Ath-Koro
Suuren Temppelin aukio

Pistävä kipu levisi ylipappi Gunein päähän, kun tummanvihreän Matoran-käden ampiaista nopeampi isku osui häntä leukaan. Mojova isku heitti onu-matoralaisen athistipapin selälleen hyytävään lumihankeen. Gunei vaikeroi hetken päänsärkyään ja suoristi punaisilla rukousteksteillä koristeltua Hau-naamiotaan. Ylipapin kipuun ei auttanut heti iskun perään karjaistu kysymys.
“MISSÄ HÄN ON?”

“Me… me emme…” Gunei sopersi leuka täristen. “Me emme tiedä!”

Lumisella temppeliaukiolla oli vilkasta. Valtava joukko kyläläisiä oli tullut ulos rähjäisistä puutaloistaan katselemaan hämmentävää tapahtumaa. Joukko tuttuihin mustiin kaapuihin pukeutuneita, mutta kuitenkin Ath-Koron kansalle täysin tuntemattomia soturimunkkeja seisoi keskellä kylää aseet valmiina. Joukon vihreää, lommoista Kadinia käyttävä johtaja iski Ath-Koron ylipappi Guneita useasti vatsaan ja kasvoihin ennen kuin piti taas tauon.
Ath-korolaiset ja kylää suojelevat soturimunkit seisoivat ympärillä katsellen tapahtumaa. Kukaan ei tiennyt, olisiko isä Guneita pitänyt auttaa vai ansaitsiko hän tämän rangaistuksen. Muutama oli yrittänyt juosta puolustamaan Ath-Koron rakastettua ylipappia. Nyt nämä kolme makasivat lumihangessa täristen, mustelmilla ja vikisten.
Suurin osa tyytyi vain rukoilemaan ylipapin sielun puolesta.

Mustakaapuisten soturimunkkien johtaja iski Guneita vielä kerran kasvoille kuin rangaistuksena.
“En hyväksy vastausta, isä Gunei“, vihreänaamioinen munkki sanoi kasvavaa sarkasmia ja ärtymystä äänessään. “Jos et kerro välittömästi, mihin se likainen petturi on piilotettu, voimme vannoa, että isä Bartax näyttää sinulle Atheonin vihan.”
Gunei nousi vapisten pystyyn ja katsoi alistuneena soturimunkkijohtajan vihaisiin silmiin. “Ei… ei Oraakkeli ole petturi!”

Vihreänaamioinen soturimunkki heilautti väsyneenä kättään ja katsoi vihaisesti yhtä alaisistaan. Toinen soturimunkki totteli ja huitaisi isä Guneita kasvoille keihäänsä tylpällä päällä. Tilannetta seuraavat kyläläiset huudahtelivat kuorossa epätoivoisesti ja osa näytti olevan valmiina hyökkäämään Bartaxin lähettämän kuusikon kimppuun. Kukaan ei kuitenkaan enää uskaltanut.
“Hän on muinaisjäänne, isä Gunei”, vihreää Kadinia kantava soturimunkki sanoi kumartuen maassa makaavan Gunein korkeudelle. “Ja uskonnossamme puhaltavat muutoksen tuulet.”
Gunei katsoi alahuuli väpättäen vihreän Kadinin silmiin. “En pettäisi ystävääni”, Gunei sanoi ääni täristen. Siihen hän sai soturimunkkijohtajalta vain vihaisen katseen ja huokauksen. Soturimunkkijohtaja kumartui mahdollisimman lähelle Guneita ja kuiskasi jotain tämän korvaan.
“Poltamme kylän, jos et kerro meille hänen piilopaikkaansa.”

Isä Gunei kalpeni lumenvalkeaksi.

* * *

Puumökin pieni ovi hajosi herkästi kappaleiksi, kun kuusi soturimunkkia iskivät itsensä keihäin ja miekoin sisään. Sisällä joukkiota odotti pieni ja askeettinen huone. Tässä mökissä Oraakkeli-nimellä asustavan munkin huhuttiin asuvan. Sijainniltaan se oli hyvin syvällä metsässä, etäällä Ath-Korosta.
Oraakkeli halusi yleensä meditoida rauhassa. Nyt Bartaxin soturit kuitenkin mellastivat läpi pienen mökin, kääntäen mattoja ympäri ja heitellen kaappien tavarat lattialle. Kirjahyllyjen sisällöillekään ei annettu minkäänlaista kunnioitusta, vaikka hyllyt olivat täynnä Ath-uskonnon pyhiä tekstejä.

“Ei mitään”, punaista Akakua käyttävä arpinaamainen soturimunkki lausui pettyneenä. “Huijasiko Gunei meitä?”
“En usko”, soturimunkkien johtaja vastasi. “Oraakkeli ei ole tyhmä. Se petturi on valehdellut hänelle siltä varalta, että se pelkuri murtuu.”
Soturimunkkien johtaja katseli ympäri huoneistoa, joka oli myllerretty jo tunnistamattomaksi. Taulut oli heitetty alas seiniltä ja pöydät kaadettu. Jopa Oraakkelin sängyn alta löytyneen metalliarkun lukko oli murskattu. Vaikutti kuitenkin siltä, että se oli tyhjennetty sisällöstään aivan äskettäin. Oraakkeli oli valmistautunut tällaiseen.
Soturimunkkijohtajan katse pysähtyi, kun hän huomasi lattialla makaavan mustan, kiiltävän kuulan.

“Mikä tämä on?” Bartaxin alikomentaja kysyi tovereiltaan heilutellen maasta nostamaansa, matoranin nyrkin kokoista kiiltäväpintaista kuulaa. Sen pinnassa oli pieni aukko. Kuulan sisällä tuntui liikehtivän nesteitä, kun soturimunkkijohtaja heilutteli sitä.
“Taitaa olla joku Oraakkelin ‘taikakaluista’, johtaja”, yksi soturimunkeista sanoi. “Se mies haluaa muiden kai oikeasti uskovan, että pystyy näkemään tulevaisuuteen.”

Soturimunkkijohtaja hymähti halveksuvasti. Kuka tahansa pystyisi arvaamaan, että Oraakkelin harvat onnistuneet ennustukset olivat johtuneet tämän kyvyistä mielten kanssa. Toisen henkilön haaveiden ja aikeiden lukeminen aivoista oli aivan eri asia kuin tulevaisuuden näkeminen.
Soturimunkkijohtaja naurahti itsekseen katsellessaan mustaa kuulaa. “Onko isä Ath olemassa?” hän kysyi vain testiksi ennen kuin ravisti kuulaa.
Kesti hetki, että vastaus ilmestyi. Vitivalkoinen kuutio nousi hitaasti mustan kuulan sisällä liikehtivien nesteiden pintakerrokseen. Sen valkoisessa pinnassa luki jotain pienillä mustilla kirjaimilla.

EHKÄ

Soturimunkkien johtaja naurahti voimakkaasti vastaukselle. Kun hän näytti sitä alaisilleen, nämäkin yhtyivät nauruun.
“Kysy siltä jotain muuta!” oranssi Mirua käyttävä soturimunkki huudahti.
“Koska kuolen?” soturimunkkien johtaja kysyi virnuillen leveästi ja ravistaen mustaa kuulaa. Sitten hän tuijotti tovereidensa kanssa sitä pitkään odottaen vastausta.

KUN AIKA ON OIKEA

Soturimunkkien johtaja nauroi myös tälle vastaukselle äänekkäästi. “Ympäripyöreää saastaa”, hän lausui naurunsa keskeltä. “Tuo voi tarkoittaa mitä tahansa!”
Muiden mielestä tämä ennustus ei ollut yhtä hauska kuin aiempi, mutta joukko virnuili yhä.
“No, miten se muka tulee tapahtumaan?” johtaja kysyi sarkastisesti ravistaen kuulaa.

Nesteen liikehdinnän rauhoituttua kesti hetki ennen kuin valkoinen kuutio nousi pintaan. Johtaja ravisti sitä vielä pariin kertaan varmistaakseen, että noppa ei ollut jumittunut jonnekin. Lopulta se kuitenkin nousi nesteen pintaan ja teksti näkyi selkeämmin.

RÄJÄHDÄN NAAMALLESI

Soturimunkkien johtaja oli ainoa, joka nauroi tälle viestille. Hän vaikeni, kun tajusi, että muut eivät nauraneet ollenkaan. Munkit katsoivat toisiaan kalpeina. Jostain kuului tikitystä.

Johtaja vingahti oravamaisesti.

Avomeri
Kaukana Ath-Nuilla tapahtuvasta ilotulituksesta

Oraakkeli avasi silmänsä, hengitti syvään sisäänpäin ja laski kätensä otsaltaan.
Ath siunatkoon heidän sielujaan, munkki ajatteli.
Sinistä muinaisnaamiota kantavalla matoranilla ei kuitenkaan ollut aikaa rukoilla. Pyhä Äiti oli vaarassa.

Oraakkeli nosti pienen veneensä purjeen ja matkasi pian tuulen lailla etelää kohti.