Tapiirin kärsä liehui tuulessa
Meren yllä, valtavan merimetson selässä
Snowman katseli alla kiitävää merimaisemaa haltioituneena. Aamuauringossa kiiltelevät aallonharjanteet jäivät ohi yhdessä vilauksessa, vain tehdäkseen tilaa yhtä syvänsinisille veljilleen. Silloin tällöin horisontissa vilahti pieni saari, mutta pääosin pilvettömän taivaan alla oli vain merta.
Sanoinkuvaamaton oli myös tunne, jonka lumiukko koki raikkaan merituulen iskiessä kasvojaan vasten. Istuttuaan ahdistuneena siinä pienessä peltipurkissa mikään ei tuntunut tätä mukavammalta. Olihan se totta, että tehtävä oli mennyt huolellisesti pieleen. Nimdan siru oli sen valkoisen nukkesankarin matkassa, ja siihen päälle Mäksä oli vielä menettänyt kätensäkin. Mutta pienemmistäkin asioista kuin merenpohjasta pelastumisesta on iloittu, hän tuumi.
Merimetso teki pienen korkeudenmuutoksen, ja sekä lumiukko että Enki hypähtivät muutaman sentin ilmaan.
“Monenmoiselle kulkupelillä olen matkoja taittanut” Snowie aloitti “mutta tämä vie kyllä voiton useimmista. Onko sillä nimi?”
Enki kääntyi katsomaan taaksepäin.
“Vanha kunnon Repekk. Hienompaa lintua saa hakea.”
“Kieltämättä. Se on aika kaunis.”
“Kiitos, hän on silmäteräni.”
Snowie käänsi katseensa kohti Ämkoota. Klaanin Admin näytti nauttivan oloistaan suunnattomasti viilettäessään haukahtavalla olennolla taivaan sinessä. Hänen kasvoistaan loisti Ämkoon naamalle harvinaista lapsenomaista hymyä.
“Hitonmoinen haukkapilotti tuo Mäksä. Yhdellä kädellä tuommoista menoa” Snowie puheli hymyillen.
Enkin hyväksyvän leveä virne riitti hyvin vastaukseksi.
Tapiirin kärsä liehui tuulessa elikon voittoisaa olemusta korostaen.