Trooppinen saari

Marionetti käveli jälleen läpi sademetsän, joka suorastaan väisti valkoista hahmoa. Ensimmäinen tehtävä oli suoritettu. Lähetti oli syöty.
Lähetin violetti veri erottui selvästi aamuyön pimeydessä nukkemaisen miekkatappajan vitivalkoisesta kehosta. Olento ei vaikuttanut edes huomaavan suurta verkkaisesti valuvaa veriläikkää keskivartalossaan.

Nyt Marionetti keskittyi uuteen miekkaansa. Olento piti Ämkoon luonnottoman terävää katanaa pitkällä kädellään kasvojensa edessä. Marionetti olisi takuulla tarkkaillut asetta katseellaan, jos sillä olisi ollut edes yksi silmä.
Jopa ilman silmiä Marionetti kuitenkin huomasi, että kyseessä oli paras katana, johon se oli koskenut. Miekka oli kevyt, mutta sen rakenne oli täydellinen. Tämä katana ei hajoaisi yhtä helposti kuin aikaisempi.

Marionetti käveli kohti läheistä palmua. Se käänteli miekkaa kädessään testiluontoisesti ennen kuin löi.
Terä läpäisi puun kuoren ja tuli ulos toiselta puolelta melkein välittömästi. Siististi poikittain katkennut puu alkoi horjua hieman tuulen suuntaan ennen kuin kaatui alas.

Kuten monet asiat Marionetin ympärillä, katkaistu puu ei totellut painovoimaa. Se pysähtyi ilmassa ja nousi takaisin paikalle, josta se oli leikattu irti. Siistiä viiltoa huolimatta puu oli kuin entinen.
Marionetti löi uudelleen. Sen jälkeen se kokosi puun taas. Sitten se löi. Tätä jatkui hetken.

Kun puusta ei ollut enää paljoakaan jäljellä, Marionetti tarkasteli uutta asettaan. Se tulisi hoitamaan tehtävänsä.
Tehtäviä oli kuitenkin kaksi.

Marionetti päästi irti miekasta. Se pysähtyi ilmaan, leijui nykivästi valkoisen telekineetikon pään yli ja päätyi sen selän taakse. Marionetin selässä törrötti kaksi valkoista nikamaa. Ne kiertyivät tiukasti kiinni miekan kahvan ympärille. Olento tulisi tarvitsemaan asetta taas pian.

Marionetin mieleen palautui taas jotain, mitä Syvä Nauru oli sanonut.

“Hanki siru.”