Klaanon

Bio-Klaanin yhteinen tarina

Kyttäjuttu

10 kommenttia

1

Lumiukko pälyili ympärilleen. Same oli tuonut hänet hieman ahtaaseen, ankean väriseen huoneeseen. Snowien takana ja edessä olevista seinistä pullisti pari panssariovia, jotka ilmeisesti lukittiin ulkopuolelta. Huone oli kirkkaasti valaistu. Katosta roikkui tehokas loisteputkilamppu, mutta pöytälampun ärhäkkä valokeila osoitti toistaiseksi huonetta halkovan pöydän metallista pintaa. Snowie toivoi silmiensä puolesta, että kaikista kuluneimpiin kuulustelukikkoihin ei mentäisi.

Lumiukko itse oli kahlehdittu leveään metallipöytään vasemmasta ranteestaan.
Muodollisuuksia, Snowie arveli. Moderaattorit kyllä tiesivät, että hän voisi tarpeen vaatiessa vaikka irrottaa koko kätensä.

Toistaiseksi hän oli huoneessa aivan yksin. Valkopullan kahlittuaan Same oli poistunut ja jättänyt lumiukkelin yksin aatteidensa kanssa. Ne olivat pelokasta seuraa.

Snowieta vastapäinen ovi narahti auki. Askeleita ei kuitenkaan kuulunut, rullausta vain. Bladis hinautui näkyviin. Moderaattori oli ruhjeiden peitossa.
”Snowie”, Skakdi tervehti synkkänä.
”Öh, terve”, pöytään kahlehdittu porkkananenä vastasi.

Bladis rullasi itsensä metallipöydän tykö ja laski kätensä sen pinnalle. Hän huokaisi syvään.
”Tahdotko donitsin?”
”Ei kiitos, söin juuri.” Snowie silmäili retkikumppaniaan. Porrasvälikohtauksesta ruhjeilla olevaa moderaattoria ei naurattanut.

Bladis avasi suunsa, mutta sulki sen sitten nopeasti aivan kuin muuttaen mieltään jostain, mitä oli sanomassa.
”Same tulee esittämään sinulle kysymyksiä”, hän valaisi tilannetta valottomasti. ”Vanha hammashymy on kehnolla päällä, joten suosittelen mahdollisimman suoria ja lyhyitä vastauksia.”

Ennen kuin lumimies ehti sanoa mitään, skakdiraattori työnsi itsensä loitommas pöydästä ja kääntyi pyörillään. Hopeinen pyssysankari rullasi ulos huoneesta lisäämättä enää mitään. Skakdin harjan kadottua ovi sulkeutui, ja Snowie jäi taas hetkeksi yksin.

Oi voi… lumiukko tuskaili. Ei varmaan auta jos sanon, että Kepe odottaa minua…

Panssariovi avautui, selakhilaani astui esiin. Sanaakan sanomatta hän istuutui Snowien vastapäiselle metallituolille.

”Esitämme sinulle joukon kysymyksiä”, Same aloitti lopulta terävänä. ”Vastaat niihin totuudenmukaisesti ja kiertelemättä.”
Moderaattorin katse oli kylmä.
”Same, mehän olimme juuri viikkotolkulla yhdessä rämpimässä ikävässä syyssäässä, mistä tämä yht-”
”Vaiti!” Same ärähti. Selakhilaani kaivoi muistikirjan ja sulkakynän esiin. Snowie räpytteli silmiään. Ilmeisesti maastotaaperruksen toverillisuus oli tiessään.

”Et ollut yöllisenä kauhuna tunnetun tapahtuman aikana Bio-Klaanissa?” moderaattori aloitti kuulustelun. Lumiukko katseli Samea hetken hämmentyneenä, ja vastasi sitten.
”Enhän minä. Olin lähtenyt Ämkoon kanssa hakemaan Nimdan sirua viidakkosaarelta.”

”Oletko tietoinen, että kuusi päivää ennen Rautakuoleman hyökkäystä generaattoreita huollettiin?” Same tiukkasi.
Snowie kääntelehti hermostuneena. ”Kyllähän minä. Puhuimme siitä Kepsuttimen kanssa jo kauan ennen huoltopäivää, kun hän oli vielä sairaalaosastolla sen torakanpakaraparin lävistettyä hänet ranneterällä. Vahdin Verstasta sen aikaa hänen puolestaan, ja hän tahtoi minun pysyvän jotenkin perillä siitä, mitä parahultaisesti tapahtui, teknisella rintamalla nimittäin.”

Samen sulkakynä raapi muistikirjaa. Moderaattori kohotti katseensa kuulusteltavaansa. ”Ja huoltopäivänä olit Klaanin linnakkeessa?”
”Öh, joo. Olimme kotiutuneet sangen vaiherikkaalta keikalta Ath-Korosta, kyllähän sinä muistat. Kuka ei kaipaisi lepoa karaokekilpailun, jäämunkkikylän ja tosi tosi ison sushin jäljiltä?” Lumiukko höpötti nopeasti.

”Yöllisiin kauhunhetkiin mennessä olit kuitenkin itse poistunut tiluksilta. Kerro omin sanoin, mihin hävisit.”
Snowien kulmat kohosivat. ”Ämkoo pyysi minua mukaansa retkelle jo ennen kuin Punainen Mies lähestyi minua uniteitse, jos sitä tarkoitat.”
Samen ilme ei muuttunut. ”Onko Ämkoo luotettava taho?”

Glupsis, Snowie nielaisi. Ämkoon puolenvaihdos ahdisti häntä jo henkilökohtaisistakin syistä. Eikö Same ymmärtänyt? Porkkananenä pudisti päätään.
”Et siis voi todistaa olevasi syytön generaattorin sabotointiin?” maahai jatkoi tiukkaa linjaansa.
”…en. En voi”, lumiukko myönsi alakuloisena. Sulkakynä tanssi jälleen lehtiön sivuilla. Hetken raapustettuaan Same palasi kysymysten pariin.
”Kerro lyhyesti, mitä teitte Ämkoon kanssa viidakkosaarella.”

Aika paljon tiivistettävää, Snowman tuumi.
”Kohtasimme saarelle päästyämme Nazorak-tukikohdan ja paikallisia matoralaisia, jotka kävivät vastarintataistelua miehittäjiä vastaan. Minä ja Ämkoo, ööh, olimme melkoisesti eri mieltä parhaista toimintatavasta ja hajaannuimme. Minä jäin pikkuväen kanssa, hän jatkoi Nimdajahtia. Sattui kuitenkin hassusti, ja minä olin meistä se, joka sen sinisen sirun käsiinsä sai.”
Snowie piti pienen mietintätauon. ”Ja, eh, sitten Avden nukke tuli ja luovutin sirun sille.”

Kuulusteluhuoneeseen laskeutui hetkellinen hiljaisuus.

”Mutta se otettiin minulta väkivalloin!” lumiukko huudahti. ”Tai siis, väkivallan uhalla. Ei se valkoinen kauhu minulle mitään varsinaisesti tehnyt, läiskäisi miekan lappeella vain, mutta se osoitteli minua teräaseella…”
Lumiukon mieleen hiipi epäilys, että hän ei kenties kuulostanut erityisen vakuuttavalta.
”Ja sitten Ämkoo oksensi viikatteen ja taistelimme sukellusveneellä vetten päällä astelevaa miekkanukkea vastaan ja vajosimme merenpohjaan ja iso merimetso haki meidät pois.”
”Hmh”, Same tyytyi tuhahtamaan.
”Ja ai niin! Välissä ratsastimme tapiirilla.”

Same murahti jotain itsekseen ja nousi tuoliltaan. Nopein askelin hän hävisi huoneesta. Ennen kuin Snowie ehti tulkita maahain toimintaa, Bladis valui näkyviin. Vaihto oli tapahtunut.

Sananvaihto ei tapahtunut ennen kuin skakdi oli aivan pöydän tuntumassa.
“Entä nyt?” hän nosti pöydälle pahvilaatikon. Donitseja.
“Eei kiitos”, lumimies kieltäytyi. Bladis kuitenkin liu’utti herkkulaatikon pöydän yli. “Ota tästä jos muutat mielesi.”
Porkkananenä nyökkäsi vastaukseksi.

”Oletko tietoinen siitä, että saimme viikkoja sitten käsiimme listan, jossa on nimesi?” Bladis kysyi hiljaa.
Lumiukko kohotti kulmiaan.
”Listan?”
“Listan, jolla on nimesi.” Bladis vastasi ja yskäisi kuuluvasti. “Meillä on syytä epäillä kaikkia listan nimeämiä henkilöitä.”
“En minä mistään listasta…”
Skakdi raapi leukaansa. “Hyvä on.”

Bladis poistui jälleen. Seuraava vaihto kesti edellisiä kauemmin, Snowie sai jäädä odottamaan. Moderaattorit neuvottelivat varmasti panssariovien takana. Lienevät eri mieltä jostain kun näin venyy.. Olisiko se sittenkin donitsin paikka? Vai onko sekin joku testi?

Ennen kuin hän päätyi kunnolliseen päämäärään, ovi narahti auki. Tällä kertaa Same ei istuutunut, nojautui vain pöytään. Hän hyppäsi suoraan asiaan.
”Mikä syy meillä on luottaa sinuun?” hän tiukkasi vihreät silmät viiruina.
”Luottaa? No, siis-”
”Ei mikään.”

Snowie nielaisi kuuluvasti.

”Me emme tiedä, kuka olet. Emme tiedä, mistä tulet. Emme edes tiedä mikä sinä olet!”
“Mi-minä olen Snowie, vanha kunnon lumiukkeli, kyllähän sinä minut tunnet.”
“Et ole koskaan antanut meille luotettavia taustatietoja itsestäsi. Satuilet laajasanaisesti menneisyydestäsi, mutta kukaan ei tiedä sinusta todellisuudessa mitään.”
Porkkananenä aukoi suutaan sanoja hakien. Same kuitenkin paahtoi eteenpäin.
“Meillä on vain sanasi. Et pysty todistamaan syyttömyyttäsi generaattorin tuhoamiseen.”
Snowie oli täysin vaiti ja kuunteli terävähampaisen suun sanoja. Omat ajatukset eivät enää pukeutuneet sanoiksi.
“Kuitenkaan…” selakhilaani jatkoi, mutta astetta vähemmän kylmänä “Meillä ei ole todisteita sinua vastaan. Bio-Klaani ei ole koskaan jakanut tuomioita kevyin perustein, eikä tee niin nytkään. Olet vapaa poistumaan.”

Valtava biolohkare vierähti pois lumimiehen lumisydämeltä. Huh…

Same kiersi pöydän ja kumartui Snowien käsien ylle. Hän kaivoi vyöltään vaimeasti kilisevän avainnipun ja aukaisi kuulustelupöydän kahleet. “Mutta muista”, hän murahti vaimeasti. “Me tarkkailemme sinua.”

2

Vähän käytetyn, tunkkaisen ja pimeän kuulusteluhuoneen pöydällä lepäsi jo hieman steariinista täyttyneen lautasen päällä kynttilä. Sen lämpimän oranssi hehku valaisi vaimeasti pölyisen pöydän ääreen jätetyn Jaken kasvot. Pöydässä ei ollut paikkoja kahleille kuten muiden kuulusteluhuoneiden pöydissä, joten klaanilaisen taltuttaminen oli hoidettu pyörälukolla.

Jake siristi silmiään. Hän oli ilmeisesti menettänyt tajuntansa. Ainoa asia mikä hänen tajuntaansa palasi oli mitä epämiellyttävin paikkojen kolotus. Ihan kuin hän olisi kierinyt alas portaita.
Ai niin…

Jake kirosi mielessään. Hänen surkea pakoyrityksensä oli saattanut hänet vielä isompaan jamaan. Mutta ensimmäinen asia mikä hänet oli vallannut pyörällisen skakdikörmyn yhtäkkiä seisovan edessään, oli ollut pakokauhu. Hän ei ollut itsekään uskonut että hänellä olisi ollut voimaa ampaista vauhtiin tuhannen perseelle ammutun protosorsan voimalla.

Jake havahtui huomatessaan kynttilän valon kirkastuvan pikkuhiljaa. Hän kuuli myös askelia. Joku muu oli jo huoneessa hänen lisäkseen.

Jake hämmentyi hieman punaoranssin moderaattorin astuessa kynttilänvaloon, joka oli jo kirkastunut riittäväksi valaistakseen koko kuulustelupöydän ja kummankin läsnäolijan etumukset.
Vaikka Jake ei ollutkaan täysin tietoinen moderaattorien työmenetelmistä, ei puolirahi koskaan aiemmin ollut vaikuttanut tyypiltä joka hoitelisi kuulusteluita. Make oli aina tuntunut olevan se joka oleskeli muina miehinä muiden klaanilaisten parissa toimittaen kollegoilleen tiedot mahdollisista häiriköistä. Mutta sisimmässään Jake kuitenkin tiesi liiankin hyvin, mistä asiassa oli kyse. Ja eittämättä kyseisessä tapauksessa kaikki kynnelle kykenevät oli varmaan otettu käyttöön. Mutta silti Jakea mietitytti. Miksei vaikkapa Same, tai vaikka Bladis?

Jakeraasun mustelmat ja ruhjeet erottuivat suht. hämärässä valossa liiankin hyvin edukseen. Puolirahi yritti parhaansa mukaan peittää sitä, että häntä jonkin verran puri sisäisesti yrittää saada keskustelemalla tietoa ulos henkilöstä, joka näytti jo siltä kuin sitä olisi yritetty jo kovemmalla otteella.

“Tuotanoin, hei vaan.”
Maken puhetyyli oli kömpelön näennäisesti tuttavallinen. Tämä oli hänelle sentään ensimmäinen kerta.

“Anteeksi tämä pieni siivo”, Make jatkoi, “tätä tilaa kun ei ole taidettu miesmuistiin käyttää. Lamppukin on rikki.”

Jake… “istui” vaimeana paikallaan. Maken ilmeeltä paistoi lievästi kynttilänvalon hehkun lisäksi pienoinen skeptisyys kuulustelun onnistumisesta. Hän päätti kuitenkin yrittää uutta kommunikointiyritystä.
“Joo, emme keksineet tähän hätään muutakaan valonlähdettä kuin kynttilä.”
Make hiljeni jälleen hetkeksi. Jake ei vastannut.
“Ja anteeksi tuosta pyörälukosta. Tämä pöytä kun ei ole yhtään paremmassa kunnossa, niin meidän piti taltuttaa sinut muilla tavoin.”
Jake ei reagoinut.
“Paacon idea…”

Make pohti hieman sanomisiaan. Oliko epäillyn kahlitseminen asia jota olisi syytä pahoitella? Toisaalta, vaikka kyseessä olisikin ollut täysin avuton henkilö, kahleet olivat kuitenkin rutiinia, eikä kuulusteltavien ehkä tulisi saada kuvaa siitä että näitä pidettäisiin pahoinakin kriminaaleina. Mutta toisaalta, pyörälukko tuskin kuului moderaattorien rutiiniin, niin kuin hädin tuskin muutkaan Paacon ideat.

Make huomasi Jaken alakuloisuuden tietämättä mitä ajatella. Oliko epäilty kenties häpeissään kiinnijäämisestä vai tunsiko tämä syyllisyyttä ja olisi valmiina tunnustamaan.
Syytön, kunnes toisin todistetaan. Make muisteli. Hän raaviskeli päätään piilossa Jaken silmiltä. Oli miten oli, asia tuskin hoituisi itsestään sillä että osapuolet vain olisivat istuskelleet hiljaa paikoillaan odottaen että toinen lopulta paineen alla avaisi suunsa. Siten Paaco varmaan olisi toiminut. Ja samalla tökkinyt epäiltyjä sormellaan.

Puolirahimies päätti punnita ajatuksiaan kunnolla. Same oli sanonut tarkasti että asia pitäisi hoitaa mahdollisimman pian. Ei siis mitään kiertelyjä. Hänen olisi mentävä suoraan asiaan.
Make yskähti vaimeasti nyrkkiinsä ääntään raikastaakseen.
“Uskon, että tiedät jo varsin hyvin, mistä tässä on kyse.”

Jakesta ei irronnut vieläkään minkäänlaista reaktiota. Moderaattori ei osannut sanoa kuunteliko Jake häntä ollenkaan. Hän vain …ääh, Make ei keksinyt päässään hyvää termiä sellaisen henkilön pöydän ääressä kököttämiselle, jolla ei ollut jalkoja eikä muutenkaan minkäänlaista istuinta alla.

Make kirosi hieman mielessään jouduttuaan ajatuksissaan taas sivupolulle. Hänen oli pysyttävä asiassa. Hän mietti miten jatkaisi. Ensimmäinen mieleen tullut kysymys oli motiivin tiedusteleminen, mutta hän ei halunnut tuomita Jakea ennen aikojaan. Liian suora “miksi teit sen”- kysymys olisi tuskin ollut hyödyksi.

Make rohkaistui jälleen avaamaan suunsa.
“Muistat varmaan Yö Kauhun.”

Jaken ilme muuttui hieman. Selkeästi hän tiesi mistä Make puhui. Toisaalta, osittain näytti siltä ettei hän tiennyt yhtään mistä Make puhui. ‘Yö Kauhu’ taisi kuitenkin olla Paacon itsensä keksimä termi, jota tuskin kukaan muu käytti. Mutta kuitenkin Jaken mieltä selkeästi kaihersi suuresti puhua kyseisestä yöstä… Hän oli mitä ilmeisimmin ollut linnakkeessa sinä yönä. Make koki että hänen ei tarvinnut todeta päätelmäänsä ääneen.

“Se oli sellainen mylläkkä, että viholliset tuskin pääsivät sisään ilman että joku olisi auttanut heitä tältä puolelta.”

Jaken ilme kiristyi. Make huomasi olevansa menossa oikeaan suuntaan. Hän kysyi seuraavan kysymyksensä.
“…missä sinä olit sinä iltana?”
“Eääääh. Kuka näitä nyt muistaa?” Jake hymyili hermostuneesti.

Kiertelyä… Make pohdiskeli. Sinänsä odotettua kuulustellulta joka selkeästi tunsi jotakin hyvin negatiivista sisällään aiheesta puhuttaessa. Mutta jos Jake ei ollut syyllinen… ehkä hän oli vain hyvin peloissaan kyseistä iltaa muistellessa. Yö Kauhu- nimi kun tuskin oli tuulesta temmattu. Eikun hetkinen, sehän oli Paacon keksimä. Eli mitä ilmeisimmin nimi oli hyvinkin tuulesta temmattu. Mutta ‘Kauhu’- termi oli melko hyvä kuvaamaan tapahtunutta joka tapauksessa.
Keskity… Make tivasi itselleen. Sitten hän muisti. Jo ennen kuulustelua Paaco oli selittänyt hänelle melko perusteellisesti Klaanin generaattoriin kohdistetusta iskusta. Mutta hän ei silti muistanut koko litaniaa hyvin tarkkaan. Saamarin Paaco Make kirosi. Mokoma oli laittanut hänet hoitamaan asian yksin ja mennyt ties minne omille teilleen…

Make kavahti hetkeksi nostamaan katseensa jälleen Jakeen. Tämä kökötti yhä paikallaan tiiraillen pöydän pintaan hermostuneesti. Make huomasi, että hänen olisi keksittävä jotain.
“Entä sinä iltana, kun apuvoimageneraattoria huollettiin…?”
Jaken katse nousi pikaisesti. Tämän tuskaisen hermostunut ilme tuntui muuttuvan hieman hämmentyneeksi.
“Ööh, tuota, en minä tiedä. En ole kuullut koko generaattorin huoltohommasta mitään, joten en osaa yhtään sanoa…”

Make mietti hetken Jaken sanoja hieroen päätään. Hmm. Kieltäminen.
Rahimies muisteli mitä tällaisissa tilanteissa kannatti tehdä. Vaikka Jaken vastaus olikin vakuuttavampi kuin edellinen, hän ei voinut kuitenkaan jättää mitään sattuman varaan. Sitten Makella välähti. Jos epäilty kiistäisi syytteet jotenkuten vakuuttavalla esityksellä, olisi paras tuoda esille todisteet tätä vastaan.

Make muutti ilmeensä päättäväiseksi ja avasi suunsa.
“Saimme Feterrahyökkäysyön jäljiltä luotettavalta taholta käsiimme listan.”
Jaken silmät suurenivat hieman tämän suupielien kääntyessä hetkessä alassuin, minkä puolirahi huomasi heti. Mutta Jake pidätteli edelleen.
“Siinä listassa oli viisi nimeä. Yksi niistä oli sinun.”
Jaken katse alkoi muuttua hermostuneesta epätoivoiseksi. Makea melkein askarrutti jatkaa pidemmälle. Oli Jake kenties miten syyllinen hyvänsä, moderaattorin oli hankala katsoa tuskastuneita kasvoja jämerin ilmein. Mutta hänen oli kuitenkin jatkettava. Tämä oli sentään hänen työtään…

“Sinä vastustit pidätystä melko ankarasti”, Make jatkoi kuitenkin lievää epävarmuutta äänessään. “Se ei anna sinusta kovin viatonta kuv-”

“EN MINÄ TÄTÄ PYYTÄNYT!!” Jaken ääni koveni yhtäkkiä.
Jaken silmät näyttivät tuskaisilta ja vaikutti siltä kuin tämä olisi voinut murtua itkuun. Make säpsähti ja tämän ilme muuttui tuimasta yllättyneeksi.
Jake hiljeni hetkeksi, mutta avasi taas suunsa.
“En minä halunnut tulla osaksi jonkun epäilyttävän pelurin valtatappelua! En minä missään vaiheessa ole tälle paikalle mitään pahaa halunnut! Se tyyppi vain oli jostain kumman syystä päättänyt tulla puhumaan minulle! Kyllähän minä tiesin, ettei kukaan minua uskoisi! Kukaan ei ole koskaan erityisemmin minuun luottanut! Kai siinä epätoivo ja pakokauhu iskee, kun joku varjomöykky tuntuu olevan luotettavampi kuin minä!”

Maken katse klaanilaiseen muuttui. Moderaattorin jämeryys ja päättäväisyys katosivat pikkuhiljaa tämän tuijottaessa parkuvaa klaanilaista.

“Halusin vaan elää rauhallista arkea! Millä tapaa se muka on minun syytäni jos joku random piru tulee ja tarjoaa minulle takaisin jotain minkä olen menettänyt! Kovasti olisi tehnyt melkein mieli, mutta kai minä nyt tajusin että syventäisin vaan omaa kuoppaani! Mutta kukapa minuun luottaisi!? Kukaan tuskin olisi sitä mieltä että minä kykenisin vastustamaan sellaista tarjousta ja ajaa koko Klaanin maan tasalle…”
Jaken katse laskeutui takaisin alassuin tämän äänen kadottua takaisin hiljaisuuteen.

Maken kasvoilta oli kadonnut kaikki kovuus, tilalle oli tullut puhdas sympatia.
Kyllä minä sinua uskon Maken teki mieli avata suunsa, mutta jokin hänen päässään pysäytti hänen ajatuksensa…

Entä jos…?

Make perääntyi hieman kuulustelupöydän luota. Alassuin katsova Jake ei tuntunut edes huomaavan. Moderaattori kääntyi paikallaan poispäin klaanilaisesta. Hän hämmentyi omista ajatuksistaan. Hän tunsi suuresti voivansa olla varma Jaken syyttömyydestä. Joten miksi häntä epäilytti?

Make kirosi itseään. Sama oli tapahtunut useamman kerran aiemminkin. Tämä taas oli hänelle uusi tilanne. Aina tällaisissa tilanteissa hän usein muuttui neuvottomaksi. Hän ei tiennyt miten maailma toimi. Aina kun hän luuli olevansa varma jostain, jokin hänen sisällään väitti toista. Aina tällaisissa tilanteissa hänen päänsä täyttyi toistensa kanssa sotivilla ajatuksilla. Ja useimmiten joku muu oli ollut auttamassa häntä. Mutta nyt hän oli yksin. Eikä hän tiennyt mitä hänen pitäisi tehdä.

Mutta miksi hänen pitäisi tehdä mitään? Koko asia tuntui selvältä. Jake oli viaton. Niin asian täytyi olla. Ei kukaan hänen kaltaisensa viaton henkilö kykenisi pettämään Klaania. Hänen täytyi olla vain viaton sivullinen.

Entä jos hän valehtelee…? Make kavahti jälleen omia ajatuksiaan. Hermostuneisuuden palanen tuntui tunkeutuvan hänen kurkkuunsa. Miksi Jake valehtelisi?
Miksi ei valehtelisi?
Make ei osannut vastata. Lähinnä siksi koska joiltain osin hän ymmärsi täysin asian pointin. Hän joutui muistuttamaan itseään siitä, että kyseessä oli yksi viidestä petturiehdokkaasta. Henkilöstä, joka oli tarjonnut viholliselle pääsyn sisälle Klaaniin… Se henkilö saattoi hyvinkin olla Jake.
…mitä sinä oikeastaan edes tiedät hänestä?”

Maken ajatukset puistattivat häntä. Klaaniin saapumisestaan alkaen hän oli tuntenut olevansa kuin kotonaan. Hän oli kyennyt tuntemaan kuinka osa muista oli saapunut tähän paikkaan juuri samoista syistä kuin hän. Hän tunsi että hänellä oli vihdoin ollut ympärillään henkilöitä joista tuntui samoin kuin hänestä. Eikä hän siksi ollut koskaan ollut kyennyt tuntemaan vihaa tai epäilystä ketään kohtaan. Hän oli aina luottanut heihin miltei sokeasti.

Entä jos…?

Entä jos Jake tiesi sen?
Maken sisäiset ajatukset alkoivat pikkuhiljaa tunkeutua esiin. Hän muisteli Paacon ja Samen sanoja. Nyt ei ollut kyseessä pikkuasia. Nyt oli kyseessä kovemman luokan rikos. Jotain, mitä ei voinut hyvittää pelkällä katumuksella. Jotain anteeksiantamatonta.

Viisi nimeä. Se saattoi olla kuka tahansa. Joku joka kaiken aiheuttamansa jälkeenkin oli liikkunut klaanilaisten keskuudessa esittäen viatonta. Joku joka oli huijannut heitä kaikkia. Joku joka saattoi hyvinkin istua moderaattorin vieressä. Ja saattoi edelleen pelata katalia pelejään hänen ja muiden pään menoksi. Joku, joka saattoi hyvinkin käyttää häntä ja kaikkia muita hyväkseen.
Joku, jonka hän oli vannonut saattavansa vastuuseen teoistaan…

Jake oli kököttänyt hiljaisuudessa pöydän edessä jo jokusen minuutin. Klaanilaista tuntui osittain kaduttavan äskeinen puuskahduksensa, mutta toisaalta hän tunsi olonsa hieman helpottuneeksi. Moderaattori tuntui vakavalla kädellä pohtivan hänen syyttömyyttään.

“Sinä varmaankin muistat kyseisen kauhujen yön melko hyvin…?”
Maken kysymys sai Jaken nostamaan katseensa häneen selin olevaan moderaattoriin. Kaikki klaanilaisen toiveet haihtuivat hetkessä puolirahin kääntyessä hitaasti tätä päin. Tämän kasvoilta oli kadonnut kaikki mahdollinen myötätunto.
Jake ei tahtonut saada sanaa suustaan. Äskeisen jälkeen hänellä ei tuntunut olevan enää mitään sanottavaa. “M-minä, tuota…”
Puolirahin kaksi eteenpäin ottamaa askelta tuntuivat hiljentävän klaanilaisen.

Kynttilän leimu tuntui pikkuhiljaa voimistuvan. Mutta kumpikaan huoneessaolija ei tuntunut huomaavan sitä. He vain tuijottivat toisiaan.

“Muistathan?” Make jatkoi. Moderaattorin ääni oli muuttunut hetkessä kylmemmäksi ja välinpitämättömäksi. “Se ilta, kun Feterroiksi nimitetyt olennot hyökkäsivät kotiimme. Ja aiheuttivat tuhoa ja hävitystä juuri kuin tunteettomat tappokoneet mitä olivatkin?”

Puolirahin vasen käsi pamahti terävine kynsineen kuulustelupöydälle. Jake vaikutti hetken siltä kuin olisi voinut lennähtää ilmaan säikähdyksestä. Kynttilän valo kirkastui entisestään.

“MINÄ ainakin muistan.” Maken ilme muuttui hetkessä hurjemmaksi. Jaken silmät suurenivat sekä hämmennyksestä että pelosta.
“Se ilta, kun monia viattomia kuoli”, Make jatkoi kryptisenä. “Silloin kun suurin osa kykeni vain kauhistelemaan olematta kykenevä tekemään mitään asian hyväksi.”
Rahimiehen kasvot lähestyivät hiljaa yhä enemmän paikallaan panikoivaa Jakea päin. Kynttilä jatkoi leimuamistaan pikkuhiljaa.
“Ainoa asia mitä he kykenivät tekemään oli loppujen lopuksi surra kaatuneita ystäviään tuntien varmasti suurta tuskaa siitä etteivät kyenneet tekemään mitään heidän hyväkseen.”

Paniikki alkoi hiipiä Jaken pintaan entistä voimakkaammin.
“…se tuntui sinusta varmaan tosi kurjalta.”
Puolirahin hammasrivistö pilkotti tämän suupielien välistä kynttilänvalossa entistä häiritsevämmin. Pienen hetken moderaattorin puheesta saattoi erottaa vaimeaa murinaa…

“KILTTI, ÄLÄ SYÖ MINUA!!”
Jake heitti kätensä suojaavasti eteensä. Huudosta säpsähtänyt moderaattori perääntyi varovasti klaanilaisen luota. Syy Maken säikähdykseen oli kuitenkin jokin muut kuin Jaken huuto…

Hän oli kuullut tuolta kuulostavan huudon aiemminkin. Ehkä liiankin useasti. Se oli henkensä puolesta pelkäävän avuttoman villieläimen uhrin huutoa…

Hurjuus ja vimma olivat pyyhkiytyneet pois moderaattorin kasvoilta. Hän kykeni vain tuijottamaan oman naamansa piiloon kääntänyttä klaanilaisraasua surullinen pahoitteleva ilme kasvoillaan.

Miltei kokonaan pimenneen kuulusteluhuoneen ovi avautui. Make säpsähti katsomaan oven suuntaan. Kultavihreä moderaattori seisoi ovensuussa hieman hengästyneenä. Puolirahilta kesti hetki palata maanpinnalle.
Paaco…
Make vilkaisi nopeasti Jakeen, joka näytti yhtä yllättyneeltä toisen moderaattorin ilmaantumisesta kuin hänkin.

“Ööh, tuota, moi…” Paaco tokaisi vedettyään henkeä. Make marssi kollegansa luo.
“Missä hemmetissä sinä olet ollut?” Make kuiskasi hieman katkeraan sävyyn.
“No tuota noin…” toa viittoi rahimiestä tulemaan lähemmäs supisten tämän korvaan.

Maken ilme muuttui happaman nyrpeäksi. Tämän kiusaannuttavammalta tuskin voisi tuntua…

Punaoranssi moderaattori talsi mahdollisimman epäuhkaavasti takaisin Jaken tykö. Hän napautti pyörälukkoa varpaillaan ehkä mahdollisesti rikkoen sen.
“Tuota, olet vapaa poistumaan”, Make sanoi, yrittäen pyytää katseellaan anteeksi.

Jake teki työtä käskettyä rullaten vaivihkaa ulos huoneesta. Paaco joutui suorittamaan kömpelön väistöhypyn välttääkseen joutumasta Rasvatun appelsiinin seuraavaksi uhriksi.
“Jummijammi, silleppä tuli kiirus…” Paaco tokaisi hekottavaan sävyyn ikään kuin peitellen omaa kiusaantuneisuuttaan tilanteen osalta.
Make vain käveli hiljaa ulos huoneesta hieman ihmettelevän Paacon ohi yrittäen olla näyttämättä tuskastuneisuuttaan kasvoillaan. Paaco käännähti katsomaan tyhjää kuulusteluhuonetta.

Kynttilä oli sammunut.

3

Kyynärpäät nojasivat pöytää vasten. Valon toan katse vaelsi yksitoikkoisen huonosti valaistun huoneen nurkasta toiseen. Käsiraudat kahlitsivat Gekon ranteet pöytään.
Valon toa huokaisi. Hän hieroi kämmeniään otsaansa vasten väsyneenä. Odotusta oli kestänyt jo kauan. Se oli kai jo kuulustelukikka itsessään. Pimeys oli hiljaista, piinaavaa ja passiivista. Ja Gekko oli viimeinen toa, joka voisi olla sinut pimeyden kanssa.
Kuulusteluhuoneen ovi pysyi säpissä. Ehkäpä kohta sieltä marssisi sisään joku moderaattoreista naama happamana. Same vihreässä katseessaan kylmää säälimättömyyttä. Bladis virnuillen leveällä hammashymyllä ja käsissään tylppä lyömäase. Umbra tiukkana mutta reiluna. Paaco huonoine vitseineen.

Gekko ei pystynyt pysymään paikoillaan. Lopulta huoneen ovi aukesi ja ulkopuolinen valo tunkeutui sisään. Hetken toa ehti luulla, että oviaukko oli tyhjä. Sitten hän tajusi katsovansa liian korkealle.
Hopeinen valon toa laski hitaasti katseensa lattianrajaan, josta takaisin katsoi matala tumma siluetti ja kaksi suurta vihreää silmää.

”Päivää, Gekko”, punaiseksi hahmottuva visorak tervehti.
Valon toa valahti kalpeaksi ja suoristi ryhtinsä. Se avasi suunsa, mutta jäi hakemaan sanojaan hetken. Hän olisi odottanut ketä tahansa muuta. Mutta ei adminia. Ei etenkään tätä adminia.
“P-päivää.”
”Minulla olisi sinulle muutama kysymys”, Visokki aloitti heti asiansa. Hän halusi mahdollisimman nopeasti saada kuulustelun käydyksi. Ei mitään ylimääräistä saivartelua. Nyt tarvittiin suoraa puhetta!
Gekko nyökkäsi syvään. Toa oli hermostunut, sen huomaamiseen ei tarvittu Visokin lahjaa. Mutta edes Visokki ei nähnyt, mikä tätä hermostutti.
“Mihin liittyen..” Gekko kysyi hiljaa ilman varsinaista intoa.
Visokki oli hetken vaiti. Gekossa oli selvästikin jotain hyvin epäilyttävää.
”Yritämme löytää Klaanin sisältä petturia ja sinä olet yksi kuulusteltavista ehdokkaista”, admin paljasti ja jatkoi: ”Missä sinä olit ja mitä teit Yö Kauhun aikaan? Olitko Klaanissa silloin?”

Hopeinen valon Toa hengitti syvään. Katse pakoili Visokin omaa. Gekko ei ollut selvästi varautunut kysymykseen. Tai ei ainakaan kovin hyvin. Visokki aisti yrittämättäkin, kuinka valon Toa haparoi päänsä sisällä hätävalheita ja kasaili lausuntoja.
Lopulta pakoileva katse pysähtyi Visun silmiin. Hän ei pystyisi valehtelemaan visorakille. Kukaan ei pystyisi.
“Olin”, Gekko kuiskasi.
”Hyvä. Mitä olit tekemässä, kun Klaanista katkesi sähköt?” Visokki tuijotti Gekkoa totisena, kun lateli kysymyksensä mekaanisen oloisesti.
“Juoksin sairasosastoa kohti”, Gekko sanoi vaitonaisena. Toa näytti puhuvan totta.
Visokki huomasi Gekon olevan kovin vähäsanainen.
”Mitä sinä sairasosastolla?” admin uteli.

Valon toa nielaisi. Hän laski katseensa jalkoihinsa. Lopulta hän nosti käsiään niin paljon kuin pystyi käsirautojen rajoittamana nostamaan. Tällöin Visokki näki, että Gekon oikeat kädet peittyivät mekaanisten tukirankojen alle.
Alla olevat kädet olivat muodottomat. Ruhjeita täynnä.
“Makuta Abzumo”, Gekko sanoi hiljaa ja raotti oikealla kädellään rintapanssariaan. Visokki vavahti taaksepäin. Toan lihassa oli kymmeniä pieniä ja isompiakin arpia kaikkiin mahdollisiin suuntiin. Viiltojälkiä. Pistojälkiä. Täysin tarkoituksettomia pieniä viiltoja, jotka muodostivat toan ihoon arpien mosaiikin. Ja yksi suuri pistojälki, ammottava reikä keskellä rintaa, joka ei koskaan parantuisi.

“Hän satutti minua”, Gekko sanoi hiljaa. “Minä kysyin, että miksi. Hän satutti minua lisää. Luulin teidän muistavan…”
Niine sanoineen valon Toa hiljeni taas.
”A-anteeksi, en muistanut”, visorak melkein värisi vastenmielisyydelle. Miten kukaan voi kiduttaa noin? Mielipuoli tuollaiseen vain pystyi, mikä ei tietenkään ollut yllätys. Hyrr, miten Gekko on selvinnyt edes hengissä?
Visokki karisti tunnepitoiset ajatuksensa pois ja yritti palata takaisin asialliseen kuulustelutyyliinsä: ”Mitä muuta Abzumo sinulle teki? Tekikö hän jotain henkistäkin?”.

Gekko pysyi pitkään hiljaa. Ei tuntunut siltä, että toa halusi varsinaisesti puhua aiheesta. Hän kuitenkin taisi tiedostaa, että vaihtoehtoja ei juuri ollut.
“No kun en tiedä”, toa sanoi täysin vailla tunnetta. “Viimeinen asia mitä muistan ennen kuin heräsin kidutuskammiosta oli se, kun lähdimme Manun mukaan tehtävälle nazorakien pesään. Minä… minä en tiedä kuinka kauan olin siellä. Abzumo sai sen tuntumaan vuosilta.”

Mielenvoimien administa alkoi kuulostaa, että Abzumossa oli paljon avdemaisia piirteitä. Visulle ei tullut siitä mitenkään hyviä muistoja.
”Ymmärrän… Miten pääsit pois Abzumon kynsistä lopulta?” Visokki tiedusteli aavistuksen varoen, ei samanlaisella suoralla tyylillä kuin aikaisemmin.
“Punainen Mies”, Gekko vastasi samalla aavemaisen hiljaisella nuotilla kuin aiemminkin. “Punainen Mies pelasti minut häneltä.”
Oli kuitenkin selvää, että hän oli vain tyytyväinen keskustelun siirryttyä pois makuta Abzumosta.
Visokki ei taas olllut yhtään tyytyväinen. Gekon vastaus hämmästytti suuresti. Miten se muka voisi olla mahdollista?
Visorak oli hetken vaiti ennen kuin sanoi nimen.
”P-punainen M-mies? M-miten muka?”
“Avde oli ystävällinen minulle”, Gekko sanoi pelottavan tyynesti. Suorastaan tuttavallisesti. Hän ei väistänyt nimen käyttöä. “Hän pelasti henkeni. Minä… minä en eläisi ilman Avdea. Oli hän sitten vihollinen tai ei.”

Hiljaisuus oli jäätävä. Visokki tuijotti toaa.
“Kyllä”, Gekko lopulta sai ulos. “Avde pyysi minua pettämään Klaanin.”
Hän ei jatkanut.

Totuus tuli Visokin naamalle kuin turpaan lyönti. Yhtäkkiä koko petturikuvio tuntui valkenevan adminin silmien edessä!
”Mitä…”, visorak kakisteli hetken nimeä: ”… Avde tarkalleen pyysi sinulta?”
Heti tämän kuultuaan Gekko siirsi lopulta katseensa Visokin silmiin. Valon toa alkoi liikkua tuolillaan hermostuneesti. Hän pudisti päätään hiljaa. “Ei… ei. En minä suostunut. Usko minua. Hän vain pyysi. Ei hän pakottanut. En minä suostunut…”
”Juu, uskon sinua”, Visokki totesi varovasti: ”Mutta et vastannut kysymykseeni”.

Visokin rauhallinen sävy ei tyynnyttänyt valon Toan hermostuneisuutta. “Oli pommi”, Gekko sanoi hampaidensa välistä hikikarpalo otsallaan. Hiljaisen puheen äänenvoimakkuus kasvoi. “Pommi, jonka se minun halusi laukaisevan. Usko minua! Minä en laukaissut sitä!”

Admin arvioi Gekon olemusta pitkällä katseella.
”Rauhoitu. Mitä sinä teit heti, kun pääsit Abzumon kynsistä ja tulit takaisin Klaaniin? Teitkö vielä jotakin ennen kuin juoksit sairasosastolle?”
Visokin telepaattinen äänensävy oli lempeä ja rauhallinen. Hän oli kuitenkin tehnyt yhden virheen. Yhden ratkaisevan virheen.
Hän oli maininnut Abzumon nimen.

Tyyneys sirpaloitui. “En halua puhua hänestä!”, Gekko sanoi nyt niin kovaa, että Visokki hieman hätkähti. Toa riuhtoi käsirautojaan ja sai painavan pöydän hytkymään. “Tiedätkö, kuinka vaikeaa minun on ollut nukkua? Aina kun suljen silmäni, näen sen makutan! AINA.

Visokki hiljeni. Vaihtoehto A oli, että Gekko valehteli. Vaihtoehto B oli, että kyseessä oli traumaperäinen stressihäiriö eli PTSD. Ensimmäisen vaihtoehdon varmistamiseksi telepaatin piti ottaa käyttöön seuraavan asteen kuulusteluvälineet, joihin liittyi aina riskejä.

”Gekko, vielä viimeinen asia. Minun täytyy turvautua seuraavan asteen kuulustelukäytäntöihin, pahoittelen” Visokki tokaisi ja alkoi keskittyä toaan.
Hermostunut heiluminen jäätyi täysin ja valon toa valahti kalmankalpeaksi, kun tämä tajusi, mitä Visokki oli tekemässä. “Ei”, hän huudahti. “Lopeta! Ei! Lopeta se, mitä olet tekemässä! Kuuntele minua! LOPETA!
Oli jo liian myöhäistä. Visokki oli jo sisällä.

Mielenvoimien visorak havaitsi Gekon tämänhetkiset sekavat ajatukset. Ne poukkoilivat ja kimpoilivat toan mielessä kuin kuolemaisillaan olevat ussal-ravut. Adminin oli vaikea seurata tätä omituista ajatuksenjuoksua vankasta mielituntemuksestaan huolimatta. Visorak alkoi varoen porautua syvemmälle Gekon mieleen. Sitten, yhtäkkiä Visokki näki vain välähdyksen pimeydestä.

Jokin katsoi takaisin Gekon pään sisältä.
Hi.

Neljä kavioista jalkaa kannatteli groteskia, epäsuhtaista ruumista. Olennon valtava pää kääntyi tavalla, jota kaulan ja niskan ei olisi pitänyt sallia.
Hi. Hi.

Suuren pään niskaa pitkin valuva harja liehui tuulessa, jota ei ollut. Kaksi valtavaa punaista silmää vei kaksi kolmasosaa olennon pään mustasta massasta. Ja se hymyili.

Joku muu oli jo Gekon mielessä.
Joku Visokille tuttu.

hi hi hi hi hi hi

Ja se halusi hänen mieleensä.

Hätääntynyt visorak perääntyi salamannopeasti toan mielestä. Visokki oli ollut vain muutamia sekunteja Gekon pään sisällä. Se tuntui kuitenkin olevan liikaa. Pahin mahdollinen olisi voinut jo tapahtua. Admin ei tiennyt, oliko jo tapahtunut. Kylmät väreet kalvoivat Visokin mieltä edelleen. Hän oli nähnyt jotain todella odottamatonta. ”Miksi?” visorak kysyi itseltään: ”Miksi?”. Kysymyksiä virtasi adminin mielessä röykkiöittäin. Vain yhdestä asiasta Visokki oli täysin varma.

Gekossa oli loinen.

Ja harvinaisen kamalan näköinen sellainen.

Kun todellisuus palasi takaisin hyökyaaltona, ensimmäisenä admin näki kauhistuneen katseen. Valon toa tuijotti häntä suoraan silmiin samasta pisteestä, josta loinen oli tuijottanut unen ja valheen rajamailla.
Gekko huohotti tärisevin käsin ja katsoi visorakia pitkään ja intensiivisesti. “Ei kai”, hän lopulta sai soperrettua, “se päässyt… sinuunkin?”
Visorak tuijotti Gekkoa hetken: ”E-en ole varma”. Admin nosti katseensa toasta huoneen kattoon ja kävi huoneen katsellaan nopeasti läpi.
”Mutta en usko”, visorak jatkoi.
Gekko tuijotti silmiäkään räpäyttämättä adminin silmiin. Lopulta hän huokaisi ja laskeutui varoen takaisin tuolilleen – klaanilainen oli noussut siltä ylös niin paljon kuin käsiraudat sallivat.

“Se ei tartu muussa kuin mielien välisessä yhteydessä”, Gekko jatkoi. “Niin se minulle sanoi.”

”Tiedän”, Visokki totesi kylmästi tapittaen seinään.
“Onko… onko sinullakin ollut sellainen?” toa kysyi varoen. Kuulosti siltä kuin hän ei olisi puhunut aiheesta koskaan aiemmin kenellekään.
Visorak siirsi katseensa toaan: ”Valitettavasti”.
”Silloin, kun olin Avden kynsissä”, visorak sai kerrankin sanottua Punaisen Miehen nimen kangistelematta.
Gekko näytti ymmärtäväiseltä. Ymmärtäväisemmältä kuin koskaan. Oli kuin koko keskustelun tätä piinannut vainoharhaisuus olisi ollut haihtumassa. “Saitko sen siis… pois itsestäsi?”
“Jep. Silloin, kun Avde vapautti minut”, Visokki kertoi. Kuunnellessaan valon toa suki käsiproteesiensa rautasormilla myyttien Avohkiin muotoon taotun naamionsa päälakea.
“Onko muita tapoja saada se ulos?” Gekko kysyi hiljaa. “Entä jos hän ei… halua päästää minua otteestaan?”
Visorak mietti hetken: ”Emme tiedä. Niillä tuntuu olevan oma tahto, mikä tekee siitä niin kovin vaikeaa”.
Gekon reaktiota tähän oli vaikea arvioida. “Ei… ei se ole edes koskaan tehnyt minulle mitään pahaa. Suurin osa ajasta en edes huomaa sitä. Se vain on siellä. Tosin aina joskus välillä kun saan unen päästä kiinni, se puhuu.”
”Ei se välttämättä sinulle teekään pahaa. Se vain… välittää tietoja tai jotain”, Visokkia puistatti tämä ajatus.

Valon toan katse oli haudanvakava. “Uskotko minua, jos sanon että en ole totellut sitä”, hän kysyi todella epävarman kuuloisena.
”Uskon”, visorak vastasi nopeasti, mutta jatkoi: ”Mutta loista minä en usko”.
Gekko pudisti päätään. “Ei. Minä puhun nyt. Ei. Ei se puhu. Se ei laita sanoja suuhuni. Usko minua, pyydän…”
”Mutta ei sen tarvitse laittaa sanoja suuhusi, että se voisi välittää tietoja tai vaikuttaa sinuun tiedostamattomasti”, admin hieman jopa sääli toan jatkuvaa paniikkia.
“Minä en koskaan pettäisi Klaania”, Gekko tokaisi jättäen Visokin kommentin täysin vaille huomiota. Hän osoitti käsiraudoissa olevia proteesejaan ja niiden sisällä olevia raajojen vääristyneitä jäänteitä. “Missä minä olisin ilman tätä paikkaa? Varmaan edelleen Ab… tiedät kyllä.”

Admin nyökkäsi tyynesti Gekolle: ”Ymmärrän, älä huolehdi. Kyllä petturi vielä löydetään ja sinulta saadaan loinen pois jotenkin”. Visokki irrotti Gekon käsiraudat pihtimillään.

”Noin. Minulla ei ole enää muuta”
Punainen admin lähti hoitamaan seuraavia ylläpidon velvollisuuksiaan jättäen toan yksin huoneeseen. Gekolla kesti hetki tajuta, että käsiraudat oli avattu. Lopulta toa nousi tuolilta varoen ja valui hitaasti oviaukon läpi.
Ennen ylläpitosiivestä poistumista hän ohitti Samen viiltävän arvioivan katseen. Siihen ei tuntunut hyvältä idealta katsoa takaisin.

Hän oli vapaa mies. Ainakin vielä.


“Kaikki valmista?” Same kysyi.
“Mmmmmf”, Bladis nyökkäsi niin, että donitsinmurusia putoili.

Moderaattorien taukohuoneen ovi loksahti kiinni Samen perässä. Selakhialaisen sotilaan tarkka vainu aisti välittömästi kahvin aromit. Keitin porisi takaseinällä. Bladis rullaili huoneen läpi laatikollinen donitseja sylissään kunkin moderaattorin ohi niin vauhdikkaasti, että nämä ehtivät juuri ja juuri napata yhden mieheen.
Pyörätuoli pysähtyi kirskuen huoneen seinustalla olevan visorakin viereen. Adminille hopeinen skakdi tarjosi laatikkoa auliimmin.
“Mmmfmfmm fffmmm mffff?” pyörätuoliskakdi kysyi kohteliaasti.
Visokki nappasi donitsin pihtimillään ja heitti suoraan suuhunsa, vaikka ei todellakaan tiennyt, mitä skakdi yritti viestittää epämääräisellä muminallaan.
“Nfffo”, Bladis kysyi katsellen ympäriinsä ja kulautti donitsinjäämät alas puolella kupillisella kahvia, “miten meni?”
Admin oli hotkaissut jo donitsinsa sekunnissa.

”Sain Gekosta jotain irti. Ainakin diagnoosi varmistui. Hermoheikko yksilö. Lisäksi loinen majailee sen pään sisällä”, visorak totesi ytimekkäästi.
Paaco hieroi mietteliäänä leukaansa moden miettiessä miten ilmaisisi mieleensä syntyneet kaikin mahdollisin puolin väärät kielikuvat konkreettisiksi sanoiksi. Bladis kohotti kulmaansa enemmän kummastuneena kuin pelokkaana.
“Hm”, Same murahti. “Loinen? Sama jonka viilsin kahtia Tawan toimistolla?”
Maken jo valmiiksi nyrpeä ilme muuttui vielä vähän enemmän nyrpeäksi muistojen demoninärhestä noustessa jälleen esiin.

Visokki pudisti päätään. “Ei sama. Snowmanin parasiitti muistutti lintua, tämä oli enemmänkin…” Mielensisäinen huokaus. “Pieni hevonen.”
Syvä hiljaisuus.
Jossain huoneessaolijoiden kollektiivisessa tajunnassa päätettiin jälleen olla kuvailematta tätäkään loista tällä nimenomaisella sanalla enää ikinä. “Närhi” ja “portaat” saivat seuraa moderaattorihuoneen kielletyt sanat -listalle.
“Voisimmeko olla puhumatta siitä linnusta?” Make kysyi hiljaisen tuskastuneena.
Admin sivuutti Maken kysymyksen ja jatkoi: ”Mitkä ovat johtopäätökset muista kuulusteluista? Mitään tullut ilmi?”.

“Tuotaaa”, Bladis mömisi, “siitä loisesta. Pitäisikö se… ‘liskopoju’…”
Skakdi oli ainoa joka ei tajunnut tämän lempinimen ironiaa. Se ei yleensä pysäyttänyt häntä.
“… pistää kaiken varalta karanteeniin. Että ei levitä pöpöään.”
Make nosti kulmiaan skakdia kohti ihmettelevänä.
“Et sinä, liskopoju. Se toinen. Se joka ei edes ole lisko.”
Ja minä luulin että Paacon kielikuvat ovat huonoja… puolirahi pohti. Mutta hän ei sanonut sitä ääneen. Muuten hän ja viherkultainen toa olisivat vahingossa pitkittäneet kokousta iltaan asti.
”Nääh. En näe liskopojun loisesta olevan vaaraa Klaanille, koska nyt loisen olinpaikka on tiedossa”, Visokki tarkensi. “Valitettavasti jo pelkkä parasiittitartunnan mahdollisuus tarkoittaa, etten voi mennä epäiltyjen mieleen.”
Tämä ajatus upposi hiljaisuudessa kaikkien päähän. Näin heidän vastustajansa olikin sen aina tarkoittanut. Petturin löytämiseen ei olisi oikoteitä.
“Muuuutta ei kai niitä pöpöjä kaikissa ole?” Bladis aprikoi.

“Varovaisuus on silti paikallaan”, Same vastasi. “Henkilökohtaisesti olisin jättänyt Snowmaninkin arestiin.”
Bladis kohotti kulmiaan. “Me puhuimme tästä jo! Porkkana kulkekoon omia polkujaan, kunnes saamme vahvempaa näyttöä.”
“Julkisuusvastaavanamme” ilmeisesti julkisuusvastaava Paaco julisti “koen velvollisuudekseni muistuttaa, että harmittomien tyyppien pidättäminen ilman vahvaa näyttöä ei ole kovin hyvä idea. Meillä oli jo mielenosoitus käsissämme, enkä mielelläni ottaisi uutta peltipurkkia päähäni.”
Bladis mulkoili Paacoa ilmeellä, joka kyseenalaisti tämän nimityksen julkisuusvastaavaksi. “Öö, joo. Eikä meillä edes ole mitään sitä plösöä vastaan. Mitä liskopojuun tulee, se taas vastusti pidätystä! Miksi se ei ole enää raudoissa jo siitä syystä?”
Hän tivasi Visokilta vastausta katseellaan melko tiukasti. Kunnes muisti miten hierarkia toimi.
“… öööh, neiti admin.”
Visorak pyöräytti silmiään kunnianosoitukselle. Hän ei oikein koskaan osannut niistä perustaa. ”Meillä ei ole tarpeeksi todisteita… Gekko kuulostaa kyllä epäilyttävältä, mutta on meillä muitakin epäiltyjä”.
Visokin päätös oli varma, mutta ajatukset eivät. Oliko Gekko halunnut hätäilyllään suojella häntä loiselta, vai piilottaa päässään olevat todellisen nukkemestarin suunnitelmat?

“Hän ainakin näytti perin hätääntyneeltä silloin kun ilmestyimme hakemaan häntä”, Make avasi lopulta suunsa. “Tai pikemminkin, silloin kun hän ilmestyi sinne minne olimme menneet häntä hakemaan.” Rahimies jätti mainitsematta perunasäkin, vaikka asia hänen mielestään ehkä oli hieman oikeuttanutkin Gekon reaktiota…
”Ymmärrettävää, sillä se on kokenut aika kovia viime aikoina… , Visokin selkäpiitä meni kylmät väreet kaikesta sen kidutuksen ajattelemisestakin: ”Se kärsii aika vahvasti traumaperäisestä stressioireyhtymästä ja on todella neuroottinen. Hankala sanoa, johtuuko epäilyttävyys traumasta vai syyllisyydestä ”.

Bladis kurtisti kulmiaan. Vanhat hyvät ajat muistuivat mieleen. Joskus hän olisi ratkaissut nämä tapaukset lyömällä epäiltyjen päitä pöytää vasten. Siinä olisivat unohtuneet kaikki stressiperäiset traumahäiriöyhtymähäiriöt ja neuroosit. Sekä mahdollisesti osa epäillyn aivotoiminnasta. Samen kanssa jaettu katse näytti, että tätä ajatusta ei ehkä ollut parempi jakaa ääneen.
“Oli miten oli, olet sitä mieltä, että annamme kummankin jatkaa vapaalla jalalla?” Same suuntasi kysymyksensä Visokille. Päämoderaattori Umbran ollessa toisaalla selakhilaani vastasi tutkinnasta, mutta sekä lopullinen päätäntävalta että vastuu lepäsivät Adminin hämähäkkiharteilla.
Visorak nyökkäsi taivuttaen hieman etujalkojaan ja laski ne takaisin alkuasentoonsa.
”Jep, mutta pidetään heitä silti silmällä”. Vain yksi oli syyllinen, Visokki mietti. Vain yksi. Niin Avde oli sanonut. Ja Avde ei valehdellut.

Paaco innostui. “Hei, saanko tuoda pöytään epäiltyjen silmälläpidon kannalta äärimmäisen tärkeän kehitysehdotuksen? Minä olen aina halunnut sijoittaa pari uutta valvontakameraa pariin strategisesti tärkeään paik-”
Visokin katse tuntui veitseltä vihreän dj:n kurkulla. Paaco päätti tappaa ehdotuksen kehtoonsa.
“Eniten minua kyllä vielä kiinnostaa”, Bladis sanoi kääntyen pyörillään kohti sohvaa, jolla Make ja Paaco istuivat, “että mitä te teitte sen oranssin suharin kanssa.” Skakdin ilme sanoi, että laskeutuminen oli tehnyt kipeää. Tunne oli kyllä varmasti ollut molemminpuolinen.

Paaco avasi räväkästi suunsa, “No se on syytön.”
Skakdin, selahkiaanin ja visorakin katseet olivat yllättyneet toan nopeasta ja varmasta vastauksesta.
…mistä tiedät? visorak kysyi.
“Noh…” toa aloitti.

Puoli tuntia sitten

Make ja Paaco astelivat kuulusteluhuoneiden ovien koristamaa käytävää. Kaksikko pysähtyi matoranilaisella kakkosnumerolla koristettuun huoneeseen. Make oli tarttumassa ovenkahvaan, kun Paaco hihkaisi.
“Tuota noin, käyn vielä tuolla tietokonehuoneessa.”
“…ai, miksi?” Make kysähti.
“Käyn vielä tsekkaamassa mahdolliset todistusaineistot Appelsiinia kohtaan. Eihän kuulustelut ole mitään ilman niitä. Se kun saattaa sanoa mitä hyvänsä. Hoida sinä alku vaikka yksiksesi.”
Maken ilme oli mairea. “Eli haluat minun vähän lämmittelevän sitä?”
“No mikäs siinä. Olisihan se aika siistiä että ryntäisin sisään dramaattisesti juuri ratkaisevalla hetkellä.”

Make nyökytteli epävarmana raottaen kuulusteluhuoneen ovea. Se oli pimeä.
“Juu, tuo huone on aika rempallaan”, Paaco tokaisi. “Lamppua ei ole jaksettu vaihtaa, mutta jätin sinne kynttilän.
Rahimiehen ilme oli epävarma.
“Ai niin, ei sitten kannata alkaa ihan heti puristamaan siitä tietoa. Tyypiltä kun näköjään lähti siinä porrasryminässä taju. Mutta tuskin se muutenkaan mihinkään pyörälukon kanssa vilistää.”
“…” Make totesi astuen varovasti huoneen sisään. “Pidä sitten kiirettä”, puolirahi tokaisi.
“Hei muuten”, Paaco toputti, “kun se herää, älä vaan kävele sen eteen, vaan kiertele vähän pitkin huonetta ja tee tosi kuumottavia ääniä että se tulee olemaan ihan että ‘Mitä v-’”
Make löi nyrpein katsein huoneen oven kiinni Paacon edestä.


Paaco käveli käytävällä työhuonettaan kohti, kun häntä vastaan asteli työkalukassia kantava eksyneen näköinen matoran.
“Anteeksi”, matoran aloitti, “olen uusi huoltoyksikön jäsen mutten muista reittiä voimageneraattorin luo. Voisitteko auttaa?”
“Kaksi kerrosta alaspäin, pääaulan länsikäytävästä kolmas tie vasemmalle, portaat ylös” moderaattori vastasi. Matoran nyökkäsi kiitokseksi talsien tiehensä.

Paaco puolestaan jäi seisahtumaan paikalleen. Hän jäi miettimään sanomisiaan aneemisin ilmein…
… portaat ylös…
… portaat ylös…
… portaat ylös…

“…”

Perseperseperseperseperseperse… toa lähti harppomaan kipakasti takaisin kohti kuulustelutiloja.

Puoli tuntia myöhemmin

Paaco ei ollut tietenkään suostunut vain kertomaan. Hänen piti näyttää.
Koko läsnäolevan moderaattoriston ja Visokin matka oli käynyt taukohuoneen miellyttävästä kahvin tuoksusta huoltokäytävien öljyn hajuun ja laitteistojen hurinaan. He kävelivät metalliritilöillä kylmässä loisteputkivalossa usean kummastuneen huoltomatoranin ohi kunnes saapuivat linnakkeen apuvoimageneraattorin luokse.
Sylinterimäinen ja päägeneraattoria paljon pienempi sähköntuotantolaitos oli uusittu kokonaan sitten Avhrak Feterrojen yöllisten tuhojen. Sen sijainti oli pysynyt samana, vaikka vartiotoimenpiteet oli kolminkertaistettu.
Se oli nimittäin saman jyrkän metalliportaikon yläpäässä.
“… niinkö”, Same tuhahti.
Eikä sinne tasan ollut pyörätuoliluiskaa.
“… joo se on syytön”, Bladis myönsi otsa kurtussa.

10 kommenttia

Visokki 24.8.2014

Ja minun lisäkseni valtaosa kunniastahan kuuluu Geelle, Snoulle ja Makelle tästä ropetuksesta.

Matoro TBS 24.8.2014

Woah, mikä twist! Pyörillä ei voikaan mennä portaita ylös!

Joo, se oli aika laadukasta luettavaa. Alkuvaiheessa ehdinkin jo miettiä miksei petturia selvitetä vain aivoporaamalla, mutta vastaus siihenkin tuli hyvään aikaan. Ainoa asia, joka jäi vähän kaivelemaan, on se, etteivät modet juuri edes puhu niistä kahdesta muusta listan henkilöstä, jotka eivät ole juuri nyt tutkinnassa (Kapura ja Domek). Onko niitä kahta edes mainittu tutkimuksen aikana?

Guardian 24.8.2014

Ihan järkevä pointti. Sitä ei ole ehkä sanottu ääneen, mutta modet hankkivat käsiinsä vain kaikki ne jotka olivat Klaanissa ja saatavilla. Muiden kohdalla ei auta kuin varoittaa kyseisten henkilöiden ystäviä ja tuttavia ja odottaa.
Ja laittoivathan adminit Pegghun Domekin mukaan vahtimaan tätä jo ennen kuin tiesivät, että Domek on listalla. Ehkäpä Kapuran kohdalla on vähän samanlainen menettely.

Kapura 24.8.2014

> infernaalinen
hevonen

6/6 best viesti (ja retki g:n
hevos
museoon varmistettu)

Hassua, että itselleni tuli mieleen myös Gaburan ja Domekin outo huomiottajättäminen. Olisi ollut ihan noiden kahdenkin takia myös ihan kiinnostavaa nähdä, minkälaisia tietoja petturiehdokkaista on Klaanin rekisterissä (onneksi en päätä Klaanonista, koska muuten tästä tulisi Klaanin mieli-NSA ja tietovuotaja Matoro Mustalumiden-juonikuvio). Dialogi toimi erinomaisesti, ja toiset 6/6 siitä, että portaat olivat tärkeä juonellinen elementti.

Guardian 24.8.2014

(Se on Gekon päässä joten se on infernaalinen poni, mutta teknisesti myös tietenkin
hevonen)

(Geen loinen olisi
hevonen)

Öö, krhm, joo. Toivon mukaan herätti uusia ajatuksia näiden hahmojen petturuusmahdollisuuksista.

Manfred 28.8.2014

Infernaalinen poni on infernaalinen. Loistavaa tekstiä, ihmiset. Pidän.

Killjoy 3.9.2014

Porrastwisti, siihen johdattely ja Paacon reaktio tajutessaan sen oli kyllä taas repsäyttävintä materiaalia köyden historiassa. Ylipäätään tapa, jolla hahmoa on käsitelty viimeisessä muutamassa viestissä on ollut ihan puhdasta kultaa. Se ei ole pelle. Hän lähinnä reagoi erikoisella tavalla kaikkeen siihen hämärään paskaan, mitä hänen ympärillään tapahtuu.

Lisäksi, Visokki interaktiossa tosi monen muun klaanilaisen kanssa. Tätä ei olla nähty liikaa. A+

Rona 13.9.2014

Jännittävä viesti. Tätä oli hauska lukea.

Pidin siitä, miten moderaattorien välistä työnjakoa ja suhteita kuvattiin. Lisäksi Visokin psykologin taitoja oli hauska nähdä sovellettavana kuulustelussa. Tosin minua hieman jäi hämmentämään se, kun Visokki jälkeenpäin puhui Gekosta “hän”-pronominin sijaan “se”:nä.
Maken pähkäilyt kuulustelussa oli hyvin todentuntuisesti kerrottu. Viestissä näkyi oikeastaan monen kirjoittajan kädenjälki.
Lisäksi My Little Parasite on todella häiritsevä mielikuva…

Mutta entä jos Jake konttasi ne portaat ylös…?

Rona 13.9.2014
Guardian 14.9.2014

Tämä on ihan täydellinen.

Ei muuta.