Summerganonin tunsi helpotusta, mutta jotain tuntui olevan yhä vialla. Summerganonilla oli aavistus, että heidän eteensä heitettäisiin taas jotain. Hän piti käden miekalla. Kaikki olivat helpottuneita, mutta valppaita. Heikoista elementtivoimistaan huolimatta hän oli onnistunut Matoron kanssa siinä, että kiven ja laavan välissä oli jotain… Mutta kuumuus alkoi kyllä jo vähän painaa.

Edessä näkyi onkalon seinässä oleva painauma ja tarkemmin katsoen, siellä saattoi olla myös pienehkö luola. “Saisimmeko pysäköityä tuohon, tarvitsemme hetken lepoaikaa.”, Summerganon ehdotti. Virtaus tosin vei heitä väkisin sitä kohti, joten valintaa ei juuri tarvinnut tehdä. He antoivat lohkareen “rantautua” ja Summerganon ja Matoro TBS tekivät melkoisen ponnistuksen jähmettämällä sen alustavasti kiinni. Pieni luola oli tosiaan niin pieni, kuin miltä se oli laavajoelta näyttänyt. Mikäli normaali toa olisi sinne päässyt, olisi poistuleminen ollut työn ja tuskan takana. Mutta sitten kuului ääniä.

“Zyglakeja…”, Mahriking totesi. Muut lopettivat juttelunsa ja kääntyivät kohti onkaloa. “Eivätkö ne koskaan lopu…”, Glatorianking murahti. “Pitäisikö meidän jatkaa jotenkin matkaa..?”, hän jatkoi. Lohkare alkoi irrota “laituristaan”, joten vaihehtoja ei ollut. Ponnistelujen jälkeen ryhmä sai sen jälleen virtaukseen, joskin heistä alkoi tuntua, ettei se kauaa kestäisi… Zyglakit laajensivat omalla, tuhoisalla tavallaan edellä mainittua onkaloa ja yrittivät hypätä ryhmän perään, mutta kaksi putosi laavaan ja kolmas yrittäjä pääsi jo lohkareelle, mutta Summerganonin nopea sivallus haavoitti sitä ja se putosi horjuen laavaan.

“Taas sitä mennään.” Keetongu totesi. Mutta nyt edessä näkyi jotain muuta, kuin levähdyspaikka…

Joku varmaan osaa heittää jotain jatkoa.