Bioklaanin saari, Mt. Ämkoon rinne

Yksinäinen matkaaja oli kulkenut Mt.Ämkoon lounaan puoleisia rinteitä. Hän ei ollut uskaltautunut laskeutumaan suoraan mereen viettäviä lännen puoleisia rinteitä, vaan jatkanut matkaansa suoraan etelään korkeammissa maastoissa. Hän oli pyrkinyt pysymään koko ajan liikkeessä ja hän oli levännyt vain harvoin. Valkoinen Nazorak oli aina onnistunut löytämään jonkun pienen kallionkolon tai kivimurikan jonka alle hän saattoi öisin piiloutua. Myös länsirannikolta suoraan vuorelle nouseva usva ja höyry olivat myös auttaneet pakolaista huomaamattomassa ja pitkässä matkassaan.
Auringot olivat nyt kuitenkin nousseet keskipäivään asti ja ne paistoivat pitkästä aikaa pilvettömältä taivaalta. 273 käveli ruskeiden sammalten ja lyhyen ruohon päällystämää mäen nyppylää ylös.

273 oli iloinen siitä, että pystyi nyt kävelemään melkein ilman ontumista ja melkein kaikki hänen vakavammat haavansa olivat parantuneet ja niiden päälle oli kasvanut uusi kitiinikerros vaurioituneen tilalle.
Helppoa vaellusretki ei kuitenkaan ollut ja suurimmaksi vaikeudeksi oli noussut tyhjänä ammottava vatsa. Valkoinen Nazorak oli elänyt, liian pitkältä ajalta tuntuneen puolitoista viikkoa pelkästään vähäistä vuoristokasvillisuutta järsimällä ja vuoristopuroista juomalla. Hän oli niin sanoakseen elänyt rahin elkein. Vaikka torakat olivatkin kaikkiruokaisia, ei vähäinen kasvisruokavalio kovin nälkää pitänyt loitolla. Nytkin 273:n vatsaan vihloi nälän tylsät hampaat, ja hän oli uupunut pitkästä matkan teosta.

Mutta nyt hän ei jaksanut murehtia nälkäänsä, sillä hänen eteensä aukeni mieltä kohottava näky: karu vuorikasvillisuus alkoi vaihtua pitkiksi männyiksi ja kelottuneiksi hongiksi, . 273 hymyilytti, sillä nyt hän alkoi tietää tarkalleen, missä oli. Hän oli saapunut vuoren ja Lehu-metsän rajalle.

Muistaakseni Nazorakien joukot eivät ole aikoihin uskaltautuneet kulkea metsän halki. Luultavasti metsässä liikkuvien vaarallisten rahien tai tiheän aluskasvillisuuden takia. Lisäksi tiedustelupalvelun kopterit tai klaanilaisten ilmavoimat tuskin näkevät metsän sisuksiin. Eli voinen kulkea metsän halki ainakin ilman sitä pelkoa että jäisin kiinni, 273 tuumi.
Lisäksi ajatus pensaikoissa kasvavista mehukkaista marjoista ja herkullisista sienistä sai hymyn leviämään pitkästä aikaa tiedemiehen kalpeille kasvoille.

Kuitenkin 273 huomasi jotain, joka sai hänen hymynsä laantumaan. Yhden puun latva oli hiiltynyt. 273 asteli lähemmäksi palanutta puuta. Onko salama iskenyt siihen?
Kun Jäätutkija katsoi ympärillään olevia puita, hän huomasi etteivät nekään olleet kunnossa. Siellä täällä oli paikoittain melkein kokonaan palaneita puita. Kun 273 laskeutui rinnettä alemmas, hän näki että palamisen lisäksi joistakin puista oli irronnut runsaasti oksia ja jotkut olivat jopa katkenneet keskeltä kahtia tuntemattoman voiman vaikutuksesta. Siellä täällä oli puunsälöjä ja kaatuneita tukkeja.

Jäätutkija asteli muutamien honkien välistä niin, että hän saattoi nähdä alemmas rinteeseen. Hänen eteensä aukeni mykistävä näky.

Alemmaksi vuoren rinteelle aukesi täysin aukea paikka. Aukio ei ollut luonnollinen metsäaukea, vaan siinä, missä ennen oli saattanut kasvaa puita ja aluskasvillisuutta, oli nyt palaneita kantoja ja puunkappaleita. 273 katsoi näkyä hämmästyneenä. Jäätutkija ei pystyn sanomaan, mikä tuntematon voima olisi voinut saada tämän aikaan.

Näin laaja tuho ei voi olla vain yhden salamaniskun seurausta, Jäätutkija ajatteli.
Valkoinen Nazorak mietti. Pitäisikö hänen kiertää alue mahdollisemman kaukaa, vain laskeutua alemmas katsoakseen paikkaa tarkemmin. Hän tiesi, että hänen ei pitäisi ottaa turhia riskejä paljastumisen vuoksi. Mutta uteliaisuus tiedemiehessä oli herännyt, ja jos hän tutkisi alueen tuhoja, hän saattaisi saada selville sen, että mikä (tai mahdollisesti kuka) oli aiheuttanut ympäristölle näin groteskia vahinkoa. Lopulta uteliaisuus voitti Nazorakin vainoharhaisuuden ja hän alkoi varovaisin askelin laskeutumaan rinnettä alemmas.

Kun hän asteli rinnettä alas, hän huomioi, että ympärillään oleva hävitys olikin paljon monimuotoisempi: palaneiden puiden lisäksi kohoneva maa oli monesta kohtaa myllääntynyt kuoppaiseksi ikään kuin räjähdysten seurauksena ja maa-ainesta oli lennellyt sinne tänne. Hän joutui kiertelemään hieman siksakkia väistelläkseen mättäisiin syntyneitä, syviä ja ilmeisesti palaneitakin kuoppia. Kävellessään alemmas Jäätutkija katseli samalla varautuneesti ympärilleen. Oli jotenkin ahdistavan hiljaista. Paikka näytti aavemaiselta, eikä hiljaisuus saanut 273:a tuntemaan oloaan yhtään turvallisemmaksi.

Hän oli nyt miltein aukion keskellä. Hänen edessään maassa oli laaja tumma alue, josta ruoho ja sammal olivat kärventyneet pois. Nazorak kumartui polvilleen palaneelle maalle. Hän katsoi ensin ympärilleen varmistaakseen, ettei kukaan ollut ilmaantunut hänen lähelleen ja varmistuessaan siitä, hän painoi päänsä lähelle maan pintaa. Hän nuuhkaisi pari kertaa. Vaikka ympäristön palamisesta oli ilmeisesti ainakin päivä tai kaksi, hän saattoi haistaa multaan tarttuneen savun hajun tarkalla hajuaistillaan. Mutta Jäätutkija huomasi myös jotain muuta. Jonkin toisen hajun, joka sai 273:n kurtistamaan kulmansa.
Kaasua… 273 ajatteli. Hänen selkäkuortaan kylmäisi. Täällä on siis ollut joku muukin…

273 kavahti heti pystyyn. Hän haravoi katseellaan koko alueen ympäriltään niin kauas kuin hänen verkkosilmänsä kantoivat. Hän kaivoi povitaskustaan Azransa ja napsautti sen varmistimen pois päältä. Hänen hengityksensä oli kiihtynyt ja hän osoitteli aseellaan ympäriinsä etsien mahdollista vihollista. Olisiko se jonkin puun takana? Metsän reunassa? Vuoren rinteellä? tiedemies ajatteli hermostuneena.

Hän ei ollut varma, oliko joku tehnyt ympäristölle tällaista tuhoa vain syötiksi 273:lle, vai oliko täällä tapahtunut jotain muutakin. Hävitys saattoi myös olla taistelun tulosta. Maassa olleista kaasujäämistä ja savun hajusta päätellen metsä oli palanut vasta, joten Jäätutkija päätteli, ettei tuhon aiheuttaja voinut itsekkään olla kaukana.

Valkoinen Nazorak pyöri hitaasti ympyrää, yrittäen vartioida jokaista suuntaa ainakin hetken. Olen kuin maalitaulu näin aukealla paikalla. Minun on mentävä metsään. Sieltä minua ei niin helposti näe. Mutta mahtaako itse vaara piillä siellä? Voin helposti jäädä ansaan sinne. Äh, en voi kuitenkaan jäädä näin avoimelle paikalla. On pakko mennä metsään.

273 piti asettaan edellään ojossa, katsellen edelleen varuillaan ympärilleen kävellessään kuitenkin nopeasti kohti metsän reunaa. Hän ei kuitenkaan huomannut vähän matkan päässä ollutta metalliröykkiötä, jota sitäkin oli tuli ja jokin muukin voima kohlinut.