Admin-siiven kokoustila

Pieni Matoralainen kaivoi esiin valtavan, kellertävää nestettä sisältävän lääkeruiskun, ja ojensi sen Kupelle. Snowman katsoi sitä epäluuloisena.
”Miksi se on noin iso?”
Kupe hymyili vaisusti.
”Ekstraiso annos. Tämä voi sattua.”

Silloin puiseen oveen koputettiin rauhallisesti kolme kertaa.
”Taitaa olla Kepe.”
Make käänsi messinkisestä kahvasta, ja kaikille tuttu valkovihreä tiedemiestoa asteli sisään.
”Kaipasitte?”
”SPINNYMAN!” Snowie huudahti iloisena. ”Miten olet pärjäillyt?”
”Mitenkäs minä. Sinä se olet, jonka päästä kaivamme parasiittia. Sinun kuulumisia tässä pitäisi kysellä.”

”Loistavaa” Tawa puuttui keskusteluun. ”Nyt kun olemme kaikki täällä… Kepe, mikä Snowien pään sisällä oikeastaan on?”

Kepe astui lähemmäs Snowieta ja näytti tarkkailevan tätä hetken pohdiskelevana naamionsa kiikarisilmän läpi. Valkovihreä Toa raapi leukaansa.
“Totta puhuakseni en tiedä”, Kepe vastasi, “mutta näin sellaisen jo aikaisemmin silloin yöllä. Niitä oli ilmeisesti toinenkin siinä paketissa, jonka kautta ensimmäinen päätyi Lumiukon pääkoppaan.”

Tawan kasvoille vääntyi kysyvä ilme. “Miltä se näytti?”

“Niljakas. Musta. Paljon silmiä. Paljon raajoja. Lisäksi se näytti olevan harmissaan, kun löin sitä vaahtosammuttimella” Lievät inhonväristykset kulkivat Kepen vartalon läpi. “Olisin tutkinut sitä enemmän, mutta koko klöntistä ei löytynyt aamulla jälkeäkään.”
”En tahtoisi olla ilonpilaaja” Same aloitti ”mutta millä saamme sen pois Snowmanista?”

Kukaan ei osannut vastata, mutta Tawan ajatukset olivat astetta valmiimpia kuin muiden.
”Tarkoituksena olisi, että otamme siihen näin alkuun vain yhteyden. Jos ei onnistu, nukutamme Snowien ja yritämme yhteyttä sitä kautta. Onhan sekin jo edistysaskel.”

Kukaan ei keksinyt suunnitelmasta valitettavaa, ja kaikki huoneessa kerääntyivät sairasvuoteen ympärille. Pitkäksi venyvän odottavan hiljaisuuden vallitessa Snowie katseli muita hieman hämillään.
”…minun pitäisi tehdä jotain?”
”Muodostaa yhteys?”
”Tuota, miten?”
”Eh, jos vaikka ajattelisit sitä parasiittia oikein kovasti?”

Snowman sulki silmänsä, ja muut odottivat vierellä. Ei minkään tapahtuessa odottavat ilmeet vaihtuivat pikku hiljaa pettyneisiin.

Tawa kääntyi Kupen puoleen, joka nosti ruiskun kaikkien näkyville.
”Tämä nukuttaa lumiukon, mutta sen pitäisi pitää parasiitti hereillä. Luulisin, että näin saamme sen esiin.”
”Niin, hyvää yötä sitten kaikilleEEAAUH! Tuohan sattuiiiih…” Sitten Snowmanin silmät sulkeutuivat, ja hänen päänsä retkahti taaksepäin.

”Hän on niin soma nukkuessaan.”

Oli hetken hiljaista. Huoneessa olijat tuijottivat Snowmanin velttoa valkoista ruumista jonkin aikaa. Snowmanin ranteeseen kiinnitetty elintoimintoja tarkkaileva laite piippasi tasaiseen tahtiin. Kaikki oli kunnossa, mutta se tilanteessa olikin niin epäilyttävää.
Tawa astui lähemmäs. Hän kumartui aivan Snowmanin pään viereen ja katsoi tätä pitkään.
“Snowman”, Tawa sanoi tyynesti. “Kuuletko minua?”

Lumiukko ei vastannut. Hän oli selvästi tajuton.
Huoneessa olevan tiimin yllätykseksi joku kuitenkin vastasi. Snowmanin suu raottui lievästi ja hiljaista hihitystä alkoi kuulua. Ääni ei kuitenkaan kuulunut valkoiselle Toalle. Se oli aivan liian hiljainen ja tunteettoman lohduton.
“Se nukkuu”, ääni sanoi Snowmanin suusta. “Se nukkuu. Se uneksii.”

Snowmanin silmät aukesivat, mutta niiden katseessa ei ollut sitä varovaista optimismia, josta valkoinen toa oli tunnettu. Katse oli tyhjä ja lasittunut.

“Se näkee painajaista. Mutta se ei herää.”

Snowmanin pää kääntyi tuskaisan hitaasti kohti Kupea ja lääkintämatorania. Kaksikko katsoi erikoisen eloisaa potilasta epäuskoisina. Snowmanin tekohymy alkoi olla jo perin karmiva.

“Te ette anna sen herätä.”

Kepe katsoi huolestuneena Tawaa.
”Tätäkö me halusimme?”
”En… En tiedä vielä.”

”En tiedä, mikä olet”, Make huudahti oliolle ”mutta tiedän, ettet voi voittaa meitä sotkemalla Snoukan päätä! Lopeta tuollainen, ja näyttäydy:”

Olio hihitti kimeästi Snowmanin suulla hetken. Snowmanin pää nousi pian ylös, vaikka muu vartalo pysyi velttona. Pää kääntyi hitaasti kohti Makea pitäen saman tyhjän tuijotuksensa.

“Kummajainen. Tulilisko. Friikki.”

Make näytti hämmentyneeltä. Hän ei keksinyt vastattavaa.
“Näitä sinä kuulet. Ja vaikka et kuulisi, tiedät, että joku ajattelee.”
Olento heilutteli Snowmanin päätä edestakaisin kuin testimielessä.
“Sinulla on paljon unia, peto. Paljon painajaisia. Paljon asioita, joita et ymmärrä. Yksinkertainen rahi.”

Snowmanin pää kääntyi hitaasti poispäin Makesta. “Ja. Sitäpaitsi. Te sanotte, että me sekoitamme ‘Snoukan’ päätä. Se ei ole totta. Me. Me näytämme hänelle. Valon.”

”Valon?” Tällä kertaa puhuja oli Same. ”Jos tämä on sitä, kuinka koetat saada meidät epäilemään tekojemme oikeudenmukaisuutta kertomalla asiat omasta kieroutuneesta näkökulmastasi, säästä itsesi vaivalta. Luuletko tosiaan, että saat uskomme Klaaniin horjumaan?”

Tavallisesti niin kurinalaisen Samen ote viikatteestaan kiristyi, ja Tawa laski kätensä pitkän moderaattorin olkapäälle. He vaihtoivat pikaisen katseen, ja keskittyivät sitten taas Snowmaniin.

“Mitä suotta. Teidän uskonne. Se horjuu jo.”
Snowmanin pää rojahti takaisin veltoksi pöydälle, mutta pirullinen tekohymy ei kadonnut.
“Joku petti teidät. Ehkä tämä tässä. Ehkä joku muu.”

Kupe ja hoitajamatoran katsoivat toisia hämillään.
”Petti? Mitä… mitä tuo tarkoittaa?”
Tawa kääntyi kohti kahta lääkintäeksperttiä.
”Pahoin pelkään, että meillä on joukossamme petturi. Yöllisen hyökkäyksen alku on vieläkin meille kaikille epäselvä, mutta ne eivät olisi päässeet sisään Klaaniin ilman avustusta sisäpuolelta.”
”Sitä paitsi” Kepe puuttui keskusteluun ”generaattorin räjäyttänyt pommi oli Verstaasta.”
”Emme tietenkään ole voineet kertoa kaikille” Same huomautti vastaukseksi kahden lääkintäosaston työntekijän ilmeisiin. ”Jos joukossamme on petturi, ei välttämättä ole kaikista viisain ajatus toitottaa sitä kaikille. Tilanne saattaisi kehittyä arvaamattomaksi.”
”Mutta… mutta…” puhuja oli ahdistuneen näköinen hoitajamatoran. ”Tämähän on kamalaa! Jos emme voi luottaa toisiimme, niin kehen sitten?”

Snowmanin veltosta ruumiista kuului jälleen kimeää hihitystä. Kun olio lumiukon sisällä puhui, se vaikutti yrittävän imitoida hoitajamatoranin ääntä pilkallisesti.
“Tääämääähän on kamalaaaa.”
Hoitaja otti askeleen taaksepäin. Loinen puhui jälleen, tällä kertaa omalla lohduttomalla äänellään.
“Hoitsutoran. Pelkkä pikkutyttö. Halusi aina parantaa maailmaa. Halusi näyttää rohkealta. Pelkää enemmän kuin kukaan muu. Hih.”

Kupe astui sairaalasängyn ja Matoranin väliin, ja vastasi tuimasti Snowmanin tyhjään tuijotukseen.

”Ajat tällä varmasti jotain takaa” Tawa sanoi katse tiiviistii parasiitin riivaamassa valkoisessa hahmossa. ”Et sinäkään meitä kiusaisi ihan vain piruuttasi, oletan?”

“Ei, neiti”, loinen sanoi kohteliaasti. “Tälle on tarkoitus, neiti.”

Tawa ei vastannut, tuijotti vain Snowmanin kasvoja.

“Teidät pitää saada pelkäämään, neiti”, loinen jatkoi. “Kaikki teistä, neiti.”

Tawan täysin neutraali ilme muuttui jonkinasteiseksi hämmennyksen ja ärtyneisyyden välimuodoksi.

“Ehkä koputus lakkaa silloin. Ehkä se lakkaa.” Loisen ääni oli huomattavasti hiljaisempi. Kukaan ei keksinyt mitään vastattavaa pitkään minuuttiin. Kokoustilan yksinäisen seinäkellon raksutus ei antanut hiljaisuudelle rauhaa, vaan täytti sen tasaisella äänellään, kuin metronomi. Painostavan kovaääninen hiljaisuus oli matoran-paralle liikaa, ja lopulta hänen hermonsa pettivät.
”Mikä sinä olet!?”

Snowien löysänä roikkuva pää kääntyi hieman kohti hoitajamatorania. Silmien tyhjä katse näytti etsivän jotain, jota se ei tulisi löytämään.
“Minä. Me. Sillä ei väliä. Et ymmärtäisi.”

“Joskus en minäkään”, parasiitti sanoi suorastaan tunnustavalla äänensävyllä.

Kepe kallisti hieman päätään tuijottaessaan parasiitin hallitsemaa ystäväänsä. Sitten hän käänsi katseensa Tawaan.
”Eikö tämä mene jo aika absurdiksi? Tai siis, onko meille tästä oikeaa hyötyä? Minusta ei ole mieluisaa katsella Snowieta tuollaisena.”
”En usko, että meistä kenestäkään on.” Tawa vastasi pitäen kuitenkin katseensa sairasvuoteella makaavassa hahmossa. ”Kupe, oletko saanut mitään irti?”

Klaanin lääkintäekspertti käänsi katseensa mittareista Tawaan. Hän pudisti päätään.

Mittarin lukemissa ei ollut mitään vikaa. Snowmanin elintoiminnot olivat samanlaisia kuin aiemminkin. Toisaalta lumenkaltaisesta aineesta käytännössä kokonaan koostuvan olennon elintoimintojen tutkiminen ei ollut erityisen helppoa edes Kupelle.

Loinen hihitti edelleen. Nyt se käänsi Snowmanin päätä ja katseli vuorotellen Snowmanin ruumista ympäröiviä klaanilaisia.
“Laboratorion erakko. Sankarin nahkaan pukeutuva hirviö. Pakenija. Te…te kaikki pelkäätte.”

Parasiitti väänsi kaikilla voimillaan Snowmanin kasvoille leveämmän hymyn.
“Ehkä siksi hän petti teidät”, loinen jatkoi.

Tawa räpytteli silmiään. “Puhutko Snowmanista?”

“Ehkä”, loinen sanoi. “Hän on kuitenkin yksi kuudesta. Punainen Mies sanoo, että niitä on viisi muuta.”

Normaalisti viileä Same harppoi kohti Snowmanin velttoa kehoa kasvoillaan poikkeuksellisen määrä ärtymystä. Valkoinen moderaattori katsoi Snowmanin silmiin pitkään.
“Sinä olet hänen kehossaan”, Same sanoi. “Sinä puhut hänen suullaan. Ja silti kehtaat väittää, että hän petti meidät.”

Parasiitti oli taas hiljaa. Se hymyili.
“En minä osaa häntä ohjata”, olento sanoi. “Jos Punainen Mies voisi vain ohjata häntä…tai ylipäätään ketään…sotaa ei olisi.”
Snowmanin pää nytkähti kohti Samen kasvoja.
“Päätös on aina nuken. Nukke sitoo narunsa. Hihi.”

”Mata Nui soikoon, se on Snowman! Vanha, luotettava Snowman!” Maken ääni oli huomattavasti normaalia voimakkaampi. ”Hän ei ikinä tahdo kenellekään pahaa, on yksi meistä harvoista, joka ei meinaa suostua tappamaan edes teikäläisiä. Luuletko meidän todella uskovan, että hän olisi pettänyt Klaanin?”

”Hih. Hih. Ehkä arvonne menevät ristiin. Ehkä hän ymmärsi rauhan arvon Klaanin kustannuksella.” Parasiitti piti paussin, ja kaikki vain tuijottivat ääneti. ”Tai ehkä täällä ei ole enää riittävästi ‘Snowieta’, ehkä tämä kävi liian ahtaaksi meille kahdelle.”

Tawan silmissä kirkastui, ja hänen ryhtinsä suoristui hetkessä.
”Ei kahdelle. Kolmelle. Snowie sanoi Visokinkin olevan yhteydessä teihin. Hän sanoi yhteyden avautuneen, kun hän oli kosketuksissa Nimdan sirun kanssa! Pian, menk-”
”Olen jo matkalla!” Make huikkasi, levitti siipensä, ja viiletti matalalentoa pois kokoustilasta, ja käytävää pitkin kohti Nimdan säilytystiloja.

Tawa kääntyi taas kohti parasiitin riivaamaa Snowieta. ”No niin. On aika hakea lisää pelaajia areenalle.”

[spoil]Kiitokset Guartsulle, joka kirjoitti tästä varmaan enemmän kuin minä.[/spoil]