Torakoiden luolasto, kidutuskammio

Helmeka heräsi. Hän ei voinut hyvin. Hän ei tiennyt, missä oli. Hänen päätään särki. Särki. Hän yritti avata silmänsä, mutta luomet tuntuivat hyvin raskailta. Hän sai avattua silmänsä tuskallisten ponnistelujen jälkeen. Maailma näytti sumealta. Hetken katseltuaan hän alkoi jo nähdä jotain. Hän oli pimeässä huoneessa. Joka puolella oli erilaisia tuskallisen näköisiä välineitä, joihin hän ei halunnut katsoakaan. Hänet oli kahlittu – piinapenkkiin. Se oli puinen, ja hänen raajansa olivat kiinni ketjuilla. Ketjut johtivat isoihin rattaisiin. Hän käänsi kauhuissaan katseensa pois.

Sitten yhtäkkiä kitisevä ääni kuului huoneen toisesta päästä. Ovi avautui. Hän pystyi juuri ja juuri näkemään sen. Sisään astui Makuta julma ilme kasvoillaan. Hän hymyili karmeasti Helmekalle, joka ei enää pystynyt hillitsemään itseään, vaan kirkui. Makutan hymy leveni.
”Päivää. Olen Makuta Abzumo. Ja sssssinä olet…?”
”Aaaaa…”
”So, so. Eipäs kiljuta aikuisten kuullen. Se on… epäkohteliasssta.”
Abzumo sinkosi sormestaan pienen salaman, joka sähköisti Matoranin naamiota.
”Meillä on tänään varmasssssti haussskaa.”
”Eii… ei… eiii…”

Seuraavaksi Abzumo teki jotain hyvin inhottavaa: hän irrotti Matoranin ketjuista, ja heitti hänet isoon pataan. Pata oli niin suuri, että Toa olisi mahtunut siihen. Makuta napsautti sormiaan, ja jostain kaadettiin vettä pataan. Padan alle sytytettiin tuli. Pian vesi alkoi kiehua. Matoran taas alkoi kiljua. Aluksi se oli pelkkää voihketta, mutta kivun lisääntyessä huuto alkoi voimistua. Abzumo oli istahtanut suureen nojatuoliin katsomaan ”näytöstä”. Hän nautti suuresti saadessaan katsella typerän pikku olennon kärsivän. Matoranit eivät palvoneet Makutoja vaan ”Suurta Henkeä”. Se ei ollut oikein reilua. Kaikki Makutat halusivat hallita Matoraneja, mutta Abzumolla oli myös hieman erilaisia tavoitteita kuin muulla Veljeskunnalla. Siksi hän edusti aina itseään.

Matoran rukoili heitä lopettamaan. Abzumo vain lisäsi lämpötilaa. Pian pikku Helmeka menetti tajunsa.
”Vähentäkää lämpöä ja herättäkää tuo. Haluan kuulustella.”
Pian Helmeka oli palannut ikävään todellisuuteen.
”No niin, ystäväiseni”, Makuta huokaisi. ”Kerrohan minulle nimesi.”
”E-en…” Makuta läimäisi Matorania kasvoille. Lujaa.
”Harkitsehan uudestaan vastaustasi.”
”Olen… Urnip.”
Makuta läiskäisi uudestaan, voimakkaammin. Matoran parahti.
”Älä valehtele minulle!” Abzumo huusi. ”Olet erittäin tylsä Matoran, Helmeka. Etkö tiedä omaa parastasi?” Matoran vapisi ja kiemurteli tuskissaan. Vesi alkoi taas polttaa.”
Näin ollen Matoran alkoi taas vaikertaa. Pian hän karjui veden ollessa jo lähes tappavaa.
”Ottakaa hänet pois, haluan kokeilla muitakin lelujani.”

Seuraavaksi Matoran pääsi kokeilemaan laitetta nimeltä rautaneitsyt (iron maiden). Se oli oikein mukava ruumisarkun kaltainen vempele, jonka sekä pohjassa että kannessa oli piikkejä. Matoran laitettiin sisään. Kansi sullottiin kiinni. Kaamea parku kuului sisältä vaimeahkosti. Abzumo hymyili maireasti. Hän laittoi päänsä aivan arkun viereen ja kuunteli.
”Anteeksi, en kuullut aivan kunnolla”, Makuta sanoi lepertelevästi ja avasi kannen. Piikit olivat vääntyneet mikä mihinkin suuntaan, suurin osa oli lävistänyt Helmekaa.
”Miksi… teet tämän…?” hän itki. Makuta nauroi sadistisesti ja kumartui aivan Matoranin naaman lähelle. ”Koska pystyn.”
Matoran katsoi apeasti kiduttajaansa.
”Ei hätää, pikkuinen. Sinä et tule kuolemaan täällä. Et ainakaan tänään.”
”Etkö… halua… tietoja?”
”Sinulla ei ole.”
”Onhan.”
”Mutta et halua kertoa.”
”Miksi…”
Minä tiedän.
Matoran alkoi taas nyyhkyttää. Kipu oli valtava.
”Seuraavan vehkeen vuoro!” Makuta julisti.

Pian Matoran roikkui katossa jaloistaan. Ketjut kiristivät, ja jo se aiheutti tuskaa. Mutta kun Helmeka kuuli, mitä hänelle seuraavaksi aiottiin tehdä, hän menetti itsehillintänsä ja sekosi. Hän nauroi ja itki yhtä aikaa, kunnes hänen päätään käristettiin kuumalla raudalla. Se ei ollut vielä kidutusmenetelmä, jonka Abzumo oli hänelle seuraavaksi valinnut; Helmeka sahattaisiin kahtia. Makuta alkoi nauraa sekopäisesti, mutta kun oli tukehtua, lopetti ja oli sen jälkeen varovaisempi. Kaksi torakkaa – sinikätiset, mustat ja salaperäiset – olivat pitelemässä sahaa. Se oli hyvin tylsä saha. Ja ruosteinen. He alkoivat sahata Matorania haarusvälistä. Matoran kirkui minkä kerkesi, mutta inhottavat hyönteiset jatkoivat toimiaan. Abzumo katseli valtaistuimeltaan ja hihitteli. Matoran menetti tajunsa melko pian, mutta hänet herätettiin uudestaan.

Kun melko syvä haava oli aiheutunut olentoparalle, hänet kiinnitettiin uudestaan piinapenkkiin. Hän tosin oli jälleen pyörtynyt tässä vaiheessa.
”No niin, Helmeka rakas. Missä Guardian oli, kun hän oli niin pitkään poissa Klaanista?”
”Hän… hän etsi… jotain. Se oli… Nimda.”
”Kuten arvelinkin. Hienoa, mehän edistymme. Ei tämä enää kauan satu.” Abzumo kiristi ketjuja, Matoran vinkaisi.
”Mistä Ämkoona tunnettu entinen admin saapui?”
Helmeka jaksoi niinkin huonossa tilassaan panna merkille, että Abzumon suhiseva s oli melkein kokonaan kaikonnut.
”Hän… en tiedä.”
”Etkö?” Ketjut kiristyivät. Matoran kiljui jälleen.
”Alat kuulostaa jo tylsältä. Et kai halua, että katselen kuolemaa?”
”Eii… en tiedä. Oikeasti!”
”Hyvä on. Uskon sinua, mutta taidan vielä hieman kiristääää.”
”Eiiiiaaaaaaargh!”
Makuta nauroi taas.
”Viimeinen kysymys – tältä erää: Mitä Klaani suunnittelee? Kuinka paljon he meistä tietävät?”
”He… tietävät, että olette olemassa, ja että teillä on armeija. He…” puhe keskeytyi tuskalliseen korinaan. ”… he aikovat… puolustautua… jotenkin.”
”Miten?”
”En… tiedä.”
”Hyvä on.” Makuta lisäsi reilusti kireyttä, mutta päästi yhtäkkiä ketjut irti.
”Nyt seuraa jotain jännää!” hän hihkaisi. ”Minä ruoskin sinua hieman tällaisella sähköjutulla.”
Matoran menetti nyt tajunsa pelkästä ajatuksesta, joka sisälsi lisää kipua. Makutan hymy hyytyi.
”Pah, eiväthän ne enää kestä edes perusjuttuja. Viekää tuo pois, en enää tahdo leikkiä sen kanssa.” Torakat veivät Helmekan sanomatta sanaakaan.
Voi maailman menoa, Makuta ajatteli.

Bio-Klaani

Makuta Nui oli nyt uudessa ruumiissa ja ruumiin voimissaan. Nyt olisi aika kutsua iskuryhmä kokoukseen. Tehtävä olisi mahdollisesti lyhyt, mutta sitäkin tärkeämpi. Torakoiden aika saattaisi olla lopussa.