Bio-Klaani…
Kylmä tuuli liikutti huoneen rikkinäisen ikkunan repaleisia verhoja. Troopperi tunsi raikkaan tuulen kasvoillaan.

”Mitä…?”

”Olet elossa!” kuului jostain lähettyviltä ääni. Troopperi nousi istualleen. Hän ei nähnyt juuri mitään välittömästi, mutta sitten hän alkoi nähdä paremmin. Hän oli yhä samassa huoneessa, missä lyhyt ja tappiollinen taistelu Feterraa vastaan oli käyty, ja hänen ”pelastamansa” Matoran oli hänen edessään. Troopperi katsoi kylkeään. Matoran oli hakenut sidetarvikkeeita, ja tyrehdyttänyt verenvuodon. Miekka oli läpäissyt panssarin, mutta ei hänen vartaloaan, ja iskeytynyt hänen ihoonsa. Matoran oli ottanut miekan varovasti, ja laittanut sen lattialle.

”Miten voin olla yhä elossa?” Troopperi ihmetteli.

”Ensiksi, minä olen lääkärinä, osaan hoitaa vammoja”, sanoi Matoran.

”Mutta eihän…”

”Toiseksi, miekka ei aiheuttanut vakavia vahinkoja sisäelimillesi, kun se osui kylkeesi, ja kolmanneksi…” hän sanoi puhdistaessaan Troopperin miekan terää verestä, ”Olet tulen Toa. Sinuun iskettiin omalla miekallasi, joka oli yhä kuuma, joka auttoi asiassa. Tuli ei sinua helposti tapa.”

”Olen todella kiitollinen sinulle,” Trooperi riemuitsi.

”Pelastit henkeni, minä sinun.” Matoran vastasi.

”Tule, minun pitää viedä Matoraneja turvaan, ja etsin muitakin Matoraneja: haluatko turvaan heti, vai seuraatko minua vielä?”

”Minä seuraan sinua, katson että pysyt kunnossa. Olet heikossa kunnossa, ja autan sinua tarvittaessa.”

Niin he lähtiät hitaasti jatkamaan matkaansa…