Suuri trooppinen saari, jossain päin merta

Saari oli ollut joskus kovin kaunis. Sen kullanhohtoisilla hiekkarannoilla ja rehevillä metsäaukeilla oli aikoinaan saattanut kuulla ainoastaan linturahien rauhallista sirkutusta. Saari oli kuitenkin muuttunut. Muutaman kilometrin päässä rantaviivasta kohosi ilmaan sarja mittavia savupatsaita. Lintujen laulu oli poissa.

Saaren keskustaan oli kohonnut nazorakien tukikohta. Tukikohta oli torakoiden mittapuulla pieni, mutta mittava se oli silti. Olemukseltaan se erosi monella tapaa torakoiden muista tukikohdista. Ympäriltä hakattu metsä oli tarjonnut tukikohdan rakentamiseen paljon puuvaroja, ja niistä johtuen moni tarkasti vartioitujen kivimuurien sisällä oleva rakennus olikin tehty joko osittain tai kokonaan puusta.

Nazorakit eivät olleet tukikohdan ainoita asukkeja. Heidän lisäkseen tukikohdassa toimi useita skakdeja, sekä joukko saarella epäonnekseen asustaneita le-matoraneja. Tuskanhiki valui pitkin pikkuisten matoranien naamioita näiden raataessa tukikohdan alla sijaitsevissa kaivoksissa.

Limevihreää pakaria kantava le-matoran rojahti yskien pimeän kaivoskäytävän lattialle. Hieman haljennutta akakua kantava työtoveri juoksi säikähtäneenä tuupertuneen kumppaninsa luokse.

“Toroma! Nouse ylös!”, matoran huusi, yrittäen epätoivoisin elein nostaa toista pystyyn. Toroma vastasi uudella yskäisyllä ja sulki silmänsä.
“Lopeta tuo! Ne lupasivat, että pääsemme täältä jos teemme työmme hyvin! Ne lupasivat! Et voi luovuttaa nyt!”

Nazorak-vartija asteli käytävälle kuulemiensa huutojen perässä. Hän katsoi matoran-kaksikkoa julma ilme irvokkailla kasvoillaan.

“T-toroma vain pyörtyi hetkeksi! Hän jatkaa ihan pian!”, matoran yritti selittää nousten seisomaan toverinsa viereltä. Hän ei tiennyt Toroman jo kuolleen rasituksen aiheuttamaan energiahukkaan.

Torakka tuijotti vielä elossa olevaa matorania hetken, kuin pohdiskellen jotain. Sitten tämä kääntyi ja lähti kävelemään sinne mistä oli tullutkin. Matoran huokaisi helpotuksesta ja yritti vielä kerran herätellä ystäväänsä.

“Toroma! Herää! Toroma..!!”

Nazorak pysähtyi, kääntyi nopeasti ympäri ja heitti jotain. Kumartunut matoran ei saanut suustaan edes tuskanhuutoa yrittäessään viimeisillä voimillaan repiä kurkkuunsa uponnutta heittoveistä irti kehostaan. Yritys epäonnistui ja matoran lyyhistyi kuolleena maahan ystävänsä viereen.