Arkistot
Onu-Metru

Umbran ja Matoron kadottua niin lupaavasti alkanut retki oli alkanut hajota käsiin. Deleva ei tiennyt mistä vahkien yhtäkkiä aloittama tehoetsintä johtui – jotenkin saaren mekaanisten lainvalvojien käytös oli muuttunut huomattavasti tyypillistä aggressiivisemmaksi. Häntä ja Nurukania oli jahdattu sitkeästi, kunnes he vihdoin onnistuivat karistamaan vainoajansa ehkä hieman ylimitoitetuilla elementtivoimien käytöllä.

Juuri nyt plasman toa korjaili mekaanista puoliskoaan, joka oli saanut osumia Rorzakhien saksista. Hän seisoi pimeässä huoneessa pitäen silmällä kammion ovea – Toa Nurukan oli sivummalla, videonauhotteiden ja pölyisten kirjojen ympäröimänä. Plasman toa ei ollut aivan perillä siitä, mitä Nurukan yritti löytää ja mitä hyötyä siitä olisi, mutta hän luotti toveriinsa kuin kallioon. Hän oli heistä se, jonka työ oli räjäyttää asioita. Nurukan oli se, joka ajatteli. Ja räjäytteli asioita vasta sen jälkeen.

Kirjoja oli paljon, kasoittain ja mitä erilaisempia. Oli keittokirjoja, kuten Kuinka tehdä ruokaa kiviapinasta ja 600 muuta eksoottista rahireseptiä tai Mukau-lehmän juuston valmistus ja käyttö. Myös historiakirjoja oli paljon, Metru Nuin sisällissodasta/vapaussodasta/veljeyssodasta/kapinasta liikkui monia erilaisia kirjajulkaisuja, joita oli sikin sokin lattialla ja jotka olivat perin aatteellisesti kirjoitettuja näkökulmia sodan syistä ja seurauksista. Oikeastihan sota oli ollut varsin säälittävä operaatio jossa oli kyse liian pitkälle menneestä kiusanteosta ja kyteneestä rasismista eri elementtien välillä Metru Nuilla, mutta ei siitä sen enempää.

Mustasta Kädestä oli valtavasti mainintoja – monissa teoksissa kerrottiin sen ratkaisevan tärkeästä osasta Metru Nuin puolustamisessa ja Lhikanin armeijan tukemisessa. Monet Metru Nuilla yhä käytetyt teknologiat katsotaan Käden insinöörien sota-aikana keksimiksi. Tämänkaltaisia melko pinnallisia mainintoja oli valtavasti, mutta ei ainuttakaan syväluotaavaa kirjaa, jolla olisi sisäpiirin tietoa Kädestä – kaikki oli vain ulkopuolisten tutkijoiden havaintoja järjestöstä, joka oli melkein yhtä hyvä tietojensa salaamisessa kuin se oli joukkotuhoamisessa. Ne ohuetkin tiedonjyvät Kädestä loppuivat sodan jälkeen, kun organsiaatio katosi Metru Nuilaisten elämistä. Tapahtumia ei tunneta tarkkaan, mutta ilmeisesti Käden tukikohta tuhoutui Metsästäjien viimeisessä iskussa, kuin kostona. Sitten olivat jäljellä vain muistot.

”Oletko löytänyt mitään kiinnostavaa?” Deleva kysyi. Hän oli istahtanut vähän matkan päähän Nurukanin kirjalinnakkeesta, silmäillen tylsistyneenä jonkun historiankirjan selkämystä.

”Hmm, en vielä”, Nurukan mutisi ajatuksissaan. Hän heitti turhautuneena taas yhden teoksen sivuun.

Maan toa ei selvästikään ollut erityisen sosiaalisella tuulella, Deleva huokaisi ja naksutteli stressileluna toimivia metallisormiaan. Ensin Umbra ja Matoro olivat kadonneet; sitten se kolmas klaanilainen, outo tulen toa. Karupako sen nimi oli, plasman toa pohti. Klaanilaiset olivat kai tulleet retkelle jostakin tärkeästä syystä, muustatkin kuin Arkistojen penkomisesta, mutta se kaikki vaikutti turhalta nyt. Muodonmuuttajan arvoitus painoi vieläkin toaa. Ajatus siitä, että olento saattoi vaania heitä edelleen ei erityisemmin lohduttanut häntä.

Nurukan oli täysin uppotunut Mustaan Käteen. Hän vaelsi muistojensa mailla juoksuhaudoissa, toa-toverit kummallakin puolella. Nykyhetki hukkui huutoihin. Eipä heillä toistaiseksi juuri vaihtoehtojakaan ollut; piileskeleminen oli paras (vähiten huono) tapa pysyä erossa vahkeista.