jonka he olivat ohittaneet aiemmin päivällä. Sieltä alati vainoavaiset salamurhaajat eivät heitä osaisi etsiä.

“…eikä siellä ollut kuin tämä hölmö t-paita. Onko tämä tosiaan se aarre…” pussihousuinen matoran valitti kolmelle piraattikonkarille. Kepe ja Snowie istuivat autioon nurkkapöytään. Se olikin koko paikan ainoa autio pöytä; koko sali oli täynnä iloisesti remuavua jokirosvoja grogimukeineen. Kattokruunussa kieppui muuan miekkonen. Heidän naapuripöydässään istui merimiesasuinen, juron näköinen kaappi jonka hatussa luki “Kysy minulta KANGASPUISTA.”

“Kuulepa…” Kepe aloitti aloitettuaan tilaamansa kummallisen juoman.

“…onko sinustakin tässä paikassa jotain outoa. Kuin joku olisi yrittänyt sovittaa jonkinlaisen huonon viittauksen tähän hypoteettiseen fantasiakertomukseen, josta taisin joskus mainita.”

“Taisitpa juu. Mitä muuten luulet, jos siis elämme tarinassa, voitaisiinko tämän luvun kirjoittaja haukkua lyttyyn neljännen seinän härnäämisestä.”

“Aika varmasti. Miksi hän kuitenkaan kirjoittaisi tällaista?”

“Koska hän olisi väsynyt eikä keksisi parempaakaan dialogia meidän suuhumme pantavaksi?”

“Ehkä vähän kaukaa haettua.”

“Mutta toimii.”

“Emmekö voi kuitenkin aika pitkälti olettaa että tämä on todellisuutta. Tai siis, eikö tällaisen dialogin kirjoittaminen olisi yksinkertaisesti aika tyhmää.”

“Mutta täysin mahdollista.”

“Jollain tasolla.”

“Miksi muuten tätä lukua venytettäisiin tällaisella tekstillä?”

“Koska osa olisi muuten liian lyhyt? Rivikiintiö ei tulisi täyteen?”

“Vähän outoa.”

“Mitä pirua näihin juomiin laitetaan?” Kepe tiirasi tyhjentynyttä lasiaan.

Sillä hetkellä kun Kepen lasi pamahti pöytään pamahti myös kapakan ovi auki – ja Snowien lasi lattiaan.

Kolme salamurhaajaa, viiksimies, sävelmä ja se yksi kolmas, astuivat sisään.

Kaksikko vajosi pöydän alle.