Nimdasaaren luolastot

Notfun käveli luolaa eteenpäin. Rikki mennyt mekaaninen käsi oli jätetty heräämispaikalle, ja piraatti oli melko eksyksissä. Notfun katsoi seinille.

Ȅ̛̯̗̹͙̮͉̯̺͚͙̗̘̤̹̹̝͎̥͚́̓ͨ̊̆ͤ̉́ͬ̊́͘͜͝ṅ̷͇̟͕̦͉̼̻̩͎̅̏ͮ̈ͬ́̍̎͛͒̚͢͟͟s̵̴͓͖͉̜̞̼̹̝̗̠̗̼̝͇̘ͪͯ̾͑̍̂͑ͧ́ͧ̇͌ͮͣͅi̇͋ͧ̓̀ͯ̈̉́̋̀̚҉̶͏̞̗͈̤͓̠̳̟̱̳͕̗͍͓͔̭̙͞m̨̭̰̮̻̼̩̭̙̜͆ͤͭͨ̑̿̈́́̕͝m͙̰̳̘̱̟̠͚͚̠̪̎̋̏̐ͯ̓ͭ̿̀̀̐͂̈͂́͟͡͠ͅͅäͦ͋̊ͩ̓ͤ́́҉͔̥̝̞̹͍̤́ị̢̤̤̘̞̞̩̲̖͙͙̲ͧ̊͋̓̀ͧͤ̑̈́̃̅̀̕͡s̶̡͍̭̥̯̘͍̥̖͍̪ͣ̂̑͗̊ͦͪͦ̊̚e̵̶̲͓̤͓̱͔̱̥̥̞͍̫̙͔̤̱͉͗ͧ̄̂͂͐͒́ň̛̛̩̙̙̜̪͚̠̓̌͆̽͊͆̋͗̏̀́ͤͨ̀ͧ̉͗ͩ͟ͅ ̮͇̘͙̹̜͔͔̤͉̮͔ͤ̌ͣ́ͫͭͣͮ͝n̵̢̨͖̭̹̼̗̫̺͙̠̟͓̥̬̦̩͔̂ͫ̎̔̐́̂̌̽ͭ̆̄ͥ͂̿̐̃͠ị̷͓͔͙̫͍̣͎̜̔̈́ͫ̑ͭͩ͒ͥ̚͜͟m͇̘̻̼̩̘̺̪̻̫̱̬͙͕̆ͯͮ̈ͤ̑ͨ̔̓̿͒ͪ̆ͬ̓͊̕͟ͅȋ̵̒ͯ̓ͣ̉̓́̌͋̂́̀͏̼͍̜̳̣͎̦̫͕̦̳͇̤̣̫͈͠ͅͅ ̢̛̠̫̦͚̯͉̖͔̩̫͎̭͎͍̀ͣ͐̈́̚͜ö̹͇̮̞ͮ̏̽͒̽̈̂ͮ͋͗̓ͭ́͆͛͟͠ ̡̡̞͓̺͓̘̪̙̗̩̪̭̒̀̓̃ͤ̃̄̎ͩ̃̚ Animus.

“Mitä hippikieltä tuokin oikein on. Tarvitsen rommiargh..”

Notfun käveli jonkin aikaa eteenpäin, löytäen taas uutta tekstiä.

Ṱͥͧ̄̒͌̀ͣ̍̂ͯ̍̃͑́̽̾̄̉͑͟҉̛͚̯͓̘͓ö̷͇̯͕̥̯̣͔͓̥͍̲̗̑̋ͯ̎̀̓ͦ̐ͦ̽ͥ̽ͭͭ͂̃̾ͪͅȋ̴ͩ̅̌̆ͫ̄ͮ͟͜͡͏̤̹̞͚̫͓̱͉̟̤̬̥̳͖͔͎s̴̛͎̣͓͍̯͎͛̐ͤ̏ͧ̆ͮ͑ͣt̷͔̗̞̮̙͍̪͇͚͍̠̥ͨ͒͑̃̃͒͝ͅâ̛͈͓̺̮̖̫̜͍̜̥̑͋̿ͧ̐͒ͨ̎̉̅̅ͫ̏ͤ̀̚͘͜͝ ̶̡̨̨̯̝͓̮̬̺̖̥̮̲̪̅͐͑ͪͨͣ̚ͅk̵̸̤̗̠̬̗ͬ̈́͊ͭ̔́͘͝ủ̷͚͖̖̠͙̗͕͉̦̜͚̼͎ͦ̓̿ͩ̃ͤ̍ͯͣ̽ͤ̂̑͊͢ţ̂͂̽̑̾̂͊͊͌̊̚͏͖̙̥͖̳̘̗͎͡s̎ͥͫ͋̽̌̎ͬ̅̆̔͠҉͏̨̰͉̹͇̗̻ͅű̡̠̦͓̪̰̱͈͉̪̞͉̻̪̙͂̂̂͊̔͆ͦ͒̆́̿ͧ͠t̵͖̙͓͕͉͉͎̫̦̝͎̺̖͍͇̗ͣ̏̊͆̉̽͛̒ͪ̊̃ͫ̈́͂͛̕̕͜ȃ̴̸̡͈̪̣̩̩͉͊̽͐̃̈̌ͩͣ̽̀͜a̧̙̬̼̦̯ͯ͋̔̔ͫ̽̂ͦ̇́͡ñ̨̠̬̦͔̘̰̩̳̫̻ͨ̔͋̓ͧ̀ ̵̧̧̛̗͓̦̦̤̫̱͈͖̆ͪ̉̊ͤ̃ͥ͐̉͗̋ͧͤ̽ͅn̢̢̯̪̜̝̠̾͒̾̋ͯ͋̓̾͒̄̃̿̇ͬ͆͡ͅi̊͑̐ͧ̃͋ͬ̈̿̈̿ͦ͑ͧ̎̑̑ͩ̀͝҉̛̹̬̖̻̬͚̮͍̠͡ḿ̴̤͈̠̣̘̅͗̉̃͌͗͌̉̌̇ͦ͆͜͢͝ė̞̗͎̗͎̱̪͒ͨ͊͆̌͆ͮͧͫ̓̑͘͜l̨̛͂̌ͭ̂́̌̈́̀͏̙͈̼͓͙̼͓̦̤̙͙̦̭̗̤̪͙l̶̷ͣ̈́ͣ̉̏̇ͤ̽͏̮̹̻̘̲̟͈́͢ͅą̥̹͙̘̳͍̦͔̼͗̍͗ͨ̉ͯ̈́̄̀̚͟͠ͅ ̀͋ͭͨ̇̓ͪ̽ͧͧ̈́͒͛̃ͤͬ̂̇̕͜͟҉͚̺͇̘͓̦̤̱̲̯M̑̾̇͋̎̀͊̊̑͋҉̷̷̨̙̥͖̘̝͉̯̬͇̱̼i̷̭̘͕͍̝̜̭͍͍̝̖͓͎͕̯ͩ͛ͫͣ̀́̕͞ͅḛ̣̩̖̹͇̫̝̺̖̥͚̻̞̗̩̰͒͛ͯ̈́ͪ͋͊͆ͮ͊́͞l̶̨̫̮̱͍̙̰̺̳̲͈͎̳͕͐͋̊̔̈́͢ȋ̧̨̱̥͈͍͖͗ͨ͆̓̍͆͑͒̆̒ͧ̇̽ͭ̾̅̈́̆͜͞.̷̙͙̝̤͎̞͓̳̠̻̌ͣ̂͂̾̕͟͟͠ Spectrum.

“Tästä ei ole mitään apua. Miten tästä hippiluolasta pääsee ulos..”, Notfun jupisi kävellen luolastoa eteenpäin.

V̧̲̦̺͎̫̙̦̣̦̠̝͎̝̘ͦͯ́̒͟͝ͅi̵̙̠̭̥̰̳̪̺̻͇̘̭̅͌ͤ̐ͫͬ̓̆͟͟͞ͅi̛̠̞̺̲̠̞̹͙͕͇̓̉̍͂͐̽̏̽̅̎̓̃ͧ̚͝m͚̘̖̼̋ͨ̾͊̔͊ͧ̑̑ͯͭͣ͂̈́̄ͭ́̚͟͠e̶̓̓̍̓̅ͩͧ̆ͦͭͨ̀́͝҉̩̣̱̭̱͉ḭ̴̶̶̡̢̪̝̗ͫ́̓̐͐͂ͧn̡̧̋̾̿͒̑ͣ̿͊ͮ̍ͦ̌́҉͖̩͔̮̥̟͍̰̯̗̹͎͓ͅȩ̷͚͔͓̝̦͚̲͍͚̪̬̮͖͕̪̦͆͌̓̂͛̿̉ͯ̂ͩͧ̽̆̾̚͢ň̨̛̩̳̜͉͔̲̝̖̬͍̙̠̬̹͔ͮ̑̉͛͐ͫͥ͝,̧̘̘̳̜͉̺̲̄ͤ̍̚͘͟͝͡ ̰̹̳̟̫̬̘̹͕̯̼̜̬͊̅̈ͫͧ̿ͦ̓ͯ̌̌͆̀̒͊ͤ̅̀̀̚͠ͅͅr̡̢̞̘̼͍̠̥̱̒͒͒̈́̄̄̏̇̇͘̕ͅu̴͍͇̹̼̝̘̞͓͔͇͍ͬ͊͋͑ͯ̔̽̑̇͛̏͆́̀̕ͅu̬͈̱̦̯͈̲̠̠͙̤͔̽͌̾̐́̚̕͘ṁ͌̂̌͛҉͚̜̩̺̦͍̫̘͔͜i̛̤̦̖͓͚ͫͪͨ̑̓͑̌ͣ͗̎͟i̶̶̡̢͖̪̘̣̗̫̭̭͍̮̣̰͓̬ͦͦ͂͗͗͂̋̅̊̆̿̀ͤ͡n̛̐̎̃̓͏̯̻̮͢͟ͅ ̷̗̜͉̬̘̼̮̗̺̘͈̼͕̞ͬͩ͋̑̓̎̏̄̍ͬͫͪ̎͠m̋ͭ̊ͤͨ͂ͨ͋̈́҉̷̵̶̮̖͔̤͈̳̮͟ȧ̴̶͈͉̣̬͎͕̩̿ͧ̀ͧ͒͗̈ͩ̈͂̄ͤ̈̑͌͘s̢̛̱̲͍̳̦̭ͦͭ͐̾͊̋ͣ͂͐́k̨̧̼͇͉͚͓̺͍̱̫͚̯̽̈́̿̓̅̔̐̊̀͌ͤ͡͝ï̸̴̹̲̭̥̫͒ͩ̓ͦ̔̃̽ͪ̐͊͛̇̒̍ ̸̙͙͓͌̔͋̾ͨ̐ͩ̿͐́ơ̰̞͇̜̮̟͖̩̻͙̟͙͖̰̲ͧ͊͐̿̎̇̐͆͢͜͡͠n͖̜͙̫̪̮̿̑̄ͬ̐̅̆ͮ͒ͪ̆̽̉͂̅͟͟ Corpus.

.Epsilon.

Notfunin päässä napsahti. Hän tajusi jotain. Jossain hän oli kuullut nuo sanat. Hän ei muistanut vain missä. Tämä liittyi jotenkin siihen, jonka hän oli nähnyt takaumassaan. Mutta miten.