Bio-Klaani

Tawa asteli käytävällä nukkuva Nöpö sylissään. Alkuilta oli tavallista hiljaisempi, eikä kahviossakaan ollut juuri väkeä norkoilemassa, kuten tavallisesti. Tawa huokaisi ja istahti erään pöydän ääreen.
Hän tilasi laimean minttuteen ja pohti, oliko hänelle mahdollisesti tulossa nuha.

Hetken juomaansa siemailtuaan hän huomasi Matoron, joka saapui kahvion ovesta sisään. Tämä äkkäsi Tawan, joka istui yksinään, ja käveli tämän pöydän luokse.
”Saanko istua seuraksi?”
”Martti, sinua juuri kaipasinkin”, Tawa sanoi. Matoro istuutui. Hänen perässään seurasi Bloszar ja leijuva turkoosi akvaario.
”Mmmikä tuo on?” Tawa kysyi hämmentyneenä osoittaen sanansa Bloszarille.
”Olen Tronie!” hihkaisi akvaarion asukki. Tawa hätkähti kuullessaan kalan puhuvan ja miltei hyppäsi kattolamppuun.
”Oletko varmasti kunnossa, Tawa?” Matoro kysyi huolestuneena.
”Kyllä, kyllä”, Tawa sanoi ja yritti näyttää vakuuttavalta. ”Minulla olikin teille asiaa.”
”Kävimme juuri hankkimassa menopelin reissullemme”, Matoro selosti. Bloszar nyökkäsi täydentävästi. Tronie teki voltteja akvaariossaan.
”Ahaa”, Tawa sanoi hitaasti. ”Millä te olette lähdössä?”
”BKS Hildemarrilla, Hain laivalla.”
”Mitä asiaa sinulla meille oli, Tawa?” Bloszar kysyi. Tawa näytti vaivaantuneelta.
”Sadje vaatii, että te otatte mukaanne Nimdan sirun. Betan”, Tawa sanoi ahdistuneelta kuulostavasti. Sekä Matoro että Bloszar yllättyivät.

”Ja minä ajattelin”, Tawa jatkoi, ”kysyä teidän asianosaisten mielipidettä.”
Kumpikin oli hetken hiljaa Tawan katsoessa heitä tutkailevasti. Troniekin keskittyi tuijottamaan kaksikkoa.
”No, minun mielestäni”, Matoro sanoi lopulta, ”sirun ottaminen on riski.”
Tawa kohotti kulmaansa.
”Todellako?”
”No… joo”, Martti sanoi punastuen hieman. ”Munkkien taholta asian ymmärtää, mutta jos molemmat sirut katoavat matkan aikana, tilanne on paha. Mutta en usko, että kukaan oikein pystyisi pöllimään sitä sirua meiltä. Joten mikäs siinä.” Sitten Matoro tilasi itselleen luumupiirakan.
”Minä en pidä ideasta”, Bloszar myönsi. ”Jätetään mieluummin tänne.”
”Tokihan, jos sitä voidaan välttää, olisi parempi jättää se tänne”, Matoro sanoi. Tawa näytti mietteliäältä.
”Pitäisikö minun luottaa nyt siihen, että osaatte pitää sen hallussanne.”
”No hei, ne ovat Matoraneja”, Matoro sanoi kohauttaen olkiaan. ”Mitä mahdollisesti voisi tapahtua?”
”Se, että ne eivät ole Matoraneja”, Tawa kuiskasi pahaenteisesti. Matoro katsoi häneen kysyvästi.
”Mitä, jos tässä on koira haudattuna?” Tawa jatkoi. ”Jos joku yrittää kaapata sirun matkan aikana.”
”Sitten me suojelemme sitä”, Matoro tokaisi.
”Niin kyllä teemme”, Bloszar vahvisti, ”jos se siru on mukana.”
”Jätätte minut kahden vaiheille”, Tawa voihkaisi.
”No kysy Hailta ja muilta”, Matoro sanoi hilpeästi. Hän oli juuri nyt hyvällä tuulella saatuaan eteensä ruoka-annoksensa. Hänellä oli nälkä.
”En minä jaksa!” Tawa huudahti. ”Haluan tehdä päätöksen nyt.”
”Siis tee”, Bloszar tokaisi. Tawa raapi vasemmalla kädellään niskaansa ja kurtisti kulmiaan tuskastuneena.

Tawa painautui syvälle tuoliinsa. Hän mieti asiaa monelta kannalta, muttei sanonut mitään. Lopulta hän tyytyi tokaisemaan:
”Viekää se.”
Matoro oli yllättynyt.
”Me siis… otamme sen?”
”Niin te teette. Varmistamme, että saamme Epsilonin. Jos koko juttu on huijausta, minä olen tehnyt virheen.”
Matoro katsoi hetken Tawaa silmiin. Sitten hän nyökkäsi. Bloszar katseli hieman haikeana Nöpöä, joka tuhisi yhä Tawan sylissä.
”Lähdemme huomenna”, Matoro ilmoitti. Tawa nyökkäsi hänelle.
”Toimitan sen sirun teille siis huomenna.”
Sitten Bloszar ja Matoro lähtivät valmistautumaan seuraavaa päivää varten. Tawa jäi yksin kahvioon. Ketään muuta ei siellä enää ollut.

Tawa silitti Nöpön päätä pikku rahin nukkuessa kevyesti. Hänen ajatuksensa kääntyivät häntä eniten huolestuttavaan asiaan.
Visokki, missä olet? Me tarvitsemme sinua.

[spoil]Tawa kirjoitti puolet. Eikun… teki päätöksen Nimdan sirun ottamisesta mukaan.[/spoil]
—-

Sijainti tuntematon, valkoinen huone

”Kredipselleeni”, Manu sanoi itsekseen kammiossa, joka oli miltei jo sokaissut hänet. ”Vihaan sitä.” Hän pohti, mitä Keetongulle ja Guardianille oli mahtanut tapahtua, kun ovi aukeni puhtaan valkoisen seinän keskellä ja sisään käveli mustaan pukeutunut skakditiedemies.
”Ah, Arsestein, viimein. Pieni piriste tämän huoneen synkkyyteen”, Manu sanoi ivallisesti painottaen sanoja ”piriste” ja ”synkkyys” nähdessään Arsteinin, joka asteli suoraan hänen luokseen. Zorak ei vastannut Manulle muulla kuin hyvin ylimielisellä hymyllä. Hän puki päälleen valkoisen takin ja käveli Manun vieressä olevalle metallipöydälle, jonka päällä oli kirurgivälineitä. Manu alkoi aavistaa pahaa.

”Oletko varma, että sinulla on oikeanlainen koulutus tuohon hommaan, Perämies?” hän sanoi ilkeästi. Hänellä oli kokemusta epäpätevistä tohtoreista – olihan hän itsekin sellainen.
”Tiedätkö, miksi olet täällä, pikku Makuta?” Zorak sanoi hyvin hiljaisesti päätä kääntämättä Manuun päin.
”Olisiko tällä kenties jotain tekemistä sen kanssa, että kaappasit minut?”
”Puhdistaaksesi itsesi synneistä”, Zorak vastasi kuin Manu ei olisi juuri sanonut mitään. Zorak kääntyi Manuun päin kirurgiveitsi kädessä.
”Vai synneistäni. Sinä olet tämän keskustelun likaisempi osapuoli, jos saan huomauttaa. Sinä olet murhannut varmasti jo satoja pikku matoraneja elämäsi aikana, kun taas minä vain kymmeniä. Ja laita tuo veitsi pois. En pidä siitä lainkaan.”
Makutan kasvojen ilme alkoi olla huolestunut. Zorak alkoi hykertää hieman häiriintyneesti nähdessään Makutan ilmeen.

”Olet murhannut paljon enemmän, kuin kymmentä matoralaista.”
Manu oli hetken hiljaa.
”Voi olla, että olen. Mutta minä en orjuuttanut Nynrah-haamuja ja yrittänyt saada heitä rakentamaan tuomionpäivän koneita, joilla voisi yrittää vallata koko univerAAARGH!”
Zorak työnsi veitsen Makutan rintakehään ennen kuin tämä ehti lopettaakaan. Makuta katsoi tuskaisin ilmein skakdia, joka virnisti hänelle. Sitten hän sylki verta Zorakin päälle. Valkoinen takki likaantui verestä tummaksi.
”Mitä sinä kuvittelet hyötyväsi siitä, että silvot minua? Minua, makutaa, joka pystyy kasvattamaan takaisin raajansa ja ulokkeensa.”
Zorak pyyhki veren päältään. Takki jäi kuitenkin likaiseksi.
”Tyypillistä sinun kaltaiseltasi likaiselta olennolta”, Zorak sanoi ja työnsi veistä vain syvemmälle. ”Vai oletko edes olento?”
Manu irvisti. Sitten hän sanoi niin sarkastisesti kuin kykeni: ”En. Olen hallusinaatiosi sen jälkeen, kun päätit nauttia liikaa kredipselleeniä, jota niin rakastat. Pian muutun satapäiseksi lonkerohirviöksi. Ja pyyhin sinulla takamukseni, rakas Zorak.”
Zorak vain nauroi pilkkaavasti Makutalle. Hän nauroi tämän typeryydelle ja sille, miten tämä ei voinut pitää suutaan kiinni edes tällaisessa tilanteessa.
”Luulet yhä olevasi maailman huipulla, pikku Makuta”, Zorak sanoi inhottavasti osoittaen sormellaan Makutaa ja hymyillen pirullisesti. Manu yskäisi. ”Ja… sinä luulet… että olen päässäsi, niinkö?”
”En”, Zorak vastasi kuivasti. Sitten hän otti toisen veitsen ja viilsi sillä syvän aukon Makutan vasempaan käsivarteen. Manu voihkaisi, mutta yritti tukahduttaa äänensä. Hän epäonnistui.
”Tiedätkö, minkälainen ’olento’ olet, Makuta?”
Zorakin lopetettua seurasi toinen, vaakasuora viilto Makutan käsivarren läpi. Manu ähkäisi tuskasta kuuluvasti, ja Zorakin virne leveni.
”Ja minä luulin olevani sairas”, sai Manu vaivoin sanottua. ”Mitä ajattelit… tehdä, kun olen… vuotanut ulos?”
Zorak hykersi uudelleen.
”Ajattelitko vain seisoa katsomassa… kun… antidermikseni tunkeutuu sieraimiisi ja… suuhusi… korviisi… tukehduttaa ssssinut.”
Zorak nauroi häiriintyneesti Makutalle. ”Sitähän sinä pelkästään olet. Pelkkää kasa vastenmielistä limaa, joka leikkii kaikkien kustannuksella.”

”Luulette olevanne niin paljon korkeammalla kuin kaikki muut”, hän jatkoi pienen tauon jälkeen.
”Sekö sinua riivaa? Se, että… me… olemme teitä… kaikin puolin parempia? Me teimme teidän lajistanne… mitä olette”, Manu vastasi. Zorak käänsi katseensa Manuun päin. Hänen silmissään paloi puhdas viha ja kostonhimo.

Zorak alkoi viiltää ja sivaltaa Makutan kehon läpi ja repi lukemattomia syviä haavoja häneen. Skakdi hengitti raskaasti. Hän alkoi nauraa. Manu yskäisi jälleen. Verta lennähti Zorakin takille uudestaan, mutta tällä kertaa skakdi ei alkanut pyyhkiä sitä pois. Verta valui myös puhtaanvalkealle lattialle. ”Nyt sinäkin näytät todellisen luontosi”, Zorak kuiskasi intohimoisen raivontäytteisellä äänellä.
”Te olette kaikki eläimiä. Eläimiä, jotka me loimme”, Manu sylkäisi takaisin. Lisää yskimistä.
”Tsot tsot, pikku Makuta”, Zorak vastasi ivaten Makutan haavoja. ”Eläinkin puree omistajaansa nurkkaan ajettuna.”
Zorak repäisi toisen aukon Makutan rintakehän läpi.
”Kostonhimo, Arsestein?” Manu kysyi kuiskaten, eikä pystynyt puhumaan kovin pitkiä aikoja kerrallaan. ”Viha? Mitä sinä hyödyt tästä?”
”Monellakin tapaa, pikku Makuta” Zorak vastasi. ”Juuri nytkin minä hyödyn monella tavalla. Myös sinä hyödyt tästä.”
”Kuvitteletko, että tappamalla minut… saat Spiriahin teot tekemättömiksi?” Manu sanoi pilkallisesti. ”Ja minä en käsitä… Zorak… miten minä hyödyn siitä, että… sinä silvot minua.”
Zorak hymyili inhottavasti Makutalle: ”Jotta tiedät paikkasi tässä maailmassa.”
”Minä tiedän paikkani”, sanoi makuta ja väänsi kasvoilleen virnistyksen ja irvistyksen välimuodon. ”Se on sinun yläpuolellasi.”
”Sitten, hyvä Makuta, kerro minulle”, Zorak puhui pilkkaavasti. ”Miksi sitten olet täällä?”
”Ehkä minun… pitäisi kysyä sinulta”, Manu sanoi pyöräyttäen silmiään. ”Miksi… en ole… ilma-aluksessa, jossa olin ennen heräämistäni?”

Zorak hymähti.
”Teidän ’eläimenne’ saattavat olla paljon korkeammalla kuin te luulette.”
Zorak otti pöydästään kahdelta koukulta näyttävän välineen.
”Minä tavallaan toivon, että elän tarpeeksi kauan voidakseni iskeä tuon työkalusi sinuun.”
”On aina hyvä pitää toivoa yllä, vaikka kuinka… epätodennäköistä se olisi.” Zorak työnsi metallikoukut Makutan vasemman käden haavaan ja avasi niillä haavan suuremmaksi. Manu parkaisi ja haukkoi sitten henkeään.
”Epätodennäköisinkin voi tapahtua, sinä iloinen herrasmies”, hän sanoi hetken hiljaisuuden jälkeen tuskissaan.

Zorak otti pöydästä jonkinlaisen kemikaalien täyttämän muovipussin ja työnsi siitä ohuen putken läpi. Putken toisen pään hän työnsi Makutan oikeaan käsivarteen. Manu katseli putkea hetken. Sitten hän sulki silmänsä.
”Kemia on erittäin mielenkiintoista, rakas Arsestein, mutta sinun pitäisi valita koehenkilösi hieman tarkemmin.”
”Tiedän, mutta sitten ajattelin… Kuka sinun kaltaistasi tarvitsee?”
Manu naurahti hiljaa. ”Minä itse.”
Huvittunut virne ilmestyi Zorakin kasvoille. ”Minä itse? En tiennytkään, että Makutoilla on yksilöllisyyttä.”
Zorak otti pöydästä suurimman kirurgiveitsen.
Hän laittoi terän keskelle Makutan ruumista, missä sydänvalon olisi pitänyt olla ja alkoi leikata.
”Typerys”, Makuta sylkäisi yhtäkkiä niin, että Zorak hätkähti. ”Sinä et tiedä, mistä puhut.”
Zorak lopetti leikkuun ja katsoi Makutaa silmiin.
”Sinä olet Makuta. Sinä olet osa väistämätöntä pimeyttä. Miten sinä tiedät, ettei sinun minuutesi ole vain harhakuvaa, joka piilottaa totuuden, jota et uskalla kohdata?”
Zorak palautti otteensa veitseen. Manu näytti kuin jäätyneen paikalleen. Hän muisti hallusinaatiot. Hän muisti kredipselleenin vaikutuksen. Hän muisti, mitä oli pelännyt.
Olenko minä osa jostain suuremmasta?
Missä on yksilöllisyyteni?
Ehkä hän on oikeassa. Ehkä minä olen. Ehkä minä olen vain muurahaisyhdyskunnan työläinen, joka tekee, miten kuningatar käskee.
Ehkä minua ei ole. Pimeys. Mitä pimeys on?
Mutta täytyyhän minun olla, jos minä olen tässäkin. En ole veljeskunnan asioilla. Olen omana itsenäni. Minä itse.
Arsestein.
Minua ei niin vain manipuloida. Sitten Manu sanoi skakdille myrkyllisellä äänellä: ”Jos minä olen osa isoa massaa, sinä olet massatuotantoa, skakdiystäväni.” Zorak hyräili.
”Näetkö? Me taidamme sittenkin olla tasoissa.”

Zorak viilsi syvän aukon Manfredin rinnan läpi ja työnsi useita putkia sen sisään.
”Ehkä niin”, Manfred kuiskasi. ”Minä olen sairas murhaaja. Mutta sinä olet sairaampi.”
Skakditiedemies kytki putken toisen pään jonkinlaiseen koneeseen, joka oli yhdistettynä lasitankkiin.
”Nyt haluan osan tuosta minuudestasi.”
”Idiootti”, tuhahti makuta halveksivasti ja irvisti tuskasta. ”Sinä et ole tiedemies. Olet sadisti. Tiede on hauskaa.”
”Anna veresi minulle. Anna minulle Antidermis”, Zorak sanoi piittaamatta yhtään Makutan puheista. Hänen silmiensä kiihko sai Manun voimaan pahoin.
”Mitä sinä saasta kuvittelit sillä tekeväsi?” hän kysyi terävästi, muttei niin terävästi, kuin olisi toivonut pystyvänsä.
”No, kuten itse sanoit.

Tiede on…

hauskaa.”

Zorak käynnisti koneen ja alkoi varastaa Makutan antidermistä. Kun lasinen tankki alkoi hurista hitaasti, Manu alkoi tuntea jonkinlaista imua haavassaan, johon putki oli kiinnitetty. Vihreän sameaa nestettä alkoi virrata hitaasti tankkiin. Samalla hänen kehoonsa alkoi muista putkista virrata kemikaaleja, jotka näyttivät siltä kuin ne lamaannuttaisivat ja jähmettäisivat Makutan veren. Makuta Nui tuijotti herkeämättä skakditiedemiestä silmiin. Sitten hän sulki omansa hitaasti. Sitten Zorak alkoi kuulla naurua, joka tuntui tulevan kaikkialta huoneesta.
”Zzzorak von Maxitrillian Arsssstein. Kahdeksssassssss.”

”Sssinä leikit sssssuuremmilla assssioilla kuin ussssskotkaan.”
Nauru, joka aluksi oli ollut matalaa ja käheää, kiihtyi nyt dissonanssisesti kirkkaaksi ja kimeäksi kirkunaksi, kunnes vaipui hiljaisuuteen. Zorak katseli Makutaa hämmentyneesti. Hän tarkkaili konetta samalla, eikä antanut katseensa erkaantua Makutasta. Kone oli yhä toiminnassa, kuin mitään ei olisi tapahtunut.
”Täällä on niin valoisssaaaa… kuin olissssime ydinfuussssion kesssskellä. Mitäpä muuta varjo olisssssikaan kuin valon puutetta.”
Makutan värit alkoivat tummentua. Kaiken sotkeva veri alkoi muuttua mustaksi, kuin siihen leviäisi jotain värjäävää ainetta.
”Mutta toissssaalta… mitäpä muuta valo onkaan kuin varjon puutetta.”
Zorak piti itsensä valmiina varmuudenvuoksi. Katossa olevan kristallikynttiläkruunun kynttilät sammuivat huomaamattomasti. Makuta avasi jälleen silmänsä. Punainen hehku oli voimakasta ja melkein kokonaan jo mustaksi muuttuneesta ruumiista hyvin erottuvaa. Silmät vainosivat Zorakia.
”Voit leikkiä pahaa noitatohtoria, Arsssstein, mutta sssssinun on hyvä muisssstaa, kuka on todellinen varjojen messssstari.”
Makutan ruumis oli jo täysin mustaa massaa. Haavoihin johtavat putket jäivät siihen kellumaan kuin säilötty silmämuna etikkaan. Manun ruumiista alkoi kasvaa mustia lonkeroita, jotka alkoivat heilua ympäriinsä hallitsemattomasti. Samalla makutan koko ruumis muuttui veltoksi massaksi ja alkoi pursuta yli pöydän laitojen.
Zorak perääntyi vähitellen taaksepäin ja tarkasteli tilannetta hätkähtäneenä.

Huoneen valot alkoivat himmetä. Tuntui, kuin huoneen keskellä olevalla pöydällä makaava musta massa olisi absorboinut kaiken valon huoneesta. Zorak katseli järkyttyneenä, kuinka musta massa valui alas leikkauspöydältä ja alkoi liikkua häntä kohti. Lonkerot tavoittelivat hänen kurkkuaan. Zorak käynnisti nopeasti huoneen turvallisuusjärjestelmän. Makuta Nui lipui yhä lähemmäs Zorak von Maxitrillian Arstein VIII:tta, joka oli perääntynyt huoneen ovelle. Makuta oli peittänyt massallaan koko pöydän ja valunut siitä vielä yli. Yhtäkkiä siinä kohtaa, missä oli ennen luultavasti ollut rintakehä, avautui verenpunaisena törröttävä suuri silmä. Valtava pupilli tuijotti skakdia herkeämättä eikä päästänyt katsettaan tästä sillä välin, kun lonkerot lähestyivät Zorakia.

Turvajärjestelmän käynnistämisen seurauksena huoneen seinistä ilmestyi tykkejä, jotka tähtäsivät Makutaa päin ja ampuivat. Makuta ei näyttänyt huomaavan siihen kohdistuneita ammuksia. Itse asiassa ammukset katosivat mustan tahmean massan sisään. Makutan silmä kääntyi yhden tykin suuntaan, ja siitä sinkoutui sokaiseva verenpunainen säde, joka räjäytti tykin kappaleiksi. Sama toistui nopeasti muillekin tykeille, ja seiniin jäi muutama savuava reikä. Zorak tunsi kylmän hien valuvan otsaltaan. Juuri sillä hetkellä Zorak ehti muistaa varmuuden vuoksi hihassaan olevan ässän. Skakdi hakkasi viereistä seinää, jolloin seinä avautui pudottaen suurikokoisen kiväärin hänen kätensä ulottuville.

Arstein nappasi kiväärin ja ampui heti Makutaa. Kivääristä lensi sähköistetty valokivestä muokattu ammus, joka onnistui osumaan varjomassaan. Alkoi kuulua hirvittävää korvia riipivää kirkumisääntä, joka oli tehdä Zorakin kuuroksi. Lonkerot olivat kietoutuneet valokiviammuksen ympärille ja peittäneet sen, mutta se hehkui mustan varjomassan läpi. Ääni vaipui hitaasti hiljaisuuteen, ja musta massa alkoi kerääntyä ammuksen ympärille kuin se olisi imenyt kaiken massan huoneesta itseensä. Massasta muodostui epämääräisen hahmon tukiranka, jonka sisään kaikki vetäytyi. Siinä vaiheessa, kun Zorak pystyi erottamaan Kraahkanin pään kohdalta Makutaa, tämä alkoi nauraa mielipuolisesti. Kun makutan muoto oli täysin palautunut ennalleen, nauru yhä vain jatkui. Kun Zorak uskaltautui menemään lähelle, Makuta Nui jatkoi nauramistaan. Skakdi tarkasteli Makutaa nyt läheltä – kuitenkin turvallisen välimatkan päästä. Lopulta tämä lopetti nauramisen ääni särkyen ja lyyhistyi kasaan valokiven viereen.

Zorak silmäili hetken Makutan kehoa ja sitä, mitä oli jäljellä huoneesta.
Huone itsestään oli hämmästyttävän ehjä, mutta useimmat tavarat huoneen sisällä olivat tuhoutuneet Makutan toimesta. Arstein tarkisti Antidermistä pumppaavan koneen. Lasitankissa ei ollut enää antidermistä, ja mitä ainetta ikinä olikaan sen sisällä, hän oli varma, ettei se antaisi paljonkaan hyödyllisiä testituloksia. Zorak arveli, ettei Makuta tainnut sittenkään olla pelkkää vastenmielistä limaa. Hän katseli hetken Makutan kaatunutta ruumista. Hän oli nähnyt Makutan silmiin. Hän oli nähnyt tämän silmissä tyhjyyden, joka on vastassa kaikkeen, mikä on olemassa.
Zorak päästi heikon hykerryksen.

Skakdi poistui huoneesta ja käski oven ulkopuolella odottavia Avhrak Feterrojaan upottamaan Makutan uudelleen protodermiksen sisään. Sitten hän asteli käytävää pitkin ulos huoneesta hiljaa hyristen.

[spoil][/spoil]