Ranta

Ämkoo kiri Snowmanin juuri hiekkarantaan saavuttaessa. Hän juoksi toverinsa rinnalle ja pysähtyi.
“Mitä oikein ajat takaa? Se pakenee kävelemällä vetten päällä, eikä edes tuonne suuntaan!” Ämkoo ihmetteli Snowien toimintaa. “Joten mitä ajat takaa täl…”

Ämkoo katsoi, kun lumiukko kapusi sukellusveneen luukusta sisään.

Aivan, totta kai, hän ajatteli seuratessaan valkoista hahmoa kulkupelin sisään.

Ämkoo ahtautui sukellusveneen ahtaan käytävän tukkivan tapiirin ohi.
“Sinäkin täällä.”
“Snörf.”
Sitten hän kiiruhti ohjaamoon, ja nojasi molemmilla käsillään Snowien valtaamaan ohjauspenkkiin. Lumiukko painoi paria nappulaa, ja käynnistettyään ensin ikkunanpyyhkimet ja laskettuaan juomatelineen vene painui upoksiin.

“Ikävää jättää Matoralaiset näin hyvästelemättä” Snowie pohti ääneen, mutta ymmärsi kyllä, että nyt oli tulenpalava kiire. Nimda oli jo ollut hänen käsissään, vain tullakseen tuon hyypiön viemäksi. Lumiukko työnsi kaasuvivun niin eteen kuin sai, ja tutki ohjauspöytää, tarkoituksenaan löytää oletettujen aseiden ohjakset.

Hän huomasi ison napin, jossa oli punaisella piirretty kuva, joka näytti aika paljon ohjukselta.
“Toivotaan, ettei se ole hyvä väisämään.”

Ämkoo neuvoi suunnan, ja Snowie ohjasti veneen sinne päin. Tapiiri söi alukseen eksyneen kärpäsen.

—

Marionetti käveli kohti taivaanrantaa. Vaikka meren aallot kohosivat paikoin metrien mittaiseksi, kaikkialla valkoisen hahmon ympärillä oli täysin tyyntä. Laskeva aurinko värjäsi veden oranssin ja punaisen väriseksi, luoden lämpimän sävyn myös Marionetin vasempaan puoleen. Se eteni omaa nykivää kulkuaan päättäväisesti suoraan eteenpäin.

Sitten Marionetti otti pari askelta vasempaan väisteän pinnan alta syöksyvät ohjukset.

—

“Mitä pirua?” Snowman huudahti. Hän oli varma, ettei sukellusvenettä voinut vielä nähdä näin kaukaa ja syvältä, ja että potkureista lähtevä äänikin oli aaltojen kohinaan verrattuna suorastaan olematonta. Sitä paitsi ammuin aika hyvin.

Ämkoo tarkkaili Marionetin liikehdintää ohjaamosta löytyneiden kiikareiden lävitse. Valkoinen hahmo oli tosiaan juuri kävyesti väistänyt vaivatta täysin yllätyksenä tulleet torpedot.

“Snowie?”
“Hm?”
“Mitä hemmettiä tapahtui?”
“Ei aavistustakaan. Mistä se muka tiesi, että minä tähtään sitä? Senhän… Eikun.”
“Jaa toki minullekin.”
“Visokki puhui jotain Avdesta päässäni! Että se tuntee liikkeeni! Silloinhan tuo…”
“Visokki?”
“Pitkä tarina. Mutta… Tuon tyyppi tietää ajatukseni, näkee ennalta kaikki toimeni. En minä voi sitä täältä tiputtaa!”
“Aja sitten lähemmäs.”
“Mutta-“
“Lähemmäs. Snowie. Aja. Nyt.”
“…se tietää ajatukseni, ja sinulla on vain yksi käsi. Mitä me muka-“
“Snowie!”
“Mennään, mennään.”

Lumiukon valkoiset kourat napsauttivat katosta kolme kytkintä eri asentoon, ja laskeutuivat sitten ohjaimien päälle. Sukellusveneen potkurit aloittivat pyörimisensä, ja kuplavanat aloittivat heiluvan kyytinsä kohti pintaa. Kiihdytys sai kaikki kolme veneen matkustajaa heilahtamaan villisti taaksepäin. Sukellusveneen vauhti kasvoi ja potkurit pyörivät yhä nopeammin. Muutama kala ja levänpala vilahti nopeasti ikkunasta jääden kuitenkin kauas taakse. Vanha alus natisi hieman liitoksistaan. Kulkupeli kohosi kohti pintaa ja huristi eteenpäin, kirien koko ajan valkoista takaa-ajettavaansa.

“Snowie.”
“Mäksä?”
“Valmistaudu nousemaan pintaan.”