Nimeämispäivätähti, kahdestoista kukinto, teknisesti ottaen Tähtilatva (tyräkkikasvien heimoon kuuluva)

Rullakäpyhenkilö seurasi mielenkiinnolla, kuinka Nerva liimasi kasvonsa kiinni punaisen ja pikkuisen myrkyllisen tilan ainoaan ikkunaan. Ulkona velloi merkillinen sekoitus tyhjää kosmosta ja jotakin höyryävää, joka tuoksui voimakkaan mausteiselle.

“Ikuinen kadotus”, rullaotus ehti vastaamaan ennen kuin Nerva ehti esittämään kysymystä näkemänsä luonteesta ääneen.

“No okei, ehkä vähän liian dramaattisesti ilmaistu. Tosi tosi pitkäaikainen kadotus. Glöginebuloihin joutuvat sellaiset jotka puhuvat kovaan ääneen elokuvateattereissa ja ne jotka valittavat muille kun nimeämispäivän laulut alkavat soimaan toreilla.”

Nerva käänsi selkänsä ikkunalle ja tuijotti todellisuuden luonnetta selittävää käpymäisyyttä hämmentyneenä.

“Ei tämä voi olla todellista…” matoran huokaili. Hetki sitten hänen pääasiallinen murheensa oli vielä ollut merkillisen peikon olemuksen ymmärtäminen. Nyt hän leijaili pikkuruisena kukinnossa keskellä kanelintuoksuista kosmosta.

“Voi, totta kai tämä on”, kumman kukinnon oletettu toimitusjohtaja selitti rapsuttaen samalla käpyistä kylkeään. “Mutta jos tämä paikka ei oikeasti ole mieleesi niin ainahan voit nauttia yhden tuollaisen seoksen ja palata takaisin sinne mistä tulit. En voi kyllä luvata, että olisit enää oma itsesi…”

Nerva ei kuitenkaan enää kuunnellut, mitä olennolla oli sanottavana. Hän oli jo harpponut punaiselle sivupöydälle, jossa tehosekoittimen vieressä lasissa odotti vastamöyhittyä, paksua juomaa. Kiinnittämättä lainkaan huomiota siihen, mitä kuvottava litku sisälsi, Nerva kiskaisi juoman kurkustaan alas.

“Sinun kannattaa varmaan ottaa tuo mukaan kaiken varalta”, olento huomautti Nervalle ja osoitti kohti tehosekointinta. Ennen kuin matoran ehti tajuta käsittämätöntä makujen sinfoniaa suussaan, hän ehti tarttua sekoittimesta kiinni ennen kuin nimeämispäiväelintarvikkeiden yhteinen voima kiskoi hänet jonnekin aivan muualle.