Komentokammio
Musiikkia

Labion poistuttua Abzumo ja 001 jatkoivat tarkkailuaan.
”Minulla taitaa olla käyttöä vangeille”, Abzumo sanoi.
”Vie pois, en tarvitse heitä. Haluan vain, että ne kaksi vapaata pysäytetään”, torakka vastasi. Abzumo hykerteli hetken itsekseen ajatellessaan, mitä kaikkea kivaa hän tekisikään vangeilla. Hän saapasteli ulos huoneesta.
001 jäi yksin. Hän katseli Makutan ja sen toisen klaanilaisen, jonka nimeä hän ei pystynyt muistamaan, kulkua pimeässä tunnelissa. Kamerarobotti oli löytänyt nämä kaksi jostain syvyyksistä. Pian se kuitenkin tuli tiensä päähän kaksikon huomattua sen. Kenraalilla oli paha aavistus siitä, mitä pian tulisi tapahtumaan.

Vankityrmä
Musiikkia

Matoro vihasi uutta tyrmää. Hän oli yrittänyt jo kaikkea. Summerganon oli myös yrittänyt kaikkea. Keetongukin oli yrittänyt kaikkea. Ja he kaikki vihasivat sitä kaikkea. Elämä ei ollut helppoa.

Sitten he kuulivat askeleita. Makuta Nui ilmestyi nurkan takaa. He olivat ihmeissään.
”Kuinka löysit meidät?” Summerganon kysyi.
”Ja missä Make on?” Keetongu jatkoi.
”Hän on tuolla piilossa. Minulla on avain”, Makuta vastasi.
Hän avasi oven. Siitä he mahtuisivat ulos yksi kerrallaan.
”Matoro, tule ulos ensimmäisenä. Sitten Summerganon, viimeisenä Keetongu, joka on isoin.” Matoro alkoi kiivetä ovesta ulos.
”Pidä kiirettä”, Manu hoputti, ”ne varmassssti tarkkailevat meitä.”
Matoro astui ulos sellistä.

Hänen aivonsa raksuttivat.
Varmasssstiko? Illuusio rikkoutui. Abzumo paiskasi oven kiinni, ennen kuin muut ehtivät tulla ulos. Pian Matoro oli kuristusotteessa.
”Meillä tulee olemaan hausssskaa, vai mitä, Blacksssssnow?”
Suga ja Keetis hakkasivat ikkunaa. Tämä ei ollut totta. Heille oli annettu turhaa toivoa ja sitten riistetty se. Pian julma Makuta oli kadottun nurkan taakse. Epätoivo valtasi heidät. He lysähtivät lattialle.
”Ehkä meidän kannattaisi nukkua”, Summerganon ehdotti. ”Olisi hyvä olla hyvissä voimissa, jos pakomahdollisuus koittaa.”
Kumpikin tiesi, että sen koittaminen olisi äärimmäisen epätodennäköistä.

Pian Summerganonkin haettiin. Keetongu jäi yksin. Hän masentui vielä enemmän. Tosin loppujen lopuksi hänetkin haettiin pois. Se oli melkeinpä helpotus. Hän ei jäisi yksin siihen mahdottomaan selliin. Torakat noutivat hänet. Hän ei taistellut vastaan, niitä oli liikaa. Hänet kuljetettiin – uuteen selliin.

Toinen selli
Musiikkia

Summerganon, Zyglakien saattelemana, päätyi uuteen selliin hänkin. Häntä ärsytti erittäin paljon tällainen pelleily. Hän näki, kuinka Matoro raahattiin hänen häkkinsä vierestä. Abzumo hymyily Sugalle ilkeästi. Pian he olivat poissa. Summerganon pystyi vain odottamaan, mitä tapahtuisi. Pian tapahtui jotain julmaa: tuskanhuudot alkoivat.

Suga ei olisi todellakaan halunnut kuunnella ystävänsä kärsimysten ääntä. Kuinka julma otus tuo Makuta olikaan.

”En tiedä mitään!”
”Kyllä sssssinä tiedät.”

”Minä vain värväsin tämän ryhmän kasaan, en muuta.”
”Valehtelet, ruoja.”

”Meille ei kerrottu mitään. Vain se, että tuhoamme torakoiden lähteen.”

Abzumon naama vääntyi irvokkaaseen irvistykseen. Hänen päässään kaikuivat äänet.
Hän yrittää tuhota sen. Hän ei saa onnistua. Hän ei saa päästä keskustaan. Eivätkö muuta tiedä, mitä heidät tarkoitettiin kohtaaman?

”Makuta Nui on paha olento, rakas Matoro”, Makuta sanoi. ”Hänen takiaan sinä kärsit tänään.”

Huudot jatkuivat.

Matoroa raahattiin jälleen. Abzumo oli repinyt hänen parannuskivensä irti. Hänen panssarinsa oli murskana. Hän valutti vihreää nestettä käytäville. Vihainen torakka kulki mopin kanssa perässä.

He saapuivat isoon huoneeseen. Huone oli suuri ja pyöreä. Sen lattiassa oli suuri vesiallas. Allas oli täynnä jonkinlaisia pieniä raheja. Jostain kaikui Makutan ääni:
”Tämä ihana pikku rahi on ikioma luomukseni. Sillä on tapana silpoa saaliinsa pieneksi silpuksi. Pienemmät palaset mahtuvat paremmin suuhun, vai mitä?”
Abzumo nauroi julmasti. Matoroa kuljettaneet Skakdit ripustivat tämän ketjuun, joka riippui katossa olevasta vinssistä. Hänet rullattiin ylös. Sotilaat menivät pois. Lattiasta nousi piikkejä. Ovi sulkeutui. Vinssi alkoi hitaasti laskea sidottua Matoroa kohti allasta, joka oli täynnä silpojakaloja. Lattialle heilahtaminen tarkoittaisi kuolemaa piikkeihin. Tai olisi tarkoittanut, mikäli hänellä olisi ollut voimia tai liikkuvuutta heilahtamiseen. Samaan aikaan myös myrkyllistä kaasua pääsi huoneeseen.

”Hyvästi, Matoro Mutalumi. Ei ollut hauska tutustua sinuun, ja onneksi olet kohta poissa. Kuolemasi katseleminen lienee erittäin hauskaa.”

Jossain

Summerganon oli päättänyt nukahtaa huutojen lakattua. Hänen mielenterveytensä vaati sitä. Herätessään hän oli ollut jossain aivan muualla, kuin minne hän oli nukahtanut. Hän oli nimittäin herännyt jostain pienestä, pimeästä paikasta, jossa oli kaksi kalteriovea. Toinen vei johonkin käytävään. Toinen vei ulos avaraan tilaan. Hän kuuli yleisön huutoa. Portti aukesi. Hän oli gladiaattoriareenalla.

Joka puolella katsomossa oli siviili- ja myös sotilastorakoita. Niitä oli satoja. Suurin osa taisi olla melko nuoria. Suga huomasi, että hänellä ei ollut yhtä ainoata haarniskan palasta yllään. Joka ikinen oli revitty irti. Hänen ruumiinsa tunsi suurta tuskaa. Toisella puolella areenaa oli valtava portti. Se oli noin viitisenkymmentä kertaa suurempi kuin hänen omansa. Tämä ei luvannut hyvää.

Ensimmäinen ajatus, joka hänen mieleensä tuli, oli: ”Miten maan alle mahtuu tällainen areena?”
Toinen ajatus oli: ”Tahtorak…”