Xia, Mustan Käden komentokammio

Mission time: 01 hours and 03 minutes.

Killjoy tunsi olevansa taas elossa. Kaksikymmentä vahkia marssi hänen perässään sysimustia käytäviä pitkin. Hän oli saapunut tukikohtaan. Aizen ja Saraji olivat johdattaneet hänet maan alla sijainneeseen Black Handin tukikohtaan. Tukikohtaan, jota ei pitänyt olla olemassa.

Marssi jatkui. Huoneiden ovet vilisivät ohi, kun Kenraali oli päässyt taas komentamaan hänelle kuuluvia joukkojaan.

Jos vahkikaksikko puhui totta, olisi Herra, Mustan Käden perustaja yhä hengissä ja tässä salaisessa tukikohdassa. Sinne Killjoy nytkin marssi. Aizen ja Saraji olivat myöntäneet Killjoyn komentoon kahdenkymmenen vahkin joukkion. Tämä joukkio oli hoitanut muurien päällä olleet metsästäjien puolustukset.

Nyt nämä vahkit marssivat jälleen. Vahkit, joiden piti olla piilossa, mutta osa niistä oli täällä, paikassa, jossa Killjoy tulisi päättämään vuosia kestäneen piinansa. Keraaminen lattia kolisi joukon marssiessa tasatahtiin. Killjoyn mieli oli verkeämpi kuin aikoihin, hän muisti jälleen Metru Nuin ajat, jolloin tämä oli hänen työtään. Komentaa joukkoja kohti taistelua, marssia eturintamassa kohti ylivoimaista vastustajaa, voittaen joka kerta, tai ainakin melkein.

Ovi oli nyt aivan heidän edessään. Killjoy viittoili vahkit pysähtymään ja astui yksin ovesta sisään. Siellä häntä kuitenkin odotti raju shokki.

Herra oli ennen pitkä ja vahva maan toa, mutta se mitä hänestä oli jäljellä oli vain pieni heppoinen turaga. Turaga astui pimeydestä Killjoyn eteen ja naulitsi palavan katseensa häneen.

”Kenraali, olet vihdoin palannut.”

”Herra, olen pahoillani, että minulla kesti näin kauan. Minä en… en tiennyt, että olitte edelleen elossa…”, Killjoy mutisi.

”Kaikki tekevät virheitä Kenraali. Minulla kävi tuuri, pääsin palavasta linnoituksesta ulos, mutta kamppaillessani menetin kaikki voimani ja minusta tuli… tällainen”, Turaga sanoi kalistellen lattiaa samalla sauvallaan.

Pieni toivonkipinä syttyi Killjoyn sisällä, hän avasi suunsa kysyäkseen kysymyksen, jota ei ollut koskaan uskonut kysyvänsä: ”Onko hän elossa? Selvisikö hänkin?”

Turaga pudisti päätään murheellisena.

”Minun lienee aika kertoa sinulle jotain.”