Nazorakein trooppinen tukikohta

Vartiotornin vierellä kuhisi. Lähestulkoon kaikki lähistöllä partioineet nazorakit olivat tulleet paikalle ihmettelemään hetki sitten tornin katolta pudonnutta ruumista. Maassa makaava käsipuoli hahmo ei liikkunut. Torakat lähestyivät sitä varovasti koittaen arvuutella, oliko tämä vielä elossa.

Hetken kestäneen pähkäilyn jälkeen eräs suurikokoinen torakka uskaltautui ruumiin tykö ja potkaisi tämän ympäri. Torakka kavahti taaksepäin nähdessään purppuraan vereen tahriutuneen vihreän naamion.

“Se on hän”, torakka totesi kovaan ääneen muille.
“Taitaa olla kuollut.”

Muutama muukin torakka ryhtyi uteliaaksi. Yksi kosketti makaavaa hahmoa varovasti keihäällään ja uskaltautui vasta sitten lähemmäs.

“Kuka sen tappoi?”, isokokoinen torakka kysyi katsellen ympärilleen ja sitten ylös.
“Se putosi tuolta”, yksi keihäsmiehistä totesi, yrittäen kuulostaa älykkäältä.
“Ei pelkkä putoaminen tee tällaista jälkeä. Sehän on ihan kappaleina.”
“Jaa kuinka?”
“Katso nyt. Siltä puuttuu käsi.”
“Kappas vaan.”

Torakat jatkoivat parveiluaan tietämättä oikein mitä pitäisi tehdä. Heidän tehtävänsä oli ollut Ämkoon etsiminen, mutta kukaan ei ollut odottanut löytävänsä Klaanin adminia kuolleena. Tilanne oli kaikin puolin hämmentävä. Hämmennystä lisäsi entisestään joidenkin torakoiden epämääräiset näköhavainnot valkeaa ja anatomisesti epäkorrektia olentoa koskien. Jotkut torakoista väittivät nähneensä olennon taistelevan Ämkoon kanssa. Mutta mikä olento oli? Mistä se tuli? Missä se oli nyt?

Yhtäkkiä eräs Ämkoon ruumiin tykö kyyristynyt pienikokoinen torakka huudahti ja kompuroi kauemmas. Kauhistunut nazorak osoitti nujerrettua miekkamiestä vapisevalla kädellään ja ulisi:
“S-s-sen silmät!”

Isokokoinen nazorak astui varovasti lähemmäs ja kyyristyi katsomaan. Toden totta, pirulainen oli vielä hengissä. Naamion silmäkuopissa saattoi juuri ja juuri erottaa heikkoa punaista hehkua.

“Typerys sinnittelee”, torakka totesi ja suoristi selkänsä.
“Mitä me tehdään sille?”, kysyi toinen.
“Johtajat eivät kieltäneet tappamista”, isokokoinen torakka totesi virnistäen. Se nautti tilanteesta.
“Tarjotkaas nyt jotain terävää, niin viimeistelen tämän”, se sanoi.
“Meikäläisellä olisi tässä keihäs valmiina”, ehti toinen väliin. “Jospa minä…”
“Tänne se! Minä hoitelen tämän!”, huusi isokokoisempi.
“Haluat vain tulla muistetuksi Ämkoon surmaajana. Tee nyt vain tietä sille, kellä on ase.”
“No tuolla sinun tikullasi nyt ei tappaisi edes kärpästä. Tuokaa joku vaikka miekka..!!”
“Nyt kuule…”

“Ghuu…”

Torakat lopettivat oitis riitelynsä ja siirsivät katseensa jalkojensa juureen. Ämkoon ainut käsi oli puristunut nyrkkiin.

– – –

Minä hävisin.

– – –