Ranta, Bio-Klaanin saarella

Hiukan Matorania suurempi violetti musta, Pakaria kantava hahmo huuhtoutui laineiden mukana rantaan. Matoran oli tajuton ja piteli kädessään mustaa miekkaa, joka oli kulunut taisteluista.

Joukko tummahaarniskaisia, pieniä olentoja, kerääntyi violetin olennon ympärille ja kantoivat hänet syvälle metsään. Olennoilla oli kehoissaan valonlähteitä ja valokiviä ja monet heistä kantoivat välineitä joilla kaivaa maata ja tehdä tunneleita, mutta eihän sinun tätä tarvinnut tietää, eihän.

Olennot veivät Ba-Matoranin metsään, ja jättivät sammalpedille. Sitten pieni Ortonien joukko suuntasi kulkunsa kohti Ma Wetin tunneleita.

Myöhemmin, Ba-Matoran heräsi. Mitä tapahtui? Missä minä olen? Sen tiedän että nimeni on Umbra ja että kohtaloni liittyy jotenkin tähän outoon trooppiseen saareen, mutta muuta hän ei tiennyt. Umbra… Umbra… Tätä nimeäkö siis tottelen, Matoran sanoi, katsoen kolmisormisia käsiään. Musta miekka lojui Umbran vieressä mättäällä. Ottaen miekan käteensä, Umbra tunsi kuinka hänen mielensä yhdistyi säilään, luoden siteen siihen, kuin elävään olentoon.

Heilauttaen säiläänsä, muutama puu lensi kaaressa muutaman bion ja rysähti läheiseen lampeen. Hätääntyneet Ghekulat ja muut Rahit säntäilivät ympäriinsä mudan seassa.

Pudottaen miekan takaisin mättäälle, Umbra katseli ensin kättään, sitten miekkaansa. Hän keskitti voimansa samallalailla kuin säilän kanssa, ja sai lennätettyä joukon kiviä ilmaan ajatuksensa voimalla, jonka jälkeen hän iski kivet maahan.

”Voima on minussa, ei säilässä”, Umbra puheli itsekseen, ja sai flashbackin bio-klaaniksi kutsutusta järjestöstä.

”Bio-Klaani. Bio-Klaani. Se ei voi olla kovin kaukana”, Umbra puheli itsekseen, lähtien talsimaan Matoranin askeleita syvemmälle metsään.