Klaanon

Bio-Klaanin yhteinen tarina

Sisäisiä ristiriitoja

5 kommenttia

Erikoisvartioitu Vankilasiipi
Nazorak-pesät

7006 seisoi asennossa kolmatta tuntia. Hän silmäili välillä digitaalista kelloa huoneen seinällä, jonka Zankzora-koukerot vaihtuivat aivan liian hitaasti. Hän piteli toisessa kädessään pitkää, kuusikulmion muotoista kilpeä, jonka keskellä oli kuvattuna vihreä silmä. Torakka oli pesän sisäisen turvallisuuden osaston, sisäministeriön alaorganisaation tuoreita sotilaita.

Torakka muisteli totuusministeri 005:n puheen pauhausta, kun tämä julisti sisäisen turvallisuuden osaston tehtäväksi aatteen puhtauden. Hän ei ollut hyökännyt suoraan mustakilpiä vastaan, mutta lukuisat sisäministeriössä vaikuttavat henkilöt olivat selvän turhautuneita tiedustelupalvelun viimeaikaisiin toimiin. 007 oli jääräpäisesti määrännyt lähes kaikki tiedustelupalvelun offensiiviset tiedustelijat haravoimaan Mt. Ämkoon rinteitä, ja kunniaansa vetoamalla vaati saada hoitaa asian omine joukkoinensa. Kahden kapinallisen ruumiita ei oltu vielä löydetty, ja aika kului.

Silmäpuoli, 7006 tuhahti ajatuksissaan. Hän ei ole ehjä, tiedustelupalvelun pitäisi olla jonkun täydellisemmän käsissä.

Hän itse oli ideologian mies. Ennen kaikkea hän asetti aatteen Nazorakeista, heidän puhtaudestaan ja ylemmyydestään. Sota oli pyhä sota, kuten totuusministeriö kertoi. Sen tarkoitus oli kaataa maahan kaikki pyhää maailmanjärjestystä uhkaavat tahot ja taata Imperiumin vapaa, luonnollinen kasvu. Se oli vain luonnollinen ensiaskel Imperiumin palauttamiseksi sen tuhatvuotiseen loistoonsa, jollainen se oli ollut aikojen alussa. Ennen tunkeilijoita ja aliolentoja Imperiumi oli hallinnut koko viisisakaraista maailmaa. Petturit ja aatteen kadotus olivat romuttaneet kaiken, jonka vuoksi Ensimmäiset olivat taistelleet.

Nazorak havahtui ajatuksistaan. Hän tunsi piston. Jokin levisi hänen vereensä rintakehän kohdalta. 7006 silmäili ympärilleen. Hän tavoitteli vyöltään radiopuhelinta. Ennen kuin hän ehti tavoittaa sitä, hän kaatui.

Paineovi aukesi sihahtaen. ”Vahdinvaihto”, toinen silmäkilvellä varustautunut torakka ilmoitti, kunnes tajusi katsovansa käytävässä makaavaa nazorakia. Hän ehti kuulla hennon vihellyksen. Jokin osui häntä oikeaan käteen. Nazorak panikoi. Häntä osui myös toiseen käteen. Myrkky sai otteen ja hän kaatui maahan tiedottomana.

Neljä jykevää hahmoa lähestyi pimeydestä äänettömästi. Niiden mustan ja tummansinisen sävyiset haarniskat ja huput peittivät tulijoiden kasvonpiirteet, mutta idioottikin olisi tunnistanut ne skakdeiksi niiden pitkien, eriväristen harjojen ja groteskien hymyjen ansiosta.

Luutnantti 895 ja yksitoista hänen miestään seisoivat vartiossa kylmän halogeenivalon kirkastamassa huoneessa. Tai oikeastaan viisi heistä oli hänen miehiään, ja kuusi kuuluivat pesän sisäiseen turvallisuuteen. Kahdeksan kameraa tuijottivat huonetta katonrajasta. Keskellä teräksistä takaseinää oli ovi, jonka edessä oli lukuisia liikkeentunnistimia. Oven takana oli vain yksi vanki, mutta hän oli todennäköisesti arvokkaampi kuin kaikki muut Allianssin vangit yhteensä heidän koko historiansa ajalta.

Yö oli tylsä, ja sehän oli oikeastaan vartijoiden oletuskin. Kukaan täysjärkinen ei edes yrittäisi vapauttaa hullua miekkapirua keskeltä tarkasti vartioiutua pesää. Tai jos yrittäisikin, ja ei oletettavasti kuolisi tässä huoneessa, hän ei pääsisi pois.

”Luutnatti”, huolestuneen näköinen torakka asteli päälysmiehensä luo. 895 nyökkäsi kehoittaen viestimiestään puhumaan.
”7006:n ja 8437:n elintoiminnoista ei tule dataa”, hän sai suustaan.
”Onko vika yhteyksissä?” luutnantti kysyi tiukasti.
”Todennäköisesti. Lukemat vain lakkasivat päivittymästä hetki sitten.”
”Onko sinulla teoriaa mistä se johtuisi?”
”Se saattaa olla vain tekninen vika. Kysyn keskukselta onko samaa tapahtunut muuallakin”, viestitorakka vastasi.
”Tee se. Pian”, luutnantti käski. Hän loi huolestuneen katseen huoneeseensa. Missä tahansa muussa tehtävässä hän olisi pitänyt moista sattumaa teknisenä vikana, mutta Ämkoon sellissä? Ei, kyse oli jostakin muusta.

”11234. 9899. Käykää katsomassa 8437:aa”, 895 määräsi. Kaksi torakkaa lähtivät määrätietoisesti. Toinen heistä alkoi näppäilemään avauskoodia huoneen ulko-oveen. Heillä oli vartijoita itse huoneessa sekä kaksinkertaisen, ilmalukolla varustetun oven toisella puolella. Käytävä ovien välissä oli vain joitakin metrejä pitkä, mutta suojasi huomattavasti paremmin kuin yksi seinä.

”… luutnatti”, viestitorakka sanoi värisevällä äänellä. 895 kääntyi tämän luokse nopeasti.
”En saa yhteyttä keskukseen. En minnekään”, hän mutisi.
Nazorak-upseeri tarttui omaan, lyhytaaltoiseen radiopuhelimeen ja testasi. Ei mitään.

”Minulla on huono tunne tästä”, isoa radiolaitetta säätävä nazorak sanoi hiljaa.

Paineovi aukesi. Kaksi sotilasta, joiden oli määrä tarkastaa pääovi, astelivat ilmalukkoon. Luutnantti lähti kahden miehen kanssa heidän peräänsä.

Yhtäkkiä, NINJOJA.

Tiedustelupalvelun eteenpäintyönnetty komentokeskus
Mt. Ämkoo

”Selitä minulle minkä takia te ette ole onnistuneet löytämään sitä”, 007 kysyi jäätävästi, tuijottaen ainoalla silmällään tumman torakan silmiin.

”Ruumis on saattanut pudota johonkin railoon. Tai jäädä kivi- tai lumivyöryn alle. Tai kristallikiipijöiden ruoaksi. Elossa hän ei ole, sen voin vakuuttaa.”

”Mitä tapahtuu jos jokin päivä se saasta ilmestyy elossa jostakin päin saarta ja kertoo selvinneensä hengissä kapinasta?” arkkiagentti kysyi tuimasti. Hän oli mustassa haarniskassaan ja viitassaan agenttiaan hieman pidempi, ja taatusti uhkaavampi.

”S-sitten me tapamme hänet”, hän sai vastauksen.

”Miksi siis odottaa siihen asti, kun voimme hoitaa asian nyt?”

”Emme löydä mitään. Olemme haravoineet lämpökameroilla melkein koko vuoren. Melkein koko miesvahvuutemme on mukana, sen te tiedätte. Jos se olisi elossa, olisimme löytäneet sen.”

”Ta haravoitte sitä hemmetin nyppylää kunnes löydätte sen”, 007 määräsi tuimasti.

”Eikö meidän kannattaisi laittaa ruskeakuoret hoitamaan se asia? Armeijalla olisi enemmän kalustoa ja miehiä.”

”Yritätkö sanoa, että tarvitsette lisää kalustoa ja miehiä?”

”E-en”, nazorak mutisi. ”Yritän sanoa, että tämä tuntuu… tämä on… tarkoituksetonta.”

”Sinusta maanpetturien jahtaaminen on tarkoituksetonta, parahin 421?”

”Kuolleiden jahtaaminen on, arkkiagentti”

007 kääntyi ja siirsi yksisilmäisen katseensa läpi ikkunan, alas avautuvaan lumiseen rotkoon. Jostain ylhäältä kajasti päivänvaloa. Hän näytti syvän mietteliäältä. Parin sadan bion päässä heidän yläpuolellaan aukeni valtavat jäätiköt. Jossain siellä oli jäätutkija, todennäköisesti jäiseen ikiuneen vaipuneena.

Tai sitten jäätutkija mateli hitaasti kohti etelää, jotkin sairaat keksinnöt turvanaan. Hänen järkensä ei uskonut sitä, mutta hän pelkäsi sitä vaihtoehtoa.

”Miten laboratorion tutkimukset ovat edenneet?” arkkiagentti vaihtoi aihetta.

”Olemme eristäneet koko tukikohdan. Kaikki petturin alaiset on viety yhteen varastoon vangeiksi. Se, mitä he saivat valmiiksi tilauksestamme on kerätty toiseen halliin. Tiedemiehemme tutkivat laitteita”, torakka alkoi raportoida piristyneenä aiheenvaihdosta. Olemme löytäneet kaikki paitsi kaksi kapinallisten ruumista. Agenttiemme mukaan tosin yksi räjähti täydellisesti takaa-ajon aikana, joten 273 on ainut kadoksissa oleva.”

”Aloittakaa kuulustelut. Tutkikaa laitteet ja tuokaa arsenaaliimme. Jatkakaa 273:n ja sen toisen ruumiiden etsimistä.” arkkiagentti määräsi. Hänen alaisensa ryntäsi pois.

Erikoisvartioitu Vankilasiipi
Nazorak-pesät

Mustatrikoinen hahmo pujotti miekkansa huotraansa pyyhittyään sen vihreästä verestä. Kolme hänen kaltaistaan kävivät huonetta läpi ja varmistivat torakoiden kuolleen. Ainoastaan kirkkaanvärisistä harjoista saattoi päätellä olentojen olevan skakdeja.

”Tila tyhjä. Huoneen yhteydet ulos katkottu ennen iskua. Miekkapiru täällä. Hän voi tulla. Puoli tuntia.”, ninja sihisi kämmenessä pitämäänsä mikrofoniin.

Hän loi katseen oveen, joka johti Ämkoon luokse. Nazorak-upseeri oli tuhonnut sen kontrollit taistelun aikana, mutta hän saisi sen auki.

Ninja viittoi tovereitaan poistumaan.

5 kommenttia

Rona 21.11.2013

Naurahdin ensimmäisen kappaleen lopulle.

Mukavan selventävää tekstiä. Gaggulabion ninjojen käyttö oli hieno idea, mutta tuntuu hieman riskaabelilta suorastaan tappaa Ämkoon vartijat vain Gaggulabion ja Avden sopimuksen takia. Kenraali 001 ei varmaankaan tykkäisi kovin hyvää miehiensä tappamisesta…
Pidin eniten 007:n osuudesta. Hän tuntuu todella pelkäävän, että 273 on edelleen hengissä ja kantelevam hänen pikku salaisuudestaan.

Rona 21.11.2013

Aijoo. Ja onko torakoiden valtio siis virallisesti Nazorakein Impperiumi?
+ Puhuisin sisäministeriöstä “pesäministeriönä”.

Guardian 22.11.2013

En ihan täysin odottanut, että Gaggu tekisi niin radikaalin tempun että salamurhaisi vartijoita saadakseen Avden sisälle. Allianssin sisäisten konfliktien kanssa saattaa kohta olla aika jännät paikat.
007-osiosta pidin itsekin harvinaisen paljon. Hahmo muuttuu jatkuvasti mielenkiintoisemmaksi. Ja pienet katsaukset Totuusministeriön puuhiin olivat todella valaisevia. Kovin kovatasoinen viesti, kiitos tästä.

Manfred 22.11.2013

Minusta on luonnollista, että Labio murhauttaisi väkeä, koska väkivalta on ainoa keino, jonka hän tuntee. Ei hänellä ehkä ole tarpeeksi älyä juonitella monimutkaista suunnitelmaa Avden sisään päästämiseksi, se ei sopisi hahmolle.

Hienoa tekstiä. 007-osio oli tosiaan mukava mutta ei kokonaisuudessa minusta mitenkään erikoinen. Oikein mainio torakkapitoinen viesti.

Minä kirjoittaisin muuten imperiumin pienellä alkukirjaimella.

Matoro TBS 22.11.2013

Kirjoitin Imperiumin isolla korostaakseni Nazojen käsitystä siitä, että heidän imperiuminsa on tosiaan paras ja vailla vertaistaan maailmassa. Se on se the imperiumi. Ja imperiumi tarkoittaa tässä yhteydessä keisarikunnan sijaan sellaista… tiedättekö, niinkuin siirtomaa-imperiumia.